Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Paula Jylhä (email)

Nuorten metsien metsänhoidollinen tila ennen kunnostushakkuuta ja sen jälkeen Keski-Pohjanmaan ojitusalueilla

Jylhä P. Nuorten metsien metsänhoidollinen tila ennen kunnostushakkuuta ja sen jälkeen Keski-Pohjanmaan ojitusalueilla. Metsätieteen aikakauskirja 1995/1: 4-20. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 1 artikkeli 6376. https://doi.org/10.14214/ma.6376

Tiivistelmä

Tutkimuksessa inventoitiin 26 mäntyvaltaista ja 17 hieskoivuvaltaista nuoren metsän kunnostuskohdetta Keski-Pohjanmaalla. Tavoitteena oli arvioida ylitiheänä kasvaneiden puustojen elpymiskykyä kunnostushakkuiden jälkeen sekä kuvailla kunnostushakkuutarpeeseen vaikuttavia tekijöitä.

Runkolukuohjeet soveltuivat pohjapinta-alamalleja paremmin hoitotarpeen arviointiin, sillä puustot olivat epätasaisia ja pieniläpimittaisia. Hakkuupoistuma oli keskimäärin 37 m3/ha, josta ainespuuta oli 21 m3/ha. Puuston tilavuudesta poistettiin keskimäärin kolmasosa, voimakkaimmin käsitellyillä kohteilla yli 60 %. Elävän latvuksen osuus puun pituudesta pieneni kasvatustiheyden noustessa. Suuri osa metsäojista oli kiireellisen kunnostuksen tarpeessa, joten voimakkaat harvennukset voivat aiheuttaa huomattavia kasvutappioita, ellei ojastoja kunnosteta. Merkittävimmät puiden ulkoista laatua heikentävät tekijät olivat mäntyjen oksikkuus ja koivujen mutkaisuus.

Avainsanat
ensiharvennus; metsäojitus; metsänhoito; latvussuhde; kunnostushakkuu

Tekijä
  • Jylhä, Sähköposti paula.jylha@metla.fi (sähköposti)

Vastaanotettu 20.2.2017

Katselukerrat 5641

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6376 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Lähetä sähköpostiin
Hallikainen V., Hyppönen M. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 2 artikkeli 6520 (poista) | Muokkaa kommenttia
Kokkila M., (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2013 no. 1 artikkeli 6028 (poista) | Muokkaa kommenttia
Silfverberg K., Issakainen J. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2001 no. 1 artikkeli 5818 (poista) | Muokkaa kommenttia
Lähtinen K., (2007) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2007 no. 1 artikkeli 6106 (poista) | Muokkaa kommenttia
Etula H., Store R. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2011 no. 3 artikkeli 6558 (poista) | Muokkaa kommenttia
Väkevä J., Lipponen K. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 3 artikkeli 6474 (poista) | Muokkaa kommenttia
Himanen K., Nygren M. (2015) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2015 no. 3 artikkeli 6935 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hyppönen M., Heikkinen H. et al. (2008) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2008 no. 4 artikkeli 6830 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hytönen J., Jylhä P. et al. (2017) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2017 no. 0 artikkeli 7814 (poista) | Muokkaa kommenttia
Mustonen M., Viitanen J. et al. (2017) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2017 no. 0 artikkeli 7687 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hänninen R., Katila P. et al. (2014) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2013 no. 4 artikkeli 6600 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hyppönen M., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 2 artikkeli 6012 (poista) | Muokkaa kommenttia
Tomppo E., Tuomainen T. et al. (2016) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 2B artikkeli 5945 (poista) | Muokkaa kommenttia
Luoranen J., Kivimäenpää M. et al. (2024) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2024 no. 0 artikkeli 23013 (poista) | Muokkaa kommenttia
Smolander A., Henttonen H. M. et al. (2020) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2020 no. 0 artikkeli 10219 (poista) | Muokkaa kommenttia
Lindblad J., Repola J. (2019) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2019 no. 0 artikkeli 10101 (poista) | Muokkaa kommenttia
Ihalainen A., (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2013 no. 3 artikkeli 6026 (poista) | Muokkaa kommenttia
Jylhä P., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1995 no. 1 artikkeli 6376 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hakutulokset