Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Teijo Nikkanen (email), Jukka Antola

Männyn valiosiemenviljelysten perustamisperiaatteet

Nikkanen T., Antola J. Männyn valiosiemenviljelysten perustamisperiaatteet. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 3 artikkeli 6572. https://doi.org/10.14214/ma.6572

Tiivistelmä

Metsänjalostuksen tulokset hyödynnetään metsänviljelyn kautta. Jalostettu metsänviljelyaineisto tuotetaan lähes yksinomaan siemenviljelyksissä. Männyn ensimmäisen polven siemenviljelykset ovat nyt siementuotantovaiheessa. Nykyiset siemenviljelykset alkavat kuitenkin ennen pitkää rappeutua. Tämän takia nyt on aika ryhtyä uusien siemenviljelysten suunnitteluun ja perustamiseen.

Uusien valiosiemenviljelysten tavoitteena on siemenen geneettisen laadun kohottaminen. Männyllä tähän alkaa olla hyvät edellytykset; saavutettavissa olevan lisäkasvun arvioidaan olevan 12 % ja laadullisen lisän 8 % ensimmäisen polven siemenviljelyksiin verrattuna. Uusien viljelysten perustamisen yhteydessä pidetään myös huolta viljelysten tuottaman siemenen geneettisen monimuotoisuuden säilymisestä. Lisäksi tavoitteena on huolehtia metsänviljelyaineiston viljelyvarmuudesta ja tehostaa siementuotantoa.

Männyn siemenviljelysten perustamisohjeet on laadittu perinteisiä, avomaalle vartteilla perustettavia kloonisiemenviljelyksiä varten. Ohjeissa on kymmenen kohtaa: 1. Siemenviljelys on pyrittävä perustamaan käyttöalueelleen. 2. Siemenviljelyskloonien on oltava sopeutuneita suunnitellulle käyttöalueelle. 3. Siemenviljelyksiin valitaan jälkeläistestauksessa menestyneitä klooneja. 4. Siemenviljelyksen kloonimäärän on oltava riittävän suuri. 5. Klooniosuudet on pyrittävä saamaan mahdollisimman tasaisiksi. 6. Kloonit on hajautettava siemenviljelykselle. 7. Kloonien oikeellisuus on tarkistettava. 8. Vartteiden istutustiheyden on oltava tarkoituksenmukainen. 9. Siemenviljelysalueen on oltava riittävän suuri ja muodoltaan yhtenäinen. 10. Siemenviljelys on perustettava maaperältään ja topografialtaan hyvälle paikalle.

Avainsanat
metsänviljely; jalostushyöty; pluspuu; siementuotanto; geneettinen monimuotoisuus

Tekijät
  • Nikkanen, Sähköposti teijo.nikkanen@metla.fi (sähköposti)
  • Antola, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org

Vastaanotettu 20.2.2017

Katselukerrat 3542

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6572 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset
Nikkanen T., Antola J. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 3 artikkeli 6572