Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Esa-Jussi Viitala (email)

Laajamittaisen metsänomistuksen kannattavuus: Tornatorin ja Finsilvan taloudellinen toiminta

Viitala E.-J. (2010). Laajamittaisen metsänomistuksen kannattavuus: Tornatorin ja Finsilvan taloudellinen toiminta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 3 artikkeli 5906. https://doi.org/10.14214/ma.5906

Tiivistelmä

Laajamittaisen metsänomistamisen kannattavuudesta Suomessa on vain vähän tutkimustietoa. Tässä tutkimuksessa analysoidaan maamme toiseksi ja kolmanneksi suurimpien yksityisten metsänomistajien, Tornator Oy:n ja Finsilva Oyj:n, pääoma- ja rahoitusrakenteita sekä taloudellista suorituskykyä.

Tulosten mukaan yhtiöt ostivat metsänsä 2000-luvun alkupuolella pääosin vieraalla pääomalla ja ovat edelleen varsin velkaisia. Merkittävä osa liikevoitosta onkin kulunut lainojen korkoihin. Yhtiöiden suhteellinen kannattavuus riippuu olennaisesti tarkastelujaksosta ja siitä, otetaanko maanmyynneistä saadut myyntivoitot huomioon. Ilman niitä esimerkiksi Tornatorin oman pääoman nimellinen tuotto on jäänyt viime vuosina noin viiteen prosenttiin, kun se myyntivoittojen kanssa on runsaat kaksi prosenttiyksikköä suurempi. Metsien edullisen hankintahinnan ansiosta yhtiön uudet omistajat, pääosin eläke- ja henkivakuutusyhtiöt, ovat kuitenkin saaneet erittäin hyvän tuoton alun perin sijoittamalleen pääomalle. Ne olisivat lisäksi voineet saada valtaosan Stora Enson metsistä maksamastaan kauppahinnasta takaisin esimerkiksi osinkoina jo Tornatorin ensimmäisten toimintavuosien aikana ilman puustopääoman vähenemistä.

Suurimman riskin uusien metsänomistusyhtiöiden liiketoiminnalle muodostaisi kantohintojen jääminen totuttua alemmalle tasolle pitkällä aikavälillä. Tällöin ainakin Tornator voisi joutua tekemään merkittäviäkin arvonalennuksia metsäomaisuudestaan, mikä heikentäisi sen tulosta ja tasetta. Samalla yhtiö joutuisi arvioimaan uudelleen rahoitusrakennettaan, osingonjakopolitiikkaansa ja mahdollisuuksiaan laajentaa liiketoimintaansa. Uusia liiketoimintamuotoja metsää omistaville yhtiöille voi jatkossa avautua etenkin uusiutuvan energian tuotannossa.

Avainsanat
metsänomistusyhtiöt; kiinteistösijoittaminen; metsäsijoittamisen kannattavuus; velkavipu

Tekijä
  • Viitala, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)

Vastaanotettu 20.2.2017 Julkaistu 1.10.2010

Katselukerrat 3112

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.5906 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset