Metsätiehankkeen yksityistaloudellinen kannattavuus kestävän metsätalouden rahoitustuella
Saarinen V.-M., Aarnio J., Uotila E., Viitala E.-J. Metsätiehankkeen yksityistaloudellinen kannattavuus kestävän metsätalouden rahoitustuella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 4 artikkeli 6197. https://doi.org/10.14214/ma.6197
Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkasteltiin 21:n Etelä-Suomeen 1980-luvun puolivälissä rakennetun metsätien kannattavuutta vuoden 2001 kustannustasolla ja kestävän metsätalouden rahoitustuen ehdoilla. Kolmenkymmenen vuoden laskentajaksolla ja 3 prosentin tuottovaatimuksella tieinvestoinnin nykyarvo oli ennen verotusta keskimäärin 3 100 euroa tiekilometriä kohti, kun mukaan laskettiin sekä välittömät että välilliset tiellä aikaan saadut kustannussäästöt metsätaloudessa. Kun myös puun myyntituloverotuksen vaikutukset otettiin huomioon, tiekilometrin nykyarvo putosi 1 700 euroon. Erot tieinvestointien välillä olivat suuria: parhaan hankkeen nykyarvo oli 8 500 ja huonoimman –5 500 euroa/km. Jotta tieinvestointi olisi ollut kannattava jo 15 vuoden laskentajaksolla, olisi hakkuiden pitänyt olla tien hyötyalueella keskimäärin 6,5 m3/ha/v eli lähes kaksinkertaiset toteutuneisiin verrattuna. Tutkitut tiet olisivat olleet kannattavia 15 vuoden laskentajaksolla myös siinä tapauksessa, että niiden aikaansaama vuotuinen metsäkuljetussuoritteen aleneminen olisi ollut 140 mottikilometriä (kuljetettu puutavaramäärä x metsäkuljetusmatka) rakennettua tiekilometriä kohti. Laskelmissa oletettiin, että tiellä aikaan saadut kustannussäästöt koituvat täysimääräisinä suoraan metsänomistajien hyväksi.
Avainsanat
kannattavuus;
yksityismetsätalous;
metsätiet;
metsänparannus
Vastaanotettu 20.2.2017
Katselukerrat 4537
Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6197 | Lataa PDF