Juhani Päivänen (email)

Suoluonnon ominaispiirteet kuvin ja sanoin

Päivänen J. (2022). Suoluonnon ominaispiirteet kuvin ja sanoin. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2022 artikkeli id 10696. https://doi.org/10.14214/ma.10696

Tekijät
  • Päivänen, Helsingin yliopisto, Metsätieteiden osasto, Helsinki ORCID ID:Sähköposti juhani.paivanen@helsinki.fi (email)

Vastaanotettu 11.1.2022 Hyväksytty 3.2.2022 Julkaistu 17.2.2022

Katselukerrat 1677

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.10696 | Lataa PDF

Creative Commons -lisenssi full-model-article10696
Jouko Rikkinen (2021). Suot Suomen luonnossa. Otava, Keuruu. 165 s. ISBN 978-951-1-36541-9.   kansikuva

Suon määrittelyn vaikeus

Soiden luokittelu perustuu pääasiassa suokasvupaikkojen kasviyhdyskuntiin. Jouko Rikkisen kirjan esipuhe lupaakin esitellä erilaisille soille ominaisia kasveja mahdollisimman laajasti. Kirjan tarjoamaa erinomaista kuvastoa ja kirjallista selitelmää käyttäjä voi vielä täydentää lajintuntemuksen oppimisympäristö Pinkan avulla. Helsingin yliopiston ylläpitämä Pinkka lienee sekin pääasiassa Rikkisen aikaansaama.

Suo-oppaiden yhteinen ongelma näyttää olevan liki kehäpäätelmäksi muotoutuva suon ja suokasvin määritelmä: kirjan mukaan kasvupaikan voi tunnistaa suoksi toisaalta vetisyydestä ja toisaalta suokasveista. Turvealustan sanotaan myös olevan kaikille soille yhteinen piirre (s. 7, 36). Aiemmissa oppaissa asia on ilmaistu kompaktisti Cajanderia (1916) myötäillen: ”Suot ovat siten kasvupaikkoja, joilla on suokasvien vallitsema turvetta tuottava kasviyhdyskunta” (Laine ym. 2018, s. 9). Suokasvio, joka nimensä mukaisesti pyrkii esittelemään erityisesti suokasveja, tarkentaa pitävänsä suokasveina märkää kasvualustaa sietäviä suosammalia, erityisesti rahkasammalia (Sphagnum spp. L.). Suokasveiksi määrittyvät lisäksi ne putkilokasvit, jotka esiintyvät yhdessä näiden sammalien kanssa (Väre ja Laine 2014, s. 10). Toisaalta on voitu osoittaa käänteisesti, että osa luonnontilaisen suon putkilokasvillisuudesta on metsäojituksen jälkeen edelleenkin turvealustaa suosivaa; turvealustaa karttavia lajeja ei sitä vastoin kuivahtaneelle kasvupaikalle juuri ilmesty (Reinikanen 1994).

Jouko Rikkisen oppaassa suo on luonnontilainen – keinotekoisen kuivatuksen vaikutuksesta vapaa – ekosysteemi. Sen tunnistaa kumisaappaan alla kasvualustan vetisyydestä. joustavuudesta, upottavuudesta ja kasvinjäännöksistä muodostuneen maaperän eli turpeen joustavasta rakenteesta (s. 7). Näihin aistinvaraisesti ja osin subjektiivisesti tunnistettaviin luonnontilaisen suon ominaispiirteisiin voisi vielä lisätä suon voimakkaat tuoksut, jotka muuttuvat vuodenaikojen ja kasvupaikan kasvillisuuden mukana. Kun suo ojitetaan, se muuttuu Rikkisen mukaan metsäksi (esim. s. 56). Suon puhdasoppinen määrittely onkin sietämättömän vaikeaa: käsitesisältö riippuu oleellisesti yhteydestä, missä termiä ”suo” käytetään. Myös ihmisen toiminnallaan (ojitus) muuttama suo voidaan maankäyttöluokkana ymmärtää suoksi tai ainakin turvemaaksi – erotukseksi kivennäismaasta – niin kauan kuin kivennäismaa on turvekerroksen peitossa. Näin tehdään esim. valtakunnan metsien inventoinneissa.

Kirjan rakenne

Luonto-oppaiden yhteinen ongelma on usein se, että teksti kiirehtii liian nopeasti itse asiaan. Lähestymistapa juontunee tavoitteesta rajoittaa painosivu- ja arkkimäärää. Kirjoittaja tiivistää sanottavaansa joko vapaaehtoisesti tai kustantajan toiveesta. Menetetään mahdollisuus virittää kirjan lukija vastaanottamaan tietokirjan monisuuntaista antia. Tässäkin kirjassa jää kaipaamaan esipuheeseen tai johdantoon sijoitettua, lukijalle suunnattua lukemis- ja käyttöohjetta.

Kirjassa on pitkähkö johdanto, jonka leipäteksti jakaantuu seitsemään otsikolliseen alalukuun: Soiden eliöyhteisö, Soiden synty, Rahkasammal tuottaa turvetta, Soiden luokittelu, Opaskasvit paljastavat suon ravinnetason, Suoyhdistymätyypit ja Soiden suojelu. Jostakin selittämättömästä syystä tämä esiteltävien ja todella oleellisten asiakokonaisuuksien väliotsikkotasoinen jäsentely on joko jäänyt tai harkitusti jätetty pois sisällysluettelosta. Tämä on sikälikin harmillista, koska kirjasta puuttuu käytetyn terminologian selityksiin ohjaava asiasanahakemisto. Lukijaa askarruttava asia tai termin käsitesisältö on useimmiten kirjassa, mutta sitä on vaikea löytää.

Kuten jo edellä mainittiin, kirja keskittyy luonnontilaisiin soihin. Esimerkiksi metsäojitettujen soiden luokittelu kuitataan johdannossa muutaman rivin kappaleella väliotsikon ”Soiden luokittelu” alla. Johdannon Opaskasvit-luvussa selitetään käytetyn termin käsitesisältö ja kuvataan suon ravinteisuustasoja ilmentävät kasvilajiryhmät. Koska suon kasvilajisto ja ekohydrologia kulkevat käsi kädessä, suoveden alkuperään liittyvät käsitteet ombrotrofia ja minerotrofia, samoin kuin lähteisyys, luhtaisuus, korpisuus, sulamisvesivaikutus ja rimpisyys, tulevat selitetyiksi.

Suotyypit

Suokasviyhdyskuntiin perustuvat suotyypit esitellään ryhmittäen ne viiteen ”päätyyppiryhmään”: korvet, rämeet, nevat, letot ja lettorämeet sekä luhdat. Termiä päätyyppiryhmä ei Rikkinen kuitenkaan käytä (vrt. esim. Heikurainen 1986; Laine ym. 2018). Myös termien aitokorpi (s. 51) ja aidot korvet ja aidot rämeet (s. 66) sisään rajautuu suppeampi joukko suotyyppejä kuin edellä viitatuissa metsätaloudellisissa suoluokituksissa.

Kirja kuvaa aluksi kunkin ryhmän kasvillisuuden erityispiirteet, jonka jälkeen keskeisten kasviyhdyskuntien ja kasvilajien valokuvalliset ja sanalliset selitykset etenevät limittäin itse suotyyppien nimeämisen kanssa. Lähestymistapa on siten sopusoinnussa käsiteanalyysiin perustuneen terminologiatyön kanssa, jossa suotyyppi määriteltiin luokaksi sellaisessa sopimuksenvaraisessa soiden luokituksessa, joka perustuu suolla kasvavan kasviyhdyskunnan koostumukseen (Suomalais-venäläinen metsäsanakirja 2008, s. 436).

Eri suotyyppien ”sukulaisuutta” olisi toivonut tekstin lisäksi esiteltävän kaavioina, joissa kullekin tyypille olisi osoitettu paikka esim. lisääntyvän märkyyden ja ravinteisuuden akselistosta.

Suoyhdistymätyypit

Soille on ominaista, että suon syntyprosessin (metsämaan soistuminen, primaarinen soistuminen, vesistön umpeenkasvu) jälkeen tapahtuva suoekosysteemin toiminta ja kehitys johtavat pitkällä aikavälillä – satojen ja tuhansien vuosien aikajänteellä – kasvupaikan muutoksiin, jotka heijastuvat pintakasvillisuuden perusteella määräytyviin suotyyppeihin ja niiden nimeämiseen. Tämä kehitys suuraluetasolla näkyy suoyhdistymätyyppeinä, joiden syntymekanismia ohjailee toisaalta ilmasto ja toisaalta topografia (s. 28). Suoyhdistymätyypeistä keidas- ja aapasuot esitellään ominaispiirteineen ja alatyyppeineen omina päälukuinaan (s.116–139). Kirja katsoo palsasoiden kuuluvan aapasoiden suoyhdistymätyyppiin (s. 130–131). Sitä vastoin Pohjois-Suomen vaara-alueille luonteenomaiset rinnesuot esitellään tässä kirjassa omana suoyhdistymätyyppinään.

Sanavalintoja

Johdanto-luvussa väliotsikon väittämä ”Rahkasammal tuottaa turvetta” ei anna täysin oikeaa kuvaa suoekosysteemin toiminnasta. Osa tuotetusta kasvimateriaalista – muidenkin kuin rahkasammalten jäännösten – vajavaisesti hajotessa suon märissä, happamissa, viileissä ja niukkahappisissa olosuhteissa kerrostuu turpeeksi ja turvekerros paksuuntuu. Lipsahduksena on pidettävä sitä, että kuvateksti (s. 16) puhuu maatumisjäänteistä. Jos osa biomassasta hajoaa siten, että sitä siirtyy kasvi­huonekaasuina ilmakehään, niin jäljelle jäävistä kasvinjäännöksistä kerrostuu turvetta. Elävänä jäänteenä eli reliktinä sitä vastoin voidaan pitää esim. metsäojitetun suon painannepinnassa sinnit­televää pullosaraa (Carex rostrata Stokes in Withering), joka kertoo suon ennen ojitusta olleen mitä ilmeisimmin saraisuustason neva tai sekatyyppi.

Kalvakkarahkasammal (Sphagnum papillosum Lindb.) mainitaan kalvakkanevojen ”tunnus­kasviksi”. En huomannut yhtään muuta kasvilajia nostetun suotyyppinsä tunnuskasvin asemaan. Asian tarkistaminen on tosin kiireiselle lukijalle vaikeaa, koska kirjassa on vain kasvillisuustyyppien ja kasvilajien hakusanaluettelot.

Suoyhdistymätyyppien kohdalla olisi ehkä ollut hyvä sanoa, että keidassoita on kutsuttu myös kohosoiksi.

Jouko Rikkinen on välttänyt kiusauksen antaa nimeämilleen suotyypeille kirjainlyhenteet. Tämä on varmasti syvän harkinnan tulos; näin on vältytty sotkeutumasta aiempien oppaiden sovel­tamiin lyhenneviidakkoihin.

Lopuksi

Suolle saapastelemaan suuntaavaa, tiedonnälkäistä kansaa on jälleen ilahdutettu uudella suo-oppaalla. Kirjan kustantajan Suomen luonnossa -sarjasta tämän sisältöinen kirja näyttääkin tähän saakka puuttuneen. Kirja täydentää erinomaisella tavalla jokamiehen suotietoutta alueella, joka jää toisaalta puhtaasti kasvitieteellisten (esim. Eurola ym. 2015) ja toisaalta metsätaloudellisiin sovelluksiin tähtäävien (esim. Laine ym. 2018) oppaiden välimaastoon. Suotietoutta popularisoivan kirjallisuuden menekki osoittaa, että ihmiset kaipaavat luontosuhteensa lujittamiseen oikeaa tietoa ja uusien asioiden löytämisen iloa.

Takakannen teksti saattaa silti luvata liikoja: ”Tämän reppuun mahtuvan oppaan avulla voit tunnistaa suotyypit ja niille luonteenomaiset kasvit.” Lajintuntemuksen opiskelussa tuskin mikään painettu tai digiopas voi kokonaan korvata kokeneen asiantuntijan maastossa antamia vinkkejä.

Lähteitä

Cajander AK (1916) Metsänhoidon perusteet I. WSOY, Porvoo.

Eurola S, Huttunen A, Kaakinen E, Kukko-oja K, Saari V, Salonen V (2015) Sata suotyyppiä – opas Suomen suokasvillisuuden tuntemiseen. Thule-instituutti, Oulangan tutkimusasema, Oulun yliopisto, Oulu. ISBN 978-952-62-0891-6.

Heikurainen L (1986) Suo-opas metsänkasvatusta varten, 4. uudistettu painos. Kirjayhtymä, Helsinki. ISBN 951-26-1439-1.

Laine J, Vasander H, Hotanen J-P, Nousiainen H, Saarinen, M, Timo Penttilä (2018) Suotyypit ja turvekankaat – kasvupaikkaopas. Metsäkustannus Oy. ISBN 978-952-338-036-3.

Suomalais-venäläinen metsäsanakirja (2008) Metsäkustannus Oy. ISBN 978-952-5118-34-6.

Väre H, Laine J (2014) Suokasvio. Metsäkustannus Oy. ISBN 978-952-6612-28-7.


Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset
Päivänen J. (2022) Suoluonnon ominaispiirteet kuvin ja sanoin Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2022 numero 0 artikkeli id 10696
Päivänen J. (2021) Metsänuudistaminen – tukkipuuaihioiden synnytys .. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2021 numero 0 artikkeli id 10537
Päivänen J. (2021) Metsäkasvit kasvion avulla tutuiksi Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2021 numero 0 artikkeli id 10536
Päivänen J. (2018) Suometsätalous itsenäisessä Suomessa Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2018 numero 0 artikkeli id 10123
Päivänen J. (2018) Pikkukylästä Helsinkiin, Joensuusta maailmalle .. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2018 numero 0 artikkeli id 10104
Päivänen J. (2018) Suotyyppiopas jäsentää suoekologista avaruutta Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2018 numero 0 artikkeli id 10063
Päivänen J. (2018) Metsäntutkimuksen historian havinaa metsässä ja .. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2018 numero 0 artikkeli id 9982
Päivänen J. (2013) Metsien monet suojavaikutukset Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 4 artikkeli id 6606
Päivänen J. (2013) Peruskartta maankäytön suunnittelun ja luonnonva.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 2 artikkeli id 6890
Päivänen J. (2012) Suokasvupaikkojen tunnistaminen sekä syvenee ett.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2012 numero 4 artikkeli id 6493
Päivänen J. (2012) Ympäristöopas valtion vai peräti valtakunnan met.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2012 numero 1 artikkeli id 5851
Päivänen J. (2010) Metsänarvostelijan muuttuva kokovartalokuva Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 4 artikkeli id 6957
Päivänen J. (2010) Peitteistä metsänkasvatusta ja pienaukkohakkuita Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 3 artikkeli id 5912
Päivänen J. (2010) Maanmittauksen pitkä historia Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 1 artikkeli id 6787
Päivänen J. (2009) Metsänkasvatuskelpoisuus ojitusalueilla Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 2 artikkeli id 5766
Päivänen J. (2006) Puut ja pensaat tutuiksi Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 4 artikkeli id 6324
Päivänen J. (2006) Käsitesisältöä metsällisille termeille Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 4 artikkeli id 6323
Päivänen J. (2004) Vastuu ja oikeudenmukaisuus metsien käytössä Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 4 artikkeli id 5673
Päivänen J., Sarkkola S. (2002) Ensiharvennuksen ja kunnostusojituksen vaikutus .. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 4 artikkeli id 6204
Sarkkola S., Hökkä H. et al. (2002) Metsien rakennedynamiikan erityispiirteet ojitus.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 4 artikkeli id 6198
Hökkä H., Kaunisto S. et al. (2002) Suomen suometsät 1951–1994 Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 2B artikkeli id 6242
Päivänen J. (2002) Miten metsä tulisi uudistaa? Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 1 artikkeli id 6551
Päivänen J. (2001) Metsäluonnon monimuotoisuuden säilyttäminen – me.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 4 artikkeli id 6168