Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Veli-Pekka Järveläinen (email), Heimo Karppinen, Pekka Ripatti

Yksityismetsien puunmyyntitulot omistajaryhmittäin ja alueittain

Järveläinen V.-P., Karppinen H., Ripatti P. Yksityismetsien puunmyyntitulot omistajaryhmittäin ja alueittain. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 4 artikkeli 5999. https://doi.org/10.14214/ma.5999

Tiivistelmä

Tutkimuksessa tarkastellaan yksityismetsien puunmyyntitulojen jakautumista omistajaryhmittäin ja alueittain sekä arvioidaan odotettavissa olevia omistajaryhmittäisiä muutoksia tulojen jakautumisessa. Tutkimus perustuu vuonna 1990 kerättyyn valtakunnalliseen postikyselyaineistoon ja tilastolähteisiin. Metsänomistajien vuotuiset bruttopuunmyyntitulot olivat 1980-luvun jälkipuolella koko maassa noin 6 miljardia markkaa (vuoden 1996 hinnoin). Metsähehtaarilta tuloja kertyi keskimäärin 490 markkaa vuodessa.

Tilalla asuvat metsänomistajat saivat noin 60 prosenttia puunmyyntituloista ja muualla tilan sijaintikunnassa asuvat lisäksi vajaan viidesosan. Kaksi kolmasosaa tuloista kertyi Itä- ja Etelä-Suomesta, vaikka ne edustavat alle puolta yksityismetsien alasta. Pohjois-Suomen osuus puunmyyntituloista oli vain runsas kymmenesosa, vaikka alueella on lähes kolmasosa yksityismetsien alasta. Maatalousyrittäjät saivat lähes puolet koko maan puunmyyntituloista, ja heidän osuutensa tuloista oli metsäalaosuutta suurempi muualla kuin Itä-Suomessa.

Yksityismetsänomistuksen rakenteen muuttuessa ennusteiden mukaisesti vuonna 2020 tilalla asuvien metsänomistajien puunmyyntitulo-osuus pienenee noin 60 prosentista 55 prosenttiin eli yli puolet tuloista jäisi edelleen maaseudulle. Sen sijaan maanviljelijöiden (maatalousyrittäjät ja eläkkeellä olevat maanviljelijät) tulo-osuus pienenee selvemmin. Mikäli tulot pysyisivät 1980-luvun jälkipuoliskon tasolla, tilalla asuvien metsänomistajien bruttopuunmyyntitulot olisivat 3,3 miljardia markkaa vuonna 2020 ja tilan ulkopuolella asuvien vastaavasti 2,7 miljardia markkaa. Maanviljelijät saisivat puunmyyntituloja 2,6 miljardia markkaa.

Avainsanat
yksityismetsät; puunmyyntitulot; maaseudun elinvoimaisuus; metsänomistusrakenne

Tekijät
  • Järveläinen, Sähköposti veli-pekka.jarvelainen@helsinki.fi (sähköposti)
  • Karppinen, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ripatti, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org

Vastaanotettu 20.2.2017

Katselukerrat 8667

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.5999 | Lataa PDF

Creative Commons License CC BY-NC-ND 4.0 Peer reviewed

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Lähetä sähköpostiin
Moilanen M., Hytönen J. et al. (2015) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2015 no. 3 artikkeli 6936 (poista) | Muokkaa kommenttia
Nieminen M., Ahti E. et al. (2010) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 3 artikkeli 5915 (poista) | Muokkaa kommenttia
Mielikäinen K., Valkonen S. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1995 no. 2 artikkeli 5948 (poista) | Muokkaa kommenttia
Ovaskainen V., Ripatti P. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 2 artikkeli 6961 (poista) | Muokkaa kommenttia
Kukkonen M., Kotivuori E. et al. (2021) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2021 no. 0 artikkeli 10558 (poista) | Muokkaa kommenttia
Sikström U., Hökkä H. (2016) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2016 no. 2 artikkeli 5961 (poista) | Muokkaa kommenttia
Jutras S., Hökkä H. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 3 artikkeli 6805 (poista) | Muokkaa kommenttia
Pasanen H., (2024) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2024 no. 0 artikkeli 24004 (poista) | Muokkaa kommenttia
Järveläinen V.-P., Karppinen H. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 4 artikkeli 5999 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hakutulokset