Alueellisen metsäohjelmatyön osallistamismenettely Pohjois-Suomen metsäkeskuksissa vuosina 1997–1998 ja 2000-2001
Tikkanen J. Alueellisen metsäohjelmatyön osallistamismenettely Pohjois-Suomen metsäkeskuksissa vuosina 1997–1998 ja 2000-2001. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 3 artikkeli 6800. https://doi.org/10.14214/ma.6800
Tiivistelmä
Tutkimuksessa kehitetään osallistavan suunnittelun tutkimuksiin nojautuen kysymyssarja, jonka avulla kuvataan Pohjois-Suomen metsäkeskusten metsäohjelmatyöhön liittyneitä osallistamismenettelyjä vuosina 1997–1998 ja 2000–2001. Kehitetyn kuvausmallin ydinkysymyksiä ovat osallistamisen 1) suunnitelmallisuus, 2) intensiteetti, johon vaikuttavat osallistamisen pitkäjänteisyys ja osallistumien päätöksentekoon, 3) avoimuus ja läpinäkyvyys sekä 4) organisoinnin periaate. Empiirisenä tutkimusaineistona ovat ohjelmatyöstä vastanneiden metsäkeskusten asiantuntijoiden haastattelut ja kirjalliset dokumentit. Ohjelmatyön perusratkaisut olivat kaikissa ohjelmaprosesseissa hyvin samankaltaiset. Yleisötilaisuuksien ja työryhmätyöskentelyn organisointi oli lähes yksinomaan yhdistävää, koska eri intressiryhmät kutsuttiin mukaan samoihin tilaisuuksiin. Ohjelmatyössä tavoiteltiin avoimuutta, mutta avoimuutta ei kaikilta osin saavutettu. Osallistamisen intensiteetin suhteen maakuntien osallistamisprosessit olivat selvästi erilaisia. Kainuussa järjestettiin metsätalouden alueellista tavoiteohjelmaa laadittaessa mittava määrä kertaluontoisia yleisötilaisuuksia, kun taas Lapissa perustettiin lukuisia työryhmiä, jotka kokoontuivat tiiviisti ohjelmatyön aikana. Pohjois-Pohjanmaalla panostettiin kokonaisuutena osallistamiseen vähemmän kuin Lapissa ja Kainuussa. Tulosten perusteella tutkimuksessa esitetään osallistamismenettelyn johdonmukaisuutta parantavia kehittämisehdotuksia.
Avainsanat
osallistava suunnittelu;
osallistamismenettely;
metsäohjelmatyö;
Pohjois-Suomen metsäkeskukset
Vastaanotettu 20.2.2017
Katselukerrat 3301
Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6800 | Lataa PDF