Sysmän yksityismetsänomistajien suhtautuminen metsäluonnon suojeluun ja hoitoon
Jokinen M., Heinonsalo J., Mether J., Saario T. Sysmän yksityismetsänomistajien suhtautuminen metsäluonnon suojeluun ja hoitoon. Metsätieteen aikakauskirja 1997/1: 49-61. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 1 artikkeli 6357. https://doi.org/10.14214/ma.6357
Tiivistelmä
Tutkimuksessa selvitettiin Sysmän yksityismetsien omistajien suhtautumista maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön laatimiin, ympäristönäkökulmat huomioon ottaviin metsänhoito-ohjeisiin. Tämän lisäksi selvitettiin metsänomistajien metsiin liittämiä aineettomia merkityksiä sekä suhdetta luontoon. Tutkimus toteutettiin lomakekyselynä.
Tutkimuksen mukaan taloudellinen turvallisuus ja puunmyyntitulot ovat selkeästi metsänomistuksen tärkein tavoite Sysmässä. Taloudellisten arvojen korostaminen ei kuitenkaan poissulje täysin muita näkökulmia, ja metsänomistajat suhtautuvatkin varsin myönteisesti uusiin toimenpide-ehdotuksiin. Varauksellisempia erilaisia suojeluehdotuksia kohtaan olivat nuoret ja suurien tilojen omistajat. Haluttomuutta metsäluonnon suojeluun saattaa nostattaa myös suojelumenettely; Sysmässä näin on käynyt esimerkiksi valkoselkätikan suojelun kohdalla.
Tutkimuksen mukaan sysmäläiselle metsänomistajalle metsä on olennainen osa kodin ympäristöä ja maisemaa sekä paikka, josta voi tarpeen tullen hakea mielenrauhaa. Ahdistavaksi tai pelottavaksi paikaksi metsän koki kymmenesosa vastaajista.
Avainsanat
metsänomistajat;
ympäristönsuojelu;
Sysmä;
metsänhoitosuositukset;
aineettomat arvot
Vastaanotettu 20.2.2017
Katselukerrat 4555
Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6357 | Lataa PDF