Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Kari T. Korhonen (email), Erkki Tomppo, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Tiina Tonteri

Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat 1965–99

Korhonen K. T., Tomppo E., Henttonen H., Ihalainen A., Tonteri T. Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat 1965–99. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 3B artikkeli 6795. https://doi.org/10.14214/ma.6795

Tiivistelmä

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1965–1999 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Tomppo ym. 1998). Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen alue muuttui vuonna 1996, kun metsälautakunnat muutettiin metsäkeskuksiksi. Tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen metsäkeskuksen alueen tulokset viidennestä inventoinnista eli vuodesta 1965 lähtien. Hämeen-Uudenmaan alueella ovat puuston keskitilavuus, keskikasvu ja puuston kasvuprosentti maan korkeimpia. Metsä- ja kitumaalla keskitilavuus on 153 m3/ha ja keskikasvu 6,6 m3/ha/v. Kuusen osuus puuvarannosta on niinikään maan korkein 54 %.

Metsien käsittelytapojen muutos nosti puuston kasvua 1970-luvun alusta 1980-luvun puoliväliin. Poistuman jäätyä entiselle tasolle myös puuvaranto alkoi lisääntyä. Se on noussut 1960-luvun puolen välin 106 milj. m3:sta 146 milj. m3:iin. Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 4,9 milj. m3:sta 6,3 milj. m3:iin. Kahdeksannen inventoinnin jälkeen kasvu ei ole enää noussut, vaan päinvastoin laskenut lievästi. Kuusen kasvu on laskenut ja muiden puulajien kasvut ovat nousseet. Hakkuut ovat 1990-luvulla vilkastuneet, mutta viiden inventointia edeltäneen vuoden poistuma on edelleen näiden vuosien keskikasvua pienempi. Kuusen poistuma on aivan viime vuosina ylittänyt sen kasvun. Uudistuskypsien metsien ala on samalla laskenut ja metsien kehitysluokkajakauma on nyt lähellä suositusten mukaista. Metsien metsänhoidollinen tila ei ole huonontunut edellisestä inventoinnista. Myöskään metsien uudistamisen laiminlyönnit eivät ole lisääntyneet. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI:n mukaan 0,6 % ja kaikkia metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeitä habitaatteja, avainbiotooppeja, 11 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta. Valtakunnan metsien inventointiin perustuvat metsäsertifioinnin kriteerit ovat pääosin toteutuneet.

Avainsanat
Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; metsien monimuotoisuus; metsäsertifiointi; metsien tila

Tekijät
  • Korhonen, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Tomppo, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org
  • Henttonen, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ihalainen, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tonteri, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org

Vastaanotettu 20.2.2017

Katselukerrat 8664

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6795 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Lähetä sähköpostiin
Palosuo T., (2008) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2008 no. 2 artikkeli 6626 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hänninen H., Hamunen K. et al. (2021) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2021 no. 0 artikkeli 10578 (poista) | Muokkaa kommenttia
Ikonen V.-P., (2008) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2008 no. 2 artikkeli 6630 (poista) | Muokkaa kommenttia
Laitila J., (2008) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2008 no. 2 artikkeli 6622 (poista) | Muokkaa kommenttia
Huttunen L., (2014) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2013 no. 4 artikkeli 6608 (poista) | Muokkaa kommenttia
Wall A., Kubin E. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 1 artikkeli 6909 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hakkila P., (1996) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1996 no. 4 artikkeli 6736 (poista) | Muokkaa kommenttia
Nuutinen T., Hirvelä H. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 2B artikkeli 6149 (poista) | Muokkaa kommenttia
Luoranen J., Konttinen K. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2004 no. 1 artikkeli 6090 (poista) | Muokkaa kommenttia
Viitala E.-J., Hänninen H. et al. (1996) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1996 no. 1 artikkeli 6160 (poista) | Muokkaa kommenttia
Kääriäinen P., (2019) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2019 no. 0 artikkeli 10210 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hökkä H., Repola J. et al. (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2013 no. 1 artikkeli 6039 (poista) | Muokkaa kommenttia
Kannisto K., Heräjärvi H. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 4 artikkeli 6316 (poista) | Muokkaa kommenttia
Saarenmaa L., Heino J. et al. (1995) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1995 no. 1 artikkeli 6379 (poista) | Muokkaa kommenttia
Rimhanen K., Määttänen S. et al. (2020) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2020 no. 0 artikkeli 10408 (poista) | Muokkaa kommenttia
Majasalmi T., (2021) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2021 no. 0 artikkeli 10552 (poista) | Muokkaa kommenttia
Rajala T., (2008) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2008 no. 1 artikkeli 6430 (poista) | Muokkaa kommenttia
Lippu J., (1995) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1995 no. 1 artikkeli 6385 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hotanen J.-P., Maltamo M. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 1 artikkeli 5730 (poista) | Muokkaa kommenttia
Lappi J., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 4 artikkeli 6318 (poista) | Muokkaa kommenttia
Ojansuu R., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 4 artikkeli 6321 (poista) | Muokkaa kommenttia
Palo M., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 4 artikkeli 6325 (poista) | Muokkaa kommenttia
Viitala E.-J., (2010) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 3 artikkeli 5905 (poista) | Muokkaa kommenttia
Korpilahti E., (2010) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 1 artikkeli 6780 (poista) | Muokkaa kommenttia
Kilpeläinen T., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1995 no. 4 artikkeli 5895 (poista) | Muokkaa kommenttia
Korhonen K. T., Tomppo E. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 3B artikkeli 6795 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hakutulokset