Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Mikko Jokinen (email)

Metsänomistuksen kulttuuriset tekijät – metsänomistajien käsityksiä metsästä ja ympäristönsuojelusta

Jokinen M. Metsänomistuksen kulttuuriset tekijät – metsänomistajien käsityksiä metsästä ja ympäristönsuojelusta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 4 artikkeli 5996. https://doi.org/10.14214/ma.5996

Tiivistelmä

Tutkimuksessa selvitettiin metsänomistajien käsityksiä metsästä ja ympäristönsuojelusta. Kyseessä on tapaustutkimus, jonka kohteena olivat sysmäläiset yksityismetsänomistajat. Tutkimus kuuluu humanistiseen ympäristötutkimukseen.

Ympäristöongelmien ratkaisemisessa yhä keskeisemmäksi tehtäväksi on noussut ongelmien inhimillisten syiden ja alkuperien selvittäminen. Tässä työssä ajattelun ja toiminnan suhdetta tutkivalla kulttuurintutkimuksella on keskeinen asema. Kulttuurilla tarkoitetaan laajassa mielessä inhimillistä toimintaa. Toiminnan taustalla oletetaan piilevän kognitiivisia eli tiedollisia järjestelmiä. Kognitiivisen teorian mukaan ihmisen tieto järjestyy kulttuurisiksi malleiksi, jotka ohjaavat toimintaa ja inhimillisiä valintoja. Kulttuuriset mallit ovat sosiaalisesti jaettua tietoa.

Tutkimuksessa hahmotettiin viisi kulttuurista mallia: Resurssimalli, Toimintamalli, Elinympäristömalli, Hyvän metsän -malli ja Omistusmalli. Resurssimalli ohjaa metsänomistajaa näkemään metsänsä laajana resurssina. Metsä käsitetään lisäksi paikkana, jossa harjoitetaan konkreettisia toimia. Elinympäristömalli ohjaa mieltämään metsän osana kodin ja muun elämänpiirin fyysistä maisemaa, ja Hyvän metsän -malli kertoo millainen metsä on hyvä taikka huono metsänomistajan mielestä. Omistusmalli näkee metsän omaisuutena, johon kohdistuva päätäntävalta kuuluu metsänomistajalle. Pakkotoimiin perustuvan luonnonsuojelun ja metsänhoidon katsotaan rikkovan tätä oikeutta vastaan. Omistaminen merkitsee myös identifioitumista johonkin alueeseen.

Tutkimuksessa selvisi, että metsänomistajilla on moniulotteista jaettua tietoa metsästä ja ympäristönsuojelusta, ja tämä tieto on järjestynyt malleiksi. Niitä tutkimalla saadaan perustietoa metsänomistajista sekä kestävän metsätalouden sosiokulttuurisista reunaehdoista. Tämä tieto on hyödyksi vältettäessä ja ratkaistaessa ympäristökonflikteja.

Avainsanat
kognitiivinen antropologia; metsä; ympäristönsuojelu; kulttuurinen malli; Sysmä

Tekijä
  • Jokinen, Sähköposti mikko.jokinen@metla.fi (sähköposti)

Vastaanotettu 20.2.2017

Katselukerrat 6871

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.5996 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Lähetä sähköpostiin
Velmala S., Kasanen R. (2022) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2022 no. 0 artikkeli 10776 (poista) | Muokkaa kommenttia
Larjavaara M., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 3 artikkeli 6061 (poista) | Muokkaa kommenttia
Korpilahti E., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2001 no. 1 artikkeli 5815 (poista) | Muokkaa kommenttia
Laurila J., Lauhanen R. (2010) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 3 artikkeli 5914 (poista) | Muokkaa kommenttia
Kärkkäinen M., (2015) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2015 no. 1 artikkeli 6303 (poista) | Muokkaa kommenttia
Parviainen J., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 3 artikkeli 6581 (poista) | Muokkaa kommenttia
Jokinen M., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 4 artikkeli 5996 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hakutulokset