Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Mervi Kokkila (email)

Simulointituloksia ilmastonmuutoksen vaikutuksista metsäteiden kelirikkoon

Kokkila M. (2013). Simulointituloksia ilmastonmuutoksen vaikutuksista metsäteiden kelirikkoon. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 2 artikkeli 6880. https://doi.org/10.14214/ma.6880

Tiivistelmä

Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella metsätiestön runkokelirikon keston ja vaikeuden muutoksia jaksoilla 2011–2020 ja 2021–2030 oletuksella, että ilmasto muuttuu Ilmatieteen laitoksen ACCLIM-tutkimushankkeessa esittämien keskilämpötilan ja sademäärän muutoksen mediaaniskenaarioiden mukaisesti. Tutkimuksessa simuloitiin säägeneraattorin ja maaperämallin avulla pohjamaaltaan routivaa hiekkamoreenia olevan lumettoman aluetien tieprofiilin lämpö- ja kosteusoloja Juupajoen, Maaningan ja Kajaanin oloissa. Simuloinnit tehtiin vertailuilmastona käytetylle jaksolle 1971–2000 sekä muutosjaksoille 2011–2020 ja 2021–2030. Simuloinneissa havaittiin kuljetusolosuhteisiin vaikuttavia olosuhdemuutoksia. Tutkimuksessa kuvatun aluetien routaantuminen tapahtui nykyistä myöhemmin ja hitaammin. Hitaampi routaantuminen näkyi runkokelirikon vaikeusluokittelussa vaikeiksi luokiteltujen runkokelirikkokeväiden yleistymisenä (25 %:sta 35 %:iin) ja helppojen runkokelirikkokeväiden harvinaistumisena (25 %:sta 15 %:iin). Simuloinneissa myös roudan keskimääräinen tunkeumasyvyys pieneni ja sulaminen sekä nopeutui että aikaistui. Ajallisesti tiestön routakausi ja sulamisjakson pituus lyhenivät tarkastelujaksolla molemmat n. 10 vrk. Tutkimuksessa ei tarkasteltu talvikauden olosuhdevaihtelua, mutta erityisesti Juupajoen osalta oli nähtävissä leutojen talvien yleistyminen ja mahdollisuus talviaikaisen kelirikkoon. Maantieteellisesti muutokset voidaan tulkita siten, että tässä tutkimuksessa määritetyt routaa kuvaavat tunnusluvut ovat Kajaanissa kaudella 2021–2030 varsin samanlaisia kuin Juupajoen vertailujakson 1971–2000 tunnusluvut.

Avainsanat
simulointi; CoupModel; mallit; kuljetus; puutavara

Tekijä
  • Kokkila, Sähköposti mervi.kokkila@kotikone.fi (sähköposti)

Vastaanotettu 20.2.2017 Julkaistu 15.7.2013

Katselukerrat 4743

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6880 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Lähetä sähköpostiin
Laiho R., Tuominen S. et al. (2016) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2016 no. 2 artikkeli 5957 (poista) | Muokkaa kommenttia
Wallenius T., Kuuluvainen T. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 4 artikkeli 6214 (poista) | Muokkaa kommenttia
Tomppo E., Korhonen K. T. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 1B artikkeli 6310 (poista) | Muokkaa kommenttia
Rajala T., (2008) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2008 no. 1 artikkeli 6430 (poista) | Muokkaa kommenttia
Lippu J., (1995) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1995 no. 1 artikkeli 6385 (poista) | Muokkaa kommenttia
Kangas J., Mononen A. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 2 artikkeli 6518 (poista) | Muokkaa kommenttia
Korpilahti E., (2007) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2007 no. 3 artikkeli 6402 (poista) | Muokkaa kommenttia
Laiho O., Lähde E. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2001 no. 1 artikkeli 5823 (poista) | Muokkaa kommenttia
Järveläinen V.-P., (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2011 no. 4 artikkeli 6821 (poista) | Muokkaa kommenttia
Ojansuu R., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 4 artikkeli 6321 (poista) | Muokkaa kommenttia
Korpilahti E., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2001 no. 4 artikkeli 6161 (poista) | Muokkaa kommenttia
Palo M., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 4 artikkeli 6325 (poista) | Muokkaa kommenttia
Katila M., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 4 artikkeli 6327 (poista) | Muokkaa kommenttia
Talvitie M., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 1 artikkeli 6257 (poista) | Muokkaa kommenttia
Korhonen K. T., Ihalainen A. et al. (2007) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2007 no. 2B artikkeli 6217 (poista) | Muokkaa kommenttia
Mäkelä A., (2007) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2007 no. 1 artikkeli 6101 (poista) | Muokkaa kommenttia
Väänänen R., (2008) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2008 no. 2 artikkeli 6625 (poista) | Muokkaa kommenttia
Viiri H., (2020) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2020 no. 0 artikkeli 10505 (poista) | Muokkaa kommenttia
Kokkila M., (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2013 no. 2 artikkeli 6880 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hakutulokset