Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Ville Ovaskainen (email), Pekka Ripatti

Metsäverojärjestelmän muutos, siirtymäkauden verovalinnat ja yksityismetsänomistajien puunmyynnit

Ovaskainen V., Ripatti P. Metsäverojärjestelmän muutos, siirtymäkauden verovalinnat ja yksityismetsänomistajien puunmyynnit. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2 artikkeli 6961. https://doi.org/10.14214/ma.6961

Tiivistelmä

Suomessa siirryttiin vuonna 1993 pääomatulojen verouudistuksen yhteydessä puunmyyntitulojen verotukseen siten, että 13 vuoden siirtymäkauden ajan sovelletaan omistajan valinnan mukaan joko pinta-ala- tai myyntiverotusta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan siirtymäajan veromuodon valintoihin vaikuttaneita tekijöitä sekä muutostilanteen vaikutuksia puunmyyntikäyttäytymiseen siirtymäkauden alkuvuosina. Tutkimus perustuu Kaakkois-Suomesta vuosina 1986, 1991 ja 1996 koottuun metsänomistajakohtaiseen seuranta-aineistoon.

Verovalintoja selittävä logistinen regressiomalli tuki hypoteesia taloudellisten tekijöiden vaikutuksesta valintoihin. Pinta-alaverotuksessa pysymisen todennäköisyyttä lisäsivät tilan runsaat hakkuumahdollisuudet, perikuntamuotoinen omistus ja omistajan maatalousyrittäjyys, kun taas suuret tulot (korkea tuloveroaste) pienensivät sitä. Perikuntien todennäköisyys valita pinta-alaverotus oli yli kaksinkertainen perhe- tai yhtymäomistukseen verrattuna.

Muutoksen välittömiä tarjontavaikutuksia tarkasteltiin vertaamalla toisaalta pinta-ala-, toisaalta myyntiverotukseen päätyneiden tilojen puunmyyntejä (m3/ha) ennen muutosta (1982–92) ja sen jälkeen (1993–95). Myyntiverotukseen siirtyneiltä tiloilta oli myyty muutoksen jälkeen keskimäärin saman verran kuin ennenkin. Sen sijaan pinta-alaverotuksen valinneiden myyntimäärät olivat lisääntyneet keskimäärin kolmella neljäsosalla, mikä heijastaa keskimääräistä puustoisempien pinta-alaverotilojen valmistautumista myyntiverotukseen.

Puunmyyntien kehityksessä eri tavoin valinneiden välillä näkyvät erot kuvaavat vain siirtymäkauden sopeutumisreaktioita. Muutoksen pysyviä vaikutuksia ja eri järjestelmien taloudellista tehokkuutta on arvioitava teoreettisesti.

Avainsanat
yksityismetsät; logit-malli; metsäverotus; verovalinnat; raakapuun tarjonta

Tekijät
  • Ovaskainen, Sähköposti ville.ovaskainen@metla.fi (sähköposti)
  • Ripatti, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org

Vastaanotettu 20.2.2017

Katselukerrat 5375

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6961 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Lähetä sähköpostiin
Virtanen R., (2009) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2009 no. 3 artikkeli 6770 (poista) | Muokkaa kommenttia
Thessler S., (2008) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2008 no. 1 artikkeli 6432 (poista) | Muokkaa kommenttia
Miina J., Saksa T. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 1 artikkeli 6672 (poista) | Muokkaa kommenttia
Korpilahti E., (2016) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2015 no. 4 artikkeli 6583 (poista) | Muokkaa kommenttia
Saarinen N., Kangas A. et al. (2009) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2009 no. 3 artikkeli 6761 (poista) | Muokkaa kommenttia
Tamminen P., (2009) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2009 no. 1 artikkeli 5838 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hänninen H., Karppinen H. et al. (2007) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2007 no. 3 artikkeli 6404 (poista) | Muokkaa kommenttia
Kolström T., Päivinen R. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 3 artikkeli 6057 (poista) | Muokkaa kommenttia
Ruuhijärvi R., (2009) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2009 no. 2 artikkeli 5767 (poista) | Muokkaa kommenttia
Moilanen M., Saarinen M. et al. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2011 no. 2 artikkeli 6648 (poista) | Muokkaa kommenttia
Lindblad J., (2024) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2024 no. 0 artikkeli 23012 (poista) | Muokkaa kommenttia
Piri T., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 1 artikkeli 6545 (poista) | Muokkaa kommenttia
Majasalmi T., (2021) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2021 no. 0 artikkeli 10543 (poista) | Muokkaa kommenttia
Ahonen O.-P., (1995) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1995 no. 3 artikkeli 6667 (poista) | Muokkaa kommenttia
Yrjänä T., Luhta P.-L. et al. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2011 no. 2 artikkeli 6644 (poista) | Muokkaa kommenttia
Ojala J., Mäkelä M. (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2013 no. 1 artikkeli 6033 (poista) | Muokkaa kommenttia
Pouta E., Rekola M. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 2 artikkeli 5864 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hyppänen H., Pasanen K. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1996 no. 4 artikkeli 6729 (poista) | Muokkaa kommenttia
Nuutinen T., Kärkkäinen L. et al. (2008) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2008 no. 2 artikkeli 6620 (poista) | Muokkaa kommenttia
Kiviluoma P., Uusitalo J. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 4 artikkeli 6236 (poista) | Muokkaa kommenttia
Haara A., Korhonen K. T. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2004 no. 2 artikkeli 6246 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hallikainen V., Hyppönen M. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2004 no. 1 artikkeli 6078 (poista) | Muokkaa kommenttia
Liski J., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 4 artikkeli 6071 (poista) | Muokkaa kommenttia
Lähde E., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 4 artikkeli 6209 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hujala T., Kurttila M. et al. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 4 artikkeli 6948 (poista) | Muokkaa kommenttia
Jylhä P., Huuskonen S. et al. (2024) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2024 no. 0 artikkeli 24001 (poista) | Muokkaa kommenttia
Järviluoma J., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1999 no. 1 artikkeli 6443 (poista) | Muokkaa kommenttia
Koski V., (2008) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2008 no. 4 artikkeli 6835 (poista) | Muokkaa kommenttia
Ovaskainen V., Ripatti P. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 2 artikkeli 6961 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hakutulokset