Articles containing the keyword 'kuusi'.

Tutkimusartikkeli

artikkeli id 6634. Tutkimusartikkeli
Timo Saksa. (2011). Kuusen istutustaimien menestyminen ja tukkimiehentäin tuhot eri tavoin muokatuilla uudistusaloilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2011 numero 2 artikkeli id 6634. https://doi.org/10.14214/ma.6634

Tutkimuksessa tarkasteltiin pysyvien koealojen avulla kuusen paakkutaimien elossaoloa, tuhoja sekä pituuskehitystä 24:llä mätästäen, laikuttaen tai äestäen muokatulla käytännön uudistusalalla. Mätästetyillä ja laikutetuilla uudistusaloilla kuusen taimien elossaolo oli neljännen kasvukauden jälkeen merkitsevästi korkeampi, yli 90 %, verrattuna äestysaloihin, joilla elossaolo laski 80 %:n tasolle. Kasvukausittain tehtyjen havaintojen perusteella suurimmaksi istutustaimien tuhonaiheuttajaksi ensimmäisten vuosien aikana osoittautui tukkimiehentäi, joka aiheutti keskimäärin joka toisen taimikuoleman. Kaikkiaan tukkimiehentäin todettiin vikuuttaneen 55 %:a äestys-, 40 %:a laikutus- ja 20 %:a mätästysaloille istutetuista taimista.

Aineistoon sovitetun sekamallin mukaan muokkausjäljen kivennäismaapinnalle, maanpinnan tasoon tai ylemmäksi, syvään istutetut taimet säilyivät parhaiten elossa. Istutuspisteen etäisyys humuksesta sekä taimen pituus istutettaessa vaikuttivat myös positiivisesti taimen menestymiseen. Äestysaloilla istutustaimien kuolleisuus oli laikutus- ja mätästysaloja suurempaa. Parhaiten tukkimiehentäin tuhoilta säästyivät keskimääräistä maanpintaa korkeammalle kivennäismaapinnalle istutetut taimet. Mätästysaloilla tukkimiehentäin tuhoriski oli merkitsevästi pienempi kuin äestys- ja laikutusaloilla.

1- ja 2-vuotiaan taimimateriaalin välillä ei ollut eroa menestymisessä, mutta taimen pituudella oli positiivinen vaikutus niin elossaoloon kuin pituuskehitykseenkin. Neljännen kasvukauden lopussa istutustaimien pituutta selittivät taimen pituus istutushetkellä (+), pinnallinen istutus (–), istutus humuspintaan (–), keskimääräistä maanpinnan tasoa ylemmäksi (+) tai alemmaksi (–) istuttaminen, taimen etäisyys humuksesta (–), tukkimiehentäin syönti (–) sekä taimen lähiympäristön pintakasvillisuuden (–) ja lehtipuiden määrä (–). Uudistusalan muokkausmenetelmä ei selittänyt istutustaimen pituuskehitystä. Käytännön uudistusaloilla muokkausta edelleen kehitettäessä tulisi kiinnittää erityistä huomiota muokkausjäljen laatuun, jotta uudistusalalla olisi riittävästi viljelykelpoisia ja tasalaatuisia kohoumia kuusen istutusta varten.

  • Saksa, ORCID ID:E-mail timo.saksa@metla.fi (email)
artikkeli id 5737. Tutkimusartikkeli
Katri Himanen, Pekka Helenius, Markku Nygren. (2010). Liotuskäsittelyiden vaikutus kuusen siementen itämiseen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 2 artikkeli id 5737. https://doi.org/10.14214/ma.5737

Tutkimuksessa selvitettiin liotuskäsittelyiden vaikutusta kuusen (Picea abies (L.) Karst.) siementen itämiseen. Työssä tutkittiin kolmen liotustavan (seisova, ilmastettu ja vaihtuva vesi) ja kahden liotusajan (12 ja 24 h) vaikutusta kahden eri-ikäisen siemenerän itämiseen. Siemenet idätettiin petrimaljalla ja turpeessa. Turveidätyksessä seurattiin myös sirkkataimien kuolemista. Lisäksi tutkittiin kolmen liotuslämpötilan (15, 24 ja 29 °C) ja seitsemän liotusajan (0, 12, 24, 36, 48, 60 ja 72 tuntia seisovassa vedessä) yhdistelmän vaikutusta kolmen siemenerän itämiseen petrimaljalla.

Liotukset aikaistivat sekä pitkään (17 vuotta) että lyhyen aikaa (talven yli) varastoitujen siementen itämistä. Seisovassa vedessä liottaminen antoi yhtä hyvän tuloksen kuin ilmastetussa tai vaihtuvassa vedessä liottaminen. Vuorokauden pituinen liottaminen paransi itämistarmoa 12 tunnin liotusta enemmän. Parhaimmillaan käsittely aikaisti itämistä kaksi vuorokautta.

Liotusveden lämpötila vaikutti siementen itämiseen. Kaikilla kolmella siemenerällä liotus 29 °C:ssa osoittautui huonoimmaksi käsittelylämpötilaksi. Pisimmätkään käsittelyt 15 °C lämpötilassa eivät alentaneet siementen itämistarmoa tai -kapasiteettia.

Kuusen siementen itämistä on mahdollista aikaistaa liottamalla siemeniä vedessä ennen taimitarhakylvöä 12–36 tunnin ajan 15–24 °C lämpötilassa. Menetelmä sopii myös pitkään varastoiduille siemenerille.

  • Himanen, ORCID ID:E-mail katri.himanen@metla.fi (email)
  • Helenius, ORCID ID:
  • Nygren, ORCID ID:
artikkeli id 6829. Tutkimusartikkeli
Timo Saksa, Jukka Nerg. (2008). Kuusen istutus, luontainen uudistaminen ja näiden yhdistelmät kuusen uudistamisessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2008 numero 4 artikkeli id 6829. https://doi.org/10.14214/ma.6829

Tutkimuksessa verrattiin kuusen istutuksen (istutustiheys 2 000 tainta ha–1), kuusen luontaisen uudistamisen ja näiden yhdistelmien antamaa uudistamistulosta äestäen muokatuilla tuoreen kankaan uudistusaloilla yhdeksän kasvukauden kuluttua uudistamistoimenpiteistä. Kaikki tutkimuksen uudistusalat rajoittuvat siemennyskykyiseen kuusivaltaiseen reunametsään. Sekastrategia vaihtoehdoissa tehtiin muokkauksen jälkeen joko harva kuusen istutus (istutustiheys 1 200 tainta ha–1) tai uudistaminen aloitettiin odottamalla luontaista taimettumista ja tarvittaessa, 5–6 vuoden kuluttua muokkauksesta, tehtiin täydennysistutus (kokonaistiheys 1 600 tainta ha–1).

Kun uudistamisvaihtoehtoja arvioitiin havupuutaimikon tiheyden, tilajärjestyksen ja keskipituuskehityksen perusteella, osoittautui tavanomaisen istutuksen (2 000 tainta ha–1) tulos selvästi parhaimmaksi. Yli 70 % näistä taimikoista ylitti hyvän uudistamistuloksen rajan (taimikon keskitiheys vähintään 1 600 kasvatettavaa havupuuta ha–1). Luontaisesti syntyneen taimikon täydentäminen tuotti yhtä hyvän uudistamistuloksen, mutta näissä taimikoissa täydennysistutuskustannukset nousivat huonona siemenvuonna tavanomaisen istutuksen (2 000 tainta ha–1) suuruisiksi ja taimikon pituuskehitys jäi noin neljä vuotta jälkeen nykyisestä istutustaimikon pituuskehityksestä.

Erinomaisen siemensadon yhteydessä syntyi riittävän tiheä havupuutaimikko yksinomaan luontaisen uudistamisen avulla, mutta taimikon pituuskehitys jäi vähintään kaksi vuotta jälkeen istutustaimikon pituuskehityksestä.

  • Saksa, ORCID ID:E-mail timo.saksa@metla.fi (email)
  • Nerg, ORCID ID:
artikkeli id 5723. Tutkimusartikkeli
Timo Pukkala. (2006). Puun hinta ja taloudellisesti optimaalinen hakkuun ajankohta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 1 artikkeli id 5723. https://doi.org/10.14214/ma.5723

Silloin kun metsä on omistajalleen sijoituskohde, metsää tulee käsitellä niin, että sijoituksen tuottavuus eli metsän tuottoarvo maksimoituu. Metsän tuottoarvo riippuu mm. puun hinnasta ja laskentakorosta, minkä vuoksi myös ohjeet siitä, kuinka metsää on hoidettava hyvän taloudellisen tuloksen saamiseksi, riippuvat puun hinnasta ja korkokannasta. Tässä tutkimuksessa analysoidaan toisaalta sitä, kuinka hinta, jolla hakkuuseen ryhtyminen on optimaalinen päätös, riippuu metsikkötunnuksista ja korkokannasta, ja toisaalta sitä, kuinka optimaalinen käsittely riippuu puun hinnasta ja korkokannasta. Tulosten mukaan metsikön varttuessa hakkuuseen kannattaa ryhtyä yhä pienemmällä kuitupuun hinnalla. Kun tukin hinta paranee, myös kuidusta on saatava parempi hinta, jotta hakkuun optimaalinen ajankohta ei siirtyisi myöhemmäksi. Suureneva korkokanta pienentää hintaa, jolla hakkuuseen kannattaa ryhtyä. Paraneva tukin hinta pidentää optimaalista kiertoaikaa, mutta paraneva kuidun hinta lyhentää sitä. Puun hinta vaikuttaa vain vähän harvennuksen ajankohtaan ja voimakkuuteen eikä juuri lainkaan harvennustapaan. Korkokanta vaikuttaa voimakkaasti kiertoaikaan, metsikön optimaaliseen kasvatustiheyteen ja harvennustapaan. Suureneva korkokanta lyhentää kiertoaikaa, pienentää puuston optimaalista kasvatustiheyttä ja muuttaa harvennustapaa siten, että metsikön suurimpia puita kannattaa koron suurentuessa poistaa yhä enemmän.

  • Pukkala, ORCID ID:E-mail timo.pukkala@joensuu.fi (email)
artikkeli id 5722. Tutkimusartikkeli
Tuomas Salila, Timo Kärki. (2006). Harvennuslehtikuusen laatuluokituksen kehittäminen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 1 artikkeli id 5722. https://doi.org/10.14214/ma.5722

Tutkimuksessa vertailtiin harvennuslehtikuuselle (Larix sibirica) sopivia laatuvaatimuksia. Laatu- ja järeysluokittain sahatuista tukeista saatuja sahelaatuja verrattiin tukkilaatuihin. Tukit ja niistä saadut saheet lajiteltiin kolmen eri laatuvaatimuksen mukaan. Tukit lajiteltiin ENV 1927-3 -standardin, Metsäliiton laatuvaatimusten ja Kuhmon Oy:n laatuohjeistuksen mukaisesti. Saadut saheet luokiteltiin EN 1611-1 -standardin, ”Nordic timber. Grading rules for pine and spruce sawn timber” -julkaisun ja Kuhmo Oy:n sahatavaraohjeistuksen mukaisesti.

Tutkimusaineisto kerättiin kolmelta eri leimikolta, jotka sijaitsivat Etelä- ja Itä-Suomessa. Koesahattuja tukkeja oli kaikkiaan 315 kpl, joista tehtiin 1311 sahetta. Sahausmenetelmä oli läpisahaus sahausasetteen ollessa 25 ja 50 mm. Tukkien ja sahatavaran laadutus tehtiin em. laatuluokitusten mukaisesti, ja saheiden laadutusmittaus suoritettiin täysisärmäisen sahatavaran alueelta.

Tukkiluokitukset, jotka oli tehty päätehakkuiden järeille tukeille, eivät soveltuneet harvennuslehtikuuselle. Huonoiten tukkilajittelu toimi standardilla ENV 1927-3, sillä tämän lajittelun mukaisesti tukit päätyivät pääasiassa yhteen luokkaan. Parhaiten toimi Kuhmo Oy:n tukkilaatujen mukainen lajittelu, jonka mukaan lajitellut tukit jakautuivat tasaisimmin. Eri laatujakaumia vertailtaessa paras korrelaatio oli Kuhmo Oy:n tukkilajittelun ja pohjoismaisen sahatavaralajitteluohjeen välillä.

  • Salila, ORCID ID:E-mail tuomas.salila@lut.fi (email)
  • Kärki, ORCID ID:
artikkeli id 5664. Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö, Eero Poutiainen. (2004). Hieskoivikon käsittelyn vaikutus kuusialikasvoksen kehitykseen Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan viljavilla ojitusalueilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 4 artikkeli id 5664. https://doi.org/10.14214/ma.5664

Viidellä hieskoivukokeella tutkittiin harvennuksen ja taimikon vapautuksen vaikutusta kuusialikasvoksen kehitykseen ja verrattiin verhopuuston käsittelyvaihtoehtojen kannattavuutta.

Hieskoivikon alle istutetuista kuusista 70–90 % säilyi terveinä ja teknisesti hyvinä 10–15 vuoden tutkimusjaksolla riippumatta koivikon tiheydestä. Alle 2 metrin pituisena kuusten kasvu riippui vain vähän verhopuuston tiheydestä. Tämän jälkeen kuuset hyötyivät selvästi koivikon harvennuksesta. Vapautuksen jälkeen kuusten pituuskasvu pysyi ennallaan noin kolme vuotta ja elpyi 5–10 vuodessa samalle tasolle mustikkatyypillä vapaana kasvaneiden yhtä suurten kuusten kanssa.

Kokonaan harventamaton hieskoivutiheikkö oli taloudellisesti huonoin vaihtoehto. Nuorelle hieskoivikolle sopivin tiheys on 2 000–2 500 kpl ha–1. Kuuset kannattaa istuttaa pian koivikon ensiharvennuksen jälkeen, jolloin koivut ovat 30–35 vuoden ikäisiä ja niitä on noin 1 000 kpl ha–1. Koivukuitupuuta tuotettaessa toista harvennusta ei tarvita ja kuusikko vapautetaan noin 15 vuoden kuluttua 2–3 metrin pituisena. Erityisen viljava ja hyvälaatuinen hieskoivikko voidaan tällöin harventaa toisen kerran ja kasvattaa koivutukkia kuusten päällä. Koivut poistetaan kuitenkin ennen kuin lahoviat oleellisesti lisääntyvät ja kuusten latvat kärsivät liiaksi koivujen piiskauksesta.

Ensiharvennuksen aikoihin syntynyt tai viljelty kuusialikasvos niveltyy hyvin hieskoivikon normaaliin kasvatukseen. Varhemmin syntyneessä kuusentaimikossa on valittava joko hieskoivujen aikainen poisto tai voimakas harventaminen, jolloin koivikon tuotos jää normaalia pienemmäksi. Sen sijaan kuusen istutus päätehakkuuta lähestyvään hieskoivikkoon ei näytä kannattavalta. Avohakkuun jälkeen istutetut kuuset kasvavat paremmin ja lehtipuuvesakko suojaa niitä hallalta.

  • Niemistö, ORCID ID:E-mail pentti.niemisto@metla.fi (email)
  • Poutiainen, ORCID ID:
artikkeli id 6222. Tutkimusartikkeli
Pekka Tamminen, Anna Saarsalmi. (2004). Viljavien maiden nuorten kuusikoiden neulasten booripitoisuus Etelä-Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 3 artikkeli id 6222. https://doi.org/10.14214/ma.6222

Pohjois-Savossa on kiinnitetty kasvavaa huomiota nuorissa, viljavien kangasmaiden kuusikoissa ilmeneviin kasvuhäiriöihin. Kasvuhäiriön on oletettu aiheutuvan boorin puutteesta. Kasvuhäiriön yleisyyttä ja erityisesti neulasten booripitoisuuksia ja niihin vaikuttavia tekijöitä tutkittiin Etelä-Suomessa (Oulun läänin etelärajaan asti) valtakunnan metsien 9. inventoinnin koealoilla. Selvityksessä oli mukana 110 nuorta kuusikkoa (Picea abies (L.) Karst.), joista kerättiin neulas- ja maanäytteitä sekä määritettiin erilaisia puu- ja metsikkötunnuksia.

Boorin puutosrajan alapuolella olevia pitoisuuksia, alle 5 mg/kg, tavattiin kolmea poikkeusta lukuun ottamatta Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Keski-Suomen ja Etelä-Savon metsäkeskuksissa. Selvästi kasvuhäiriöisiä puita tavattiin samalla alueella.

Neulasten booripitoisuus näytti laskevan pohjoiseen ja itään sekä metsikön tiheyden ja puuston keskiläpimitan myötä. Toisaalta neulasten booripitoisuus oli sitä korkeampi, mitä kosteampi kasvupaikka oli. Maa-analyysimuuttujista parhaiten neulasten booripitoisuutta selittivät kivennäismaan vesiliukoisen boorin pitoisuus ja määrä ja humuskerroksen kokonais- ja vesiliukoisen boorin määrä.

  • Tamminen, ORCID ID:E-mail pekka.tamminen@metla.fi (email)
  • Saarsalmi, ORCID ID:
artikkeli id 6440. Tutkimusartikkeli
Kyösti Konttinen. (1999). Lyhytpäiväkäsittely lehtikuusten taimien kasvatuksessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 1 artikkeli id 6440. https://doi.org/10.14214/ma.6440

Lyhytpäiväkäsittelyn vaikutusta tutkittiin siperianlehtikuusen (Larix sibirica Ledeb.), kanadanlehtikuusen (L. laricina (Du Roi) C. Koch), euroopanlehtikuusen (L. decidua Miller) ja olganlehtikuusen (L. gmelinii var. olgensis (Henry) Ostenf. & Syrach Larsen) yksivuotiaiden paakkutaimien kasvun päättymiseen, karaistumiseen, taimien rakenteeseen ja käsittelyä seuraavan kasvukauden kasvuun. Käsittelyjakso oli kaikilla puulajeilla 3 viikkoa (29.7.–19.8.) ja päivänpituus 8 tuntia. Lisäksi siperianlehtikuusella käytettiin myös jaksoittaista kolmen viikon käsittelyä (5 vrk + 5 vrk + 5 vrk, päivä lyhennettiin vain 5 päivänä viikossa), 2 viikon ja 1 viikon käsittelyä. Taimien karaistumista seurattiin vesipitoisuusmittauksin ja altistamalla ne kasvatuskaapissa –10 °C:n lämpötilaan 27.8., 6.9., 18.9. ja 2.10. ja mittaamalla vaurioituneen rangan osan pituus. LP-käsittely pysäytti kaikkien lajien pituuskasvun, lisäsi taimien tanakkuutta ja aikaisti karaistumista puulajista riippuen 2–4 viikkoa. LP-käsittely lisäsi siperianlehtikuusen ja kanadanlehtikuusen pituuskasvua käsittelyä seuraavana kasvukautena, mutta 13 % siperianlehtikuusen LP-taimien päätesilmuista ei puhjennut seuraavana kasvukautena. Siperianlehtikuusella 2 viikon LP-käsittely antaa riittävän pakkaskestävyyden jo syyskuun alussa. LP-käsittelystä on Suomen olosuhteissa suurin hyöty euroopanlehtikuusen ja olganlehtikuusen kasvatuksessa, jotka eivät muuten ehdi karaistua ja päättää kasvuaan.

  • Konttinen, ORCID ID:E-mail kyosti.konttinen@metla.fi (email)
artikkeli id 6440. Tutkimusartikkeli
Kyösti Konttinen. (1999). Lyhytpäiväkäsittely lehtikuusten taimien kasvatuksessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 1 artikkeli id 6440. https://doi.org/10.14214/ma.6440

Lyhytpäiväkäsittelyn vaikutusta tutkittiin siperianlehtikuusen (Larix sibirica Ledeb.), kanadanlehtikuusen (L. laricina (Du Roi) C. Koch), euroopanlehtikuusen (L. decidua Miller) ja olganlehtikuusen (L. gmelinii var. olgensis (Henry) Ostenf. & Syrach Larsen) yksivuotiaiden paakkutaimien kasvun päättymiseen, karaistumiseen, taimien rakenteeseen ja käsittelyä seuraavan kasvukauden kasvuun. Käsittelyjakso oli kaikilla puulajeilla 3 viikkoa (29.7.–19.8.) ja päivänpituus 8 tuntia. Lisäksi siperianlehtikuusella käytettiin myös jaksoittaista kolmen viikon käsittelyä (5 vrk + 5 vrk + 5 vrk, päivä lyhennettiin vain 5 päivänä viikossa), 2 viikon ja 1 viikon käsittelyä. Taimien karaistumista seurattiin vesipitoisuusmittauksin ja altistamalla ne kasvatuskaapissa –10 °C:n lämpötilaan 27.8., 6.9., 18.9. ja 2.10. ja mittaamalla vaurioituneen rangan osan pituus. LP-käsittely pysäytti kaikkien lajien pituuskasvun, lisäsi taimien tanakkuutta ja aikaisti karaistumista puulajista riippuen 2–4 viikkoa. LP-käsittely lisäsi siperianlehtikuusen ja kanadanlehtikuusen pituuskasvua käsittelyä seuraavana kasvukautena, mutta 13 % siperianlehtikuusen LP-taimien päätesilmuista ei puhjennut seuraavana kasvukautena. Siperianlehtikuusella 2 viikon LP-käsittely antaa riittävän pakkaskestävyyden jo syyskuun alussa. LP-käsittelystä on Suomen olosuhteissa suurin hyöty euroopanlehtikuusen ja olganlehtikuusen kasvatuksessa, jotka eivät muuten ehdi karaistua ja päättää kasvuaan.

  • Konttinen, ORCID ID:E-mail kyosti.konttinen@metla.fi (email)
artikkeli id 6440. Tutkimusartikkeli
Kyösti Konttinen. (1999). Lyhytpäiväkäsittely lehtikuusten taimien kasvatuksessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 1 artikkeli id 6440. https://doi.org/10.14214/ma.6440

Lyhytpäiväkäsittelyn vaikutusta tutkittiin siperianlehtikuusen (Larix sibirica Ledeb.), kanadanlehtikuusen (L. laricina (Du Roi) C. Koch), euroopanlehtikuusen (L. decidua Miller) ja olganlehtikuusen (L. gmelinii var. olgensis (Henry) Ostenf. & Syrach Larsen) yksivuotiaiden paakkutaimien kasvun päättymiseen, karaistumiseen, taimien rakenteeseen ja käsittelyä seuraavan kasvukauden kasvuun. Käsittelyjakso oli kaikilla puulajeilla 3 viikkoa (29.7.–19.8.) ja päivänpituus 8 tuntia. Lisäksi siperianlehtikuusella käytettiin myös jaksoittaista kolmen viikon käsittelyä (5 vrk + 5 vrk + 5 vrk, päivä lyhennettiin vain 5 päivänä viikossa), 2 viikon ja 1 viikon käsittelyä. Taimien karaistumista seurattiin vesipitoisuusmittauksin ja altistamalla ne kasvatuskaapissa –10 °C:n lämpötilaan 27.8., 6.9., 18.9. ja 2.10. ja mittaamalla vaurioituneen rangan osan pituus. LP-käsittely pysäytti kaikkien lajien pituuskasvun, lisäsi taimien tanakkuutta ja aikaisti karaistumista puulajista riippuen 2–4 viikkoa. LP-käsittely lisäsi siperianlehtikuusen ja kanadanlehtikuusen pituuskasvua käsittelyä seuraavana kasvukautena, mutta 13 % siperianlehtikuusen LP-taimien päätesilmuista ei puhjennut seuraavana kasvukautena. Siperianlehtikuusella 2 viikon LP-käsittely antaa riittävän pakkaskestävyyden jo syyskuun alussa. LP-käsittelystä on Suomen olosuhteissa suurin hyöty euroopanlehtikuusen ja olganlehtikuusen kasvatuksessa, jotka eivät muuten ehdi karaistua ja päättää kasvuaan.

  • Konttinen, ORCID ID:E-mail kyosti.konttinen@metla.fi (email)
artikkeli id 6440. Tutkimusartikkeli
Kyösti Konttinen. (1999). Lyhytpäiväkäsittely lehtikuusten taimien kasvatuksessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 1 artikkeli id 6440. https://doi.org/10.14214/ma.6440

Lyhytpäiväkäsittelyn vaikutusta tutkittiin siperianlehtikuusen (Larix sibirica Ledeb.), kanadanlehtikuusen (L. laricina (Du Roi) C. Koch), euroopanlehtikuusen (L. decidua Miller) ja olganlehtikuusen (L. gmelinii var. olgensis (Henry) Ostenf. & Syrach Larsen) yksivuotiaiden paakkutaimien kasvun päättymiseen, karaistumiseen, taimien rakenteeseen ja käsittelyä seuraavan kasvukauden kasvuun. Käsittelyjakso oli kaikilla puulajeilla 3 viikkoa (29.7.–19.8.) ja päivänpituus 8 tuntia. Lisäksi siperianlehtikuusella käytettiin myös jaksoittaista kolmen viikon käsittelyä (5 vrk + 5 vrk + 5 vrk, päivä lyhennettiin vain 5 päivänä viikossa), 2 viikon ja 1 viikon käsittelyä. Taimien karaistumista seurattiin vesipitoisuusmittauksin ja altistamalla ne kasvatuskaapissa –10 °C:n lämpötilaan 27.8., 6.9., 18.9. ja 2.10. ja mittaamalla vaurioituneen rangan osan pituus. LP-käsittely pysäytti kaikkien lajien pituuskasvun, lisäsi taimien tanakkuutta ja aikaisti karaistumista puulajista riippuen 2–4 viikkoa. LP-käsittely lisäsi siperianlehtikuusen ja kanadanlehtikuusen pituuskasvua käsittelyä seuraavana kasvukautena, mutta 13 % siperianlehtikuusen LP-taimien päätesilmuista ei puhjennut seuraavana kasvukautena. Siperianlehtikuusella 2 viikon LP-käsittely antaa riittävän pakkaskestävyyden jo syyskuun alussa. LP-käsittelystä on Suomen olosuhteissa suurin hyöty euroopanlehtikuusen ja olganlehtikuusen kasvatuksessa, jotka eivät muuten ehdi karaistua ja päättää kasvuaan.

  • Konttinen, ORCID ID:E-mail kyosti.konttinen@metla.fi (email)
artikkeli id 6710. Tutkimusartikkeli
Eira-Maija Savonen. (1998). Paakkuihin kylvettyjen kuusen siementen stratifiointi: vaikutus siementen itävyyteen ja itämisnopeuteen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 1 artikkeli id 6710. https://doi.org/10.14214/ma.6710

Tutkimuksessa selvitettiin, miten valmiiksi kylvettyjä ja kasteltuja kennoarkkeja kylmiössä säilyttämällä aikaansaatu siementen stratifiointi vaikuttaa kuusen siementen itävyyteen ja itämisnopeuteen. Mukana oli neljä pohjoista metsikkösiemenerää ja kaksi siemenviljelyssiemenerää. Metsikkösiemeneristä vanhin oli ollut varastossa 24 vuotta ja muut kolme, samoin kuin toinen siemenviljelysiemeneristä, 5 vuotta. Lisäksi mukana oli vuonna 1993 tuleentunut siemenviljelysiemenerä. Metsikkösiemenet eivät olleet anatomisesti täysin tuleentuneita.

Tulosten mukaan kuusen siemenet voidaan stratifioida paakkuihin kylvettyinä. Kaikissa siemenerissä stratifioidut siemenet itivät nopeammin kuin kontrollisiemenet. Stratifioitujen ja kontrollisiementen välinen ero itäneiden siementen määrässä oli suurimmillaan noin 10 vuorokauden kuluttua kasvatuksen aloittamisesta. Stratifiointi paransi itävyyttä kasvihuoneessa molemmissa siemenviljelysiemenerissä ja kahdessa metsikkösiemenerässä. Pitkään varastoituna olleen metsikkösiemenerän itävyys puolestaan heikkeni huomattavasti.

  • Savonen, ORCID ID:E-mail eira-maija.savonen@metla.fi (email)
artikkeli id 6233. Tutkimusartikkeli
Tenho Hynönen, Timo Saksa. (1997). 1970- ja 1980-luvuilla tehtyjen pellonmetsitysten onnistuminen Pohjois-Karjalassa. Metsätieteen aikakauskirja 4/1997: 455-476. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 4 artikkeli id 6233. https://doi.org/10.14214/ma.6233

Tutkimuksessa tarkasteltiin 1970- ja 1980-luvuilla toteutettujen pellonmetsitysten onnistumista sekä kivennäis- että turvemaapelloilla. Metsityspuulajeina olivat mänty ja kuusi turvemaapelloilla sekä em. lisäksi rauduskoivu kivennäismaapelloilla. Kaikkiaan tutkittuja taimikoita oli 108 kpl. Pelloista suurin osa oli raivattu mustikkaisista tai sitä viljavammista metsämaista.

Kivennäismaapelloilla metsitystulos oli parempi kuin turvemaapelloilla. Turvemaapeltojen männiköissä kasvatuskelpoisia istutustaimia oli keskimäärin 800 kpl/ha, kun niitä kivennäismaapelloilla oli yli 1 500 kpl/ha. Kuusikoissa vastaavat tiheydet olivat 1 700 ja 1 400 kpl/ha. Koivikoissa kasvatuskelpoisten taimien määrä oli eri ikäluokissa keskimäärin 1 000 kpl/ha. Luontaisilla havupuilla ei ollut metsitystulokseen vaikutusta, mutta hieskoivu paransi turvemaapeltojen metsitystulosta.

Hitaammasta alkukehityksestä huolimatta kuuset saavuttivat kivennäismaapelloilla lähes mäntyjen pituuden (7–8 m) 19 vuoden iällä. Vastaavalla iällä koivikot olivat lähes 13-metrisiä. Turvemaapelloilla männyn pituuskehitys vastasi lähes kivennäismaapeltojen männiköiden kehitystä. Sen sijaan turvemaapeltojen kuusikoiden pituus oli 19 vuoden iällä vain puolet kivennäismaapeltojen kuusikoiden pituudesta. Kuusikoiden ja männiköiden tilavuusero oli kivennäismaapeltojen ja turvemaapeltojen välillä pituuskehitystäkin suurempi. Parhaiten onnistuneissa vanhimmissa metsityskohteissa puuston tilavuus ylitti 100 m3/ha. Runkomutka oli yleisin laatua heikentävä tekijä sekä männyllä että koivulla. Männyn sahauskelpoisuutta heikentäviä vikoja oli yli 80 %:lla istutusmännyistä. Turvemaapeltojen kuusikoissa erilaisia latvavaurioita esiintyi 80 %:lla rungoista.

  • Hynönen, ORCID ID:E-mail tenho.hynonen.psmk@pp.kolumbus.fi (email)
  • Saksa, ORCID ID:
artikkeli id 6475. Tutkimusartikkeli
Sauli Valkonen. (1997). Viljelykuusikoiden alkukehityksen malli. Metsätieteen aikakauskirja 3/1997: 321-347. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 3 artikkeli id 6475. https://doi.org/10.14214/ma.6475

Tutkimuksessa laadittiin kangasmaiden puhtaiden, ilman sekapuuston tai tuhojen aiheuttamia häiriöitä kasvaneiden 0,5–10 m valtapituisten viljelykuusikoiden alkukehitystä kuvaava malliperhe. Siihen kuuluvat yksittäisten kasvatuskelpoisten kuusten pituus- ja paksuuskasvun ja kuolemistodennäköisyyden mallit sekä metsikön valtapituuskehityksen, pituusjakauman ja läpimitan mallit. Tutkimusaineisto koostui 36 tuoreen ja lehtomaisen kankaan istutusmetsiköstä, jotka sijaitsivat tasaisesti Suomen alueella pohjoisinta osaa lukuun ottamatta. Kesto- ja kertakoealoina mitatut metsiköt oli valittu osin subjektiivisesti, osin monivaiheisella otannalla. Niiden ikä vaihteli tutkimusjakson lopussa 11–36 vuoden, valtapituus 1,5–10,8 m ja kasvatuskelpoisten taimien runkoluku 933–3 560 kpl ha–1 välillä. Aineistosta puuttuivat epäonnistuneet viljelykset. Mallit testattiin riippumattomalla aineistolla. Mallien mukaista puuston kehitystä verrattiin kasvu- ja tuotostaulukoiden ja varttuneiden viljelykuusikoiden kasvumallien mukaiseen kehitykseen.

  • Valkonen, ORCID ID:E-mail sauli.valkonen@metla.fi (email)
artikkeli id 6516. Tutkimusartikkeli
Tenho Hynönen. (1997). Turvemaapeltojen metsitystulos Pohjois-Savossa. Metsätieteen aikakauskirja 2/1997: 181-199. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 2 artikkeli id 6516. https://doi.org/10.14214/ma.6516

Tutkimuksessa selvitettiin turvemaapelloille perustettujen mänty- ja kuusitaimikoiden tilaa Pohjois-Savossa. Mäntytaimikoita oli 44 kpl ja kuusitaimikoita 26 kpl. Pallekyntö ja mätästys olivat pääasialliset muokkausmenetelmät. Iältään taimikot olivat 4-, 9-, 14- ja 19-vuotiaita. Pelloista 50 oli raivattu korvista ja 20 rämeistä. Metsitysaloista 2/3 luokitettiin viljavuudeltaan mustikkaisiksi tai ruohoisiksi. Turvekerroksen paksuus oli 4/5:lla metsityskohteista vähintään 70 cm.

Männyn viljelytulos oli selvästi huonompi kuin kuusen. Kasvatuskelpoisia istutusmäntyjä oli inventointihetkellä elossa pallekynnetyillä pelloilla keskimäärin 830 kpl/ha ja mätästetyillä 690 kpl/ha, kuusikoissa vastaavat istutuskuusten määrät olivat 1 310 kpl/ha ja 1 680 kpl/ha. Mätästetyille pelloille perustetuissa männiköissä myös kasvatuskelpoisten taimien kokonaismäärä oli alhaisempi kuin pallekynnetyille pelloille perustetuissa taimikoissa. Sen sijaan kuusikoiden taimimäärissä ei ollut muokkaustapojen välillä merkittävää eroa. Kasvatuskelpoisten istutusmäntyjen määrä oli yhdeksän vuoden kuluessa vakiintunut noin 700:aan ja kuusten noin 1 400 taimeen hehtaarilla, ja sillä tasolla taimimäärät näyttivät pysyvän myöhemminkin. Pallekynnetyillä pelloilla luontaisia hieskoivuja oli enemmän kuin mätästetyillä aloilla. Hieskoivujen määrä väheni viljavuuden parantuessa. Luontaisilla havupuilla ei ollut merkitystä metsitystulokseen. Viljelytaimien pituuskehitys oli pallekynnetyillä pelloilla keskimäärin nopeampaa kuin mätästetyillä. Istutusmäntyjen tekninen laatu oli huono.

  • Hynönen, ORCID ID:E-mail tenho.hynonen.psmk@pp.kolumbus.fi (email)
artikkeli id 6515. Tutkimusartikkeli
Tenho Hynönen, Timo Saksa. (1997). Metsitystulos Pohjois-Savon kivennäismaapelloilla. Metsätieteen aikakauskirja 2/1997: 165-180. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 2 artikkeli id 6515. https://doi.org/10.14214/ma.6515

Tutkimuksessa selvitettiin 9-, 14- ja 19-vuotiaiden koivun-, kuusen- ja männynviljelyjen onnistumista kivennäismaapelloilla. Inventoitu otos koostui 27 männiköstä, 24 kuusikosta ja 12 rauduskoivikosta. Metsityksen yhteydessä pellot oli pääosin pallekynnetty; joka viides pelto oli muokkaamatta.

Kasvatuskelpoisen puuston keskimääräinen runkoluku männiköissä oli 1 300 kpl/ha, kuusikoissa 1 700 kpl/ha ja koivikoissa 1 200 kpl/ha. Männiköissä 75 %, kuusikoissa 80 % ja koivikoissa yli 90 % kasvatettavasta puustosta oli viljelytaimia. 9-vuotiaissa metsityksissä kasvatuskelpoisten taimien määrä oli lähes poikkeuksetta alle 1 600 kpl/ha. 14-vuotiaissa kuusikoissa ja koivikoissa sekä 19-vuotiaissa kuusikoissa runkoluku oli vähintään joka toisessa metsityksessä yli 1 600 kpl/ha. Koivikot ja parhaat kuusikot olivat saavuttaneet 19 vuoden aikana ensiharvennusvaiheen.

Viljelymäntyjen ja -kuusten keskipituus oli 7 ja koivujen 13 metriä 19-vuotiaana. Puuston tilavuuden kehitys oli nopein koivikoissa. Vanhimmissa koivikoissa, joista osaa oli jo ensiharvennettu, puuta oli yli 80 m3/ha, kuusikoissa 60 m3/ha ja männiköissä lähes 60 m3/ha. Tekniseltä laadultaan istutusmännyt olivat huonoja, vain 10 % niistä luokiteltiin normaaleiksi.

  • Hynönen, ORCID ID:E-mail tenho.hynonen.psmk@pp.kolumbus.fi (email)
  • Saksa, ORCID ID:
artikkeli id 6728. Tutkimusartikkeli
Kari Mielikäinen, Mauri Timonen, Pekka Nöjd. (1996). Männyn ja kuusen kasvun vaihtelu Suomessa 1964–1993. Metsätieteen aikakauskirja 4/1996: 309-320. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 4 artikkeli id 6728. https://doi.org/10.14214/ma.6728

Valtakunnan metsien viimeisimmät inventointitulokset osoittavat männyn ja kuusen kasvun alentuneen Suomen eteläosassa selvästi 1990-luvun alussa. Käsitystä kuusten vaikeuksista tukevat eri puolilla Etelä-Suomea löytyvät kuolleet yksilöt. Samantyyppinen ilmiö havaittiin 1930-luvun puolivälissä, jolloin Esko Kangas aloitti tutkimuksensa kuusen kuivumistyypeistä. Tämänkertaisen kuusen kuivumisen syyt ovat herättäneet vilkasta keskustelua sekä tutkija- että maallikkopiireissä. Kuivuus, routa, talviaikainen hengitys sekä otsoni ja erilaiset halogenoidut hiilivedyt johdannaisineen ovat yleisimpiä arvioita ilmiön syiksi.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin männyn ja kuusen paksuuskasvun vaihtelu 30-vuotiskauden 1964–1993 ajalta. Puukohtaisia vuosilustoindeksejä verrattiin säätietoihin kuusen viimeaikaisen kasvun alenemisen syiden tutkimiseksi.

Vuosilustoindeksit osoittavat kuusen keskimääräisen kasvun olleen Etelä-Suomessa vuosina 1989–1993 noin 9 % pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella. Männyn kasvu oli vuosikymmenen vaihteessa keskimääräistä nopeampaa. Vuosien 1992–1993 indeksit olivat sen sijaan selvästi keskitason alapuolella.

Kasvun vaihtelun alustavat syyanalyysit osoittivat, että Etelä-Suomessa kuusen kasvu on vaihdellut samassa tahdissa touko–kesäkuun sateiden kanssa. Myös runsaat siemenvuodet 1973 ja 1989 erottuivat vuosilustoissa poikkeuksellisen alhaisena kasvuna. Aiemmat arviot siitä, ettei kuivuus yleensä rajoita puiden kasvua Suomessa, eivät saaneet tukea tuloksista.

  • Mielikäinen, ORCID ID:
  • Timonen, ORCID ID:
  • Nöjd, ORCID ID:
artikkeli id 6284. Tutkimusartikkeli
Kyösti Konttinen, Risto Rikala. (1996). Lyhytpäiväkäsittely ulkomaisten havupuiden taimien karaisussa. Metsätieteen aikakauskirja 3/1996: 199-211. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 3 artikkeli id 6284. https://doi.org/10.14214/ma.6284

Lyhytpäivä (LP)-käsittelyn käyttöä 1-vuotiaiden ulkomaisten havupuiden taimien karaisemisessa tutkittiin 10 puulajilla: palsamipihdalla (Abies balsamea (L.) Mill.), harmaapihdalla (A. concolor (Gordon & Glend.) Lindl, ex Hildebr.), lännenpihdalla (A. lasiocarpa (Hook.) Nutt.), siperianpihdalla (A. sibirica Ledeb.), japaninpihdalla (A. veitchii Lindl.), valkokuusella (Picea glauca (Moench) Voss), ajaninkuusella (P. jezoensis (Sieb. & Zucc.) Carr.), mustakuusella (P. mariana (Mill.) B. S. B.), serbiankuusella (P. omorika (Pancic) Purk.) ja douglaskuusella (Pseudotsuga menziesii (Mirbel) Franco). Käsittelyjakson pituus oli kaikilla puulajeilla 3 viikkoa (1.8.–22.8.) ja päivänpituus 8 tuntia. Verson kuiva-ainepitoisuutta seurattiin elo–syyskuussa 1–2 viikon välein. Taimien pakkaskestävyys testattiin syyskuun puolivälissä altistamalla taimet kasvatuskaapissa –4, –6, –8, ja –10 °C:n lämpötiloille ja arvioimalla taimien vaurioituminen silmävaraisesti neulasten ruskettumisen ja taimien kasvuunlähdön perusteella. LP-käsittely aikaisti pakkaskestävyyskehitystä puulajista riippuen 1–5 viikkoa ja nosti verson kuiva-ainepitoisuutta kaikilla puulajeilla. Eri puulajien karaistumisaikataulu oli hyvin erilainen. Pihdoista oli siperianpihta karaistunein ja japaninpihta arin syyskuun puolivälissä. Pihtojen LP-taimet, japaninpihtaa lukuunottamatta, kestivät lähes vaurioitta –10 °C. Eroja LP-taimien ja vertailutaimien välille syntyi yleensä vasta –8 ja –10 °C:ssa. Kuusilla LP-taimien ja vertailutaimien välille syntyi eroja jo –4 ja –6 °C:ssa. LP-käsittely paransi eniten ajaninkuusen pakkaskestävyyttä, myös serbiankuusen ja mustakuusen pakkaskestävyys parani merkittävästi vaikka neulasvauriot muodostuivatkin suuriksi. Verson kuiva-ainepitoisuuden kehitys kuvasi taimien karaistumiskehitystä, mutta se ei ennustanut pakkaskestävyyttä kaikilla puulajeilla samalla tavalla.

  • Konttinen, ORCID ID:E-mail kyosti.konttinen@metla.fi (email)
  • Rikala, ORCID ID:
artikkeli id 5799. Tutkimusartikkeli
Kaarlo Kinnunen, Lasse Aro. (1996). Vanhojen pellonmetsitysten tila Länsi-Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja 2/1996: 101-111. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 2 artikkeli id 5799. https://doi.org/10.14214/ma.5799

Länsi-Suomessa 1970-luvun vaihteessa tehdyistä pellonmetsityksistä valittiin satunnaisesti 13 mänty-, 10 kuusi- ja 17 rauduskoivualaa. Metsitykset inventoitiin 23 kasvukautta istutuksen jälkeen. Mänty oli vallitsevana enää kahdeksalla alalla, loput viisi alaa olivat muuttuneet lähinnä hieskoivikoiksi. Kuusi ja rauduskoivu olivat säilyneet vallitsevina yhtä kuusialaa lukuunottamatta. Männiköt sijoittuivat pääosin pituusboniteettiluokkiin 24 ja 27, jotka metsämaalla vastaavat puolukka- ja mustikkatyyppejä. Kuusikot jakautuivat tasan pituusboniteettiluokkiin 27, 30 ja 33 (käenkaali-mustikkatyyppi, lehto ja paremmat). Rauduskoivun pituusboniteetit olivat 22–28 (puolukkatyyppi–lehto). Yli puolet aloista oli luokassa 26 (käenkaali-mustikkatyyppi). Rauduskoivut arvioitiin sekä tekniseltä laadultaan että kunnoltaan parhaiksi ja männyt huonoimmiksi. Lukumääräisesti eniten hyvälaatuisia puita oli kuusikoissa ja vähiten hieskoivu- ja haapavaltaisilla aloilla. Eniten vioituksia aiheutti muun puuston kilpailu. Halla vikuutti lähinnä kuusta, surmakka puolestaan aiheutti vioituksia männyllä. Tyypillistä pellonmetsityksille oli suuri alojen välinen vaihtelu. Keskituotos vastasi käenkaali-mustikkatyypin tuotosta metsämailla.

  • Kinnunen, ORCID ID:E-mail kaarlo.kinnunen@metla.fi (email)
  • Aro, ORCID ID:
artikkeli id 5950. Tutkimusartikkeli
Mikko Moilanen, Ari Ferm, Jorma Issakainen. (1995). Kuusen- ja koivuntaimien alkukehitys korven uudistamisaloilla. Metsätieteen aikakauskirja 2/1995: 115-130. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 2 artikkeli id 5950. https://doi.org/10.14214/ma.5950

Taimien alkukehitystä tutkittiin 1980-luvulla viidellä korpisuon uudistusalalla Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa. Avohakkuun seurauksena tutkimuskohteille vakiintui runsaasti hieskoivua ja vaihtelevasti kuusialikasvosta sisältänyt taimikko. Hakkuualueen mätästysmuokkaus lisäsi kasvualustan taimettumisherkkyyttä. Muutama vuosi maanpinnan käsittelyn jälkeen seurasi kuusella hyvä siemensatovuosi, minkä vuoksi kuusen luontainen taimettuminen oli voimakasta muokkausaloilla reunametsän läheisyydessä. Muokkauspinnoille kehittyi kuitenkin nopeasti karhunsammalkasvusto, mikä ilmeisesti ehkäisi luontaista taimettumista jatkossa tehokkaasti. Jo kahden vuoden kuluttua kasvillisuus peitti 78–97 % muokkauspinnasta. Muokatuilla aloilla olivat yleisiä kasvillisuuden pioneerilajit, kun taas muokkaamattomalla alalla kasvillisuus säilytti aiemman metsä- ja kliimaksluonteensa.

Turve- ja kivennäismaasekoitteiselle muokkauspinnalle tehty kuusen hajakylvö tuotti kahdessa vuodessa runsaasti taimia. Kylvöalojen hehtaarikohtainen taimimäärä kohosi kokeesta riippuen 6 600–42 000 kpl:een, ja taimimäärät pysyivät lähes samoina neljän seuraavan vuoden aikana. Tulosta on pidettävä hyvänä verrattuna aiempiin kokemuksiin kuusen kylvöstä. Muokkausaloille tehty hieskoivun hajakylvö lisäsi hieskoivujen määrää selvästi vain niissä kohteissa, joissa luontainen koivuttuminen jäi vähäiseksi.

Kuusen paljasjuuritaimien istutus muokattuun kasvualustaan onnistui hyvin – kuolleisuus jäi pieneksi ja taimet kasvoivat ripeästi kuuden vuoden tutkimusjakson aikana. Kahdessa kohteessa esiintyi kuitenkin hallavaurioita ja yhdessä kokeessa rouste nosteli pieniä kuusen paakkutaimia. Rauduskoivun istutustaimet menestyivät aluksi hyvin, mutta kärsivät jatkossa yleisesti eläintuhoista, joita aiheuttivat lähinnä porot, hirvet ja jänikset.

  • Moilanen, ORCID ID:E-mail mikko.moilanen@metla.fi (email)
  • Ferm, ORCID ID:
  • Issakainen, ORCID ID:
artikkeli id 5948. Tutkimusartikkeli
Kari Mielikäinen, Sauli Valkonen. (1995). Kaksijaksoisen kuusi–koivu-sekametsikön kasvu. Metsätieteen aikakauskirja 2/1995: 81-97. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 2 artikkeli id 5948. https://doi.org/10.14214/ma.5948

Tutkimuksessa tarkasteltiin nuoren kuusikon kasvattamista koivuylispuuston alla. Tutkimusongelmana oli selvittää, kuinka paljon tiheydeltään ja kooltaan vaihteleva koivuylispuusto tuottaa puuta ja kuinka paljon se hidastaa kuusikon kehitystä. Tutkimuksessa laadittiin kertamittausaineistoon perustuvat kasvumallit. Niiden lisäksi sovellettiin aiemmassa sekametsätutkimuksessa laadittuja malleja.

Tutkimusaineisto käsitti 31 sekametsikköä lehtomaisilla ja tuoreilla kankailla Etelä-Suomessa. Kuusikoiden biologinen ikä oli 15–39 vuotta ja koivikoiden rinnankorkeusikä 17–77 vuotta. Koivuylispuusto oli poistettu 6 metsiköstä.

Malleilla ennustettua puuston kehitystä tarkasteltiin kahdessa esimerkkimetsikössä kolmena kasvattamisvaihtoehtona: koivuylispuuston poistaminen, ylispuuston harventaminen ja käsittelemätön metsikkö. Koivuylispuusto tuotti enemmän puuta (3,5–11,2 m3 ha–1 v–1) kuin sen kasvattaminen vähensi kuusikon tuotosta (kasvutappio 0,6–4,4 m3 ha–1 v–1). Harvennus lisäsi nuoren, tiheän koivikon tukkipuun tuotosta selvästi, mutta pienensi sitä vanhassa, järeäpuustoisessa koivikossa.

  • Mielikäinen, ORCID ID:E-mail kari.mielikainen@metla.fi (email)
  • Valkonen, ORCID ID:
artikkeli id 6046. Tutkimusartikkeli
Jaana Luoranen, Pasi Puttonen, Risto Rikala. (1994). Lyhytpäiväkäsittely kuusen paakkutaimien kasvatuksessa. Metsätieteen aikakauskirja 1/1994: 51–67. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1994 numero 1 artikkeli id 6046. https://doi.org/10.14214/ma.6046

Lyhytpäivä (LP)-käsittelyn soveltuvuutta kuusen (Picea abies (L.) Karst.) paakkutaimien kasvatukseen tutkittiin taimitarhalla kahden kasvukauden aikana. Tutkittavina olivat maalis-, huhti- ja kesäkuussa kylvetyt, taimitarhaan (Joroinen) nähden eteläisen (Luumäki) ja pohjoisen (Kajaani/Iisalmi) alkuperän taimierät. LP-käsittely toteutettiin peittämällä taimet mustalla kankaalla 16 tunniksi vuorokaudessa kolmen viikon ajan. Ensimmäisenä vuonna (1991) LP-käsitellyt ja vertailutaimet jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen LP-käsiteltiin toisena vuonna (1992) uudelleen. Sekä ensimmäisen että toisen kasvukauden jälkeen istutettiin koetaimia taimitarhapellolle, jossa niiden kehitystä seurattiin keväällä 1992 ja 1993. LP-käsittely pysäytti taimien pituuskasvun sekä esti jälkikasvua ensimmäisenä ja toisena kasvukautena. LP-käsittely aikaisti myös taimien kylmänkestävyyskehitystä 2–6 viikkoa kylvö- ja käsittelyajankohdasta riippuen. Taimien latvan kuiva-ainepitoisuus osoittautui hyödylliseksi kylmänkestävyyden seurannan tunnukseksi. LP-käsittelyn kielteisenä vaikutuksena oli, että 5–10 % yksivuotiaiden kesäkuussa kylvettyjen taimien latvasilmuista ei puhjennut seuraavana keväänä vertailutaimien lähtiessä normaalisti kasvuun. LP-käsittelyn edut olivat suurimmat taimitarhaa eteläisempien alkuperien taimille.

  • Luoranen, ORCID ID:
  • Puttonen, ORCID ID:
  • Rikala, ORCID ID:

Katsaus

artikkeli id 6636. Katsaus
Katri Himanen, Arja Lilja. (2011). Havupuiden siementen laatua alentavat mikrobit ja niiden torjunta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2011 numero 2 artikkeli id 6636. https://doi.org/10.14214/ma.6636

Siementen mukana kulkeutuu mikrobeja, lähinnä erilaisia sieniä. Pääosa näistä on harmittomia, mutta jotkut lajeista alentavat siementen itävyyttä ja aiheuttavat tauteja itävissä siemenissä tai sirkkataimissa. Mikrobien määrä ja lajisto riippuvat käpyjen ja siementen käsittelystä. Tartunnat ovat yleensä peräisin maasta tai tuoreiden käpyjen mukana kerätyistä ylivuotisista kävyistä. Mikrobit leviävät käpyjen keräysastioiden ja siementen käsittelylinjastojen välityksellä. Hyväkuntoiset siemenet kestävät varastoinnin aikana mikrobeja paremmin kuin vaurioituneet tai fysiologisesti heikentyneet. Jotta mikrobien aiheuttamat ongelmat pysyisivät mahdollisimman vähäisinä, kävyt on kerättävä vasta kun siementen ovat täysin kehittyneitä. Siementen käsittelytilojen puhtauteen on kiinnitettävä huomiota tuotantoketjun joka vaiheessa, sillä sieni-itiöt ja rihmaston kappaleet kulkeutuvat tehokkaasti ilmavirtausten mukana.

  • Himanen, ORCID ID:E-mail katri.himanen@metla.fi (email)
  • Lilja, ORCID ID:

Tiedonanto

artikkeli id 6259. Tiedonanto
Risto Rikala, Martti Vuorinen. (2005). Boorin levitysajankohdan vaikutus kivennäismaan kuusikon neulasten booripitoisuuteen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 1 artikkeli id 6259. https://doi.org/10.14214/ma.6259

Tutkimuksessa selvitettiin boorin puutteesta kärsivän viljelykuusikon lannoitusajankohdan vaikutusta neulasten booripitoisuuteen. Lannoitteena käytettiin booria (0,6 %) sisältävää Pellonmetsityksen PK1-lannosta, jota levitettiin (3 kg B/ha vastaava määrä) yksinpuin lannoituksena 2,5 m:n säteelle tyven ympärille syyskuun alussa, lokakuun alussa tai seuraavan vuoden toukokuussa. Puiden neulasten ravinnepitoisuudet analysoitiin kolmena ajankohtana: ennen lannoitusta, marraskuussa ja seuraavan vuoden lokakuun lopussa. Syksyllä lannoitettujen kuusien neulasten booripitoisuudet nousivat niukasti tai eivät lainkaan lannoitusvuonna. Sen sijaan seuraavan vuoden lokakuuhun mennessä kaikkien levitysajankohtien lannoitus nosti neulasten booripitoisuudet 8–13-kertaisiksi lannoitusta edeltävään tilanteeseen verrattuina. Voimakkain vaikutus oli kuitenkin toukokuun lannoituksella. Tulokset osoittivat, että kuusten neulasten booripitoisuus nousee odotetusti ja riittävästi sulanmaan ajan lannoituksesta, ajankohdasta riippumatta.

  • Rikala, ORCID ID:E-mail risto.rikala@metla.fi (email)
  • Vuorinen, ORCID ID:

Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit