Articles containing the keyword 'pellonmetsitys'.

Tutkimusartikkeli

artikkeli id 6669. Tutkimusartikkeli
Timo Saksa, Tenho Hynönen, Timo Makkonen. (2003). Nuorten paakkutaimilla viljeltyjen rauduskoivikoiden tila kivennäismaapelloilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 1 artikkeli id 6669. https://doi.org/10.14214/ma.6669

Tutkimuksessa tarkastellaan rauduskoivun paakkutaimilla perustettujen taimikoiden metsänhoidollista tilaa. Tutkimusaineisto koostui 49:stä vuosina 1992 ja 1993 Pohjois-Savossa perustetusta pellonmetsityskohteesta.

Metsityskohteilla oli 4–5 vuoden kuluttua viljelystä pituudeltaan 2–3 metrisiä istutustaimia keskimäärin 1 000 hehtaarilla. Täydennysistutus (keskimäärin 140 tainta ha–1) ja luontainen täydennys (50 tainta ha–1) nosti rauduskoivikon keskitiheyden yli 1 200 runkoon hehtaarilla. Hyvä metsitystulos (yli 1 500 tainta ha–1) saavutettiin joka neljännessä metsityskohteessa. Lähes joka kolmannessa kohteessa rauduskoivikon tiheys jäi puuston laadun kehittymisen kannalta arvioituna liian pieneksi, alle 1 000 taimeen hehtaarilla. Erityisen heikoksi metsitystulos jäi savimaille perustetuilla metsityskohteilla.

Istutustaimien yleisimmäksi kuolleisuuden aiheuttajaksi todettiin myyrien ja versolaikun aiheuttamat vauriot. Yhdessä näiden katsottiin aiheuttaneen yli 80 % kuolleisuudesta. Kasvatettavassakin puustossa myyrien aiheuttamat tuhot (18 %:ssa) ja versolaikku (15 %:ssa) olivat yleisimpiä vaurioiden syitä. Versolaikkua esiintyi erityisesti lajittuneilla savi- ja hietamailla, mutta myyrien aiheuttamia tuhoja oli tasaisesti kaikilla maatyypeillä.

  • Saksa, ORCID ID:E-mail timo.saksa@metla.fi (email)
  • Hynönen, ORCID ID:
  • Makkonen, ORCID ID:
artikkeli id 6272. Tutkimusartikkeli
Jyrki Hytönen. (1999). Pellonmetsityksen onnistuminen Keski-Pohjanmaalla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 4 artikkeli id 6272. https://doi.org/10.14214/ma.6272

Tutkimuksessa selvitettiin pellonmetsityksen onnistumista Keski-Pohjanmaalla. Inventoitu otos koostui 7–8- ja 15–16-vuotiaista mäntytaimikoista (40 kpl) ja 16–17-vuotiaista rauduskoivutaimikoista (14 kpl). Pellot ryhmiteltiin kivennäis-, multa-, ja turvemaan peltoihin. Yleisin maanmuokkausmenetelmä oli pallekyntö. Vanhemmista mäntytaimikoista oli täydennysviljelty 50 % ja nuoremmista 70 %.

Pahimmat tuhonaiheuttajat olivat hirvi, kasvuhäiriöt ja sienitaudit. Hirvien ja vesojen aiheuttamia tuhoja oli enemmän turvemailla kuin kivennäismailla. Vesoja oli keskimäärin 17 500 kpl/ha, mutta taimikoiden välinen vaihtelu oli erittäin suuri (30–56 000 kpl/ha). Ojien kunto oli huono. Pahimmat vikaisuudet olivat erilaiset latvakasvaimen häiriöt. Kasvatuskelpoisia taimia oli turvepelloilla vähemmän kuin kivennäismaan pelloilla. Koivikoissa oli turvemaalla 410 ja kivennäismaalla 620 alkuperäistä istutustainta hehtaarilla. Nuoremmissa männiköissä oli turvemaalla 950 ja kivennäismaalla 1 040 ja 15–16-vuotiaissa männiköissä turvemailla 640 ja kivennäismailla 1 040 kasvatuskelpoista alkuperäistä istututainta hehtaarilla. Erityisesti luontaiset hieskoivun taimet, vaikkakin olivat ryhmittyneet ojien varteen, täydensivät taimikoita merkittävästi. Luonnontaimien ansiosta kasvatuskelpoisten taimien määrä nousi keskimäärin yli 800 kpl/ha. Taimitiheys ja aukkoisuus huomioonottaen suurin osa taimikoista oli kasvatuskelpoisuudeltaan vähintään tyydyttäviä. Huonoimmin oli onnistunut rauduskoivun viljely, erityisesti turvemaiden pelloille.

  • Hytönen, ORCID ID:E-mail jyrki.hytonen@metla.fi (email)
artikkeli id 6437. Tutkimusartikkeli
Jukka Aarnio, Tapio Rantala. (1999). Peltojen luontaisen metsityksen yksityistaloudellinen kannattavuus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 1 artikkeli id 6437. https://doi.org/10.14214/ma.6437

Tutkimuksessa tarkastellaan peltojen luontaisen metsityksen yksityistaloudellista kannattavuutta sekä metsänomistajan itse rahoittamana että valtion metsänparannusavustuksella eri puolilla maata. Aineistona käytettiin pellonmetsityskokeita, joille oli syntynyt hieskoivun taimikoita. Kannattavuuskriteereinä käytettiin nettonykyarvoa ja sisäistä korkoa.

Peltojen luontaiset metsitykset olivat kannattavia (nykyarvot positiivisia) koko maassa metsänparannusrahoituksella ja myyntituloverotuksella 3 %:n korkokannalla. Kivennäispelloilla nettotuottojen nykyarvon keskiarvo oli 1 700 mk ja sisäisten korkojen keskiarvo 5,4 % sekä turvepelloilla hieman alle 1 600 mk ja 5,1 %.

Luontaisessa metsityksessä tulisi suosia aktiivisesta kasvinviljelystä äskettäin vapautuneita tai vain lyhyen ajan kesantona olleita peltoja. Kivennäismaiden pelloilla istutus on yleensä maanomistajan kannalta kannattavin vaihtoehto. Erityisesti kivennäismaita hankalammin metsitettäviksi osoittautuneilla suopelloilla on myös luontainen metsittäminen varteenotettava vaihtoehto, koska kannattavuusero luontaisen metsityksen ja istutuksen välillä jää turvemailla pienemmäksi. Valintaan vaikuttavat kuitenkin oleellisesti maanomistajan pääomalleen asettama tuottovaatimus ja toisaalta käytettävissä olevan julkisen rahoituksen ja oman rahoituksen osuudet.

  • Aarnio, ORCID ID:E-mail jukka.aarnio@metla.fi (email)
  • Rantala, ORCID ID:
artikkeli id 6959. Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö. (1998). Ruskotäplät istutettujen rauduskoivujen rungoissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2 artikkeli id 6959. https://doi.org/10.14214/ma.6959

Ruskotäpläkärpäsen toukkakäytävät alentavat koivupuutavaran arvoa aiheuttamalla tuotteisiin epäsäännollisiä tummia juovia. Iältään 18–31-vuotiaissa istutuskoivuissa oli paljain silmin erottuvia ruskotäpliä peltomailla noin 1,5-kertaisesti metsämaihin verrattuna. Ruskotäpliä oli eniten suurimmissa koivuissa riippumatta siitä, johtuiko hyvä kasvu puun vallitsevasta asemasta, viljavasta kasvupaikasta tai metsikön harvuudesta. Pelto- tai metsämaiden eri ikäluokissa noin kolmannes täplämäärän vaihtelusta oli metsiköiden välistä. Metsikön sisäisestä vaihtelusta puolet selittyi puun läpimitalla.

Paljain silmin havaittavia toukkakäytäviä oli rinnankorkeudella iästä ja kasvupaikasta riippuen keskimäärin 35–70 kpl. Yli 200 käytävää sisältävät koivut olivat harvinaisia. Rinnankorkeudelta puhtaita oli metsämaiden koivuista alle 20 % ja peltomailla keskimäärin 6 %. Rinnankorkeudelta ylöspäin ruskotäplien määrä puolittui 6 m:n korkeuteen mennessä, ja alaspäin se kaksinkertaistui noin 40 cm:n korkeuteen mennessä. Ruskotäplätiheys puuaineessa kohosi maksimiin noin 6 cm:n etäisyydellä puun ytimestä rinnankorkeudella ja aleni sen jälkeen syntyneissä vuosilustoissa. Varttuneimmissa koivikoissa yli 10–12 cm:n etäisyydelle ytimestä syntyvät lustot olivat lähes puhtaita. Ylempänä rungolla ruskotäplätiheyden maksimi oli kauempana ytimestä.

Uudet tulokset eivät aiheuta muutostarvetta istutuskoivikon kasvatusohjeisiin. Kasvupaikan viljavuuden alentuessa ja puuston kasvatustideyden lisääntyessä ruskotäplät tosin lievästi vähenivät, mutta samalla koivikon tuotos ja järeys alenivat. Kiertoajan pituudella lienee suurempi vaikutus sorviviilun ruskotäläisyyteen kuin puuston käsittelyllä, koska ruskotäplät ovat harvinaisia kookkaiden koivutukkien pintapuussa.

  • Niemistö, ORCID ID:E-mail pentti.niemisto@metla.fi (email)
artikkeli id 6476. Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö, Piia Hukki, Erkki Verkasalo. (1997). Kasvupaikan ja puuston tiheyden vaikutus rauduskoivun ulkoiseen laatuun 30-vuotiaissa istutuskoivikoissa. Metsätieteen aikakauskirja 3/1997: 349-374. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 3 artikkeli id 6476. https://doi.org/10.14214/ma.6476

Samanikäisten rauduskoivujen pituus ei eronnut pelto- ja metsämailla, mutta läpimitta oli peltomailla keskimäärin 1 cm suurempi. Metsämailla istutuskoivut olivat lähes kaikilta laatuominaisuuksiltaan parempia kuin peltomailla. Vain alaoksien kuivumisessa ja karsiutumisessa ei ollut eroa. Peltokoivujen paksummat oksat ja voimakkaampi kapeneminen selittyivät vain osittain puiden nopeammalla paksuuskasvulla. Pintaviat ja mutkaisuus olivat yleisempiä peltomailla, mutta pystyoksia esiintyi vähän enemmän metsämailla. Tyvimutkia, lenkoutta ja halkeamia oli metsä- ja peltomailla yhtä paljon. Metsämaiden istutuskoivuissa oli vikoja yhtä paljon tai vähemmän kuin aikaisemmin tutkituissa luonnonkoivuissa. Nopeamman kasvun takia istutuskoivujen oksat olivat paksumpia, mutta tyviosan karsiutumisessa ei ollut suurta eroa.

Hienojen lajitteiden lisääntyminen maassa vähensi koivun runkomuotovikoja, mutta lisäsi rungon kapenemista ja hidasti alaoksien karsiutumista. Lajittunut hietamaa ja toisaalta hiekkamoreeni osoittautuivat oksaisuuslaadun kannalta parhaiksi kasvupaikoiksi rauduskoivulle, mutta tyvimutkia ja lenkoutta niillä esiintyi tavallista enemmän. Kasvun kannalta moreenimaat olivat edullisimpia. Hiesu- ja savimaat olivat sekä kasvun että oksaisuuden suhteen muita kivennäismaita heikoimpia. Suuri orgaanisen aineksen osuus kivennäismaassa edisti koivun paksuuskasvua, mutta lisäsi oksaisuutta ja haaraisuuta. Maalaji vaikutti koivun kasvuun ja laatuun enemmän metsämailla kuin peltomailla.

Rauduskoivun nopea pituuskehitys vähensi koivun oksaisuutta ja paransi ruunkomuotoa, mutta lisäsi hiukan lenkoutta ja tyvimutkaisuutta. Myös kasvatustiheyden kohoaminen paransi koivun laatua vähentämällä rungon kapenemista ja edistämällä alaoksien kuolemista. Saman paksuisten puiden oksanpaksuus aleni runkoluvun kohotessa metsämailla, mutta peltomailla eroa ei havaittu. Harvennusten viivästyminen hidasti kuivien oksien karsiutumista ja supisti elävää latvusta. Tyvimutkia, lenkoutta ja halkeamia esiintyi tiheissä koivikoissa vähemmän kuin harvoissa.

  • Niemistö, ORCID ID:E-mail pentti.niemisto@metla.fi (email)
  • Hukki, ORCID ID:
  • Verkasalo, ORCID ID:
artikkeli id 6515. Tutkimusartikkeli
Tenho Hynönen, Timo Saksa. (1997). Metsitystulos Pohjois-Savon kivennäismaapelloilla. Metsätieteen aikakauskirja 2/1997: 165-180. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 2 artikkeli id 6515. https://doi.org/10.14214/ma.6515

Tutkimuksessa selvitettiin 9-, 14- ja 19-vuotiaiden koivun-, kuusen- ja männynviljelyjen onnistumista kivennäismaapelloilla. Inventoitu otos koostui 27 männiköstä, 24 kuusikosta ja 12 rauduskoivikosta. Metsityksen yhteydessä pellot oli pääosin pallekynnetty; joka viides pelto oli muokkaamatta.

Kasvatuskelpoisen puuston keskimääräinen runkoluku männiköissä oli 1 300 kpl/ha, kuusikoissa 1 700 kpl/ha ja koivikoissa 1 200 kpl/ha. Männiköissä 75 %, kuusikoissa 80 % ja koivikoissa yli 90 % kasvatettavasta puustosta oli viljelytaimia. 9-vuotiaissa metsityksissä kasvatuskelpoisten taimien määrä oli lähes poikkeuksetta alle 1 600 kpl/ha. 14-vuotiaissa kuusikoissa ja koivikoissa sekä 19-vuotiaissa kuusikoissa runkoluku oli vähintään joka toisessa metsityksessä yli 1 600 kpl/ha. Koivikot ja parhaat kuusikot olivat saavuttaneet 19 vuoden aikana ensiharvennusvaiheen.

Viljelymäntyjen ja -kuusten keskipituus oli 7 ja koivujen 13 metriä 19-vuotiaana. Puuston tilavuuden kehitys oli nopein koivikoissa. Vanhimmissa koivikoissa, joista osaa oli jo ensiharvennettu, puuta oli yli 80 m3/ha, kuusikoissa 60 m3/ha ja männiköissä lähes 60 m3/ha. Tekniseltä laadultaan istutusmännyt olivat huonoja, vain 10 % niistä luokiteltiin normaaleiksi.

  • Hynönen, ORCID ID:E-mail tenho.hynonen.psmk@pp.kolumbus.fi (email)
  • Saksa, ORCID ID:
artikkeli id 6043. Tutkimusartikkeli
Jukka Aarnio, Tapio Rantala. (1994). Peltojen metsänistutuksen yksityistaloudellinen kannattavuus. Metsätieteen aikakauskirja 1/1994: 3-17. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1994 numero 1 artikkeli id 6043. https://doi.org/10.14214/ma.6043

Tutkimuksessa selvitettiin peltojen metsityksen yksityistaloudellinen kannattavuus eri puolilla maata. Viljelypuulajeina käytettiin mäntyä, kuusta ja rauduskoivua. Kannattavuus määritettiin sekä metsänomistajan itse rahoittamana että valtion metsänparannusavustuksella. Kannattavuuskriteereinä käytettiin nettonykyarvoa ja sisäistä korkoa.

Puulajeista paras tulos saatiin istuttamalla koivua. Kuusen istutuksen kannattavuus oli sekä kivennäis- että turvemailla lähes yhtä hyvä kuin koivulla. Männyn istutus oli selvästi kannattamattomin vaihtoehto taimikkovaiheen suuren kuolleisuuden ja siitä johtuvan alhaisen tuotoksen johdosta. Luontaisesti syntyneet, lähinnä hieskoivun, taimet kohottivat eräissä epäonnistumistapauksissa kannattavuutta merkittävästi.

Metsänparannusrahoitus paransi selvästi metsityksen kannattavuutta. Istutuksesta aiheutuu kuitenkin siinä määrin kustannuksia, että metsittäjän tulisi valita ensisijaisiksi kohteiksi sellaiset pellot, joilla tuhoutumisriskit ovat pienet. Erityisesti turvemaiden karut pellot ovat kannattamattomia metsityskohteita. Samoin tulisi välttää kohteita, joilla hirvi-, myyrä- tai hallatuhon todennäköisyys on suuri. Epävarmoissa tapauksissa tulisi viljellen tehtävästä metsityksestä luopua ja edistää pellon luontaista metsittymistä vain välttämättömmillä toimenpiteillä.

  • Aarnio, ORCID ID:
  • Rantala, ORCID ID:

Katsaus

artikkeli id 6574. Katsaus
Antti Wall. (1998). Peltomaan muutos metsämaaksi – metsitettyjen peltojen maan ominaisuudet, kasvillisuuden kehitys ja lajimäärä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 3 artikkeli id 6574. https://doi.org/10.14214/ma.6574

Artikkelissa tarkastellaan metsitettyjen peltojen maan ominaisuuksia ja kasvillisuuden kehitystä sekä arvioidaan metsitettyjen peltojen mahdollisuutta kehittyä lehdoiksi, metsäekosysteemin biodiversiteetin kannalta erityisen arvokkaiksi elinympäristöiksi. Pellonmetsitys on ollut huomattava maankäyttömuodon muutos, jossa maatalouden maata siirtyy metsätalouden maaksi. Pellonmetsityksen ekologisia vaikutuksia on tutkittu vähän. Metsitetyt pellot kuuluvut maan ravinnemäärien perusteella arvioituna metsämaan viljavimpiin luokkiin, joskin metsitettyjen peltojen kasvupaikkaluokittelu on ongelmallista. Metsitettyjen peltojen kasvillisuus muodostuu aluksi peltokasveista. Sukkession edetessä metsäkasvien osuus kasvaa hitaasti. Pellojenmetsitys lisää talousmetsien kasvillisuuden lajistollista diversiteettiä. Metsitettyjen peltojen kehittymistä lehdoiksi voidaan edistää suosimalla metsänhoidossa lehtipuita.

  • Wall, ORCID ID:E-mail antti.wall@metla.fi (email)
artikkeli id 5802. Katsaus
Arja Lilja. (1996). Versolaikkujen ja värivikojen aiheuttajat koivun taimilla. Metsätieteen aikakauskirja 2/1996: 157-161. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 2 artikkeli id 5802. https://doi.org/10.14214/ma.5802

Artikkeli on yhteenveto tutkimuksista, joissa käsitellään koivun versolaikkutautia taimitarhoilla ja pellonmetsitysaloilla sekä toimenpiteitä, joilla tautia voidaan torjua. Versolaikkuja aiheuttavista sienistä esitellään tarkemmin Phytophthora cactorum, joka on meillä uusi taudinaiheuttaja.

  • Lilja, ORCID ID:E-mail arja.lilja@metla.fi (email)

Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit