Articles containing the keyword 'mittaus'.

Tutkimusartikkeli

Lasermittauksilla kohti täsmämetsätaloutta

artikkeli id 6334. Tutkimusartikkeli – Lasermittauksilla kohti täsmämetsätaloutta
Timo Melkas, Mikko Vastaranta, Markus Holopainen, Jani Kivilähde, Mikko Merimaa. (2009). Puun läpimitan mittauksen tarkkuus ja tehokkuus laser- ja digitaalikuvatekniikkaan perustuen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 4 artikkeli id 6334. https://doi.org/10.14214/ma.6334

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää laser- ja digitaalikuvatekniikkaan perustuvan mittalaitteen (laserkamera) mittaustarkkuus- ja tehokkuus sekä tekninen toimivuus ja soveltamisedellytykset metsäolosuhteissa. Laserkamera koostuu Canonin EOS 400D -digitaalisesta järjestelmäkamerasta, johon on liitetty Mitsubishin ML101J27 -laserdiodin pohjalle rakennettu viivalasergeneraattori. Läpimitan mittaus perustuu runkoon heijastettavaan laserviivaan ja pisteeseen, joiden avulla digitaalikuvasta voidaan mitata puun läpimitta. Tutkimusaineisto kerättiin talvella 2007–2008 kolmeltatoista ympyräkoealalta (r = 7,98–10 m) ja se käsitti 728 läpimittahavaintoa (d1,3) 265 puusta. Läpimitan mittauksen keskivirhe koko aineistossa oli 6 mm, kun läpimitta mitattiin kuvatulkintaohjelmalla puoliautomaattisesti. Puulajeittain paras tarkkuus saavutettiin kuusella 5,0 mm (4,4 %), sitten koivulla 6,4 mm (3,3 %) ja männyllä 7,6 mm (7,6 %). Laserkamera antoi keski määrin lievän yliarvion (2,3 %) rinnankorkeusläpimitasta. Läpimitan mittaus puoliautomaattista kuvatulkintaa käyttäen onnistui 80 %:lle havainnoista. Täysin automaattista kuvatulkintaa käyttäen läpimitan mittauksen keskivirheeksi saatiin 12,7 mm:ä. Mittaus laserkameralla on nopeaa (10 s / puu) ja läpimitan mittauksen tarkkuus kilpailukykyinen perinteisten mittausmenetelmien kanssa. Suurimmat virhelähteet aiheutuvat oksista (näkyvyys), jolloin laserpiste ei osu runkoon ja mittaus epäonnistuu. Laserkamera on varsin lupaava mittalaite rungon läpimitan mittaamiseen. Liittämällä laitteeseen kulma-anturi, laseretäisyysmittari, elektroninen kompassi sekä GPS-vastaanotin mahdollistaa se puun pituuden, sijainnin sekä laatutunnusten mittaamisen koealalla.

  • Melkas, ORCID ID:E-mail timo.melkas@metsateho.fi (email)
  • Vastaranta, ORCID ID:
  • Holopainen, ORCID ID:
  • Kivilähde, ORCID ID:
  • Merimaa, ORCID ID:

Tutkimusartikkeli

artikkeli id 10101. Tutkimusartikkeli
Jari Lindblad, Jaakko Repola. (2019). Mänty- ja koivukuitupuun tuoretiheys paino-otantamittauksessa ja tuoretiheyden mallinnus varastointiajan perusteella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2019 artikkeli id 10101. https://doi.org/10.14214/ma.10101

Puutavaran painon mittaus tehdään puutavaran kuljetuksen yhteydessä metsätraktoreiden ja puutavara-autojen nostureiden vaaoilla tai puutavaran tehdasvastaanoton yhteydessä kiinteillä ajoneuvovaaoilla tai puunkäsittelykoneiden vaaoilla. Ensimmäisestä käytetään nimitystä kuormainvaakamittaus ja jälkimmäisestä nimitystä paino-otantamittaus.
Puutavaran painon muuntamiseen tilavuussuureiden arvoiksi käy­te­tään muuntokertoimia, niin sanottuna tuoretiheyslukuja [kg m–3]. Kuormain­vaaka­mittauksessa tuore­tiheyslukuina käytetään kiinteitä, säädösperusteisia kertoimia. Vastaavasti paino-otanta­mittauksessa tuoretiheysluvut määritetään puutavarasta valittavan otoksen ja otantaeristä tehtävien mittausten perusteella. Paino-otantamittaus tehdään mittauspaikka-, eli tehdaskohtaisesti, jolloin otannan perusjoukko muodostuu tietyn puutavaralajin tehtaalle toimitettavasta puutavarasta.
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin mänty- ja koivukuitupuun tuoretiheyttä, sekä laadittiin tuore­tiheyden ennustemalli. Puutavaran tehdasmittauspaikkojen, alkuperämaakuntien ja mittausvuosien välillä tuoretiheydessä oli tilastollisesti merkitseviä eroja, mutta absoluuttiset erot olivat pieniä. Tärkeimmät tuoretiheyteen vaikuttavat tekijät olivat mittausajankohdan vuodenaika ja varastointiaika, joiden mukaan tuoretiheyden vaihteluväli oli enimmillään noin 100 kg m–3. Tarkasteltaessa samasta maakunnasta eri mittauspaikkoihin toimitettua puutavaraa, suurimmassa osassa tapauksista tuoretiheydessä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja mittauspaikkojen välillä. Tällä perusteella näyttää alustavasti mahdolliselta, että paino-otantamittauksessa otannan perusjoukko muodostettaisiin aluekohtaisesti nykyisen mittauspaikkakohtaisen otannan sijasta. Edellytyksenä kuitenkin on, että eri mittauspaikkoihin toimitettava puutavara on tuoretiheyteen vaikuttavien ominaisuuksien suhteen samankaltaista.
Tutkimuksessa laadituilla malleilla pystytään ennustamaan mänty- ja koivukuitupuun tuoretiheys tehtaalle toimitettaessa, kun tunnetaan puutavaralaji, varastointiaika ja maantieteellinen alkuperä. Jatkossa malleja on tarvittaessa mahdollista hyödyntää kuormainvaakamittauksen kiinteiden tuoretiheyslukujen määrittämisessä.

  • Lindblad, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Joensuu ORCID ID:E-mail jari.lindblad@luke.fi (email)
  • Repola, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Rovaniemi ORCID ID:E-mail jaakko.repola@luke.fi
artikkeli id 10101. Tutkimusartikkeli
Jari Lindblad, Jaakko Repola. (2019). Mänty- ja koivukuitupuun tuoretiheys paino-otantamittauksessa ja tuoretiheyden mallinnus varastointiajan perusteella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2019 artikkeli id 10101. https://doi.org/10.14214/ma.10101

Puutavaran painon mittaus tehdään puutavaran kuljetuksen yhteydessä metsätraktoreiden ja puutavara-autojen nostureiden vaaoilla tai puutavaran tehdasvastaanoton yhteydessä kiinteillä ajoneuvovaaoilla tai puunkäsittelykoneiden vaaoilla. Ensimmäisestä käytetään nimitystä kuormainvaakamittaus ja jälkimmäisestä nimitystä paino-otantamittaus.
Puutavaran painon muuntamiseen tilavuussuureiden arvoiksi käy­te­tään muuntokertoimia, niin sanottuna tuoretiheyslukuja [kg m–3]. Kuormain­vaaka­mittauksessa tuore­tiheyslukuina käytetään kiinteitä, säädösperusteisia kertoimia. Vastaavasti paino-otanta­mittauksessa tuoretiheysluvut määritetään puutavarasta valittavan otoksen ja otantaeristä tehtävien mittausten perusteella. Paino-otantamittaus tehdään mittauspaikka-, eli tehdaskohtaisesti, jolloin otannan perusjoukko muodostuu tietyn puutavaralajin tehtaalle toimitettavasta puutavarasta.
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin mänty- ja koivukuitupuun tuoretiheyttä, sekä laadittiin tuore­tiheyden ennustemalli. Puutavaran tehdasmittauspaikkojen, alkuperämaakuntien ja mittausvuosien välillä tuoretiheydessä oli tilastollisesti merkitseviä eroja, mutta absoluuttiset erot olivat pieniä. Tärkeimmät tuoretiheyteen vaikuttavat tekijät olivat mittausajankohdan vuodenaika ja varastointiaika, joiden mukaan tuoretiheyden vaihteluväli oli enimmillään noin 100 kg m–3. Tarkasteltaessa samasta maakunnasta eri mittauspaikkoihin toimitettua puutavaraa, suurimmassa osassa tapauksista tuoretiheydessä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja mittauspaikkojen välillä. Tällä perusteella näyttää alustavasti mahdolliselta, että paino-otantamittauksessa otannan perusjoukko muodostettaisiin aluekohtaisesti nykyisen mittauspaikkakohtaisen otannan sijasta. Edellytyksenä kuitenkin on, että eri mittauspaikkoihin toimitettava puutavara on tuoretiheyteen vaikuttavien ominaisuuksien suhteen samankaltaista.
Tutkimuksessa laadituilla malleilla pystytään ennustamaan mänty- ja koivukuitupuun tuoretiheys tehtaalle toimitettaessa, kun tunnetaan puutavaralaji, varastointiaika ja maantieteellinen alkuperä. Jatkossa malleja on tarvittaessa mahdollista hyödyntää kuormainvaakamittauksen kiinteiden tuoretiheyslukujen määrittämisessä.

  • Lindblad, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Joensuu ORCID ID:E-mail jari.lindblad@luke.fi (email)
  • Repola, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Rovaniemi ORCID ID:E-mail jaakko.repola@luke.fi
artikkeli id 10101. Tutkimusartikkeli
Jari Lindblad, Jaakko Repola. (2019). Mänty- ja koivukuitupuun tuoretiheys paino-otantamittauksessa ja tuoretiheyden mallinnus varastointiajan perusteella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2019 artikkeli id 10101. https://doi.org/10.14214/ma.10101

Puutavaran painon mittaus tehdään puutavaran kuljetuksen yhteydessä metsätraktoreiden ja puutavara-autojen nostureiden vaaoilla tai puutavaran tehdasvastaanoton yhteydessä kiinteillä ajoneuvovaaoilla tai puunkäsittelykoneiden vaaoilla. Ensimmäisestä käytetään nimitystä kuormainvaakamittaus ja jälkimmäisestä nimitystä paino-otantamittaus.
Puutavaran painon muuntamiseen tilavuussuureiden arvoiksi käy­te­tään muuntokertoimia, niin sanottuna tuoretiheyslukuja [kg m–3]. Kuormain­vaaka­mittauksessa tuore­tiheyslukuina käytetään kiinteitä, säädösperusteisia kertoimia. Vastaavasti paino-otanta­mittauksessa tuoretiheysluvut määritetään puutavarasta valittavan otoksen ja otantaeristä tehtävien mittausten perusteella. Paino-otantamittaus tehdään mittauspaikka-, eli tehdaskohtaisesti, jolloin otannan perusjoukko muodostuu tietyn puutavaralajin tehtaalle toimitettavasta puutavarasta.
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin mänty- ja koivukuitupuun tuoretiheyttä, sekä laadittiin tuore­tiheyden ennustemalli. Puutavaran tehdasmittauspaikkojen, alkuperämaakuntien ja mittausvuosien välillä tuoretiheydessä oli tilastollisesti merkitseviä eroja, mutta absoluuttiset erot olivat pieniä. Tärkeimmät tuoretiheyteen vaikuttavat tekijät olivat mittausajankohdan vuodenaika ja varastointiaika, joiden mukaan tuoretiheyden vaihteluväli oli enimmillään noin 100 kg m–3. Tarkasteltaessa samasta maakunnasta eri mittauspaikkoihin toimitettua puutavaraa, suurimmassa osassa tapauksista tuoretiheydessä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja mittauspaikkojen välillä. Tällä perusteella näyttää alustavasti mahdolliselta, että paino-otantamittauksessa otannan perusjoukko muodostettaisiin aluekohtaisesti nykyisen mittauspaikkakohtaisen otannan sijasta. Edellytyksenä kuitenkin on, että eri mittauspaikkoihin toimitettava puutavara on tuoretiheyteen vaikuttavien ominaisuuksien suhteen samankaltaista.
Tutkimuksessa laadituilla malleilla pystytään ennustamaan mänty- ja koivukuitupuun tuoretiheys tehtaalle toimitettaessa, kun tunnetaan puutavaralaji, varastointiaika ja maantieteellinen alkuperä. Jatkossa malleja on tarvittaessa mahdollista hyödyntää kuormainvaakamittauksen kiinteiden tuoretiheyslukujen määrittämisessä.

  • Lindblad, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Joensuu ORCID ID:E-mail jari.lindblad@luke.fi (email)
  • Repola, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Rovaniemi ORCID ID:E-mail jaakko.repola@luke.fi
artikkeli id 10101. Tutkimusartikkeli
Jari Lindblad, Jaakko Repola. (2019). Mänty- ja koivukuitupuun tuoretiheys paino-otantamittauksessa ja tuoretiheyden mallinnus varastointiajan perusteella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2019 artikkeli id 10101. https://doi.org/10.14214/ma.10101

Puutavaran painon mittaus tehdään puutavaran kuljetuksen yhteydessä metsätraktoreiden ja puutavara-autojen nostureiden vaaoilla tai puutavaran tehdasvastaanoton yhteydessä kiinteillä ajoneuvovaaoilla tai puunkäsittelykoneiden vaaoilla. Ensimmäisestä käytetään nimitystä kuormainvaakamittaus ja jälkimmäisestä nimitystä paino-otantamittaus.
Puutavaran painon muuntamiseen tilavuussuureiden arvoiksi käy­te­tään muuntokertoimia, niin sanottuna tuoretiheyslukuja [kg m–3]. Kuormain­vaaka­mittauksessa tuore­tiheyslukuina käytetään kiinteitä, säädösperusteisia kertoimia. Vastaavasti paino-otanta­mittauksessa tuoretiheysluvut määritetään puutavarasta valittavan otoksen ja otantaeristä tehtävien mittausten perusteella. Paino-otantamittaus tehdään mittauspaikka-, eli tehdaskohtaisesti, jolloin otannan perusjoukko muodostuu tietyn puutavaralajin tehtaalle toimitettavasta puutavarasta.
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin mänty- ja koivukuitupuun tuoretiheyttä, sekä laadittiin tuore­tiheyden ennustemalli. Puutavaran tehdasmittauspaikkojen, alkuperämaakuntien ja mittausvuosien välillä tuoretiheydessä oli tilastollisesti merkitseviä eroja, mutta absoluuttiset erot olivat pieniä. Tärkeimmät tuoretiheyteen vaikuttavat tekijät olivat mittausajankohdan vuodenaika ja varastointiaika, joiden mukaan tuoretiheyden vaihteluväli oli enimmillään noin 100 kg m–3. Tarkasteltaessa samasta maakunnasta eri mittauspaikkoihin toimitettua puutavaraa, suurimmassa osassa tapauksista tuoretiheydessä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja mittauspaikkojen välillä. Tällä perusteella näyttää alustavasti mahdolliselta, että paino-otantamittauksessa otannan perusjoukko muodostettaisiin aluekohtaisesti nykyisen mittauspaikkakohtaisen otannan sijasta. Edellytyksenä kuitenkin on, että eri mittauspaikkoihin toimitettava puutavara on tuoretiheyteen vaikuttavien ominaisuuksien suhteen samankaltaista.
Tutkimuksessa laadituilla malleilla pystytään ennustamaan mänty- ja koivukuitupuun tuoretiheys tehtaalle toimitettaessa, kun tunnetaan puutavaralaji, varastointiaika ja maantieteellinen alkuperä. Jatkossa malleja on tarvittaessa mahdollista hyödyntää kuormainvaakamittauksen kiinteiden tuoretiheyslukujen määrittämisessä.

  • Lindblad, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Joensuu ORCID ID:E-mail jari.lindblad@luke.fi (email)
  • Repola, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Rovaniemi ORCID ID:E-mail jaakko.repola@luke.fi
artikkeli id 7805. Tutkimusartikkeli
Jari Lindblad, Harri Kilpeläinen, Juha Heikkinen. (2018). Hakkuukonemittauksen tyvifunktio männyn tyviosan tilavuuden määrityksessä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2018 artikkeli id 7805. https://doi.org/10.14214/ma.7805

Hakkuukonemittauksessa tyvipölkkyjen tyviosan läpimitat määritetään laskennallisesti puulaji­kohtaisilla tyvifunktioilla. Tyviosalla tarkoitetaan 1,3 metrin pituista rungonosaa kaatosahauksesta lähtien. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastaa ja tarvittaessa korjata hakkuukonemittauksessa käytettävä männyn tyvifunktio. Tutkimukseen valittiin 33 eri puolella Suomea sijaitsevaa mäntymetsikköä, joista valittiin 825 koepuuta. Koepuiden mittauksia tehtiin metsässä, ja hakkuiden jälkeen koepuiden tyvipölkyille tehtiin mittauksia kuudella eri tehtaalla. Koetyvipölkkyjen tyviosien vertailutilavuudet määritettiin upotusmittauksella. Tyvifunktioissa tyviosan suhteellinen muoto muuttuu tyvipölkyn järeyden, siis 130 senttimetrin etäisyydeltä kaatosahauksesta mitatun läpimitan, mukaan. Tässä tutkimuksessa tyvifunktio tuotti pienillä puilla suurempia, ja suurilla puilla pienempiä läpimittoja koepuiden tyviosista saksimittauksella mitattuihin läpimittoihin verrattuna. Koetyvipölkkyaineistossa tyviosan suhteellinen muoto ei muuttunut pölkkyjen järeyden mukaan, vaan oli likimäärin vakio. Tyvifunktion korjaus muodostui kahdesta vaiheesta, niin sanotuista oikaisukorjauksesta ja tasokorjauksesta. Tyvifunktion oikaisukorjaus tehtiin koepuiden tyviosista saksimittauksella mitattujen läpimitta-aineistojen perusteella. Näin korjatun tyvifunktion perusteella määritetyt koetyvipölkkyjen tyviosan tilavuudet olivat noin viisi prosenttia tyviosien upotustilavuuksia suurempia kaikilla järeyksillä. Edelleen tyvifunktiolle tehtiin tasokorjaus siten, että tyvifunktion perusteella määritetyt tyviosan tilavuudet vastasivat upotustilavuutta. Tyvifunktion korjauksen vaikutus sillä määritettyyn tyviosan tilavuuteen oli pienillä noin 50 litran rungoilla (rinnankorkeusläpimitta noin 10 senttimetriä) noin –8,5 prosenttia ja suurilla noin 1750 litran rungoilla (rinnankorkeusläpimitta noin 45 senttimetriä) noin –2,9 prosenttia. Kun tyvifunktion korjaus suhteutetaan koko rungon tilavuuksiin, olivat vastaavat osuudet noin –2,3 ja –0,4 prosenttia. Kun korjaus suhteutetaan Suomen kokonaishakkuukertymäarvioissa esitettyihin järeysluokkien osuuksiin, on kokonaisvaikutus suuntaa-antavasti noin yhden prosentin vähennys männyn kokonaistilavuudessa.

  • Lindblad, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Joensuu ORCID ID:E-mail jari.lindblad@luke.fi (email)
  • Kilpeläinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Joensuu ORCID ID:E-mail harri.kilpelainen@luke.fi
  • Heikkinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Soveltava tilastotiede, Helsinki ORCID ID:E-mail juha.heikkinen@luke.fi
artikkeli id 7805. Tutkimusartikkeli
Jari Lindblad, Harri Kilpeläinen, Juha Heikkinen. (2018). Hakkuukonemittauksen tyvifunktio männyn tyviosan tilavuuden määrityksessä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2018 artikkeli id 7805. https://doi.org/10.14214/ma.7805

Hakkuukonemittauksessa tyvipölkkyjen tyviosan läpimitat määritetään laskennallisesti puulaji­kohtaisilla tyvifunktioilla. Tyviosalla tarkoitetaan 1,3 metrin pituista rungonosaa kaatosahauksesta lähtien. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastaa ja tarvittaessa korjata hakkuukonemittauksessa käytettävä männyn tyvifunktio. Tutkimukseen valittiin 33 eri puolella Suomea sijaitsevaa mäntymetsikköä, joista valittiin 825 koepuuta. Koepuiden mittauksia tehtiin metsässä, ja hakkuiden jälkeen koepuiden tyvipölkyille tehtiin mittauksia kuudella eri tehtaalla. Koetyvipölkkyjen tyviosien vertailutilavuudet määritettiin upotusmittauksella. Tyvifunktioissa tyviosan suhteellinen muoto muuttuu tyvipölkyn järeyden, siis 130 senttimetrin etäisyydeltä kaatosahauksesta mitatun läpimitan, mukaan. Tässä tutkimuksessa tyvifunktio tuotti pienillä puilla suurempia, ja suurilla puilla pienempiä läpimittoja koepuiden tyviosista saksimittauksella mitattuihin läpimittoihin verrattuna. Koetyvipölkkyaineistossa tyviosan suhteellinen muoto ei muuttunut pölkkyjen järeyden mukaan, vaan oli likimäärin vakio. Tyvifunktion korjaus muodostui kahdesta vaiheesta, niin sanotuista oikaisukorjauksesta ja tasokorjauksesta. Tyvifunktion oikaisukorjaus tehtiin koepuiden tyviosista saksimittauksella mitattujen läpimitta-aineistojen perusteella. Näin korjatun tyvifunktion perusteella määritetyt koetyvipölkkyjen tyviosan tilavuudet olivat noin viisi prosenttia tyviosien upotustilavuuksia suurempia kaikilla järeyksillä. Edelleen tyvifunktiolle tehtiin tasokorjaus siten, että tyvifunktion perusteella määritetyt tyviosan tilavuudet vastasivat upotustilavuutta. Tyvifunktion korjauksen vaikutus sillä määritettyyn tyviosan tilavuuteen oli pienillä noin 50 litran rungoilla (rinnankorkeusläpimitta noin 10 senttimetriä) noin –8,5 prosenttia ja suurilla noin 1750 litran rungoilla (rinnankorkeusläpimitta noin 45 senttimetriä) noin –2,9 prosenttia. Kun tyvifunktion korjaus suhteutetaan koko rungon tilavuuksiin, olivat vastaavat osuudet noin –2,3 ja –0,4 prosenttia. Kun korjaus suhteutetaan Suomen kokonaishakkuukertymäarvioissa esitettyihin järeysluokkien osuuksiin, on kokonaisvaikutus suuntaa-antavasti noin yhden prosentin vähennys männyn kokonaistilavuudessa.

  • Lindblad, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Joensuu ORCID ID:E-mail jari.lindblad@luke.fi (email)
  • Kilpeläinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Joensuu ORCID ID:E-mail harri.kilpelainen@luke.fi
  • Heikkinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Soveltava tilastotiede, Helsinki ORCID ID:E-mail juha.heikkinen@luke.fi
artikkeli id 7805. Tutkimusartikkeli
Jari Lindblad, Harri Kilpeläinen, Juha Heikkinen. (2018). Hakkuukonemittauksen tyvifunktio männyn tyviosan tilavuuden määrityksessä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2018 artikkeli id 7805. https://doi.org/10.14214/ma.7805

Hakkuukonemittauksessa tyvipölkkyjen tyviosan läpimitat määritetään laskennallisesti puulaji­kohtaisilla tyvifunktioilla. Tyviosalla tarkoitetaan 1,3 metrin pituista rungonosaa kaatosahauksesta lähtien. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastaa ja tarvittaessa korjata hakkuukonemittauksessa käytettävä männyn tyvifunktio. Tutkimukseen valittiin 33 eri puolella Suomea sijaitsevaa mäntymetsikköä, joista valittiin 825 koepuuta. Koepuiden mittauksia tehtiin metsässä, ja hakkuiden jälkeen koepuiden tyvipölkyille tehtiin mittauksia kuudella eri tehtaalla. Koetyvipölkkyjen tyviosien vertailutilavuudet määritettiin upotusmittauksella. Tyvifunktioissa tyviosan suhteellinen muoto muuttuu tyvipölkyn järeyden, siis 130 senttimetrin etäisyydeltä kaatosahauksesta mitatun läpimitan, mukaan. Tässä tutkimuksessa tyvifunktio tuotti pienillä puilla suurempia, ja suurilla puilla pienempiä läpimittoja koepuiden tyviosista saksimittauksella mitattuihin läpimittoihin verrattuna. Koetyvipölkkyaineistossa tyviosan suhteellinen muoto ei muuttunut pölkkyjen järeyden mukaan, vaan oli likimäärin vakio. Tyvifunktion korjaus muodostui kahdesta vaiheesta, niin sanotuista oikaisukorjauksesta ja tasokorjauksesta. Tyvifunktion oikaisukorjaus tehtiin koepuiden tyviosista saksimittauksella mitattujen läpimitta-aineistojen perusteella. Näin korjatun tyvifunktion perusteella määritetyt koetyvipölkkyjen tyviosan tilavuudet olivat noin viisi prosenttia tyviosien upotustilavuuksia suurempia kaikilla järeyksillä. Edelleen tyvifunktiolle tehtiin tasokorjaus siten, että tyvifunktion perusteella määritetyt tyviosan tilavuudet vastasivat upotustilavuutta. Tyvifunktion korjauksen vaikutus sillä määritettyyn tyviosan tilavuuteen oli pienillä noin 50 litran rungoilla (rinnankorkeusläpimitta noin 10 senttimetriä) noin –8,5 prosenttia ja suurilla noin 1750 litran rungoilla (rinnankorkeusläpimitta noin 45 senttimetriä) noin –2,9 prosenttia. Kun tyvifunktion korjaus suhteutetaan koko rungon tilavuuksiin, olivat vastaavat osuudet noin –2,3 ja –0,4 prosenttia. Kun korjaus suhteutetaan Suomen kokonaishakkuukertymäarvioissa esitettyihin järeysluokkien osuuksiin, on kokonaisvaikutus suuntaa-antavasti noin yhden prosentin vähennys männyn kokonaistilavuudessa.

  • Lindblad, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Joensuu ORCID ID:E-mail jari.lindblad@luke.fi (email)
  • Kilpeläinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Joensuu ORCID ID:E-mail harri.kilpelainen@luke.fi
  • Heikkinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Soveltava tilastotiede, Helsinki ORCID ID:E-mail juha.heikkinen@luke.fi
artikkeli id 7805. Tutkimusartikkeli
Jari Lindblad, Harri Kilpeläinen, Juha Heikkinen. (2018). Hakkuukonemittauksen tyvifunktio männyn tyviosan tilavuuden määrityksessä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2018 artikkeli id 7805. https://doi.org/10.14214/ma.7805

Hakkuukonemittauksessa tyvipölkkyjen tyviosan läpimitat määritetään laskennallisesti puulaji­kohtaisilla tyvifunktioilla. Tyviosalla tarkoitetaan 1,3 metrin pituista rungonosaa kaatosahauksesta lähtien. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastaa ja tarvittaessa korjata hakkuukonemittauksessa käytettävä männyn tyvifunktio. Tutkimukseen valittiin 33 eri puolella Suomea sijaitsevaa mäntymetsikköä, joista valittiin 825 koepuuta. Koepuiden mittauksia tehtiin metsässä, ja hakkuiden jälkeen koepuiden tyvipölkyille tehtiin mittauksia kuudella eri tehtaalla. Koetyvipölkkyjen tyviosien vertailutilavuudet määritettiin upotusmittauksella. Tyvifunktioissa tyviosan suhteellinen muoto muuttuu tyvipölkyn järeyden, siis 130 senttimetrin etäisyydeltä kaatosahauksesta mitatun läpimitan, mukaan. Tässä tutkimuksessa tyvifunktio tuotti pienillä puilla suurempia, ja suurilla puilla pienempiä läpimittoja koepuiden tyviosista saksimittauksella mitattuihin läpimittoihin verrattuna. Koetyvipölkkyaineistossa tyviosan suhteellinen muoto ei muuttunut pölkkyjen järeyden mukaan, vaan oli likimäärin vakio. Tyvifunktion korjaus muodostui kahdesta vaiheesta, niin sanotuista oikaisukorjauksesta ja tasokorjauksesta. Tyvifunktion oikaisukorjaus tehtiin koepuiden tyviosista saksimittauksella mitattujen läpimitta-aineistojen perusteella. Näin korjatun tyvifunktion perusteella määritetyt koetyvipölkkyjen tyviosan tilavuudet olivat noin viisi prosenttia tyviosien upotustilavuuksia suurempia kaikilla järeyksillä. Edelleen tyvifunktiolle tehtiin tasokorjaus siten, että tyvifunktion perusteella määritetyt tyviosan tilavuudet vastasivat upotustilavuutta. Tyvifunktion korjauksen vaikutus sillä määritettyyn tyviosan tilavuuteen oli pienillä noin 50 litran rungoilla (rinnankorkeusläpimitta noin 10 senttimetriä) noin –8,5 prosenttia ja suurilla noin 1750 litran rungoilla (rinnankorkeusläpimitta noin 45 senttimetriä) noin –2,9 prosenttia. Kun tyvifunktion korjaus suhteutetaan koko rungon tilavuuksiin, olivat vastaavat osuudet noin –2,3 ja –0,4 prosenttia. Kun korjaus suhteutetaan Suomen kokonaishakkuukertymäarvioissa esitettyihin järeysluokkien osuuksiin, on kokonaisvaikutus suuntaa-antavasti noin yhden prosentin vähennys männyn kokonaistilavuudessa.

  • Lindblad, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Joensuu ORCID ID:E-mail jari.lindblad@luke.fi (email)
  • Kilpeläinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Joensuu ORCID ID:E-mail harri.kilpelainen@luke.fi
  • Heikkinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Soveltava tilastotiede, Helsinki ORCID ID:E-mail juha.heikkinen@luke.fi
artikkeli id 5882. Tutkimusartikkeli
Petri Ronkainen, Seija Sirkiä, Jari Lindblad. (2014). Harvennusenergiapuun ja latvusmassan kosteuden määritys metsäkuljetuksessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2014 numero 4 artikkeli id 5882. https://doi.org/10.14214/ma.5882

Kuormainvaakamittauksessa metsäkuljetuksen yhteydessä punnittu energiapuun paino muunnetaan tilavuudeksi keskimääräisillä tuoretiheysluvuilla (kg/m–3). Metsäkuljetuksen yhteydessä tehtävä kosteuden määritys mahdollistaisi luotettavamman energiapuun tuoretiheysluvun määrittämisen.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia energiapuuerien kosteuden määrityksen edellytyksiä raaka-aineominaisuuksien, ominaisuuksien luontaisen vaihtelun ja otannalla saavutettavissa olevan mittausepävarmuuden tason kannalta. Tutkimuksessa määritettiin harvennusenergiapuun ja latvusmassan kosteuden tasoa ja vaihtelua erilaisilla korjuukohteilla, näistä tavaralajeista otettavien sahanpurunäytteiden edustavuutta kosteuden määrityksen kannalta ja tapaustutkimuksena tutkittiin kosteusmittareiden mittaustarkkuutta.

Harvennusenergiapuulla sahanpurunäytteiden kosteuksien ja vertailuarvona käytettyjen kiekkonäytteiden kosteuksien ero oli tilastollisesti merkitsevä. Samoin latvusmassalla sahanpurunäytteiden ja vertailuarvona käytettyjen hakenäytteiden kosteuksien ero oli tilastollisesti merkitsevä. Erot olivat kuitenkin pieniä ja käytännön sovellusmahdollisuuksien kannalta sahanpurunäytteitä voidaan pitää edustavina.

Harvennusenergiapuulla ja latvusmassalla kosteuden luontainen vaihtelu energiapuuerän sisällä oli melko suurta. Energiapuuerien kosteuden määrityksessä suuri hajonta johtaa suuriin otosmääriin, jotta voidaan saavuttaa riittävä luotettavuus. Suurten otosmäärien vuoksi manuaalinen näytteenotto ei tule kysymykseen.

Kosteusmittareille laadituissa mittausmalleissa selittäjinä olivat puuaineen kuivatuoretiheys ja puulaji. Energiapuun kosteuden mittauksen kannalta kosteusmittareiden kyky tuottaa sahanpurunäytteillä toistuvia ja todenmukaisia mittaustuloksia on hyvällä tasolla.  

  • Ronkainen, ORCID ID:E-mail jari.lindblad@metla.fi (email)
  • Sirkiä, ORCID ID:
  • Lindblad, ORCID ID:
artikkeli id 6256. Tutkimusartikkeli
Antti Saari, Annika Kangas. (2005). Kuvioittaisen arvioinnin harhan muodostuminen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 1 artikkeli id 6256. https://doi.org/10.14214/ma.6256

Aiemmissa tutkimuksissa relaskooppia käyttäen mitattujen pohjapinta-alojen ja tilavuuksien on havaittu olevan lieviä aliarvioita, etenkin kuusikoissa. Harhassa on havaittu myös selkeä trendi: vähäpuustoisilla kuvioilla arviot ovat yliarvioita, ja suuripuustoisilla kuvioilla taas aliarvioita. Havaittujen aliarvioiden syyksi on arveltu mm. heikosta näkyvyydestä aiheutuvaa mittausvirhettä, suunnittelijoiden varovaisuutta sekä valittujen havaintopisteiden epäedustavuutta. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu myös pohjapinta-alan arvioiden kasvavan systemaattisesti relaskooppikertoimen kasvaessa. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään mitkä ovat ilmiön syyt. Hyytiälän metsäasemalla järjestetyssä kokeessa 24 suunnittelun ammattilaista mittasi kukin 9 kuviota, joiden joukkoon valittiin erityisen suuripuustoisia kohteita. Kullekin kuviolle tehtiin systemaattinen koealaotanta, josta laskettiin kuvion puustotiedot. Kokeessa suunnittelijat merkitsivät maastoon mittaamiensa relaskooppikoealojen paikat, ja kirjasivat mittaustulokset. Näiden havaintojen keskiarvona saatiin kullekin kuviolle toinen puustoarvio. Kolmantena arviona oli suunnittelijan harkintaa edustava kuvion keskimääräinen arvio. Lisäksi kaikista merkityistä ja löydetyistä mittauspisteistä tehtiin tarkistusmittaus, josta saatiin kuvioille neljäs puustoarvio. Näiden mittausten perusteella virhe jaettiin kolmeen komponenttiin: mittausvirhe, harkinnanvaraisesta arviosta johtuva virhe sekä jäännösvirhe, joka sisältää koealojen sijoittelusta johtuvat sekä muut mahdolliset virheet. Tuloksissa havaittiin sama harhan trendi kuin aiemmissakin tutkimuksissa. Ylivoimaisesti suurin virheen komponentti tässä tutkimuksessa oli mittausvirhe. Suuripuustoisilla kuvioilla, mitattaessa puita pienillä relaskooppikertoimilla, näyttää osa puista jäävän havaitsematta. Näissä metsissä kannattaisikin käyttää 2 tai jopa 4 m2/ha relaskooppikerrointa.

  • Saari, ORCID ID:E-mail annika.kangas@helsinki.fi (email)
  • Kangas, ORCID ID:
artikkeli id 5669. Tutkimusartikkeli
Jani Heikkilä, Jari Lindblad, Samuli Hujo, Erkki Verkasalo. (2004). Pienten kuitupuuerien mittaus puutavara-auton kuormainvaa'alla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 4 artikkeli id 5669. https://doi.org/10.14214/ma.5669

Suurin osa puutavarasta mitataan Suomessa nykyisin joko hakkuun yhteydessä tai käyttöpaikalla. Erityisesti pienten hankinta- ja käteiskauppaerien mittauksessa on tiettyjä ongelmia. Tehdasmittausmenetelmien käyttö edellyttää erien erillään pitoa kuormassa ja tehdasvastaanotossa. Hakkuukonemittaus ei tule aina kysymykseen korjuumenetelmän tai kaluston rajoitteiden vuoksi. Tienvarsimittaus on pienten erien kyseessä ollessa epätarkkaa ja sen kustannukset voivat nousta puutavaran arvoon nähden korkeiksi.

Tässä tutkimuksessa tutkittiin puutavara-autojen kuormainvaakojen käyttöä pienten puutavaraerien työ- ja luovutusmittauksessa. Kuormainvaakamittausmenetelmässä mitataan kunkin erän massa kuormainvaa’alla kuormauksen yhteydessä. Käyttöpaikalla mitataan koko kuorman tilavuus käytössä olevalla perusmittausmenetelmällä. Kokonaistilavuus jaetaan erille kuormainvaa’alla mitattujen massojen suhteissa. Neljällä Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomessa sijaitsevalla tehtaalla kerätty tutkimusaineisto koostui yhteensä 503 mänty-, kuusi-, koivu- ja havukuitupuuerästä. Kuormainvaakamittauksen eräkohtaista tilavuutta verrattiin upotusmittauksen tulokseen.

Talvella mm. lumi ja jää aiheuttivat keskimäärin noin kahden prosentin positiivisen mittaeron, kesällä mittaero oli lähes nolla. Mittaeron keskihajonta oli kesällä puutavaran kuivumisesta johtuen hieman suurempi kuin talvella. Mänty- ja koivukuitupuun mittaeron keskihajonta oli suurin, n. 9 prosenttiyksikköä, kuusella hajonta oli noin yhden prosenttiyksikön pienempi. Koko aineistossa keskihajonta oli kuormainvaakamittauksessa 8,9 prosenttiyksikköä ja pinomittauksessa 16,9 prosenttiyksikköä. Mittaerojen hajonta kasvoi selvästi erän tilavuuden pienentyessä.

Kuormainvaakamittauksen virhelähteitä ovat puutavaran tuoretiheyden vaihtelu ja satunnaiset punnitusvirheet erien välillä samassa punnitusyksikössä, sekä tehtaan perusmittauksen toteutuksesta aiheutuva virhe. Menetelmällä on tarkkuutensa puolesta hyvät käyttöedellytykset, kun samaan kuormaan (punnitusyksikköön) koottavien kuitupuuerien tuoretiheyden vaihtelu ei ole suurta. Tulokset voidaan yleistää Suomen eteläosan kuitupuulle.

  • Heikkilä, ORCID ID:E-mail jani.heikkila@metla.fi (email)
  • Lindblad, ORCID ID:
  • Hujo, ORCID ID:
  • Verkasalo, ORCID ID:
artikkeli id 5669. Tutkimusartikkeli
Jani Heikkilä, Jari Lindblad, Samuli Hujo, Erkki Verkasalo. (2004). Pienten kuitupuuerien mittaus puutavara-auton kuormainvaa'alla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 4 artikkeli id 5669. https://doi.org/10.14214/ma.5669

Suurin osa puutavarasta mitataan Suomessa nykyisin joko hakkuun yhteydessä tai käyttöpaikalla. Erityisesti pienten hankinta- ja käteiskauppaerien mittauksessa on tiettyjä ongelmia. Tehdasmittausmenetelmien käyttö edellyttää erien erillään pitoa kuormassa ja tehdasvastaanotossa. Hakkuukonemittaus ei tule aina kysymykseen korjuumenetelmän tai kaluston rajoitteiden vuoksi. Tienvarsimittaus on pienten erien kyseessä ollessa epätarkkaa ja sen kustannukset voivat nousta puutavaran arvoon nähden korkeiksi.

Tässä tutkimuksessa tutkittiin puutavara-autojen kuormainvaakojen käyttöä pienten puutavaraerien työ- ja luovutusmittauksessa. Kuormainvaakamittausmenetelmässä mitataan kunkin erän massa kuormainvaa’alla kuormauksen yhteydessä. Käyttöpaikalla mitataan koko kuorman tilavuus käytössä olevalla perusmittausmenetelmällä. Kokonaistilavuus jaetaan erille kuormainvaa’alla mitattujen massojen suhteissa. Neljällä Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomessa sijaitsevalla tehtaalla kerätty tutkimusaineisto koostui yhteensä 503 mänty-, kuusi-, koivu- ja havukuitupuuerästä. Kuormainvaakamittauksen eräkohtaista tilavuutta verrattiin upotusmittauksen tulokseen.

Talvella mm. lumi ja jää aiheuttivat keskimäärin noin kahden prosentin positiivisen mittaeron, kesällä mittaero oli lähes nolla. Mittaeron keskihajonta oli kesällä puutavaran kuivumisesta johtuen hieman suurempi kuin talvella. Mänty- ja koivukuitupuun mittaeron keskihajonta oli suurin, n. 9 prosenttiyksikköä, kuusella hajonta oli noin yhden prosenttiyksikön pienempi. Koko aineistossa keskihajonta oli kuormainvaakamittauksessa 8,9 prosenttiyksikköä ja pinomittauksessa 16,9 prosenttiyksikköä. Mittaerojen hajonta kasvoi selvästi erän tilavuuden pienentyessä.

Kuormainvaakamittauksen virhelähteitä ovat puutavaran tuoretiheyden vaihtelu ja satunnaiset punnitusvirheet erien välillä samassa punnitusyksikössä, sekä tehtaan perusmittauksen toteutuksesta aiheutuva virhe. Menetelmällä on tarkkuutensa puolesta hyvät käyttöedellytykset, kun samaan kuormaan (punnitusyksikköön) koottavien kuitupuuerien tuoretiheyden vaihtelu ei ole suurta. Tulokset voidaan yleistää Suomen eteläosan kuitupuulle.

  • Heikkilä, ORCID ID:E-mail jani.heikkila@metla.fi (email)
  • Lindblad, ORCID ID:
  • Hujo, ORCID ID:
  • Verkasalo, ORCID ID:
artikkeli id 5667. Tutkimusartikkeli
Arto Haara, Kari T. Korhonen. (2004). Kuvioittaisen arvioinnin luotettavuus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 4 artikkeli id 5667. https://doi.org/10.14214/ma.5667

Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa tietoa nykyisin käytössä olevan SOLMU-muotoisen kuvioittaisen arvioinnin luotettavuudesta, jossa puusto mitataan puusto-ositteittain. Tutkimusaineisto käsitti 1 304 kuviota, joista 142 oli taimikkokuviota. Pääosin Itä-Suomessa sijaitseva tutkimusaineisto mitattiin vuosina 1997–1998. Tutkimuksessa tarkasteltiin kuvioittaisen arvioinnin luotettavuutta kuvion ja puulajiositteiden keskitilavuuden, keskiläpimitan, keskipituuden, keski-iän, pohjapinta-alan sekä tukki- ja kuitutilavuuden keskivirheen ja harhan avulla. Luotettavuutta tarkasteltiin myös osittamalla aineisto pääryhmän, metsätyypin, kehitysluokan ja vallitsevan puulajin mukaan. Lisäksi tutkittiin mittaajien välistä vaihtelua. Tutkimuksessa vertailtiin myös erilaisia läpimittajakaumamalleja kuvauspuiden muodostamisessa osana inventointitulosten laskentaa.

Tutkimuksessa kuvion keskitilavuuden keskivirheeksi saatiin 24,8 %. Tarkistusmittauksen otantavirhe vähennettynä em. keskivirheeksi tuli 21,4 %. Keskitilavuus aliarvioitiin 1,6 %. Puulajeista männyn suhteelliset keskivirheet olivat kaikissa puustotunnuksissa pienimmät. Pohjapinta-ala ja keskitilavuus aliarvioitiin selvästi runsaspuustoisissa metsiköissä. Vähäpuustoisten metsiköiden pohjapinta-ala yliarvioitiin hieman. Mittaajien välinen vaihtelu oli huomattavaa. Keskitilavuuden mittaajakohtainen keskivirhe vaihteli 10,6 %:sta 33,9 %:iin (arvioijakohtainen otantavirhe poistettu tarkistusmittauksista). Pohjapinta-alan mittaajakohtainen keskivirhe vaihteli 6,6 %:sta 24,5 %:iin.

Tutkimustuloksia on mahdollista hyödyntää esimerkiksi metsävaratiedon laadun määrittämisessä, kuvioittaisen arvioinnin kehitystyössä ja vaihtoehtoisten tiedonhankintamenetelmien arvioinneissa.

  • Haara, ORCID ID:E-mail arto.haara@metla.fi (email)
  • Korhonen, ORCID ID:
artikkeli id 6681. Tutkimusartikkeli
Jari Lindblad, Erkki Verkasalo. (2001). Teollisuus- ja kuitupuuhakkeen kuiva-tuoretiheys ja painomittauksen muuntokertoimet. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 3 artikkeli id 6681. https://doi.org/10.14214/ma.6681

Vuosina 1999–2001 toteutetuissa tutkimuksissa määritettiin mänty- ja kuusisahahakkeen ja koivuvanerihakkeen sekä mänty-, kuusi-, koivu- ja haapakuitupuuhakkeen tehdas- ja suuraluekohtaiset kuiva-tuoretiheydet. Kuiva-tuoretiheyksistä laskettiin edelleen suositukset hakkeen kuivamassan ja kuorellisen/kuorettoman kiintotilavuuden väliselle muuntokertoimelle.

Teollisuushakeaineisto, yhteensä 647 näytettä, hankittiin yhdeksältä ja kuitupuuhakeaineisto, yhteensä 953 näytettä, 13 massa- tai paperitehtaalta ympäri Suomea. Mäntysahahakkeen toimittajien hankinta-alueet kattoivat lähes koko maan ja kuusisahahakkeella Oulun läänin eteläpuolisen osan maasta. Parrunveisto- ja koivuvanerihakkeen toimittajia oli kaksi. Männyn, kuusen ja koivun kuitupuuhakeaineisto oli maantieteellisesti kattava, haapakuitupuuhakeaineistoa kerättiin yhdeltä tehtaalta.

Mäntysahahakkeen kuiva-tuoretiheydessä oli selvä ero Etelä-Suomen (435 kg/m3) ja Pohjois-Suomen (407 kg/m3) välillä, minkä vuoksi ko. alueille suositellaan omia muuntokertoimia. Kuusisahahakkeella keskimääräinen kuiva-tuoretiheys oli 404 kg/m3 ja koivuvanerihakkeella 496 kg/m3; näille hakelajeille suositellaan Etelä-Suomeen yhtä muuntokerrointa.

Mäntykuitupuuhakkeella keskimääräinen kuiva-tuoretiheys oli Etelä-Suomessa 409 kg/m3 ja Pohjois-Suomessa 395 kg/m3. Ensiharvennusmännyllä tiheys oli 4–9 kg/m3 alempi kuin normaalimännyllä, ero oli verraten pieni. Kuusikuitupuuhakkeella kuiva-tuoretiheys oli Etelä-Suomessa 393 kg/m3 ja Pohjois-Suomessa 408 kg/m3; selluloosa- ja hiomokuitupuun välillä ei ollut eroa. Koivukuitupuuhakkeella tiheys oli Etelä-Suomessa 494 kg/m3 ja Pohjois-Suomessa 481 kg/m3. Haapahakkeen keskimääräinen tiheys oli 388 kg/m3.

  • Lindblad, ORCID ID:E-mail jari.lindblad@metla.fi (email)
  • Verkasalo, ORCID ID:
artikkeli id 6681. Tutkimusartikkeli
Jari Lindblad, Erkki Verkasalo. (2001). Teollisuus- ja kuitupuuhakkeen kuiva-tuoretiheys ja painomittauksen muuntokertoimet. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 3 artikkeli id 6681. https://doi.org/10.14214/ma.6681

Vuosina 1999–2001 toteutetuissa tutkimuksissa määritettiin mänty- ja kuusisahahakkeen ja koivuvanerihakkeen sekä mänty-, kuusi-, koivu- ja haapakuitupuuhakkeen tehdas- ja suuraluekohtaiset kuiva-tuoretiheydet. Kuiva-tuoretiheyksistä laskettiin edelleen suositukset hakkeen kuivamassan ja kuorellisen/kuorettoman kiintotilavuuden väliselle muuntokertoimelle.

Teollisuushakeaineisto, yhteensä 647 näytettä, hankittiin yhdeksältä ja kuitupuuhakeaineisto, yhteensä 953 näytettä, 13 massa- tai paperitehtaalta ympäri Suomea. Mäntysahahakkeen toimittajien hankinta-alueet kattoivat lähes koko maan ja kuusisahahakkeella Oulun läänin eteläpuolisen osan maasta. Parrunveisto- ja koivuvanerihakkeen toimittajia oli kaksi. Männyn, kuusen ja koivun kuitupuuhakeaineisto oli maantieteellisesti kattava, haapakuitupuuhakeaineistoa kerättiin yhdeltä tehtaalta.

Mäntysahahakkeen kuiva-tuoretiheydessä oli selvä ero Etelä-Suomen (435 kg/m3) ja Pohjois-Suomen (407 kg/m3) välillä, minkä vuoksi ko. alueille suositellaan omia muuntokertoimia. Kuusisahahakkeella keskimääräinen kuiva-tuoretiheys oli 404 kg/m3 ja koivuvanerihakkeella 496 kg/m3; näille hakelajeille suositellaan Etelä-Suomeen yhtä muuntokerrointa.

Mäntykuitupuuhakkeella keskimääräinen kuiva-tuoretiheys oli Etelä-Suomessa 409 kg/m3 ja Pohjois-Suomessa 395 kg/m3. Ensiharvennusmännyllä tiheys oli 4–9 kg/m3 alempi kuin normaalimännyllä, ero oli verraten pieni. Kuusikuitupuuhakkeella kuiva-tuoretiheys oli Etelä-Suomessa 393 kg/m3 ja Pohjois-Suomessa 408 kg/m3; selluloosa- ja hiomokuitupuun välillä ei ollut eroa. Koivukuitupuuhakkeella tiheys oli Etelä-Suomessa 494 kg/m3 ja Pohjois-Suomessa 481 kg/m3. Haapahakkeen keskimääräinen tiheys oli 388 kg/m3.

  • Lindblad, ORCID ID:E-mail jari.lindblad@metla.fi (email)
  • Verkasalo, ORCID ID:
artikkeli id 5922. Tutkimusartikkeli
Jori Uusitalo, Veli-Pekka Kivinen. (1994). Leimikon ennakkomittauksen ajanmenekki. Metsätieteen aikakauskirja 2/1994: 123-139. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1994 numero 2 artikkeli id 5922. https://doi.org/10.14214/ma.5922

Leimikon ennakkomittauksella tarkoitetaan kevyttä otantaan perustuvaa pystymittausta, jonka tavoitteena on tuottaa ennakkotietoa jalostukseen tulevan leimikon puulajikohtaisista läpimitta-, pituus- ja laatujakaumista. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää leimikkotekijöiden vaikutus leimikon ennakkomittauksen eri työnosien ajanmenekkiin erilaisissa päätehakkuuoloissa sekä edelleen luoda matemaattiset mallit ennakkomittauksen työnosien ajanmenekille kahdella eri menetelmällä. Tutkimuksessa kehitettäviä ajanmenekkifunktioita käytetään ensisijaisesti leimikon ennakkomittausmenetelmien kehittämistyössä.

Tutkimuksessa seurattiin kahden mittaajan työskentelyä kahdella otantamenetelmillä seitsemässä leimikossa. Mittaajien työskentely tallennettiin kuvanauhalle videotekniikkaa hyväksi käyttäen. Analysoitavaa kuvamateriaalia kertyi yhteensä 17 h. Tutkimusaineiston analysoinnin perusteella luotiin mallit kunkin työnosan ajanmenekin ennustamiseksi.

Koepuiden lukumäärän ohella ennakkomittaustyön ajanmenekkiin vaikutti selvimmin leimikon pinta-ala. Leimikon runkoluvun kasvu lisäsi koealan perustamisen ajanmenekkiä, kun koepuut valittiin ympyräkoealalta mittavapaa apuna käyttäen.

Rinnankorkeusläpimitan suuruudella, puun pituudella tai kuivaoksarajan korkeudella ei havaittu olevan merkittävää vaikutusta kyseisen tunnuksen mittauksen ajanmenekkiin.

  • Uusitalo, ORCID ID:E-mail juusitalo@cc.helsinki.fi (email)
  • Kivinen, ORCID ID:
artikkeli id 6045. Tutkimusartikkeli
Erkki Verkasalo, Hannu Aaltio. (1994). Lehtikuusitukkien mittaus. Metsätieteen aikakauskirja 1/1994: 33-50. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1994 numero 1 artikkeli id 6045. https://doi.org/10.14214/ma.6045

Etelä-Suomen järvialueelta kerätystä 1817 lehtikuusitukin aineistosta tutkittiin tukkien latva- ja keskusmuotolukua, kapenemista ja latvakuoren paksuutta ja tehtiin vertailuja vastaavan alueen mänty- ja kuusitukkeihin. Lehtikuusitukeille laskettiin latvaläpimittaluokittaiset tilavuusluvut (m3/m) kuorelliseen latvaläpimittaan perustuvaa kappaleittaista mittausta varten ja tarkasteltiin tukkieräkohtaisten mittaustulosten korjausmahdollisuuksia erän keskipituuden, keskilatvaläpimitan, tukkipuiden keskimääräisen rinnankorkeusläpimitan, tyvitukkien osuuden ja tyvitukkien ja muiden tukkien omien tilavuuslukujen avulla. Käytäntöön suositeltiin erän keskipituuteen perustuvia korjauskertoimia. Tällä menetelmällä virhe aineiston kokonaistilavuudessa oli +0,01 % ja eräkohtainen virhe oli –3 – +5 %. Tähän asti käytetyillä mänty- ja kuusitukkien mittausmenetelmillä virheet kokonaistilavuudessa olivat vastaavasti +1,3 ja –3,4 % ja eräkohtaiset virheet –11 – +7 % ja –16 – +4 %.

Lisäksi laadittiin keskusläpimittaluokittaiset tilavuusluvut (m3/m) ja erän tyvitukkien osuuteen perustuvat tilavuuden korjauskertoimet kuorelliseen keskusläpimittaan perustuvaa mittausta varten. Tällä menetelmällä virhe aineiston kokonaistilavuudessa oli –0,05 % ja eräkohtainen virhe –3 – +1 %.

  • Verkasalo, ORCID ID:
  • Aaltio, ORCID ID:
artikkeli id 6045. Tutkimusartikkeli
Erkki Verkasalo, Hannu Aaltio. (1994). Lehtikuusitukkien mittaus. Metsätieteen aikakauskirja 1/1994: 33-50. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1994 numero 1 artikkeli id 6045. https://doi.org/10.14214/ma.6045

Etelä-Suomen järvialueelta kerätystä 1817 lehtikuusitukin aineistosta tutkittiin tukkien latva- ja keskusmuotolukua, kapenemista ja latvakuoren paksuutta ja tehtiin vertailuja vastaavan alueen mänty- ja kuusitukkeihin. Lehtikuusitukeille laskettiin latvaläpimittaluokittaiset tilavuusluvut (m3/m) kuorelliseen latvaläpimittaan perustuvaa kappaleittaista mittausta varten ja tarkasteltiin tukkieräkohtaisten mittaustulosten korjausmahdollisuuksia erän keskipituuden, keskilatvaläpimitan, tukkipuiden keskimääräisen rinnankorkeusläpimitan, tyvitukkien osuuden ja tyvitukkien ja muiden tukkien omien tilavuuslukujen avulla. Käytäntöön suositeltiin erän keskipituuteen perustuvia korjauskertoimia. Tällä menetelmällä virhe aineiston kokonaistilavuudessa oli +0,01 % ja eräkohtainen virhe oli –3 – +5 %. Tähän asti käytetyillä mänty- ja kuusitukkien mittausmenetelmillä virheet kokonaistilavuudessa olivat vastaavasti +1,3 ja –3,4 % ja eräkohtaiset virheet –11 – +7 % ja –16 – +4 %.

Lisäksi laadittiin keskusläpimittaluokittaiset tilavuusluvut (m3/m) ja erän tyvitukkien osuuteen perustuvat tilavuuden korjauskertoimet kuorelliseen keskusläpimittaan perustuvaa mittausta varten. Tällä menetelmällä virhe aineiston kokonaistilavuudessa oli –0,05 % ja eräkohtainen virhe –3 – +1 %.

  • Verkasalo, ORCID ID:
  • Aaltio, ORCID ID:

Tiedonanto

artikkeli id 6185. Tiedonanto
Jouko Laasasenaho, Jyrki Koivuniemi, Timo Melkas, Minna Räty. (2002). Puuston mittaus etäisyyden- ja kulmanmittauslaitteella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 3 artikkeli id 6185. https://doi.org/10.14214/ma.6185

Artikkelissa käsitellään uuden mittauslaitteen tarkkuutta puiden läpimitan mittauksessa ja sen tarjoamia sovellusmahdollisuuksia metsänmittaukseen ja metsäsuunnitteluun. Laitekehittelyn tavoitteena on tehostaa metsänmittausta ja tarjota uusia mahdollisuuksia selvittää puuston tilavuutta ja puutavaralajirakennetta entistä tarkemmin. Kehitteillä oleva mittauslaite muistuttaa relaskooppia. Laite koostuu laseretäisyysmittarista, vakioetäisyydellä olevasta säädettävästä relas-koopin hahlosta, elektronisesta kompassista ja kaltevuusmittarista. Laite mahdollistaa puiden tunnusten ja sijainnin mittaamisen koealan keskipisteestä käymättä puiden luona. Tutkimuksen laadinta-ajankohtana laitteesta oli käytössä toinen prototyyppi. Laitteella saavutettava tarkkuus läpimitan mittauksessa riippuu selvästi mittausetäisyydestä. Noin kolmen metrin etäisyydellä puusta rinnankorkeusläpimitan mittausten hajonta oli esitutkimuksen mukaan keskimäärin 6,8 mm ja 12 metrin etäisyydeltä 15,8 mm. Laite mahdollistaa runkolukusarjan mittaamisen tehokkaaasti ja mittauksen tarkkuus voidaan arvioida. Parhaimmillaan laite tulee olemaan järeissä ja taloudellisesti arvokkaissa puustoissa, joissa näkyvyys on hyvä.

  • Laasasenaho, ORCID ID:E-mail jouko.laasasenaho@helsinki.fi (email)
  • Koivuniemi, ORCID ID:
  • Melkas, ORCID ID:
  • Räty, ORCID ID:
artikkeli id 6185. Tiedonanto
Jouko Laasasenaho, Jyrki Koivuniemi, Timo Melkas, Minna Räty. (2002). Puuston mittaus etäisyyden- ja kulmanmittauslaitteella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 3 artikkeli id 6185. https://doi.org/10.14214/ma.6185

Artikkelissa käsitellään uuden mittauslaitteen tarkkuutta puiden läpimitan mittauksessa ja sen tarjoamia sovellusmahdollisuuksia metsänmittaukseen ja metsäsuunnitteluun. Laitekehittelyn tavoitteena on tehostaa metsänmittausta ja tarjota uusia mahdollisuuksia selvittää puuston tilavuutta ja puutavaralajirakennetta entistä tarkemmin. Kehitteillä oleva mittauslaite muistuttaa relaskooppia. Laite koostuu laseretäisyysmittarista, vakioetäisyydellä olevasta säädettävästä relas-koopin hahlosta, elektronisesta kompassista ja kaltevuusmittarista. Laite mahdollistaa puiden tunnusten ja sijainnin mittaamisen koealan keskipisteestä käymättä puiden luona. Tutkimuksen laadinta-ajankohtana laitteesta oli käytössä toinen prototyyppi. Laitteella saavutettava tarkkuus läpimitan mittauksessa riippuu selvästi mittausetäisyydestä. Noin kolmen metrin etäisyydellä puusta rinnankorkeusläpimitan mittausten hajonta oli esitutkimuksen mukaan keskimäärin 6,8 mm ja 12 metrin etäisyydeltä 15,8 mm. Laite mahdollistaa runkolukusarjan mittaamisen tehokkaaasti ja mittauksen tarkkuus voidaan arvioida. Parhaimmillaan laite tulee olemaan järeissä ja taloudellisesti arvokkaissa puustoissa, joissa näkyvyys on hyvä.

  • Laasasenaho, ORCID ID:E-mail jouko.laasasenaho@helsinki.fi (email)
  • Koivuniemi, ORCID ID:
  • Melkas, ORCID ID:
  • Räty, ORCID ID:
artikkeli id 6236. Tiedonanto
Pasi Kiviluoma, Jori Uusitalo. (1997). Männyn kuivaoksa- ja latvusrajan silmävaraisen arvioinnin tarkkuus. Metsätieteen aikakauskirja 4/1997: 505-512. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 4 artikkeli id 6236. https://doi.org/10.14214/ma.6236

Tutkimuksessa selvitettiin männyn kuivaoksa- ja latvusrajan silmävaraisen arvioinnin tarkkuutta. Tutkimusaineisto koostui kahdesta erillisestä mittauskokeesta. Arvioinnin suoritti kokeessa 1 seitsemän ja kokeessa 2 kymmenen henkilöä. Koehenkilöinä toimivat kummassakin kokeessa Aureskoski Oy:n metsäosaston toimihenkilöt. Arvioitavia puita oli yhteensä 63. Koejärjestelyistä johtuen tutkimuksessa voitiin tarkastella erikseen silmävaraisen arvioinnin tarkkuutta yleisesti, arvioijakohtaista vaihtelua sekä koulutuksen vaikutusta mittaustarkkuuteen.

Sekä kuivaoksarajan että latvusrajan arvioinnissa esiintyi selvä systemaattinen yliarvio. Kuivaoksarajan arvioinnin systemaattinen virhe oli kokeessa 1 1,05 m ja kokeessa 2 0,50 m kun vastaavat latvusrajan arvioinnin systemaattiset virheet olivat 0,60 m ja 0,41 m. Mittaajakohtainen vaihtelu oli varsin suuri, etenkin kuivaoksarajan kohdalla. Kuivaoksarajan systemaattisen virheen suuruus vaihteli arvioittain kokeessa 1 välillä 0,5...1,8 m ja kokeessa 2 välillä –0,1...+1,0 m. Koetta 2 edeltänyt lyhyt koulutus vähensi merkittävästi etenkin kuivaoksarajan arvioinnin systemaattisen virheen suuruutta.

  • Kiviluoma, ORCID ID:E-mail jori.uusitalo@helsinki.fi (email)
  • Uusitalo, ORCID ID:

Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit