Articles containing the keyword 'tuhot'.

Tutkimusartikkeli

artikkeli id 6030. Tutkimusartikkeli
Jari Miina, Timo Saksa. (2013). Perkauksen vaikutus männyn kylvö- ja luontaisen taimikon kehitykseen ja taimikonhoidon ajanmenekkiin. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 1 artikkeli id 6030. https://doi.org/10.14214/ma.6030

Tutkimuksessa tarkasteltiin erilaisten perkauskäsittelyiden (ei perkausta, reikäperkaus, täysperkaus, täysperkaus + mäntyjen harvennus) vaikutuksia männyn taimikon kehitykseen ja malleilla laskettuun työajanmenekkiin. Kokeet perustettiin kuivahkon kankaan kylvötaimikkoon ja kuivan kankaan luontaiseen taimikkoon. Perkauskäsittelyt toteutettiin 10-vuotiaissa taimikoissa (mäntyjen keskipituus 1–2 m) ja viivästettynä kolme vuotta myöhemmin. Kokeet mitattiin uudelleen kuusi kasvukautta myöhemmin taimikoiden lähestyessä harvennusvaihetta.

Perkaamattomuus ei vähentänyt kasvatettavien mäntyjen runkolukua, mutta lehtipuuston piiskauksen vaurioittamien mäntyjen osuus (8–18 %) oli korkeampi. Luontaisessa taimikossa myös hirvituhojen osuus oli korkeampi perkaamattomilla ruuduilla kuin peratuilla ruuduilla. Täysperkauksen yhteydessä tehty mäntyjen harvennus 2000 runkoon/ha heikensi mäntyjen laatukehitystä pelkkään täysperkaukseen verrattuna: läpimitankasvu ja paksuimman oksan paksuus lisääntyivät ja alaoksien kuoleminen hidastui. Myös reikäperkaus hidasti mäntyjen alaoksien kuolemista ja kylvötaimikossa lisäsi paksuimman oksan paksuutta täysperkaukseen verrattuna.

Kylvötaimikossa kolmen vuoden viive lisäsi ajanmenekkiä poistettavien puiden läpimitan kasvun vuoksi 30–100 %. Luontaisessa taimikossa viiveen vaikutus ei ollut merkitsevä. Taimikon harvennuksen ajanmenekki oli perkaamattomilla ja täysperkausaloilla 2–5-kertainen reikäperattuihin ja täysperkauksen yhteydessä harvennettuihin aloihin verrattuna. Taimikonhoidon kokonaisajanmenekkiin perkauskäsittelyllä ei ollut suurta vaikutusta; kylvötaimikossa kokonaisajanmenekki oli pienin, kun männyt harvennettiin varhaisessa vaiheessa täysperkauksen yhteydessä. Mäntyjä ei kuitenkaan tulisi harventaa vielä perkauksen yhteydessä 2000 runkoon/ha, jos tavoitteena on hyvälaatuisen sahatavaran tuottaminen.

  • Miina, ORCID ID:E-mail jari.miina@metla.fi (email)
  • Saksa, ORCID ID:
artikkeli id 6137. Tutkimusartikkeli
Risto Jalkanen, Tarmo Aalto, Ville Hallikainen, Mikko Hyppönen, Kari Mäkitalo. (2005). Viljelytaimikoiden hirvituhot Lapissa ja Kuusamossa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 4 artikkeli id 6137. https://doi.org/10.14214/ma.6137

Hirven merkitystä taimikkotuholaisena tutkittiin 264 metsänuudistusalalla, jotka oli viljelty männylle tai/ja kuuselle vuosina 1984-1995 Lapin ja Kuusamon yksityismetsissä. Linjoittaisena otantana inventoidut taimikot saatiin ositetulla satunnaisotannalla noin 20 000 yksityismetsien viljelyalan joukosta (1,3%). Kesällä ja syksyllä 2001 kerätystä aineistosta 24 % on täydennysviljelyaloja.

Kaikkien taimikoiden keskimääräinen hirvituhoprosentti oli 15,1 viljelymännyillä. Merkittävimmät tuhot painottuivat Lapin lounaisosan (ns. Lapin kolmio) ja Etelä-Lapin kuntiin, missä hirvi oli vaurioittanut keskimäärin 31–37 % männyn viljelytaimista. Keskimääräistä enemmän hirvituhoa oli tuoreilla kankailla, lajittuneilla hiesusavimailla, mätästetyillä kuvioilla ja voimakkaasti vesottuneilla aloilla. Hirvituhoa oli enemmän istutus- kuin kylvötaimikoissa. Tuhot lähes puuttuivat korkeiden maiden taimikoista. Kaksi kolmasosaa hirvituhoista oli 1,0–2,5 metriä pitkissä taimissa. Hirvi oli lisännyt merkittävästi männyn viljelytaimien latvakatoa, ranganvaihtoa, kaksihaaraisuutta ja pensastumista. Lisäksi taimien normaalin kehityksen havaittiin häiriintyneen hirvestä riippumatta. Kuusella hirvituhoja oli ympäri tutkimusaluetta. Hirviä pidetään nyt yhtenä taloudellisesti merkittävimmistä Lapissa esiintyvistä taimikkotuholaisista. Hirvien aiheuttamien menetysten vähentämiseksi hirvikanta olisi erityisesti Lapin kolmiossa ja Etelä-Lapissa pidettävä oleellisesti vuosituhannen vaihteen tasoa pienempänä. Lisäksi tulisi harkita kuusen viljelyn lisäämistä männyn kustannuksella.

  • Jalkanen, ORCID ID:E-mail etunimi.sukunimi@metla.fi (email)
  • Aalto, ORCID ID:
  • Hallikainen, ORCID ID:
  • Hyppönen, ORCID ID:
  • Mäkitalo, ORCID ID:
artikkeli id 6196. Tutkimusartikkeli
Lauri Mehtätalo. (2002). Valtakunnalliset puukohtaiset tukkivähennysmallit männylle, kuuselle, koivuille ja haavalle. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 4 artikkeli id 6196. https://doi.org/10.14214/ma.6196

Tutkimuksen tavoitteena oli estimoida metsätalouden laskentajärjestelmiin soveltuvat puukohtaiset tukkivähennysmallit. Mallien laadinta-aineistona käytettiin Etelä-Suomen osalta VMI9:n ja Pohjois-Suomen osalta VMI8:n kertakoealojen tukkikokoisia koepuita. Mallit laadittiin logistisella regressioanalyysillä. Selittäjien etsinnässä käytettiin hyväksi Suomessa julkaistuja metsätuhotutkimuksia. Tukkivähennyksen puukohtaisia selittäjiä malleissa ovat puun läpimitta, ikä ja syntytapa. Läpimitasta ja iästä on samassa mallissa useita muunnoksia, mikä mahdollistaa tukkivähennyksen u-muodon kuvaamisen näiden muuttujien suhteen. Metsikkökohtaisia selittäjiä mallissa olivat metsätyyppi ja soistuneisuus. Alueellista vaihtelua mallissa selittävät metsikön x- ja y-koordinaatit, lämpösumma, valemuuttujat Ahvenanmaa ja Pohjois-Suomi sekä erilaiset muunnokset korkeudesta meren pinnasta.

Mallien harhaa tarkasteltiin alueellisesti jakamalla Suomi pohjois-eteläsuunnassa 200 km:n levyisiin vyöhykkeisiin. Mallit toimivat suhteellisen hyvin kaikilla vyöhykkeillä. Lisäksi mallia testattiin eteläsuomalaisessa päätehakkuuleimikkoaineistossa, joka sisälsi mänty- ja kuusivaltaisia metsiköitä. Tässä aineistossa tukkivähennysmallilla saatu tukkiosuus oli muutamia prosentteja pienempi kuin hakkuissa toteutunut tukkiosuus. Ero johtunee siitä, että metsiköt olivat metsäyhtiön mailla sijaitsevia päätehakkuuleimikoita, ja siksi keskimääräistä hyvälaatuisempia. Mallit ovat sidoksissa laadinta-aineiston mitta- ja laatuvaatimuksiin. Herkkyysanalyysillä tutkittiin mittavaatimusten muutoksen vaikutusta mallin harhaan. Mallin sovellustilanteessa tukin minimilatvaläpimitan muuttuminen vaikuttaa mallin harhaan vain vähän, mutta tukin minimipituuden kasvattaminen kasvattaa mallin harhaa nopeasti. Laadittu tukkivähennysmalliperhe soveltuu käytettäväksi metsätalouden laskentaohjelmistossa rungon tukkiosuuden ennustamiseen.

  • Mehtätalo, ORCID ID:E-mail lauri.mehtatalo@metla.fi (email)
artikkeli id 6242. Tutkimusartikkeli
Hannu Hökkä, Seppo Kaunisto, Kari T. Korhonen, Juhani Päivänen, Antti Reinikainen, Erkki Tomppo. (2002). Suomen suometsät 1951–1994. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 2B artikkeli id 6242. https://doi.org/10.14214/ma.6242

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien kahdeksanteen inventointiin (VMI8, 1986–1994) perustuvat tiedot maamme suometsistä, soiden pinta-aloista ja niiden muutoksista VMI3:sta (1951–53) lähtien sekä analysoidaan muutosten syitä. Artikkelissa kuvataan suometsiin liittyviä VMI:n mittauksia, yleispiirteet tulosten laskennasta ja keskivirheen arviointimenetelmä. VMI8:n otantamenetelmää, maastomittauksia ja tulosten laskentaa on kuvattu aikaisemmin Etelä-Suomen julkaisuissa (Salminen 1993, Salminen ja Salminen 1998) sekä Pohjois-Suomen ja koko maan julkaisussa (Tomppo ym. 2001a). Tarkastelujaksolla soiden ala on pienentynyt 9,7 milj. ha:sta 8,9 milj. ha:iin, kun ojitetut ohutturpeiset suot ovat VMI:n luokituksen mukaan muuttuneet kivennäismaiksi tai siirtyneet muuhun maankäyttöluokkaan. VMI8:n mukaan ojitettuja soita on 4,6 milj. ha ja ojitettuja kivennäismaita 1,1 milj. ha. Ojitettujen soiden ala ei enää nouse, joten ojitusala jää 1950- ja 1960-lukujen metsäohjelmien suurimpia arvioita pienemmäksi.

Suometsätalouden vaikutukset soiden puuvarannon ja puuston kasvun lisäykseen ovat kuitenkin vähintään metsäohjelmien arvioiden suuruisia. 1950-luvun alussa puuvaranto oli kasvullisilla ja huonokasvuisilla metsä-maan soilla 252 milj. m3. VMI8:n mukaan puuvaranto on metsä- ja kitumaan soilla 377 milj. m3. Puuston vuotuinen kasvu on noussut 9,9 milj. m3:stä 17,4 milj. m3 :iin. VMI3:ssa soiksi luokiteltujen maiden puu-varannoksi arvioitiin VMI8:ssa 430 milj. m3 ja vuotuiseksi kasvuksi 20,1 milj. m3. Sekä puuvarannon että puuston vuotuisen kasvun suhteelliset lisäykset ovat 1950-luvun alun jälkeen olleet soilla selvästi suuremmat kuin kivennäismailla. Ojituksen lisäksi tähän vaikuttavat puustojen erilaiset lähtötilanteet, nykyisten ikärakenteiden erot sekä se, että soilla hakkuut ovat olleet vähäisempiä kuin kivennäismailla.

VMI8:ssa arvioitiin seuraavalla kymmenvuotiskaudella metsämaan soilla olevan erilaisia hakkuutarpeita 2,35 milj. ha, joista taimikonhoitoja ja ensiharvennuksissa on 1,38 milj. ha. Suometsien hakkuiden painopiste on siis vielä jonkin aikaa nuorissa metsissä. Kunnostusojituksen tarpeessa olevia soita on VMI8:n mukaan runsaat 1,5 milj. ha. Kymmenessä vuodessa toteutettuna se vastaa suurempaa vuotuista kunnostusojitustarvetta kuin kansallisessa metsäohjelmassa on esitetty. Puuntuotantoon soveltumattomia soita on ojitettu 450 000 ha, kun taas puuntuotantoon soveltuvaa ojittamatonta suota on 840 000 ha. Ojittamattomia soita on yhteensä 4,3 milj. ha.

  • Hökkä, ORCID ID:E-mail hannu.hokka@metla.fi (email)
  • Kaunisto, ORCID ID:
  • Korhonen, ORCID ID:
  • Päivänen, ORCID ID:
  • Reinikainen, ORCID ID:
  • Tomppo, ORCID ID:
artikkeli id 6864. Tutkimusartikkeli
Jari Hynynen, Anneli Viherä-Aarnio, Risto Kasanen. (2002). Nuorten haapaviljelmien alkukehitys. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 2 artikkeli id 6864. https://doi.org/10.14214/ma.6864

Tutkimuksessa tarkasteltiin nuorten haapaviljelmien alkukehitystä erilaisilla kasvupaikoilla ja erilaisissa kasvatustiheyksissä ja verrattiin hybridihaavan ja kotimaisen haavan kehitystä ja alttiutta mustaversotaudille istutusta seuranneiden 3–5 vuoden aikana.

Tutkimuksen aineiston muodostivat neljä vuosina 1997–99 perustettua kenttäkoetta, jotka sijaitsevat Lohjalla, Lapinjärvellä ja Pornaisissa. Kaksi viljelystä perustettiin metsämaalle (OMT) ja kaksi entiselle peltomaalle. Kokeissa vertailtiin neljää eri viljelytiheyttä (400, 800, 1200 ja 1600 tainta/ha), joita tutkittiin kolmella hybridihaapakloonilla sekä kotimaisen haavan siemensyntyisellä taimierällä.

Hybridihaapa osoittautui tavallista haapaa nopeakasvuisemmaksi. Pituuskasvu oli hybridihaavalla lähes 50% nopeampi kuin haavalla. Kolmen kasvukauden jälkeen hybridihaavan taimet olivat keskimäärin n. 180 cm:n pituisia, kun haavat olivat vastaavasti kasvaneet n. 120 cm:n pituisiksi. Kasvutulokset ovat saman suuntaisia kuin onnistuneilta haapaviljelyksiltä aikaisemmin saadut tutkimustulokset. Yhdellä muokkaamattomalle pellolle perustetulla koealueella puuston alkukehitys oli poikkeuksellisen hidasta taimien ollessa vain noin metrin pituisia kolmen kasvukauden jälkeen.

Taimituhoja esiintyi viljelyksillä vähän, koska viljelykset oli istutuksen yhteydessä suojattu nisäkästuhoja vastaan. Hybridihaavan taimet osoittautuivat elävyyden ja taimien elinvoimaisuuden osalta tavallista haapaa paremmiksi. Kuolleiden taimien osuus oli hybridihaavikossa keskimäärin 4,6% ja haavikoissa vastaavasti 14,2%.

Maastomittauksissa havaittiin mustaversotaudille tyypillisiä oireita; pieniä mustia lehtilaikkuja ja joitakin kuolleita versoja. Mustaverson oireiden esiintyminen vaihteli runsaasti koealueittain. Niitä todettiin merkitsevästi enemmän haavalla, keskimäärin 37%:lla taimista, mutta hybridihaavallakin 13%:lla taimista. Maastossa todetuista oireista huolimatta hybridihaavan lehdistä tai kuolleista versoista ei pystytty myöhemmin laboratoriossa eristämään mustaversotautia aiheuttavaa Venturia tremulae -sientä.

  • Hynynen, ORCID ID:E-mail jari.hynynen@metla.fi (email)
  • Viherä-Aarnio, ORCID ID:
  • Kasanen, ORCID ID:
artikkeli id 6011. Tutkimusartikkeli
Risto Heikkilä. (2000). Männyn istutustaimikoiden metsänhoidollinen tila hirvivahingon jälkeen Etelä-Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 2 artikkeli id 6011. https://doi.org/10.14214/ma.6011

Männyntaimikoiden kehityskelpoisuutta metsänomistajalle korvatun hirvivahingon jälkeen arvioitiin Etelä-Suomessa tehdyssä inventoinnissa. Osassa taimikoita tiedettiin hirvien aiheuttaneen tuhoja, ja osa oli samoilta alueilta valittuja kontrollitaimikoita. Merkittävää hirvituhoa todettiin 26 %:ssa kaikista tutkituista männyistä, joita oli keskimäärin 1 502 kpl/ha. Hirvet olivat tuhonneet täysin keskimäärin 6 % männyistä. Kasvavista männyistä 8 %:ssa oli suuria vielä ulkoisesti näkyviä runkovikoja. Lähes joka neljännen männyn (rungon sisäiset viat mukaan lukien) laatu oli huomattavasti heikentynyt. Hirvituhon suhteen hyvälaatuisia istutettuja sekä korvaavia, luontaisesti syntyneitä mäntyjä oli noin 1 100 kpl/ha. Hirvituhon vuoksi vikaantuneita mäntyjä, jotka tulisi poistaa ensiharvennuksessa, oli noin 300 kpl/ha. Kaikki luontaisesti syntyneet kuuset ja koivut mukaan lukien hyvälaatuisia puita oli lähes 1 500 kpl/ha. Puuston tiheys oli tällöin lähes 2 000 kpl/ha. Kasvu- ja laatutappiosta korvatuissa vahinkotaimikoissa oli merkittävää hirvituhoa noin kolmasosassa kaikista männyistä, uudelleen metsitetyissä taimikoissa 18 %:ssa ja kontrollitaimikoissa 17 %:ssa. Istutusvirheestä johtuva vinotyvisyys alensi runkojen laatua 16 %:ssa istutustaimista. Varttuneet männyntaimikot ovat merkityksellisiä hirvien ravinnonkäytölle, sillä sekä alikasvoksia että mäntyjen sivuoksia oli yleisesti käytetty ravinnoksi. Kontrollitaimikot osoittavat, etteivät kaikki hirvivahingot tule korvausten piiriin. Suurin osa runkotuhoista oli jäämässä sisäisiksi, tukkipuuston arvoa myöhemmin heikentäviksi vioiksi. Ellei ensiharvennuksessa poisteta huonolaatuisia puita, sahausvaiheessa havaittavat laatutappiot saattavat olla samaa suuruusluokkaa kuin hirvivahingoista samoissa metsiköissä jo maksetut korvaukset.

  • Heikkilä, ORCID ID:E-mail risto.heikkila@metla.fi (email)
artikkeli id 6272. Tutkimusartikkeli
Jyrki Hytönen. (1999). Pellonmetsityksen onnistuminen Keski-Pohjanmaalla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 4 artikkeli id 6272. https://doi.org/10.14214/ma.6272

Tutkimuksessa selvitettiin pellonmetsityksen onnistumista Keski-Pohjanmaalla. Inventoitu otos koostui 7–8- ja 15–16-vuotiaista mäntytaimikoista (40 kpl) ja 16–17-vuotiaista rauduskoivutaimikoista (14 kpl). Pellot ryhmiteltiin kivennäis-, multa-, ja turvemaan peltoihin. Yleisin maanmuokkausmenetelmä oli pallekyntö. Vanhemmista mäntytaimikoista oli täydennysviljelty 50 % ja nuoremmista 70 %.

Pahimmat tuhonaiheuttajat olivat hirvi, kasvuhäiriöt ja sienitaudit. Hirvien ja vesojen aiheuttamia tuhoja oli enemmän turvemailla kuin kivennäismailla. Vesoja oli keskimäärin 17 500 kpl/ha, mutta taimikoiden välinen vaihtelu oli erittäin suuri (30–56 000 kpl/ha). Ojien kunto oli huono. Pahimmat vikaisuudet olivat erilaiset latvakasvaimen häiriöt. Kasvatuskelpoisia taimia oli turvepelloilla vähemmän kuin kivennäismaan pelloilla. Koivikoissa oli turvemaalla 410 ja kivennäismaalla 620 alkuperäistä istutustainta hehtaarilla. Nuoremmissa männiköissä oli turvemaalla 950 ja kivennäismaalla 1 040 ja 15–16-vuotiaissa männiköissä turvemailla 640 ja kivennäismailla 1 040 kasvatuskelpoista alkuperäistä istututainta hehtaarilla. Erityisesti luontaiset hieskoivun taimet, vaikkakin olivat ryhmittyneet ojien varteen, täydensivät taimikoita merkittävästi. Luonnontaimien ansiosta kasvatuskelpoisten taimien määrä nousi keskimäärin yli 800 kpl/ha. Taimitiheys ja aukkoisuus huomioonottaen suurin osa taimikoista oli kasvatuskelpoisuudeltaan vähintään tyydyttäviä. Huonoimmin oli onnistunut rauduskoivun viljely, erityisesti turvemaiden pelloille.

  • Hytönen, ORCID ID:E-mail jyrki.hytonen@metla.fi (email)
artikkeli id 6959. Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö. (1998). Ruskotäplät istutettujen rauduskoivujen rungoissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2 artikkeli id 6959. https://doi.org/10.14214/ma.6959

Ruskotäpläkärpäsen toukkakäytävät alentavat koivupuutavaran arvoa aiheuttamalla tuotteisiin epäsäännollisiä tummia juovia. Iältään 18–31-vuotiaissa istutuskoivuissa oli paljain silmin erottuvia ruskotäpliä peltomailla noin 1,5-kertaisesti metsämaihin verrattuna. Ruskotäpliä oli eniten suurimmissa koivuissa riippumatta siitä, johtuiko hyvä kasvu puun vallitsevasta asemasta, viljavasta kasvupaikasta tai metsikön harvuudesta. Pelto- tai metsämaiden eri ikäluokissa noin kolmannes täplämäärän vaihtelusta oli metsiköiden välistä. Metsikön sisäisestä vaihtelusta puolet selittyi puun läpimitalla.

Paljain silmin havaittavia toukkakäytäviä oli rinnankorkeudella iästä ja kasvupaikasta riippuen keskimäärin 35–70 kpl. Yli 200 käytävää sisältävät koivut olivat harvinaisia. Rinnankorkeudelta puhtaita oli metsämaiden koivuista alle 20 % ja peltomailla keskimäärin 6 %. Rinnankorkeudelta ylöspäin ruskotäplien määrä puolittui 6 m:n korkeuteen mennessä, ja alaspäin se kaksinkertaistui noin 40 cm:n korkeuteen mennessä. Ruskotäplätiheys puuaineessa kohosi maksimiin noin 6 cm:n etäisyydellä puun ytimestä rinnankorkeudella ja aleni sen jälkeen syntyneissä vuosilustoissa. Varttuneimmissa koivikoissa yli 10–12 cm:n etäisyydelle ytimestä syntyvät lustot olivat lähes puhtaita. Ylempänä rungolla ruskotäplätiheyden maksimi oli kauempana ytimestä.

Uudet tulokset eivät aiheuta muutostarvetta istutuskoivikon kasvatusohjeisiin. Kasvupaikan viljavuuden alentuessa ja puuston kasvatustideyden lisääntyessä ruskotäplät tosin lievästi vähenivät, mutta samalla koivikon tuotos ja järeys alenivat. Kiertoajan pituudella lienee suurempi vaikutus sorviviilun ruskotäläisyyteen kuin puuston käsittelyllä, koska ruskotäplät ovat harvinaisia kookkaiden koivutukkien pintapuussa.

  • Niemistö, ORCID ID:E-mail pentti.niemisto@metla.fi (email)
artikkeli id 6711. Tutkimusartikkeli
Timo Saksa. (1998). Männyn istutustaimien menestyminen äestetyllä uudistusalalla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 1 artikkeli id 6711. https://doi.org/10.14214/ma.6711

Tutkimuksessa tarkastellaan männyn istutustaimien menestymistä seitsemän kasvukauden aikana. Aineisto koostuu 27:stä vuonna 1987 istutetusta männyn viljelyalasta. Pitkäaikaisen kestokoealoihin perustuvan seurannan avulla luodaan kuva männyn istutustaimikon vakiintumisprosessista.

Tutkituille aloille oli istutettu keskimäärin 1 857 tainta/ha ja 45 %:lla kohteista saavutettiin voimassa ollut viljelytiheysohje 2 000 tainta/ha (Q1 = 1 635 ja Q3 = 2 067 tainta/ha). Männyn istutustaimia kuoli runsaimmin ensimmäisenä ja toisena vuonna istutuksen jälkeen. Kolmantena vuonna istutustaimipopulaation vakiintuessa niistä oli elossa keskimäärin 74 % ja seitsemäntenä kasvukautena 71 % (vaihteluväli 39–94 %). Yksilöidyistä kuolleisuuden aiheuttajista olivat yleisimpiä paakkutaimilla hyönteiset ja paljasjuuritaimilla pintakasvillisuus sekä istutusvirheet. Paakkutaimien menestyminen paranisi yli 10 %-yksiköllä, jos tukkikärsäkkäiden tuhot voitaisiin estää. Huolellisemmalla viljelytyöllä ja jälkihoidolla istutustaimien menestymistä voitaisiin edelleen kohentaa 5–10 %-yksikköä.

Seitsemäntenä kasvukautena kasvatuskelpoisia istutusmäntyjä oli keskimäärin 1 257 kpl/ha eli 68 % istutustiheydestä (Q1 = 938 ja Q3 = 1 633 tainta/ha). Parhaimmillaan yli 90 % istutustaimista oli edelleen kasvatuskelpoisia mutta 20 %:lla uudistusaloista viljelyn onnistumisaste jäi alle 50 %:n. Sekä paljasjuuri- että paakkutaimilla perustettujen taimikoiden keskipituus ylsi lähes 130 cm:n tasolle kuuden vuoden kuluttua istutuksesta. Istutustaimien elossaoloa ja keskipituuden kehitystä kuvattiin epälineaarisilla regressiomalleilla.

  • Saksa, ORCID ID:E-mail timo.saksa@metla.fi (email)
artikkeli id 6474. Tutkimusartikkeli
Jouni Väkevä, Katriina Lipponen. (1997). Yksityismaiden metsätuhot vuosina 1992–93 ja metsätuhorekisteri. Metsätieteen aikakauskirja 3/1997: 307-319. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 3 artikkeli id 6474. https://doi.org/10.14214/ma.6474

Metsätuhorekisterin käyttötarkoituksena on toimia eri lähteistä koottujen tuhohavaintojen keskusrekisterinä, josta voidaan tulostaa karttapohjaista tietoa tuhojen esiintymisestä ja merkityksestä. Rekisteri toteutettiin relaatiotietokantana, ja aineiston visualisointia varten rakennettiin paikkatietojärjestelmäsovellus. Tuhojen määrää tarkasteltiin metsälautakunnissa v. 1992–93 tehtyjen havaintojen perusteella. Tutkitun alueen osuus Suomen metsämaan kokonaispinta-alasta oli v. 1992 3,2 % ja v. 1993 3,9 %. Tuhoja havaittiin v. 1992 1,4 %:lla ja v. 1993 1,1 %:lla inventoidusta pinta-alasta. Yleisimpiä tuhonaiheuttajia olivat hirvi ja lahottajasienet. Tuloksia voidaan pitää aliarviona tuhojen todellisesta määrästä, mikä johtuu mm. tuhojen kirjaamiskäytännöstä. Metsäsuunnittelusta saadaan tuhojen seurantaan soveltuvaa aineistoa koko maan alueelta vuosittain ja suhteellisen lyhyellä viiveellä, mikä on merkittävä etu verrattuna muista lähteistä saatavaan tietoon.

  • Väkevä, ORCID ID:E-mail jouni.vakeva@metsateho.fi (email)
  • Lipponen, ORCID ID:
artikkeli id 6515. Tutkimusartikkeli
Tenho Hynönen, Timo Saksa. (1997). Metsitystulos Pohjois-Savon kivennäismaapelloilla. Metsätieteen aikakauskirja 2/1997: 165-180. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 2 artikkeli id 6515. https://doi.org/10.14214/ma.6515

Tutkimuksessa selvitettiin 9-, 14- ja 19-vuotiaiden koivun-, kuusen- ja männynviljelyjen onnistumista kivennäismaapelloilla. Inventoitu otos koostui 27 männiköstä, 24 kuusikosta ja 12 rauduskoivikosta. Metsityksen yhteydessä pellot oli pääosin pallekynnetty; joka viides pelto oli muokkaamatta.

Kasvatuskelpoisen puuston keskimääräinen runkoluku männiköissä oli 1 300 kpl/ha, kuusikoissa 1 700 kpl/ha ja koivikoissa 1 200 kpl/ha. Männiköissä 75 %, kuusikoissa 80 % ja koivikoissa yli 90 % kasvatettavasta puustosta oli viljelytaimia. 9-vuotiaissa metsityksissä kasvatuskelpoisten taimien määrä oli lähes poikkeuksetta alle 1 600 kpl/ha. 14-vuotiaissa kuusikoissa ja koivikoissa sekä 19-vuotiaissa kuusikoissa runkoluku oli vähintään joka toisessa metsityksessä yli 1 600 kpl/ha. Koivikot ja parhaat kuusikot olivat saavuttaneet 19 vuoden aikana ensiharvennusvaiheen.

Viljelymäntyjen ja -kuusten keskipituus oli 7 ja koivujen 13 metriä 19-vuotiaana. Puuston tilavuuden kehitys oli nopein koivikoissa. Vanhimmissa koivikoissa, joista osaa oli jo ensiharvennettu, puuta oli yli 80 m3/ha, kuusikoissa 60 m3/ha ja männiköissä lähes 60 m3/ha. Tekniseltä laadultaan istutusmännyt olivat huonoja, vain 10 % niistä luokiteltiin normaaleiksi.

  • Hynönen, ORCID ID:E-mail tenho.hynonen.psmk@pp.kolumbus.fi (email)
  • Saksa, ORCID ID:

Katsaus

artikkeli id 5780. Katsaus
Arja Lilja, Mirkka Kokkola. (2005). Phytophthora-lajien aiheuttamat uudet uhkat metsätaloudessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 3 artikkeli id 5780. https://doi.org/10.14214/ma.5780

Tässä artikkelissa kuvataan Phytophthora-lajien aiheuttamia uusia tauteja ja niiden biologiaa, joka poikkeaa suuresti muista tuhosienistä ja näin tekee tämän suvun vaikeaksi, mutta mielenkiintoiseksi tutkimuskohteeksi.

Leppiä tuhoava Phytophthora on kahden lajin risteymä, josta on löytynyt morfologialtaan ja kromosomiluvultaan erilaisia alalajeja: P. alni subsp. alni, P. alni subsp. multiformis ja P. alni subsp. uniformis. Leppien tauti on osoittautunut helposti leviäväksi ja paikallisesti merkittäväksi tuhonaiheuttajaksi. Se on myös muuttanut alueiden ekologiaa, kun kuolleet lepät ovat korvautuneet muilla puulajeilla.

Tammen äkkikuolema (SOD) on ollut nopeasti leviävä tauti Amerikassa. Taudin aiheuttaja P. ramorum on tunnettu 1993 lähtien Euroopassa heiden ja alppiruusun patogeenina. Viime vuosina sitä on löytynyt sekä Britanniasta että Hollannista myös tammilta ja muilta puulajeilta alueilla, joissa se on levinnyt puihin aluskasvillisuudesta.

Heterotallisena lajina P. ramorumilla on kaksi pariutumistyyppiä. Euroopassa esiintyvät kannat ovat pääosin tyyppiä A1 ja amerikkalaiset kannat enimmäkseen tyyppiä A2. Molempia tyyppejä on kuitenkin satunnaisesti tavattu molemmilla mantereilla. Tämä todistaa sen, että P. ramorum on kulkeutunut Aasiasta useamman kerran sekä Amerikkaan että Eurooppaan.

Taudin torjunnan kannalta on hankalaa P. ramorum -mikrobin moni-isäntäisyys. KTTK:n kasvintarkastuslaboratorio on löytänyt P. ramorumia paitsi maahan tuoduista koristekasveista, myös kotimaassa tuotetuista alppiruusuista. Suomen luonnosta P. ramorum -lajia tai P. alni -alalajiryhmän edustajia ei ole vielä eristetty, mutta mikäli ne pääsevät lisääntyneen kasvituonnin myötä maahamme, ne voivat olla uhka puillemme.

  • Lilja, ORCID ID:E-mail arja.lilja@metla.fi (email)
  • Kokkola, ORCID ID:
artikkeli id 6047. Katsaus
Esa Uotila. (1994). Hyönteistuhot metsätaloudessa – taustaa tuhojen taloudelliselle analyysille. Metsätieteen aikakauskirja 1/1994: 69–78. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1994 numero 1 artikkeli id 6047. https://doi.org/10.14214/ma.6047

Metsähyönteisten aiheuttamien tuhojen taloudellista merkitystä ei Pohjoismaissa ole juurikaan tutkittu. Vaikka metsänomistajille tuhojen taloudellinen merkitys voi olla suuri, ei metsien hyönteistuhoilla ole puuhuollon kannalta ollut merkitystä Suomessa.

Artikkelissa käsitellään tuhojen merkitystä ja taloudellisten vahinkojen korvausta metsänomistajille Suomessa. Tuhojen taloudellista analyysiä, torjunnan kannattavuutta sekä tuhojen torjuntaan vaikuttavia sosio-ekonomisia tekijöitä esitellään pääasiassa pohjoisamerikkalaisten tutkimusten perusteella. Lopuksi esitellään integroidun tuhonaiheuttajien hallinnan periaatteita ja toteutusta havumetsävyöhykkeellä metsätaloudellisesta näkökulmasta.

  • Uotila, ORCID ID:

Tiedonanto

artikkeli id 5810. Tiedonanto
Juha Siitonen, Antti Pouttu. (2014). Kirjanpainajatuhot Rörstrandin vanhojen metsien suojelualueella sekä ympäröivissä talousmetsissä Sipoossa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2014 numero 3 artikkeli id 5810. https://doi.org/10.14214/ma.5810

Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida yhden esimerkkitapauksen avulla todennäköisyyttä sille, että suojelualueelta olisi levinnyt kirjanpainajan aiheuttamia tuhoja ympäröivään talousmetsään. Lisäksi tarkasteltiin tekijöitä, joiden perusteella leviämistodennäköisyyttä voidaan arvioida. Metsä­tuholaki sisältää säädöksiä maanomistajan korvausvelvollisuudesta tällaisissa tilanteissa. Rörstrandin suojelualueelle perustettiin systemaattinen ympyräkoealaverkko, jolta mitattiin neljän edellisen vuoden (2010–2013) aikana kuolleiden kuusten määrä, tuhonaiheuttajat ja kuolleisuuden ajoittuminen. Puuston kuolleisuuden ajoittumisen selvittämisessä pystyttiin lisäksi hyödyntämään alueelle aiemmin vuonna 2002 perustettua pysyvää 4 ha koealaa. Kirjanpainajatuhojen kehittymistä Rörstrandin alueella verrattiin 49 varttuneeseen kuusikkoon Uudenmaan alueella. Tulosten perusteella ei ole todennäköistä, että tuhot olisivat levinneet suojelualueelta naapurimetsään. Tuhot ovat alkaneet hellekesänä 2010 samaan aikaan monissa eri paikoissa Uudellamaalla vanhoissa kuusikoissa, ja tuhot ovat ajoittuneet samalla tavoin kuin Rörstrandin alueella. Rörstrandissa ei havaittu korkeaa kirjanpainajakantaa (runsaasti äskettäin pystyyn kuolleita kuusia) puustomittauksissa 2002 eikä 2008. Elävän puuston mittaukset 2009 ja 2013 osoittavat, että valtaosa kuusten kuolleisuudesta on sattunut välillä 2010–2013 eli samaan aikaan kuin ympäröivissä talousmetsissäkin alkaneet tuhot, ei ennen niitä. Tutkimuksessa kuvattuja menetelmiä voidaan käyttää kirjanpainajan tappamien kuusten kuolinajan määrittämisessä.

  • Siitonen, ORCID ID:E-mail juha.siitonen@metla.fi (email)
  • Pouttu, ORCID ID:
artikkeli id 6811. Tiedonanto
Atte Komonen, Hanna Alajoki. (2011). Kirjanpainajatuhot luonnonhoidon jälkeen Iitin Saviojalla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2011 numero 4 artikkeli id 6811. https://doi.org/10.14214/ma.6811

Ennallistaminen ja luonnonhoito ovat tärkeä osa metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisessa, mutta ne voivat myös aiheuttaa ei-toivottuja seurauksia. Vuonna 2008 hoidettiin rauhoitetun taponlehden (Asarum europaeum) elinaluetta kaatamalla ja kaulaamalla kuusia. Vuonna 2010 sekä suojelualueella että sen ulkopuolella havaittiin kirjanpainajan tappamia puita. Tässä tutkimuksessa selvitettiin kirjanpainajan esiintymistä kaadetuissa maapuissa, kaulatuissa pystypuissa sekä laskettiin kirjanpainajan tappamien puiden määrä suojelualueella toukokuussa 2011. Kaikista puista laskettiin myös kirjanpainajan emokäytävien määrä per m2 kaarnaa. Luonnollisesti kuolleista pystypuista (n = 120) 93 %, kaulatuista pystypuista (n = 65) 68 % ja kaadetuista maapuista (n = 76) 20 % oli kirjanpainajan asuttamia. Emokäytävätiheys oli lajin tappamissa puissa keskimäärin 269, kaulatuissa pystypuissa 175 ja maapuissa 68 emokäytävää per m2. Tutkimus osoittaa, että kirjanpainaja lisääntyi tuotetussa lahopuussa siinä määrin, että se pystyi tappamaan eläviä puita suojelualueella. On todennäköistä, että kirjanpainajan tappamat puut olivat jo valmiiksi heikentyneitä kesän 2010 poikkeuksellisten helteiden takia. Elokuussa 2011 havaittiin enää muutamia tuoreita kirjanpainajan tappamia puita ja tuho näyttää taantuneen. Yhteenvetona voidaan suositella, että ennallistamisen ja luonnonhoidon sivuvaikutuksia pitää seurata systemaattisesti, jotta menetelmiä voidaan kehittää ja tuholaisriski minimoida.

  • Komonen, ORCID ID:E-mail atte.komonen@jyu.fi (email)
  • Alajoki, ORCID ID:
artikkeli id 6224. Tiedonanto
Heli Viiri. (2004). Rauduskoivu ja kenttäkerroksen kasvit tukkimiehentäin ravintona. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 3 artikkeli id 6224. https://doi.org/10.14214/ma.6224

Rauduskoivun ja kenttäkerroksessa esiintyvien kasvien kelpaavuutta tukkimiehentäin (Hylobius abietis) ravintona tutkittiin syöttökokein. Rauduskoivun syöttökokeessa 1-vuotiaat taimet leikattiin tyveltä 10 cm:n pituisiksi kapuloiksi, joita tarjottiin tukkimiehentäille yksittäin petrimaljoilla. Kaikkiaan 30 kärsäkkään annettiin ruokailla kapuloilla 7 vuorokauden ajan. Yhden, kolmen ja seitsemän syöntivuorokauden kuluttua syöntilaikut kopioitiin tussilla muovikalvoille. Syöntilaikut kuvattiin digitaalisella kameralla ja niiden yhteispinta-ala laskettiin. Kaikki tukkimiehentäit yhtä kokeen alussa kuollutta yksilöä lukuun ottamatta söivät runsaasti rauduskoivua. Kokeen loppuun mennessä tukkimiehentäit olivat syöneet keskimäärin 1 104 mm2 rauduskoivun kuorta, mikä oli 81 % taimikapuloiden kokonaiskuoripinta-alasta. Tukkimiehentäi on siten potentiaalinen taimituhojen aiheuttaja rauduskoivulla. Maastohavainnot metsänuudistamisalueilta tukevat tätä tulosta. Lisäksi tarkkailtiin syöttökoehäkeissä uudistusalalta siirrettyjen kasvien kelpaavuutta tukkimiehentäin ravintona. Erityisen runsaasti syöntivioitusjälkiä löydettiin suopursun, kanervan ja mustikan varsista, puolukan varsista ja lehdistä sekä pihlajan rungolta.

  • Viiri, ORCID ID:E-mail heli.viiri@metla.fi (email)

Metsävarat

artikkeli id 6943. Metsävarat
Kari T. Korhonen, Antti Ihalainen, Jari Miina, Timo Saksa, Heli Viiri. (2010). Metsänuudistamisen tila Suomessa VMI10:n aineistojen perusteella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 4 artikkeli id 6943. https://doi.org/10.14214/ma.6943

Julkaisussa tarkastellaan metsänuudistamisen tilaa Suomessa valtakunnan metsien 10. inventoinnin (VMI10) vuosien 2004–2008 mittausaineistoihin perustuen. Tulosten mukaan metsänuudistamisessa ollaan siirtymässä hyvästä metsänhoidosta tyydyttävään metsänhoitoon, koska laadultaan hyvien taimikoiden osuus on pienentynyt VMI9:n 39 %:sta 30 %:iin ja vastaavasti tyydyttävien ja välttävien osuus on kasvanut 56 %:sta 65 %:iin. Vajaatuottoisten taimikoiden osuus (5 %) ei ole muuttunut. Avohakkuualat viljellään melko tunnollisesti, mutta uudistamisen ripeydessä on parannettavaa. Koko maassa 3-vuotiaista avohakkuualoista on viljelemättä 25 % ja 5-vuotiaista 12 %. Etelä-Suomessa huomattava osa (9 %) alle 10-vuotiaista kuusen istutustaimikoista on perustettu ilman maanmuokkausta, vaikka muokatuilla, erityisesti mätästetyillä, uudistusaloilla kuusen istutustulos on selvästi parempi. Luontaisesti syntyneissä taimikoissa epätasaisuus tai harvuus on useammassa kuin joka toisessa taimikossa syynä alentuneeseen laatuun. Viljelytaimikoissa yleisin laadun alennuksen syy on tuhot (26 % viljelytaimikoista). Yleisin taimikkotuho on hirvituhot, joita on 741 000 hehtaarilla, mikä on 19 % koko maan taimikoista. Männyn taimikoissa hirvituhoja esiintyy 557 000 hehtaarilla (24 % männyn taimikoista), joista vakavia tai täydellisiä hirvituhoja on 61 000 ha (3 % männyn taimikoista). Hoitamattomuus on laadun alennuksen syynä 420 000 hehtaarilla eli 11 %:lla koko maan taimikoista. Koko maassa myöhässä olevaa taimikonhoitotarvetta on pienissä taimikoissa 55 000 ha, varttuneissa taimikoissa 250 000 ha ja nuorissa kasvatusmetsissä 388 000 ha. Inventointia edeltäneellä 10-vuotiskaudella taimikonhoitoa on tehty keskimäärin 164 000 ha vuodessa. Seuraavan 10-vuotiskauden aikana hoitotarve on yli 200 000 ha vuodessa, mikä edellyttää taimikonhoidon tuntuvaa lisäämistä nykyisestään.

  • Korhonen, ORCID ID:E-mail kari.t.korhonen@metla.fi (email)
  • Ihalainen, ORCID ID:
  • Miina, ORCID ID:
  • Saksa, ORCID ID:
  • Viiri, ORCID ID:
artikkeli id 5735. Metsävarat
Hannu Yli-Kojola, Seppo Nevalainen. (2006). Metsätuhojen esiintyminen Suomessa 1986–94. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 1 artikkeli id 5735. https://doi.org/10.14214/ma.5735

Tutkimuksessa esitetään tulokset metsätuhojen esiintymisestä metsikkö- ja puutasolla koko maassa valtakunnan metsien 8. inventoinnin aineiston mukaan. Kahdeksas inventointi tehtiin metsälautakunnittain vuosina 1986–1994.

Metsämaan pinta-alasta koko maassa 39,8 %:lla todettiin esiintyvän eriasteisia tuhoja, joista 45,9 % oli lieviä, 42,8 % todettavia, 10,5 % vakavia ja 0,9 % täydellisiä tuhoja. Täydellisiä tuhoja oli yhteensä 72 000 hehtaarilla. Etelä-Suomessa tuhoja esiintyi 30,1 %:lla ja Pohjois-Suomessa 52,8 %:lla metsämaan pinta-alasta. Tuhojen aste oli Pohjois-Suomen metsissä keskimäärin selvästi vakavampi kuin Etelä-Suomessa.

Puuston kokonaistilavuudesta koko maassa 32,8 %:lla todettiin esiintyvän eriasteisia tuhoja, joista 35,2 % oli lieviä, 56,5 % vaurioita jättäviä, 3,2 % tappavia tuhoja ja 5,1 % kuollutta puustoa. Etelä-Suomessa puuston kokonaistilavuudesta tuhonalaista puustoa oli 25,8 % ja Pohjois-Suomessa 49,1 %. Pohjois-Suomessa yksittäisten puiden tuhojen aste oli keskimäärin selvästi vakavampi kuin Etelä-Suomessa. Kuolevan ja käyttökelpoisen kuolleen puuston tilavuus oli koko maan metsissä yhteensä 2,7 % puuston kokonaistilavuudesta.

Kuusivaltaisissa metsissä tuhoja esiintyi koko maassa suhteellisesti vähemmän kuin mänty- ja lehtipuuvaltaisissa metsissä. Kuitenkin Pohjois-Suomessa tuhoja esiintyi kuusivaltaisissa metsissä suhteellisesti eniten ja tuhot olivat vakavimpia.

Metsätuhoja esiintyi eniten taimikkovaiheessa ja vanhoissa metsissä. Pinta-aloina tarkasteltuna koko maassa yleisimpiä tuhojen aiheuttajia olivat erilaiset sienitaudit kuten versosurma, lahottajasienet, tervasroso ja muut sienitaudit sekä hirvet ja muut selkärankaiset. Muita merkittäviä tuhonaiheuttajia olivat mm. tuuli ja lumi.

Metsiköiden harsuuntumista esiintyi Etelä-Suomessa 13,3 %:lla ja Pohjois-Suomessa 22,3 %:lla metsämaan alasta. Yksittäisten havupuiden harsuuntuminen oli pääosin lievää.

  • Yli-Kojola, ORCID ID:E-mail seppo.nevalainen@metla.fi (email)
  • Nevalainen, ORCID ID:
artikkeli id 6114. Metsävarat
Erkki Tomppo, Johanna Joensuu. (2003). Hirvieläinten aiheuttamat metsätuhot Etelä-Suomessa Valtakunnan metsien 8. ja 9. inventoinnin mukaan. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 4 artikkeli id 6114. https://doi.org/10.14214/ma.6114

Tutkimuksessa tarkasteltiin hirvieläinten taimikoissa ja nuorissa kasvatusmetsissä aiheuttamien tuhojen laajuutta ja vakavuusastetta sekä niiden alueellista ja ajallista vaihtelua VMI8:n (1986–1992) ja VMI9:n (1996–2000) aineistojen perusteella Etelä-Suomessa. Metsämaan taimikoissa hirvieläin-tuhojen ala oli kasvanut 159 000 ha:sta 299 000 ha:iin (7,3 %:sta 12 %:iin taimikoiden alasta) ja laatua alentaneiden tuhojen ala 76 000 ha:sta 152 000 ha:iin (3,5 %:sta 6,3 %:iin taimikoiden alasta). Nuorissa kasvatusmetsissä hirvieläintuhojen pinta-ala oli pienentynyt 83 000 ha:sta 61 000 ha:iin (2,3 %:sta 1,6 %:iin kehitysluokan alasta) ja laatua alentaneiden tuhojen ala 40 000 ha:sta 37 000 ha:iin (1,1 %:sta 1,0 %:iin kehitysluokan alasta). Vaurioituneitten puiden osuutta varttuneiden taimikoiden tuhometsiköissä arvioitiin koepuuaineiston perusteella. Varttuneista taimikoista 128 000 ha:lla tuho oli alentanut metsikön tuottoa; tällä alalla männyistä 31 %:lla, rauduskoivuista 71 %:lla ja haavoista 98 %:lla arvioitiin tukkipuun saannon alenevan tulevaisuudessa hirvituhojen vuoksi.

Hirvieläintuhojen osuus taimikoiden pinta-alasta oli inventointien välillä kasvanut tilastollisesti merkitsevästi kaikkien metsäkeskusten alueella Rannikon metsäkeskuksen Pohjanmaan aluetta sekä Lounais-Suomen, Kaakkois-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksia lukuun ottamatta. VMI8:ssa laajimmat hirvieläintuhot havaittiin Pirkanmaalla sekä Rannikon metsäkeskuksen Etelärannikon alueella. VMI9:n mukaan hirvieläintuhot olivat laajimpia Ahvenanmaalla, Rannikon metsäkeskuksen Etelärannikon alueella sekä Pirkanmaalla ja Pohjois-Savossa. Tuhojen yleisyys vaihtelee kuitenkin voimakkaasti metsäkeskusten alueiden sisällä.

  • Tomppo, ORCID ID:E-mail erkki.tomppo@metla.fi (email)
  • Joensuu, ORCID ID:
artikkeli id 6803. Metsävarat
Antti Ihalainen, Arto Ahola. (2003). Pyry- ja Janika-myrskyjen aiheuttamat puuston tuhot. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 3 artikkeli id 6803. https://doi.org/10.14214/ma.6803

Vuoden 2001 marraskuun myrskyjen, Pyryn ja Janikan, aiheuttamat puustotuhot inventoitiin 1 849:llä VMI9:n pysyvällä koealalla. Joulukuussa 2001 tehty inventointi kattoi pahimmat tuhoalueet – Hämeen-Uudenmaan ja Pirkanmaan metsäkeskusten alueet kokonaan sekä osia niitä ympäröivistä metsäkeskuksista. Myrskytuhoja todettiin 1,2 miljoonalla hehtaarilla, mikä on 30 % inventoidun alueen metsäalasta. Tuhopuiden korjuuhakkuita, valtaosin yksittäisten tuhopuiden poimintaa, arvioitiin tarvittavan 460 000 hehtaarin alueella. Myrskyn vaurioittamaa puustoa oli 7,3 miljoonaa kuutiometriä (keskivirhe 15 %), mikä on 1,4 % alueen puuston tilavuudesta. Määrä on noin kaksinkertainen metsäkeskuksissa koottuihin pika-arvioihin verrattuna. Tuhopuustosta 62 prosenttia oli kuusta, 34 prosenttia mäntyä ja 4 prosenttia koivua. Läpimitaltaan yli 10-senttisiä tuhopuita oli 24 miljoonaa kappaletta. Tuhopuiden tukkiosuus ei ollut alentunut merkittävästi myrskytuhon välittömänä seurauksena.

Keväällä 2003 tehtiin tuhopuiden tilan seurantamittaus. Tuhopuustosta oli korjattu, valtaosin heti ensimmäisenä myrskyn jälkeisenä talvena, noin 70 %. Hakkuissa korjatut ei-tuhopuut mukaan lukien tuhojen korjaushakkuiden kokonaispoistuma on ollut noin 15 miljoonaa kuutiometriä. Metsään jääneestä puuaineksesta 62 % oli muuttunut tukkikelvottomaksi, mutta yli kolmannes oli vielä kokonaan ilman hyönteistuhoja. Metsään jääneen tuhopuuston alkuperäinen kantohinta-arvo 48 miljoonaa euroa oli jo alentunut 13 miljoonaa euroa ja voi alentua lisää saman verran, 22 miljoonaan euroon, jos kaikki puuaines pilaantuu tukkikelvottomaksi ennen korjuuta.

VMI9:n pysyvät koealat osoittautuivat toimivaksi kehikoksi nopeasti ja suhteellisen pienin resurssein tehtävään erikoisinventointiin. Kerätty aineisto tarjoaa jatkossa mahdollisuuden myrskytuhojen tässä vaiheessa tehtyä yksityiskohtaisempaan analysointiin.

  • Ihalainen, ORCID ID:E-mail antti.ihalainen@metla.fi (email)
  • Ahola, ORCID ID:

Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit