Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Risto Rikala (email)

Koivun paakkutaimien juurten kasvupotentiaali ja istutusajankohta

Rikala R. Koivun paakkutaimien juurten kasvupotentiaali ja istutusajankohta. Metsätieteen aikakauskirja 1996/2: 91-99. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 2 artikkeli 5798. https://doi.org/10.14214/ma.5798

Tiivistelmä

Koivun paakkutaimia on istutettu perinteisesti yksivuotisina, kylvövuotta seuraavana keväänä ennen lehtien puhkeamista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan mahdollisuutta istuttaa taimet jo kylvövuoden kesällä ja syksyllä. Koivun paakkutaimien juurten kasvupotentiaalia tutkittiin kasvihuonekokeissa kasvukauden eri vaiheissa sekä seurattiin eri ajankohtina istutettujen koivun paakkutaimien alkumenestystä peltokokeissa. Yksivuotisten koivun paakkutaimien juurten kasvu alkoi keväällä hitaasti ja nopeutui selvästi vasta kesäkuun alun jälkeen, kun lehdet olivat saavuttaneet täyden koon. Keväällä kylvettyjen ja samana kesänä, eri ajankohtina istutettujen, taimien juurten kasvupotentiaali oli voimakkainta ensimmäisellä istutuskerralla heinäkuun puolessavälissä ja heikkeni suoraviivaisesti kohti syksyn istutuskertoja. Pellolle perustetuissa istutusajankohtakokeissa sääolosuhteiltaan normaalin vuoden heinä–elokuussa istutetut koivun paakkutaimet menestyivät yhtä hyvin tai paremmin kuin seuraavana keväänä istutetut taimet. Koivun paakkutaimien kesäistutus edellyttää kuitenkin huolellista taimien käsittelyä ja hoitoa koko istutusketjun ajan.

Avainsanat
metsänviljely; koivu; Betula pendula; juurten kasvupotentiaali; istutusajankohta; paakkutaimi

Tekijä
  • Rikala, Sähköposti risto.rikala@metla.fi (sähköposti)

Vastaanotettu 20.2.2017

Katselukerrat 5688

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.5798 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Lähetä sähköpostiin
Lilja A., Heikkilä R. (2007) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2007 no. 2 artikkeli 6703 (poista) | Muokkaa kommenttia
Uotila E., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 2 artikkeli 5681 (poista) | Muokkaa kommenttia
Mäkelä A., (2007) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2007 no. 1 artikkeli 6101 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hökkä H., Kaunisto S. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 2B artikkeli 6242 (poista) | Muokkaa kommenttia
Salila T., Kärki T. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 1 artikkeli 5722 (poista) | Muokkaa kommenttia
Saari A., Kangas A. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 1 artikkeli 6256 (poista) | Muokkaa kommenttia
Ukonmaanaho L., Soini K. (2023) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2023 no. 0 artikkeli 23003 (poista) | Muokkaa kommenttia
Rikala R., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1996 no. 2 artikkeli 5798 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hakutulokset