Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Katja Lähtinen (email)

Metsien eri käyttömuodoista saatavien hyötyjen taloudellinen arvo ja niihin liittyvä yritystoiminta Suomessa

Lähtinen K. (2010). Metsien eri käyttömuodoista saatavien hyötyjen taloudellinen arvo ja niihin liittyvä yritystoiminta Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 2 artikkeli 5740. https://doi.org/10.14214/ma.5740

Tiivistelmä

Katsauksessa selvitettiin Suomen metsien eri käyttömuotojen aikaansaamien hyötyjen taloudellista arvoa ja sitä, millaista yritystoimintaa liittyy näiden markkina- ja ei-markkinahintaisten hyötyjen käyttöön. Lisäksi kartoitettiin aihealueen tutkimiseen saatavissa olevia tietolähteitä sekä tietojen saatavuuteen ja vertailukelpoisuuteen liittyviä ongelma-alueita. Katsauksen aineistoina käytettiin jo olemassa olevaa materiaalia: tilastoja, tutkimuskirjallisuutta, muita kirjallisia julkaisuja sekä asiantuntija-arvioita ja menetelminä tilastoihin sekä kirjallisuuteen perustuvia laskelmia. Tutkimuskirjallisuuden mukaan taloudellisin arvottamismenetelmin mitattuna metsiemme alkutuotannossa markkinahintaisten tuotteiden rinnalla markkinahinnattomilla hyödyillä on huomattava merkitys. Tilastojen työllistävyys- ja liikevaihtotietojen perusteella perinteisten metsäteollisuustoimialojen merkitys on maassamme yhä suuri. Metsiin liittyvän yritystoiminnan tilastointi kattaa pääosin vain perinteiset metsäteollisuuden alat, minkä takia esimerkiksi luontomatkailupalveluiden työllistävyyttä ei ole nykytiedoin mahdollista arvioida luotettavasti. Metsäteollisuuden ulkopuolisen yritystoiminnan edistämiseen voi silti liittyä erityisesti syrjäseutujen elinvoimaisuuden turvaamiselle tärkeitä liiketoimintamahdollisuuksia. Varsinkin metsiemme ei-markkinahintaista alkutuotantoa sekä siihen liittyvää palvelu- ja jalostustoimintaa koskevan tiedon saatavuudessa ja vertailukelpoisuudessa on merkittäviä puutteita. Metsien käyttöön liittyvä poliittinen päätöksenteko nojautuu Suomessa yhä monelta osin enemmän arvioihin ja arvauksiin kuin luotettavaan informaatioon, vaikka kattava tiedon metsien eri käyttömuotojen taloudellisista vaikutuksista on nähty olevan kestävän kehityksen periaatteita noudattavien päätösten edellytys.

Avainsanat
metsien hyödyt; metsien kestävä käyttö; taloudellinen arvottaminen; yritystoiminta; poliittinen päätöksenteko

Tekijä
  • Lähtinen, Sähköposti katja.lahtinen@ymparisto.fi (sähköposti)

Vastaanotettu 20.2.2017 Julkaistu 1.7.2010

Katselukerrat 4399

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.5740 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Lähetä sähköpostiin
Järveläinen V.-P., Ollonqvist P. et al. (1997) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 4 artikkeli 6239 (poista) | Muokkaa kommenttia
Asikainen A.-R., Hujala T. et al. (2014) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2014 no. 3 artikkeli 5808 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hallikainen V., Hyppönen M. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2004 no. 1 artikkeli 6078 (poista) | Muokkaa kommenttia
Kataja-aho S., Smolander A. et al. (2012) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2012 no. 2 artikkeli 6470 (poista) | Muokkaa kommenttia
Ollonqvist P., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1999 no. 3 artikkeli 6862 (poista) | Muokkaa kommenttia
Sievänen T., (2014) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2014 no. 4 artikkeli 5892 (poista) | Muokkaa kommenttia
Vauhkonen J., (2010) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 2 artikkeli 5757 (poista) | Muokkaa kommenttia
Pennanen T., Müller M. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2011 no. 1 artikkeli 5934 (poista) | Muokkaa kommenttia
Lähtinen K., (2010) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 2 artikkeli 5740 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hakutulokset