Articles containing the keyword 'uudistamistulos'.

Tutkimusartikkeli

artikkeli id 6829. Tutkimusartikkeli
Timo Saksa, Jukka Nerg. (2008). Kuusen istutus, luontainen uudistaminen ja näiden yhdistelmät kuusen uudistamisessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2008 numero 4 artikkeli id 6829. https://doi.org/10.14214/ma.6829

Tutkimuksessa verrattiin kuusen istutuksen (istutustiheys 2 000 tainta ha–1), kuusen luontaisen uudistamisen ja näiden yhdistelmien antamaa uudistamistulosta äestäen muokatuilla tuoreen kankaan uudistusaloilla yhdeksän kasvukauden kuluttua uudistamistoimenpiteistä. Kaikki tutkimuksen uudistusalat rajoittuvat siemennyskykyiseen kuusivaltaiseen reunametsään. Sekastrategia vaihtoehdoissa tehtiin muokkauksen jälkeen joko harva kuusen istutus (istutustiheys 1 200 tainta ha–1) tai uudistaminen aloitettiin odottamalla luontaista taimettumista ja tarvittaessa, 5–6 vuoden kuluttua muokkauksesta, tehtiin täydennysistutus (kokonaistiheys 1 600 tainta ha–1).

Kun uudistamisvaihtoehtoja arvioitiin havupuutaimikon tiheyden, tilajärjestyksen ja keskipituuskehityksen perusteella, osoittautui tavanomaisen istutuksen (2 000 tainta ha–1) tulos selvästi parhaimmaksi. Yli 70 % näistä taimikoista ylitti hyvän uudistamistuloksen rajan (taimikon keskitiheys vähintään 1 600 kasvatettavaa havupuuta ha–1). Luontaisesti syntyneen taimikon täydentäminen tuotti yhtä hyvän uudistamistuloksen, mutta näissä taimikoissa täydennysistutuskustannukset nousivat huonona siemenvuonna tavanomaisen istutuksen (2 000 tainta ha–1) suuruisiksi ja taimikon pituuskehitys jäi noin neljä vuotta jälkeen nykyisestä istutustaimikon pituuskehityksestä.

Erinomaisen siemensadon yhteydessä syntyi riittävän tiheä havupuutaimikko yksinomaan luontaisen uudistamisen avulla, mutta taimikon pituuskehitys jäi vähintään kaksi vuotta jälkeen istutustaimikon pituuskehityksestä.

  • Saksa, ORCID ID:E-mail timo.saksa@metla.fi (email)
  • Nerg, ORCID ID:
artikkeli id 6195. Tutkimusartikkeli
Mikko Hyppönen, Juha Hyvönen, Sauli Valkonen. (2002). Männyn luontaisen uudistamisen onnistuminen Lapin yksityismetsissä 1960-, 1970- ja 1980-lukujen siemenpuuhakkuissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 4 artikkeli id 6195. https://doi.org/10.14214/ma.6195

Tutkimuksessa selvitettiin mäntysiemenpuualojen taimettumista. Otannan perusjoukkona olivat silloisen Lapin metsälautakunnan alueen siemenpuuleimikot, joista poimittiin 155 uudistusalan otos. Uudistusaloista 50:llä luontainen uudistaminen oli myöhemmin keskeytetty ja uudistusalat oli viljelty. Lisäksi viisi uudistusalaa oli viljelty osittain. Yhteensä 38 % uudistusalojen kokonaispinta-alasta oli viljelty. Uudistusalojen taimettumattomuus ja siemenpuiden kaatuminen myrskyissä olivat pääsyyt viljelyyn.

Ne uudistusalat ja uudistusalojen osat, joissa luontaista uudistamista oli jatkettu (105 alaa), inventoitiin maastossa uudistamistuloksen selvittämiseksi. Taimettuminen oli onnistunut yleensä huonosti, jos uudistusalaa ei ollut muokattu. Muokkauksen positiivinen vaikutus oli suurin tuoreella kankaalla. Muokatuilla tuoreen ja kuivahkon kankaan uudistusaloilla männyntaimien kokonaismäärä oli keskimäärin 2 700 kpl ha–1, kun niitä oli muokkaamattomalla tuoreella kankaalla keskimäärin 1 000 kpl ha–1 ja kuivahkolla 1 900 kpl ha–1. Kuivan kankaan uudistusaloilla taimettuminen oli onnistunut tyydyttävästi ilman maanmuokkausta, ja niillä taimia oli keskimäärin 2 400 kpl ha–1. Lämpösumma ja uudistusalan korkeus merenpinnasta vaikuttivat merkitsevästi taimettumiseen, lämpösumma positiivisesti ja maaston korkeus negatiivisesti.

Männyn luontainen uudistaminen oli onnistunut keskimäärin huonosti. Viljeltyjen ja epäonnistuneiden luontaisesti uudistettujen alojen pinta-ala oli yhteensä 48 % uudistusalojen pinta-alasta.

  • Hyppönen, ORCID ID:E-mail mikko.hypponen@metla.fi (email)
  • Hyvönen, ORCID ID:
  • Valkonen, ORCID ID:
artikkeli id 5816. Tutkimusartikkeli
Mikko Hyppönen, Juha Hyvönen, Kari Mäkitalo, Niina Riissanen, Pentti Sepponen. (2001). Maanmuokkauksen vaikutus luontaisesti uudistetun männyntaimikon kehitykseen Lapissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 1 artikkeli id 5816. https://doi.org/10.14214/ma.5816

Tutkimuksen tarkoituksena oli verrata erilaisten maanmuokkausmenetelmien vaikutusta siemenpuumenetelmällä luontaisesti uudistetun männyntaimikon tiheyteen, tilajärjestykseen ja kasvatuskelpoisuuteen sekä pituuskehitykseen ja laatuun. Menetelmät olivat piennarauraus, palleauraus, äestys, palleauraus ns. 0-asennossa ja muokkaamaton. Koejärjestelynä oli arvotut lohkot, jossa lohkojen määrä oli neljä. Koekentät sijaitsivat Ylitorniolla Länsi-Lapissa. Koe perustettiin vuonna 1979, jolloin käsittelylohkot hakattiin siemenpuuasentoon ja muokattiin. Koe mitattiin vuosina 1984, 1990 ja 1997.

Vuonna 1997, 18 kasvukautta kokeen perustamisen jälkeen, männyntaimia oli keskimäärin eniten piennaraurauksessa (4 100 kpl/ha). Vähiten taimia oli muokkaamattomalla alalla ja palleaurauksen 0-asennossa (2 300 kpl/ha) sekä lähes yhtä vähän äestyksessä (2 400 kpl). Kehityskelpoisten männyntaimien määrä oli niin ikään suurin piennaraurauksessa (2 100 kpl/ha), mutta pienin äestyksessä (1 300 kpl/ha). Kaikkien puulajien taimet mukaan luettuna kehityskelpoisten taimien lukumäärä oli kaikissa käsittelyissä keskimäärin vähintään 1 800 kpl/ha.

Taimikon aukkoisuus oli vuonna 1997 keskimäärin pienin piennaraurauksessa (8 %), lähes yhtä pieni äestyksessä (11 %) ja suurin muokkaamattomassa (20 %), kun tyhjien koealojen suhteellinen osuus laskettiin niiden koealojen perusteella, joilla ei ollut yhtään minkään puulajin kehityskelpoista tainta. Kehityskelpoisten taimien määrän ja aukkoisuuden perusteella määritettynä kaikkien käsittelyjen kaikki lohkot olivat kasvatuskelpoisuudeltaan vähintään välttäviä.

Männyntaimikoiden valtapituuskehitys oli kahdella ensimmäisellä mittauskerralla lähes samanlainen kaikissa käsittelyissä. Vuonna 1997 menetelmien väliset erot olivat suurentuneet: piennaraurauksessa ja molemmissa palleaurauksissa valtapituus oli 260–280 cm, muokkaamattomassa ja äestyksessä 220–230 cm.

  • Hyppönen, ORCID ID:E-mail kari.makitalo@metla.fi (email)
  • Hyvönen, ORCID ID:
  • Mäkitalo, ORCID ID:
  • Riissanen, ORCID ID:
  • Sepponen, ORCID ID:

Tiedonanto

artikkeli id 6714. Tiedonanto
Timo Saksa, Heikki Smolander. (1998). Metsänviljelyn viivästyminen Pohjois-Savon alueella tilastoissa ja todellisuudessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 1 artikkeli id 6714. https://doi.org/10.14214/ma.6714

Tutkimuksessa selvitettiin vuosina 1988, 1991 ja 1992 suunniteltujen ja vielä vuoden 1996 alussa Pohjois-Savon metsäkeskuksen hankerekisterin mukaan keskeneräisten metsänuudistamishankkeiden toteutustilanne ja metsänhoidollinen tila. Aineisto koostui 224 hankkeen otoksesta.

Vuonna 1988 suunniteltujen hankerekisterin mukaan toteutettujen ja toteuttamattomien uudistamishankkeiden kokonaispinta-alasta pelkästään avohakkuun tai avohakkuun ja muokkauksen varaan jäi 4 %, mutta vuonna 1992 vastaava osuus oli 13 %. Ilman viljelytoimenpiteitä jäänyt avohakkuiden pinta-ala näyttää moninkertaistuneen 1990-luvun alussa verrattuna 1980-lukuun. Vakuustalletusten ja takausten poistamisella ja yleisellä metsänhoito-ohjeiston muutoksella on todennäköisesti ollut vaikutuksensa tähän kehitykseen.

Metsäkeskuksen hankerekisteri antoi yliarvion todellisten uudistamisrästien määrästä. Varsinaisia viivästyneitä uudistusaloja, joilla metsä oli vain hakattu ja mahdollinen uudistusalan maanmuokkaus tehty vähintään kaksi vuotta ennen maastotarkastusta, jäi vuoden 1988 aineistoon 71 % ja vuosien 1991 ja -92 aineistoihin vain 34 ja 30 % rekisterin mukaan toteuttamattomien hankkeiden pinta-alasta. Hakkaamattomien kohteiden osuus tästä tilastoharhasta oli 3–13%. Sellaisten uudistusalojen osuus, jotka oli viljelty, vaikka merkintä siitä hankerekisteristä puuttuikin, oli vuoden 1988 hankkeissa 25 % ja vuoden 1992 49 %.

Metsälain kriteerien mukaan 71 % ainoastaan avohakkuun varaan jätetyistä uudistusaloista tulisi viljellä kokonaan. Avohakkuun ja muokkauksen jälkeen vastaava kokonaan viljeltävien uudistusalojen osuus oli 42 %. Nuorimpien, vuosina 1993 ja 1994 muokattujen uudistusalojen osalta metsänuudistamistulos paranee luontaisen uudistamisen ansiosta vielä hieman, mutta kokonaan viljeltävien uudistusalojen osuuden voidaan arvioida nousevan vuoden 1992 osalta 7–8 %:iin suunnitellusta avohakkuupinta-alasta (vuonna 1988 1,3 %). Niistä aloista, jotka oli muokattu ja istutettu, uudelleen viljeltäviä oli vain 3 % ja täydennettäviä 30 %.

  • Saksa, ORCID ID:E-mail timo.saksa@metla.fi (email)
  • Smolander, ORCID ID:
artikkeli id 5951. Tiedonanto
Liisa Saarenmaa, Jarmo Liukkonen. (1995). Palleauraus ja täydennysistutus uudistamistuloksen parantamisessa Kuusijoen näytealalla Pohjois-Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja 2/1995: 131-139. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 2 artikkeli id 5951. https://doi.org/10.14214/ma.5951

Kuusijoen täydennysviljelykoe perustettiin vuonna 1972, ja sen tarkoituksena oli selvittää puulajin ja palleaurauksen vaikutusta täydennysviljelytaimien menestykseen. Koealue jaettiin kahteen lohkoon, joista toinen jätettiin muokkaamatta ja toinen palleaurattiin.Täydennysviljely tehtiin 15 vuotta alkuperäisen viljelyn jälkeen männyn kaksivuotiailla paljasjuurisilla ja kuusen, rauduskoivun sekä lehtikuusen kaksivuotiailla turverullataimilla. Maanmuokkauksen vaikutus täydennystaimien menestymiseen oli erittäin selvä. Muokkaamattomalla alueella ei ollut yhtään kehityskelpoista täydennysviljelytainta vuonna 1990, jolloin koe mitattiin uudelleen. Muokatulla lohkollakin vain kuusen täydennystaimet olivat säilyneet hyvin elossa. Niiden pituuskasvu oli kuitenkin selvästi hitaampaa kuin muilla puulajeilla. Pääosan kasvatuskelpoisista taimista muodostivat luontaisesti syntyneet hieskoivut, joiden määrä vaihteli muokkaamattomilla ruuduilla 480–750 kpl/ha ja muokatuilla 870–1 880 kpl/ha. Muokatulla ruudulla luontainen taimiaines yksinään olisi riittänyt ylittämään nykyisen täydennysviljelyrajan. Muokatuille ruuduille syntyi kaksijaksoinen metsä, jonka ylemmän jakson muodostivat alkuperäisestä viljelystä säilyneet harvassa kasvavat männyt. Muokkaamattomilla ruuduilla kaksijaksoisuutta ei ollut, koska lähes kaikki täydennystaimet olivat kuolleet. Täydennysviljelyllä pyritään aikaansaamaan täystiheä tasaikäinen metsikkö, mikä Kuusijoen kokeessa epäonnistui. Osittain epäonnistuminen johtui myöhäisestä täydennysajankohdasta. Alkuperäisen viljelyn epäonnistumisen syy oli todennäköisesti maan muokkaamatta jättäminen ja männyn istutus. Rautapodsolimaannoksen vuoksi Kuusijoen kangas kuuluu Pohjois-Suomen vaikeasti uudistettaviin kohteisiin, joilla maanmuokkauksen ja puulajivalinnan vaikutus on uudistamistuloksen kannalta ratkaisevan tärkeä.

  • Saarenmaa, ORCID ID:E-mail liisa.saarenmaa@helsinki.fi (email)
  • Liukkonen, ORCID ID:

Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit