Articles containing the keyword 'maalaji'.

Tutkimusartikkeli

artikkeli id 6245. Tutkimusartikkeli
Janne Levula, Teuvo Levula, Carl Johan Westman. (2004). Männyntaimikon kehityksen suhde maan ominaisuuksiin käsittelemättömällä ja kulotetulla metsämaalla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 2 artikkeli id 6245. https://doi.org/10.14214/ma.6245

Tutkimuksessa selvitettiin runkoluvun sekä keskiläpimitan, keskipituuden ja runkotilavuuden kasvujen suhdetta maatunnuksiin kahdessa 18–19 vuoden ikäisessä istutetussa männyntaimikossa. Puolet tutkimuksen koealoista (yhteensä 40 kpl) oli käsitelty kulottamalla ja alkuperäinen metsätyyppi vaihteli välillä VT–MT. Koealojen keskipisteessä sijaitsevista näytteenottopisteistä kuvattiin maannosprofiili 0,7 m:n syvyyteen, mitattiin maan vesipitoisuus ja määritettiin lajitekoostumus. Taimikon tila mitattiin 50 m2:n koealalta kunkin näytteenottopisteen ympäriltä. Taimikon kehityksen ja yksittäisten maatunnusten välistä suhdetta tutkittiin ja lisäksi taimikon kehitystä selitettiin maatunnuksia yhdistävillä lineaarisilla malleilla.

Taimikon läpimitan, pituuden ja tilavuuden kasvu oli nopeampaa maannoksen ollessa rautapodsoli kuin maannoksen ollessa humuspodsoli. Huuhtoutumiskerroksen vaaleus (Munsell-value) ja rikastumiskerroksen värikylläiyys (Munsell-chroma) korreloivat positiivisesti ja mittaushetken maan vesipitoisuus negatiivisesti taimikon kasvutunnusten kanssa. Huuhtoutumis- ja rikastumiskerrosten vaaleus selittivät yhdessä 56% männikön keskiläpimitan kasvun vaihtelusta. Viljelytaimikon mittaushetken tiheyttä ei kyetty selittämään maatunnuksilla. Kulotus edesauttoi taimikon elossaoloa, mutta ei vaikuttanut kasvuun.

Tutkimuksen perusteella kohtuullisen helposti havainnoitavat ja puuston kehitysvaiheesta riippumattomat maannosluokka ja kivennäismaan väri ovat lupaavia tarkenteita cajanderilaiselle metsätyypille männyntaimikon tuotoksen arvioimisessa. Sen sijaan nykyisissä uudistamis-maanmuokkausohjeistoissa esiintyvä maalaji vaikuttaa varsin hyödyttömältä tunnukselta ilman tietoa topografiasta.

  • Levula, ORCID ID:E-mail janne.levula@helsinki.fi (email)
  • Levula, ORCID ID:
  • Westman, ORCID ID:
artikkeli id 6848. Tutkimusartikkeli
Pekka Tamminen. (1999). Maaperätunnusten maastoarvioinnin tarkkuus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 3 artikkeli id 6848. https://doi.org/10.14214/ma.6848

Tutkimuksessa tarkastellaan Metsäntutkimuslaitoksen valtakunnan metsien inventoinnin ja maantutkimuksen kenttäryhmien arvioimien maaperätunnusten vastaavuutta ja suhdetta mittaustuloksiin 8. inventoinnin 488 pysyvällä näytealalla.

Inventointiryhmien silmävarainen kivisyysarvio kuvasi huonosti pintamaan kivisyyttä. Inventoinnissa vähäkivisiksi arvioidut maat sisälsivät painamismenetelmän mukaan 30 % ja kiviset ja erittäin kiviset maat yhtä paljon, 54 %, kiviä.

Inventointiryhmän neljään mittaukseen perustunut arvio orgaanisen kerroksen paksuudesta poikkesi maantutkimuksen ryhmän keskimäärin 20 mittaukseen perustuneesta arviosta enintään 2 cm 75 %:ssa ja enintään 5 cm 95 %:ssa tapauksia. Orgaanisen kerroksen laadun (puuttuu, kangashumus, turve, multa) inventoinnin ja maantutkimuksen ryhmät arvioivat samaksi keskimäärin 90 %:ssa tapauksia. Turpeen ja mullan osalta vastavuus oli huonompi, 43 ja 40 %, kun maantutkimuksen ryhmän arviota pidettiin oikeana.

Kivennäismaan raekoostumuksen arviointi onnistui sekä inventoinnin että maantutkimuksen ryhmiltä tyydyttävästi. Inventointiryhmät arvioivat keskimääräisen raekokoluokan (5 luokaa) lajittuneiden maiden osalta oikein enintään yhden luokan virheellä 94 %:ssa tapauksia. Maantutkimuksen ryhmät arvioivat keskimääräisen raekokoluokan (7 luokkaa) oikein enintään yhden luokan virheellä 90 %:ssa tapauksia. Ryhmien arviot kivennäismaan lajittuneisuudesta vastasivat toisiaan 81 %:ssa tapauksia.

Saatuja tuloksia arvioitaessa on otettava huomioon, että koska inventoinnin ryhmät arvioivat maaperätunnukset näytealan sisältä (r = 9,77 m) ja maantutkimuksen ryhmät arvioivat tunnukset ja ottivat maanäytteet näytealan kehältä, niin ryhmien arvioiden erilaisuus voi johtua osaksi edellä kuvatusta eripaikkaisuudesta. Lisäksi mitattuihinkin tunnuksiin sisältyy merkittäviä otanta- ja analyysivirheitä.

  • Tamminen, ORCID ID:E-mail pekka.tamminen@metla.fi (email)
artikkeli id 6476. Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö, Piia Hukki, Erkki Verkasalo. (1997). Kasvupaikan ja puuston tiheyden vaikutus rauduskoivun ulkoiseen laatuun 30-vuotiaissa istutuskoivikoissa. Metsätieteen aikakauskirja 3/1997: 349-374. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 3 artikkeli id 6476. https://doi.org/10.14214/ma.6476

Samanikäisten rauduskoivujen pituus ei eronnut pelto- ja metsämailla, mutta läpimitta oli peltomailla keskimäärin 1 cm suurempi. Metsämailla istutuskoivut olivat lähes kaikilta laatuominaisuuksiltaan parempia kuin peltomailla. Vain alaoksien kuivumisessa ja karsiutumisessa ei ollut eroa. Peltokoivujen paksummat oksat ja voimakkaampi kapeneminen selittyivät vain osittain puiden nopeammalla paksuuskasvulla. Pintaviat ja mutkaisuus olivat yleisempiä peltomailla, mutta pystyoksia esiintyi vähän enemmän metsämailla. Tyvimutkia, lenkoutta ja halkeamia oli metsä- ja peltomailla yhtä paljon. Metsämaiden istutuskoivuissa oli vikoja yhtä paljon tai vähemmän kuin aikaisemmin tutkituissa luonnonkoivuissa. Nopeamman kasvun takia istutuskoivujen oksat olivat paksumpia, mutta tyviosan karsiutumisessa ei ollut suurta eroa.

Hienojen lajitteiden lisääntyminen maassa vähensi koivun runkomuotovikoja, mutta lisäsi rungon kapenemista ja hidasti alaoksien karsiutumista. Lajittunut hietamaa ja toisaalta hiekkamoreeni osoittautuivat oksaisuuslaadun kannalta parhaiksi kasvupaikoiksi rauduskoivulle, mutta tyvimutkia ja lenkoutta niillä esiintyi tavallista enemmän. Kasvun kannalta moreenimaat olivat edullisimpia. Hiesu- ja savimaat olivat sekä kasvun että oksaisuuden suhteen muita kivennäismaita heikoimpia. Suuri orgaanisen aineksen osuus kivennäismaassa edisti koivun paksuuskasvua, mutta lisäsi oksaisuutta ja haaraisuuta. Maalaji vaikutti koivun kasvuun ja laatuun enemmän metsämailla kuin peltomailla.

Rauduskoivun nopea pituuskehitys vähensi koivun oksaisuutta ja paransi ruunkomuotoa, mutta lisäsi hiukan lenkoutta ja tyvimutkaisuutta. Myös kasvatustiheyden kohoaminen paransi koivun laatua vähentämällä rungon kapenemista ja edistämällä alaoksien kuolemista. Saman paksuisten puiden oksanpaksuus aleni runkoluvun kohotessa metsämailla, mutta peltomailla eroa ei havaittu. Harvennusten viivästyminen hidasti kuivien oksien karsiutumista ja supisti elävää latvusta. Tyvimutkia, lenkoutta ja halkeamia esiintyi tiheissä koivikoissa vähemmän kuin harvoissa.

  • Niemistö, ORCID ID:E-mail pentti.niemisto@metla.fi (email)
  • Hukki, ORCID ID:
  • Verkasalo, ORCID ID:

Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit