Articles containing the keyword 'logistiikka'.

Tutkimusartikkeli

artikkeli id 5721. Tutkimusartikkeli
Teijo Palander, Timo Säynäjoki, Tore Högnäs. (2006). Puutavaran autokuljetuksen uudet organisointimallit. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 1 artikkeli id 5721. https://doi.org/10.14214/ma.5721

Tässä tutkimuksessa muodostettiin kolme organisointimallia kirjallisuuden avulla. Nykyisen urakointimallin lisäksi tutkittiin ulkoistamismallia ja koordinointimallia. Malleja verrattiin toisiinsa selvittäen kuinka hyvin erilaiset kuljetustoiminnon organisointivaihtoehdot vähentäisivät autokuljetuksen tehostamisen esteitä. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueelle sijoittuvan tapaustutkimuksen ja asiantuntijahaastattelun mukaan nykyistä tehokkaammat vaihtoehdot keskittäisivät autokuljetukset harvempien ohjaajien käsiin, mahdollistaisivat informaatioteknologian tehokkaamman käytön sekä perustuisivat yhteistyöhön, autokuljetuksen ulkoistamiseen ja alan verkostoitumiseen. Parhaana pidettiin vaihtoehtoa, jossa ulkopuolinen kuljetuskoordinaattori saisi toimeksiantonsa puunhankintaorganisaatioilta. Hyvänä pidettiin vaihtoehtoa, jossa nykyisen organisaation sisäistä toimintaa kehitettäisiin yhteistyön avulla. Autokuljetuksen ulkoistamiseen perustuvat vaihtoehdot olivat edellisiä huonompia esteiden poistajia. Ulkoistamisen aloittaneet puunhankintaorganisaatiot voisivat kuitenkin tehostaa autokuljetusta kasvattamalla sopimuskokoa, laajentamalla tehtäväkokonaisuuksia ja antamalla kuljetusyrittäjille enemmän toimintavapautta. Tulosten perusteella autokuljetuksen toimeksiantajien pitäisi suunnitella yhteinen autokuljetuksen ohjausorganisaatio. Vaikka tämän kaltaiset yhteiset kehittämistoimenpiteet osoittautuisivat vielä ennenaikaisiksi, pitäisi silti lisätä organisaatioiden valmiuksia tiedon- ja kuljetuksenvaihdolle.

  • Palander, ORCID ID:E-mail teijo.s.palander@joensuu.fi (email)
  • Säynäjoki, ORCID ID:
  • Högnäs, ORCID ID:
artikkeli id 6850. Tutkimusartikkeli
Juha Ikäheimo, Antti Asikainen. (1999). Polttohakkeen tuotantomenetelmien tuottavuus ja kustannukset. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 3 artikkeli id 6850. https://doi.org/10.14214/ma.6850

Tutkimuksessa verrattiin neljän eri hakkeen tuotantomenetelmän tuottavuutta ja kustannuksia. Tämän tutkimuksen yhteydessä tehtiin vuoden mittaiset seurantatutkimukset kahdesta koneesta. Välivarastohakkureista tutkimuksessa seurattiin R9700 Future-hakkuria. Toinen seurantatutkimus tehtiin Moha-monitoimihakkurista, joka mahdollistaa hakkuutähteiden haketuksen palstalla ja hakkeen kuljetuksen käyttöpaikalle samalla yksiköllä. Tutkimuksessa käytettiin lisäksi VTT Energian aiemmin tekemien Chipset-palstahakkurin ja Evolution-välivarastohakkurin seurantatutkimuksien tuloksia.

Future-välivarastohakkuri osoittautui seurantatutkimuksessa teknisesti luotettavaksi ja toimivaksi. Ongelmaksi Futuren seurannassa havaittiin kuuma korjuuketju, joka aiheutti odotuksia sekä hakkurille että hakeautolle. Moha-monitoimihakkurin tekninen luotettavuus ja toimivuus oli seurantatutkimuksessa koneen prototyyppiluonne huomioon ottaen hyvä.

Kustannusvertailussa Moha-monitoimihakkuriin perustuva puupolttoaineen tuotantomenetelmä osoittautui halvimmaksi alle 25 kilometrin kaukokuljetusmatkoilla. Chipset-palstahakkuriin perustuva hakkeen tuotantomenetelmä oli edullisin yli 25 kilometrin kuljetusmatkalla. Myös Evolution- ja Future-välivarastohakkureiden kilpailukyky parani kuljetusmatkan pidentyessä.

Varastojen kokoa kasvattamalla voidaan välivarastohakkureiden tuottavuutta nostaa merkittävästi. Välivarasto- ja palstahaketuksessa korostuu toiminnan organisoinnin, erityisesti kuljetusten järjestelyjen, merkitys tuotantomenetelmän tuottavuuteen ja kustannuksiin. Tehtäessä valintaa eri tuotantomenetelmien välillä on otettava huomioon paikalliset olosuhteet aina lämpölaitoksen sijainnista saatavilla olevaan raaka-aineeseen saakka.

  • Ikäheimo, ORCID ID:E-mail juha.ikaheimo@forest.joensuu.fi (email)
  • Asikainen, ORCID ID:
artikkeli id 6849. Tutkimusartikkeli
Antti Asikainen, Jaakko Nuuja. (1999). Palstahaketuksen ja hakkeen kaukokuljetuksen simulointi. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 3 artikkeli id 6849. https://doi.org/10.14214/ma.6849

Tutkimuksessa mallitettiin palstahaketuksen ja hakkeen kaukokuljetuksen muodostama energiapuun toimitusketju. Haketuksen ja kaukokuljetuksen kustannuksia tutkittiin simulointimallin avulla. Haketus suoritettiin palstahakkurilla ja hake kuljetettiin vaihtokonttiautolla, täysperävaunullisella tai puoliperävaunullisella hakeautolla. Lisäksi mallitettiin ketju, jossa puoliperävaunullinen hakeauto ajoi lisäksi turvetta.

Ketjujen ominaisuudet selvitettiin aiemmin tehtyjen hakeharvesteria ja hakeautoja koskevien tutkimusten pohjalta. WITNESS-simulointiohjelmistolla rakennettiin simulointimallit joiden perusteella ketjujen ominaisuuksia vertailtiin. Haketettavien kohteiden tiedot luotiin TASO-laskennan kuviotietojen perusteella.

Simulointitulosten perusteella koneiden välinen kiinteä vuorovaikutus oli merkittävä tekijä kokonaiskustannusten muodostumisessa. Sekä hakeharvesterin että hakeauton ajasta kului huomattava osa odotuksiin, mikä nosti korjuun kokonaiskustannuksia.

Laaditut simulointimallit tulee sovittaa toimivaan yritysympäristöön ja suorittaa simulointimalleille yksityiskohtaisemmat herkkyysanalyysit, jotta malleja voitaisiin käyttää päätöksenteon apuvälineinä. Simulointimallien tarkkuutta voidaan parantaa käyttämällä hyväksi laajempia tutkimuksia ketjun koneiden ominaisuuksista.

  • Asikainen, ORCID ID:E-mail antti.asikainen@joensuu.fi (email)
  • Nuuja, ORCID ID:

Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit