Articles containing the keyword 'koivu'.

Tutkimusartikkeli

artikkeli id 6316. Tutkimusartikkeli
Kari Kannisto, Henrik Heräjärvi. (2006). Rauduskoivun pystykarsinta oksasaksilla - vaikutus puun laatuun ja taloudelliseen tuottoon. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 4 artikkeli id 6316. https://doi.org/10.14214/ma.6316

Tutkimuksen tavoitteena oli määrittää ohileikkaavilla oksasaksilla tehtävän rauduskoivun pystykarsinnan aiheuttamien väri- ja lahovikojen määrää ja analysoida esimerkkilaskelmin pystykarsintatyön kannattavuutta metsänomistajan ja koivutukkia käyttävän teollisuuden kannalta. Tutkimuksen aineistona käytettiin kolmea pystykarsittua metsikköä sekä kolmea näitä ominaisuuksiltaan vastaavaa pystykarsimatonta vertailumetsikköä Vammalasta, Jämsänkoskelta ja Keiteleeltä. Kannattavuutta tutkittiin empiirisen aineiston perusteella saatujen tulosten laskennallisena sovelluksena. Kannattavuuden tunnuslukuina olivat investoinnin nettonykyarvo ja sisäinen korkokanta. Mittaukset osoittivat aineistossa olleen vähemmän väri- ja lahovikoja kuin aiemmissa tutkimuksissa, joissa karsintavälineenä on käytetty oksasahaa. Alle 20 mm:n läpimittaisten oksien karsinnan aiheuttama värivikaantumisriski oli vähäinen. Rauduskoivun kasvu ei taannu elävienkään oksien karsinnan seurauksena, jos elävää latvusta säilytetään suositellut 50 % puun pituudesta. Pystykarsinta parantaa tyvitukkien laatua ja lisää esimerkkilaskelmien perusteella päätehakkuun kantorahatuloja. Ulkopuolisellakin työvoimalla tehdylle pystykarsintasijoitukselle voi saada 5–6 %:n sisäisen koron. Myös vaneri- ja viiluteollisuuden kannattaa maksaa keskimääräistä korkeampaa hintaa pystykarsituista koivikoista. Pystykarsinta lisää tyvitukeista saatavan viilun arvoa n. 20–30 prosentilla.

  • Kannisto, ORCID ID:E-mail henrik.herajarvi@metla.fi (email)
  • Heräjärvi, ORCID ID:
artikkeli id 5664. Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö, Eero Poutiainen. (2004). Hieskoivikon käsittelyn vaikutus kuusialikasvoksen kehitykseen Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan viljavilla ojitusalueilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 4 artikkeli id 5664. https://doi.org/10.14214/ma.5664

Viidellä hieskoivukokeella tutkittiin harvennuksen ja taimikon vapautuksen vaikutusta kuusialikasvoksen kehitykseen ja verrattiin verhopuuston käsittelyvaihtoehtojen kannattavuutta.

Hieskoivikon alle istutetuista kuusista 70–90 % säilyi terveinä ja teknisesti hyvinä 10–15 vuoden tutkimusjaksolla riippumatta koivikon tiheydestä. Alle 2 metrin pituisena kuusten kasvu riippui vain vähän verhopuuston tiheydestä. Tämän jälkeen kuuset hyötyivät selvästi koivikon harvennuksesta. Vapautuksen jälkeen kuusten pituuskasvu pysyi ennallaan noin kolme vuotta ja elpyi 5–10 vuodessa samalle tasolle mustikkatyypillä vapaana kasvaneiden yhtä suurten kuusten kanssa.

Kokonaan harventamaton hieskoivutiheikkö oli taloudellisesti huonoin vaihtoehto. Nuorelle hieskoivikolle sopivin tiheys on 2 000–2 500 kpl ha–1. Kuuset kannattaa istuttaa pian koivikon ensiharvennuksen jälkeen, jolloin koivut ovat 30–35 vuoden ikäisiä ja niitä on noin 1 000 kpl ha–1. Koivukuitupuuta tuotettaessa toista harvennusta ei tarvita ja kuusikko vapautetaan noin 15 vuoden kuluttua 2–3 metrin pituisena. Erityisen viljava ja hyvälaatuinen hieskoivikko voidaan tällöin harventaa toisen kerran ja kasvattaa koivutukkia kuusten päällä. Koivut poistetaan kuitenkin ennen kuin lahoviat oleellisesti lisääntyvät ja kuusten latvat kärsivät liiaksi koivujen piiskauksesta.

Ensiharvennuksen aikoihin syntynyt tai viljelty kuusialikasvos niveltyy hyvin hieskoivikon normaaliin kasvatukseen. Varhemmin syntyneessä kuusentaimikossa on valittava joko hieskoivujen aikainen poisto tai voimakas harventaminen, jolloin koivikon tuotos jää normaalia pienemmäksi. Sen sijaan kuusen istutus päätehakkuuta lähestyvään hieskoivikkoon ei näytä kannattavalta. Avohakkuun jälkeen istutetut kuuset kasvavat paremmin ja lehtipuuvesakko suojaa niitä hallalta.

  • Niemistö, ORCID ID:E-mail pentti.niemisto@metla.fi (email)
  • Poutiainen, ORCID ID:
artikkeli id 6244. Tutkimusartikkeli
Hanna Kaurala, Henrik Heräjärvi, Erkki Verkasalo. (2004). Sahakoivun laatu puhtaissa koivikoissa ja kuusi-koivusekametsiköissä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 2 artikkeli id 6244. https://doi.org/10.14214/ma.6244

Tutkimuksen tavoitteena oli verrata puhtaissa hies- ja rauduskoivikoissa ja kuusi–koivusekametsiköissä kasvaneiden koivurunkojen teknistä laatua viljavilla kivennäismailla. Laatua kuvaavat muuttujat valittiin metsikkö-, runko-, rungonosa- ja sahatavarakappaletasoilta. Metsikkötyyppien erojen lisäksi tutkittiin puuston tiheyden ja koon vaikutusta koivun laatuun. Kuusivaltaisten seka-metsiköiden hieskoivut olivat vähäoksaisempia kuin puhtaiden koivikoiden hieskoivut. Rauduskoivuissa erot olivat pienempiä. Hieskoivujen runkotilavuus (414–421 dm3) oli selvästi pienempi kuin rauduskoivujen (462–645 dm3), mutta muut tutkitut ominaisuudet eivät eronneet toisistaan merkitsevästi koivulajien välillä. Rungon pikkutukkiosan (läpimitta 12–18 cm) pituus vaihteli eri metsikkötyypeissä välillä 4,6–7,0 metriä, tilavuus 72–114 dm3 ja osuus rungon tilavuudesta 15,6–24,8%. Pikkutukkiosassa oli tyypillisesti sekaisin terveitä, kuivia ja lahoja oksia, mutta kuivat ja lahot oksat olivat pienempiä kuin tukkiosassa. Koska tutkimus kohdistui päätehakkuuikäisiin metsiköihin, pikkutukit olivat peräisin koivujen latvaosista ja poikkesivat siten oksikkuusrakenteeltaan pieniläpimittaisista koivuista ja harvennusleimikoista saatavista pikkutukeista. Rungon ulkoisesti oksattomassa osassa noin puolet sahepinnan pituudesta oli oksatonta myös 50 mm:n etäisyydellä ytimestä, loppu jakaantui lähes tasan kuivaoksaisen ja kuivia sekä terveitä oksia sisältäneen sahepinnan kesken.

  • Kaurala, ORCID ID:E-mail henrik.herajarvi@metla.fi (email)
  • Heräjärvi, ORCID ID:
  • Verkasalo, ORCID ID:
artikkeli id 6244. Tutkimusartikkeli
Hanna Kaurala, Henrik Heräjärvi, Erkki Verkasalo. (2004). Sahakoivun laatu puhtaissa koivikoissa ja kuusi-koivusekametsiköissä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 2 artikkeli id 6244. https://doi.org/10.14214/ma.6244

Tutkimuksen tavoitteena oli verrata puhtaissa hies- ja rauduskoivikoissa ja kuusi–koivusekametsiköissä kasvaneiden koivurunkojen teknistä laatua viljavilla kivennäismailla. Laatua kuvaavat muuttujat valittiin metsikkö-, runko-, rungonosa- ja sahatavarakappaletasoilta. Metsikkötyyppien erojen lisäksi tutkittiin puuston tiheyden ja koon vaikutusta koivun laatuun. Kuusivaltaisten seka-metsiköiden hieskoivut olivat vähäoksaisempia kuin puhtaiden koivikoiden hieskoivut. Rauduskoivuissa erot olivat pienempiä. Hieskoivujen runkotilavuus (414–421 dm3) oli selvästi pienempi kuin rauduskoivujen (462–645 dm3), mutta muut tutkitut ominaisuudet eivät eronneet toisistaan merkitsevästi koivulajien välillä. Rungon pikkutukkiosan (läpimitta 12–18 cm) pituus vaihteli eri metsikkötyypeissä välillä 4,6–7,0 metriä, tilavuus 72–114 dm3 ja osuus rungon tilavuudesta 15,6–24,8%. Pikkutukkiosassa oli tyypillisesti sekaisin terveitä, kuivia ja lahoja oksia, mutta kuivat ja lahot oksat olivat pienempiä kuin tukkiosassa. Koska tutkimus kohdistui päätehakkuuikäisiin metsiköihin, pikkutukit olivat peräisin koivujen latvaosista ja poikkesivat siten oksikkuusrakenteeltaan pieniläpimittaisista koivuista ja harvennusleimikoista saatavista pikkutukeista. Rungon ulkoisesti oksattomassa osassa noin puolet sahepinnan pituudesta oli oksatonta myös 50 mm:n etäisyydellä ytimestä, loppu jakaantui lähes tasan kuivaoksaisen ja kuivia sekä terveitä oksia sisältäneen sahepinnan kesken.

  • Kaurala, ORCID ID:E-mail henrik.herajarvi@metla.fi (email)
  • Heräjärvi, ORCID ID:
  • Verkasalo, ORCID ID:
artikkeli id 6244. Tutkimusartikkeli
Hanna Kaurala, Henrik Heräjärvi, Erkki Verkasalo. (2004). Sahakoivun laatu puhtaissa koivikoissa ja kuusi-koivusekametsiköissä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 2 artikkeli id 6244. https://doi.org/10.14214/ma.6244

Tutkimuksen tavoitteena oli verrata puhtaissa hies- ja rauduskoivikoissa ja kuusi–koivusekametsiköissä kasvaneiden koivurunkojen teknistä laatua viljavilla kivennäismailla. Laatua kuvaavat muuttujat valittiin metsikkö-, runko-, rungonosa- ja sahatavarakappaletasoilta. Metsikkötyyppien erojen lisäksi tutkittiin puuston tiheyden ja koon vaikutusta koivun laatuun. Kuusivaltaisten seka-metsiköiden hieskoivut olivat vähäoksaisempia kuin puhtaiden koivikoiden hieskoivut. Rauduskoivuissa erot olivat pienempiä. Hieskoivujen runkotilavuus (414–421 dm3) oli selvästi pienempi kuin rauduskoivujen (462–645 dm3), mutta muut tutkitut ominaisuudet eivät eronneet toisistaan merkitsevästi koivulajien välillä. Rungon pikkutukkiosan (läpimitta 12–18 cm) pituus vaihteli eri metsikkötyypeissä välillä 4,6–7,0 metriä, tilavuus 72–114 dm3 ja osuus rungon tilavuudesta 15,6–24,8%. Pikkutukkiosassa oli tyypillisesti sekaisin terveitä, kuivia ja lahoja oksia, mutta kuivat ja lahot oksat olivat pienempiä kuin tukkiosassa. Koska tutkimus kohdistui päätehakkuuikäisiin metsiköihin, pikkutukit olivat peräisin koivujen latvaosista ja poikkesivat siten oksikkuusrakenteeltaan pieniläpimittaisista koivuista ja harvennusleimikoista saatavista pikkutukeista. Rungon ulkoisesti oksattomassa osassa noin puolet sahepinnan pituudesta oli oksatonta myös 50 mm:n etäisyydellä ytimestä, loppu jakaantui lähes tasan kuivaoksaisen ja kuivia sekä terveitä oksia sisältäneen sahepinnan kesken.

  • Kaurala, ORCID ID:E-mail henrik.herajarvi@metla.fi (email)
  • Heräjärvi, ORCID ID:
  • Verkasalo, ORCID ID:
artikkeli id 6244. Tutkimusartikkeli
Hanna Kaurala, Henrik Heräjärvi, Erkki Verkasalo. (2004). Sahakoivun laatu puhtaissa koivikoissa ja kuusi-koivusekametsiköissä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 2 artikkeli id 6244. https://doi.org/10.14214/ma.6244

Tutkimuksen tavoitteena oli verrata puhtaissa hies- ja rauduskoivikoissa ja kuusi–koivusekametsiköissä kasvaneiden koivurunkojen teknistä laatua viljavilla kivennäismailla. Laatua kuvaavat muuttujat valittiin metsikkö-, runko-, rungonosa- ja sahatavarakappaletasoilta. Metsikkötyyppien erojen lisäksi tutkittiin puuston tiheyden ja koon vaikutusta koivun laatuun. Kuusivaltaisten seka-metsiköiden hieskoivut olivat vähäoksaisempia kuin puhtaiden koivikoiden hieskoivut. Rauduskoivuissa erot olivat pienempiä. Hieskoivujen runkotilavuus (414–421 dm3) oli selvästi pienempi kuin rauduskoivujen (462–645 dm3), mutta muut tutkitut ominaisuudet eivät eronneet toisistaan merkitsevästi koivulajien välillä. Rungon pikkutukkiosan (läpimitta 12–18 cm) pituus vaihteli eri metsikkötyypeissä välillä 4,6–7,0 metriä, tilavuus 72–114 dm3 ja osuus rungon tilavuudesta 15,6–24,8%. Pikkutukkiosassa oli tyypillisesti sekaisin terveitä, kuivia ja lahoja oksia, mutta kuivat ja lahot oksat olivat pienempiä kuin tukkiosassa. Koska tutkimus kohdistui päätehakkuuikäisiin metsiköihin, pikkutukit olivat peräisin koivujen latvaosista ja poikkesivat siten oksikkuusrakenteeltaan pieniläpimittaisista koivuista ja harvennusleimikoista saatavista pikkutukeista. Rungon ulkoisesti oksattomassa osassa noin puolet sahepinnan pituudesta oli oksatonta myös 50 mm:n etäisyydellä ytimestä, loppu jakaantui lähes tasan kuivaoksaisen ja kuivia sekä terveitä oksia sisältäneen sahepinnan kesken.

  • Kaurala, ORCID ID:E-mail henrik.herajarvi@metla.fi (email)
  • Heräjärvi, ORCID ID:
  • Verkasalo, ORCID ID:
artikkeli id 6079. Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö, Tatu Hokkanen, Martti Varama. (2004). Karikemäärän muutokset 1982–2001 ja puiden kunto lumi- ja hallamittariesiintymän vaivaamissa koivikoissa Noormarkussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 1 artikkeli id 6079. https://doi.org/10.14214/ma.6079

Mittariperhosten toukat söivät 1997–1999 koivuvaltaisia metsiä paikoin lähes lehdettömiksi Lounais-Suomessa. Karikeseurantametsiköissä tutkittiin mittarituhon vaikutusta hies- ja rauduskoivikon karikesatoon ja harvennuskokeessa puiden kunnon ja toipumisen riippuvuutta puuston tiheydestä. Lisäksi koivulajien tuhoalttiutta verrattiin hies- ja rauduskoivun muodostamassa sekametsikössä. Hyönteisnäytteiden perusteella koivujen lehtituhot aiheutti ensisijaisesti lumimittari (Operophtera fagata Scharfenberg) ja selvästi vähäisemmässä määrin hallamittari (Operophtera brumata Linnaeus).

Syönti ajoittui vuosille 1997–2000, joista voimakkaita olivat kaksi keskimmäistä. Tällöin toukkien- papanoita kertyi viljelyrauduskoivikossa yli 200 kg/ha/v ja luontaisesti syntyneessä hieskoivikossa puolet vähemmän. Hienojakoisen seulontatähteen ja tunnistamattoman karikkeen määrä lisääntyi noin 300 kg/ha/v. Hieskoivikossa mittarituho ei vähentänyt karikkeen määrää, mutta rauduskoivikossa lehtikarike väheni puolella, karikkeen kokonaismäärä neljänneksellä ja siementuotanto tyrehtyi. Myös latvusten kunnon perusteella rauduskoivu kärsi mittarituhosta hieskoivua enemmän. Rauduskoivulle oli tyypillisempää elävän latvuksen supistuminen alhaalta päin tupsulatvaiseksi ja hieskoivulle puolestaan koko latvuksen harsuuntuminen. Välittömästi kuolleiden ja kuolevien puiden osuus oli 13–16% runkoluvusta, mutta kaikkiaan 30–50% koivuista todettiin kasvatuskelvottomiksi. Toipuvien puiden pituuskasvu elpyi mittarituhon jälkeen nopeammin kuin paksuuskasvu.

Metsikön pienimmät puut kuolivat herkimmin, mutta osa suurimmistakin puista jää toipumatta. Harvennuksilla ei voida ehkäistä mittarituhoa koivikoissa, mutta hoidetuissa metsiköissä puiden toipumisedellytykset ovat paremmat kuin hoitamattomissa. Kasvatuskelvottomat puut kannattaa poistaa saneeraushakkuussa välittömästi kahden pahan tuhovuoden jälkeen.

  • Niemistö, ORCID ID:E-mail pentti.niemisto@metla.fi (email)
  • Hokkanen, ORCID ID:
  • Varama, ORCID ID:
artikkeli id 6079. Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö, Tatu Hokkanen, Martti Varama. (2004). Karikemäärän muutokset 1982–2001 ja puiden kunto lumi- ja hallamittariesiintymän vaivaamissa koivikoissa Noormarkussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 1 artikkeli id 6079. https://doi.org/10.14214/ma.6079

Mittariperhosten toukat söivät 1997–1999 koivuvaltaisia metsiä paikoin lähes lehdettömiksi Lounais-Suomessa. Karikeseurantametsiköissä tutkittiin mittarituhon vaikutusta hies- ja rauduskoivikon karikesatoon ja harvennuskokeessa puiden kunnon ja toipumisen riippuvuutta puuston tiheydestä. Lisäksi koivulajien tuhoalttiutta verrattiin hies- ja rauduskoivun muodostamassa sekametsikössä. Hyönteisnäytteiden perusteella koivujen lehtituhot aiheutti ensisijaisesti lumimittari (Operophtera fagata Scharfenberg) ja selvästi vähäisemmässä määrin hallamittari (Operophtera brumata Linnaeus).

Syönti ajoittui vuosille 1997–2000, joista voimakkaita olivat kaksi keskimmäistä. Tällöin toukkien- papanoita kertyi viljelyrauduskoivikossa yli 200 kg/ha/v ja luontaisesti syntyneessä hieskoivikossa puolet vähemmän. Hienojakoisen seulontatähteen ja tunnistamattoman karikkeen määrä lisääntyi noin 300 kg/ha/v. Hieskoivikossa mittarituho ei vähentänyt karikkeen määrää, mutta rauduskoivikossa lehtikarike väheni puolella, karikkeen kokonaismäärä neljänneksellä ja siementuotanto tyrehtyi. Myös latvusten kunnon perusteella rauduskoivu kärsi mittarituhosta hieskoivua enemmän. Rauduskoivulle oli tyypillisempää elävän latvuksen supistuminen alhaalta päin tupsulatvaiseksi ja hieskoivulle puolestaan koko latvuksen harsuuntuminen. Välittömästi kuolleiden ja kuolevien puiden osuus oli 13–16% runkoluvusta, mutta kaikkiaan 30–50% koivuista todettiin kasvatuskelvottomiksi. Toipuvien puiden pituuskasvu elpyi mittarituhon jälkeen nopeammin kuin paksuuskasvu.

Metsikön pienimmät puut kuolivat herkimmin, mutta osa suurimmistakin puista jää toipumatta. Harvennuksilla ei voida ehkäistä mittarituhoa koivikoissa, mutta hoidetuissa metsiköissä puiden toipumisedellytykset ovat paremmat kuin hoitamattomissa. Kasvatuskelvottomat puut kannattaa poistaa saneeraushakkuussa välittömästi kahden pahan tuhovuoden jälkeen.

  • Niemistö, ORCID ID:E-mail pentti.niemisto@metla.fi (email)
  • Hokkanen, ORCID ID:
  • Varama, ORCID ID:
artikkeli id 6669. Tutkimusartikkeli
Timo Saksa, Tenho Hynönen, Timo Makkonen. (2003). Nuorten paakkutaimilla viljeltyjen rauduskoivikoiden tila kivennäismaapelloilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 1 artikkeli id 6669. https://doi.org/10.14214/ma.6669

Tutkimuksessa tarkastellaan rauduskoivun paakkutaimilla perustettujen taimikoiden metsänhoidollista tilaa. Tutkimusaineisto koostui 49:stä vuosina 1992 ja 1993 Pohjois-Savossa perustetusta pellonmetsityskohteesta.

Metsityskohteilla oli 4–5 vuoden kuluttua viljelystä pituudeltaan 2–3 metrisiä istutustaimia keskimäärin 1 000 hehtaarilla. Täydennysistutus (keskimäärin 140 tainta ha–1) ja luontainen täydennys (50 tainta ha–1) nosti rauduskoivikon keskitiheyden yli 1 200 runkoon hehtaarilla. Hyvä metsitystulos (yli 1 500 tainta ha–1) saavutettiin joka neljännessä metsityskohteessa. Lähes joka kolmannessa kohteessa rauduskoivikon tiheys jäi puuston laadun kehittymisen kannalta arvioituna liian pieneksi, alle 1 000 taimeen hehtaarilla. Erityisen heikoksi metsitystulos jäi savimaille perustetuilla metsityskohteilla.

Istutustaimien yleisimmäksi kuolleisuuden aiheuttajaksi todettiin myyrien ja versolaikun aiheuttamat vauriot. Yhdessä näiden katsottiin aiheuttaneen yli 80 % kuolleisuudesta. Kasvatettavassakin puustossa myyrien aiheuttamat tuhot (18 %:ssa) ja versolaikku (15 %:ssa) olivat yleisimpiä vaurioiden syitä. Versolaikkua esiintyi erityisesti lajittuneilla savi- ja hietamailla, mutta myyrien aiheuttamia tuhoja oli tasaisesti kaikilla maatyypeillä.

  • Saksa, ORCID ID:E-mail timo.saksa@metla.fi (email)
  • Hynönen, ORCID ID:
  • Makkonen, ORCID ID:
artikkeli id 6272. Tutkimusartikkeli
Jyrki Hytönen. (1999). Pellonmetsityksen onnistuminen Keski-Pohjanmaalla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 4 artikkeli id 6272. https://doi.org/10.14214/ma.6272

Tutkimuksessa selvitettiin pellonmetsityksen onnistumista Keski-Pohjanmaalla. Inventoitu otos koostui 7–8- ja 15–16-vuotiaista mäntytaimikoista (40 kpl) ja 16–17-vuotiaista rauduskoivutaimikoista (14 kpl). Pellot ryhmiteltiin kivennäis-, multa-, ja turvemaan peltoihin. Yleisin maanmuokkausmenetelmä oli pallekyntö. Vanhemmista mäntytaimikoista oli täydennysviljelty 50 % ja nuoremmista 70 %.

Pahimmat tuhonaiheuttajat olivat hirvi, kasvuhäiriöt ja sienitaudit. Hirvien ja vesojen aiheuttamia tuhoja oli enemmän turvemailla kuin kivennäismailla. Vesoja oli keskimäärin 17 500 kpl/ha, mutta taimikoiden välinen vaihtelu oli erittäin suuri (30–56 000 kpl/ha). Ojien kunto oli huono. Pahimmat vikaisuudet olivat erilaiset latvakasvaimen häiriöt. Kasvatuskelpoisia taimia oli turvepelloilla vähemmän kuin kivennäismaan pelloilla. Koivikoissa oli turvemaalla 410 ja kivennäismaalla 620 alkuperäistä istutustainta hehtaarilla. Nuoremmissa männiköissä oli turvemaalla 950 ja kivennäismaalla 1 040 ja 15–16-vuotiaissa männiköissä turvemailla 640 ja kivennäismailla 1 040 kasvatuskelpoista alkuperäistä istututainta hehtaarilla. Erityisesti luontaiset hieskoivun taimet, vaikkakin olivat ryhmittyneet ojien varteen, täydensivät taimikoita merkittävästi. Luonnontaimien ansiosta kasvatuskelpoisten taimien määrä nousi keskimäärin yli 800 kpl/ha. Taimitiheys ja aukkoisuus huomioonottaen suurin osa taimikoista oli kasvatuskelpoisuudeltaan vähintään tyydyttäviä. Huonoimmin oli onnistunut rauduskoivun viljely, erityisesti turvemaiden pelloille.

  • Hytönen, ORCID ID:E-mail jyrki.hytonen@metla.fi (email)
artikkeli id 6437. Tutkimusartikkeli
Jukka Aarnio, Tapio Rantala. (1999). Peltojen luontaisen metsityksen yksityistaloudellinen kannattavuus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 1 artikkeli id 6437. https://doi.org/10.14214/ma.6437

Tutkimuksessa tarkastellaan peltojen luontaisen metsityksen yksityistaloudellista kannattavuutta sekä metsänomistajan itse rahoittamana että valtion metsänparannusavustuksella eri puolilla maata. Aineistona käytettiin pellonmetsityskokeita, joille oli syntynyt hieskoivun taimikoita. Kannattavuuskriteereinä käytettiin nettonykyarvoa ja sisäistä korkoa.

Peltojen luontaiset metsitykset olivat kannattavia (nykyarvot positiivisia) koko maassa metsänparannusrahoituksella ja myyntituloverotuksella 3 %:n korkokannalla. Kivennäispelloilla nettotuottojen nykyarvon keskiarvo oli 1 700 mk ja sisäisten korkojen keskiarvo 5,4 % sekä turvepelloilla hieman alle 1 600 mk ja 5,1 %.

Luontaisessa metsityksessä tulisi suosia aktiivisesta kasvinviljelystä äskettäin vapautuneita tai vain lyhyen ajan kesantona olleita peltoja. Kivennäismaiden pelloilla istutus on yleensä maanomistajan kannalta kannattavin vaihtoehto. Erityisesti kivennäismaita hankalammin metsitettäviksi osoittautuneilla suopelloilla on myös luontainen metsittäminen varteenotettava vaihtoehto, koska kannattavuusero luontaisen metsityksen ja istutuksen välillä jää turvemailla pienemmäksi. Valintaan vaikuttavat kuitenkin oleellisesti maanomistajan pääomalleen asettama tuottovaatimus ja toisaalta käytettävissä olevan julkisen rahoituksen ja oman rahoituksen osuudet.

  • Aarnio, ORCID ID:E-mail jukka.aarnio@metla.fi (email)
  • Rantala, ORCID ID:
artikkeli id 6960. Tutkimusartikkeli
Erkki Verkasalo, Pauli Rintala. (1998). Rauduskoivun pystykarsintavikojen riippuvuus oksien paksuudesta, laadusta ja karsinnan vuodenajasta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2 artikkeli id 6960. https://doi.org/10.14214/ma.6960

Pystykarsinta on tehokas keino lisätä oksattoman puun tuotosta koivulla ja kohottaa sen arvoa vaneri-, saha- ja huonekaluteollisuuden raaka-aineena. Toimenpide voi kuitenkin lisätä väri- ja lahovikoja. Eteläsuomalaisissa istutusrauduskoivikoissa tutkittiin vioittumisriskin yhteyttä karsittavien oksien kokoon ja laatuun sekä karsintavuodenaikaan. Kolmen kokeen 480 rauduskoivusta tutkittiin noin 3 000 karsittua oksaa 4–12 vuoden kuluttua karsinnasta. Kaikki kuolleina karsitut oksat olivat kuorettomalta läpimitaltaan vain alle 10 mm, elävinä karsittuja oli aina 30 millimetriin asti.

Alle 10 mm:n oksien karsimiseen ei liittynyt väri- tai lahovikariskiä ja noin 70 % oksista oli kyljestynyt kokonaan 5–6 vuoden kuluttua karsinnasta. Yli 20 mm:n elävistä oksista oli kyljestynyt vain alle 20 %. Niistä levisi runsaasti väri- ja lahovikoja ympäröivään puuaineeseen, varsinkin rungon ytimen suuntaan. Alle 15 mm:n oksista väri- ja lahoviat eivät laajentuneet ulospäin karsinnan jälkeen syntyneeseen puuaineeseen. Karsittujen oksien läpimitalla ei ollut yhteyttä väri- ja lahovikojen esiintymiseen puun ytimessä. Väri- ja lahovikoja puun ytimessä oli eniten rinnankorkeudella ja karsitun oksan kohdalla ja vähiten kannonkorkeudella. Yhdessäkään tapauksessa vika ei ollut muuttunut pehmeäksi lahoksi. Rungon sisään jääneet karsitun oksan osat olivat lähes poikkeuksetta lahoja.

Koivun pystykarsimista tulee välttää syyskesällä ja syksyllä puun valmistautuessa lepokauteen, koska väri- ja lahovikoja syntyy tällöin helposti ja ne leviävät laajalle. Karsinnan kevään ja alkukesän mahla-aikana ei havaittu, aiemmista tutkimuksista poiketen, aiheuttavan keskimääräistä enempää vikoja. Karsittujen oksien kyljestyminen oli nopeinta karsittaessa alku- ja keskikesällä, jolloin myös riski vikaantumisesta oli itse asiassa pienimmillään. Puiden alkuperä ja lannoituskäsittely eivät vaikuttaneet väri- ja lahovikojen syntymiseen tai leviämiseen.

  • Verkasalo, ORCID ID:E-mail erkki.verkasalo@metla.fi (email)
  • Rintala, ORCID ID:
artikkeli id 6959. Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö. (1998). Ruskotäplät istutettujen rauduskoivujen rungoissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2 artikkeli id 6959. https://doi.org/10.14214/ma.6959

Ruskotäpläkärpäsen toukkakäytävät alentavat koivupuutavaran arvoa aiheuttamalla tuotteisiin epäsäännollisiä tummia juovia. Iältään 18–31-vuotiaissa istutuskoivuissa oli paljain silmin erottuvia ruskotäpliä peltomailla noin 1,5-kertaisesti metsämaihin verrattuna. Ruskotäpliä oli eniten suurimmissa koivuissa riippumatta siitä, johtuiko hyvä kasvu puun vallitsevasta asemasta, viljavasta kasvupaikasta tai metsikön harvuudesta. Pelto- tai metsämaiden eri ikäluokissa noin kolmannes täplämäärän vaihtelusta oli metsiköiden välistä. Metsikön sisäisestä vaihtelusta puolet selittyi puun läpimitalla.

Paljain silmin havaittavia toukkakäytäviä oli rinnankorkeudella iästä ja kasvupaikasta riippuen keskimäärin 35–70 kpl. Yli 200 käytävää sisältävät koivut olivat harvinaisia. Rinnankorkeudelta puhtaita oli metsämaiden koivuista alle 20 % ja peltomailla keskimäärin 6 %. Rinnankorkeudelta ylöspäin ruskotäplien määrä puolittui 6 m:n korkeuteen mennessä, ja alaspäin se kaksinkertaistui noin 40 cm:n korkeuteen mennessä. Ruskotäplätiheys puuaineessa kohosi maksimiin noin 6 cm:n etäisyydellä puun ytimestä rinnankorkeudella ja aleni sen jälkeen syntyneissä vuosilustoissa. Varttuneimmissa koivikoissa yli 10–12 cm:n etäisyydelle ytimestä syntyvät lustot olivat lähes puhtaita. Ylempänä rungolla ruskotäplätiheyden maksimi oli kauempana ytimestä.

Uudet tulokset eivät aiheuta muutostarvetta istutuskoivikon kasvatusohjeisiin. Kasvupaikan viljavuuden alentuessa ja puuston kasvatustideyden lisääntyessä ruskotäplät tosin lievästi vähenivät, mutta samalla koivikon tuotos ja järeys alenivat. Kiertoajan pituudella lienee suurempi vaikutus sorviviilun ruskotäläisyyteen kuin puuston käsittelyllä, koska ruskotäplät ovat harvinaisia kookkaiden koivutukkien pintapuussa.

  • Niemistö, ORCID ID:E-mail pentti.niemisto@metla.fi (email)
artikkeli id 6959. Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö. (1998). Ruskotäplät istutettujen rauduskoivujen rungoissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2 artikkeli id 6959. https://doi.org/10.14214/ma.6959

Ruskotäpläkärpäsen toukkakäytävät alentavat koivupuutavaran arvoa aiheuttamalla tuotteisiin epäsäännollisiä tummia juovia. Iältään 18–31-vuotiaissa istutuskoivuissa oli paljain silmin erottuvia ruskotäpliä peltomailla noin 1,5-kertaisesti metsämaihin verrattuna. Ruskotäpliä oli eniten suurimmissa koivuissa riippumatta siitä, johtuiko hyvä kasvu puun vallitsevasta asemasta, viljavasta kasvupaikasta tai metsikön harvuudesta. Pelto- tai metsämaiden eri ikäluokissa noin kolmannes täplämäärän vaihtelusta oli metsiköiden välistä. Metsikön sisäisestä vaihtelusta puolet selittyi puun läpimitalla.

Paljain silmin havaittavia toukkakäytäviä oli rinnankorkeudella iästä ja kasvupaikasta riippuen keskimäärin 35–70 kpl. Yli 200 käytävää sisältävät koivut olivat harvinaisia. Rinnankorkeudelta puhtaita oli metsämaiden koivuista alle 20 % ja peltomailla keskimäärin 6 %. Rinnankorkeudelta ylöspäin ruskotäplien määrä puolittui 6 m:n korkeuteen mennessä, ja alaspäin se kaksinkertaistui noin 40 cm:n korkeuteen mennessä. Ruskotäplätiheys puuaineessa kohosi maksimiin noin 6 cm:n etäisyydellä puun ytimestä rinnankorkeudella ja aleni sen jälkeen syntyneissä vuosilustoissa. Varttuneimmissa koivikoissa yli 10–12 cm:n etäisyydelle ytimestä syntyvät lustot olivat lähes puhtaita. Ylempänä rungolla ruskotäplätiheyden maksimi oli kauempana ytimestä.

Uudet tulokset eivät aiheuta muutostarvetta istutuskoivikon kasvatusohjeisiin. Kasvupaikan viljavuuden alentuessa ja puuston kasvatustideyden lisääntyessä ruskotäplät tosin lievästi vähenivät, mutta samalla koivikon tuotos ja järeys alenivat. Kiertoajan pituudella lienee suurempi vaikutus sorviviilun ruskotäläisyyteen kuin puuston käsittelyllä, koska ruskotäplät ovat harvinaisia kookkaiden koivutukkien pintapuussa.

  • Niemistö, ORCID ID:E-mail pentti.niemisto@metla.fi (email)
artikkeli id 6233. Tutkimusartikkeli
Tenho Hynönen, Timo Saksa. (1997). 1970- ja 1980-luvuilla tehtyjen pellonmetsitysten onnistuminen Pohjois-Karjalassa. Metsätieteen aikakauskirja 4/1997: 455-476. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 4 artikkeli id 6233. https://doi.org/10.14214/ma.6233

Tutkimuksessa tarkasteltiin 1970- ja 1980-luvuilla toteutettujen pellonmetsitysten onnistumista sekä kivennäis- että turvemaapelloilla. Metsityspuulajeina olivat mänty ja kuusi turvemaapelloilla sekä em. lisäksi rauduskoivu kivennäismaapelloilla. Kaikkiaan tutkittuja taimikoita oli 108 kpl. Pelloista suurin osa oli raivattu mustikkaisista tai sitä viljavammista metsämaista.

Kivennäismaapelloilla metsitystulos oli parempi kuin turvemaapelloilla. Turvemaapeltojen männiköissä kasvatuskelpoisia istutustaimia oli keskimäärin 800 kpl/ha, kun niitä kivennäismaapelloilla oli yli 1 500 kpl/ha. Kuusikoissa vastaavat tiheydet olivat 1 700 ja 1 400 kpl/ha. Koivikoissa kasvatuskelpoisten taimien määrä oli eri ikäluokissa keskimäärin 1 000 kpl/ha. Luontaisilla havupuilla ei ollut metsitystulokseen vaikutusta, mutta hieskoivu paransi turvemaapeltojen metsitystulosta.

Hitaammasta alkukehityksestä huolimatta kuuset saavuttivat kivennäismaapelloilla lähes mäntyjen pituuden (7–8 m) 19 vuoden iällä. Vastaavalla iällä koivikot olivat lähes 13-metrisiä. Turvemaapelloilla männyn pituuskehitys vastasi lähes kivennäismaapeltojen männiköiden kehitystä. Sen sijaan turvemaapeltojen kuusikoiden pituus oli 19 vuoden iällä vain puolet kivennäismaapeltojen kuusikoiden pituudesta. Kuusikoiden ja männiköiden tilavuusero oli kivennäismaapeltojen ja turvemaapeltojen välillä pituuskehitystäkin suurempi. Parhaiten onnistuneissa vanhimmissa metsityskohteissa puuston tilavuus ylitti 100 m3/ha. Runkomutka oli yleisin laatua heikentävä tekijä sekä männyllä että koivulla. Männyn sahauskelpoisuutta heikentäviä vikoja oli yli 80 %:lla istutusmännyistä. Turvemaapeltojen kuusikoissa erilaisia latvavaurioita esiintyi 80 %:lla rungoista.

  • Hynönen, ORCID ID:E-mail tenho.hynonen.psmk@pp.kolumbus.fi (email)
  • Saksa, ORCID ID:
artikkeli id 6232. Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö. (1997). Ensiharvennuksen ajankohdan ja voimakkuuden vaikutus istutetun rauduskoivikon kasvuun ja tuotokseen. Metsätieteen aikakauskirja 4/1997: 439-454. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 4 artikkeli id 6232. https://doi.org/10.14214/ma.6232

Istutettujen rauduskoivikoiden ensiharvennusreaktiota tutkittiin 17 kestokokeessa, joissa jäävän puuston pohjapinta-ala oli harvennuksen jälkeen 50, 65 ja 80 prosenttia harventamattomasta kontrollista.

Harventamisen seurauksena puuston hehtaarikohtainen tilavuuskasvu aleni, vaikka yksittäiset koivut lisäsivät paksuuskasvuaan voimakkaasti. Tämä harvennusreaktio vastasi ensimmäisellä 5-vuotiskaudella noin 20 % suuruisen puustopääoman vähennyksen mukana menetettyä kasvupotentiaalia. Eniten suhteellista kasvuaan paransivat jäävän puuston pienimmät puut. Järeän koivun kasvatuksen kannalta oli kuitenkin merkittävää, että myös koivikon suurimmat puut lisäsivät voimakkaan harvennuksen jälkeen paksuuskasvuaan noin 30 %. Näin ollen viljavien kasvupaikkojen rauduskoivikoille suositellaan voimakasta ensiharvennuskäsittelyä. Tulosten mukaan rauduskoivun kasvu puutasolla lisääntyi pudotettaessa puustopääoma 65 %:n tasolta 50 %:n tasolle ja edelleen kolmannekseen harventamattomasta, joten hyvinkin voimakkaat käsittelyt voivat olla perusteltuja. Koivun pituuskehitys kuitenkin hidastui näin voimakkaan harvennuksen seurauksena.

Tiheydessä 1 600 kpl/ha kasvavan rauduskoivikon ensiharvennus kannattaa tehdä aikaisintaan 14 metrin valtapituudessa. Harventamattoman koivikon latvukset supistuvat tässä vaiheessa nopeasti, joten aikaa järkevälle ensiharvennukselle on korkeintaan 4–5 vuotta ja tiheämmässä koivikossa tätäkin vähemmän. Taimikonharvennus on tarpeellinen mikäli runkoluku on 2 500 kpl tai enemmän.

  • Niemistö, ORCID ID:E-mail pentti.niemisto@metla.fi (email)
artikkeli id 6476. Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö, Piia Hukki, Erkki Verkasalo. (1997). Kasvupaikan ja puuston tiheyden vaikutus rauduskoivun ulkoiseen laatuun 30-vuotiaissa istutuskoivikoissa. Metsätieteen aikakauskirja 3/1997: 349-374. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 3 artikkeli id 6476. https://doi.org/10.14214/ma.6476

Samanikäisten rauduskoivujen pituus ei eronnut pelto- ja metsämailla, mutta läpimitta oli peltomailla keskimäärin 1 cm suurempi. Metsämailla istutuskoivut olivat lähes kaikilta laatuominaisuuksiltaan parempia kuin peltomailla. Vain alaoksien kuivumisessa ja karsiutumisessa ei ollut eroa. Peltokoivujen paksummat oksat ja voimakkaampi kapeneminen selittyivät vain osittain puiden nopeammalla paksuuskasvulla. Pintaviat ja mutkaisuus olivat yleisempiä peltomailla, mutta pystyoksia esiintyi vähän enemmän metsämailla. Tyvimutkia, lenkoutta ja halkeamia oli metsä- ja peltomailla yhtä paljon. Metsämaiden istutuskoivuissa oli vikoja yhtä paljon tai vähemmän kuin aikaisemmin tutkituissa luonnonkoivuissa. Nopeamman kasvun takia istutuskoivujen oksat olivat paksumpia, mutta tyviosan karsiutumisessa ei ollut suurta eroa.

Hienojen lajitteiden lisääntyminen maassa vähensi koivun runkomuotovikoja, mutta lisäsi rungon kapenemista ja hidasti alaoksien karsiutumista. Lajittunut hietamaa ja toisaalta hiekkamoreeni osoittautuivat oksaisuuslaadun kannalta parhaiksi kasvupaikoiksi rauduskoivulle, mutta tyvimutkia ja lenkoutta niillä esiintyi tavallista enemmän. Kasvun kannalta moreenimaat olivat edullisimpia. Hiesu- ja savimaat olivat sekä kasvun että oksaisuuden suhteen muita kivennäismaita heikoimpia. Suuri orgaanisen aineksen osuus kivennäismaassa edisti koivun paksuuskasvua, mutta lisäsi oksaisuutta ja haaraisuuta. Maalaji vaikutti koivun kasvuun ja laatuun enemmän metsämailla kuin peltomailla.

Rauduskoivun nopea pituuskehitys vähensi koivun oksaisuutta ja paransi ruunkomuotoa, mutta lisäsi hiukan lenkoutta ja tyvimutkaisuutta. Myös kasvatustiheyden kohoaminen paransi koivun laatua vähentämällä rungon kapenemista ja edistämällä alaoksien kuolemista. Saman paksuisten puiden oksanpaksuus aleni runkoluvun kohotessa metsämailla, mutta peltomailla eroa ei havaittu. Harvennusten viivästyminen hidasti kuivien oksien karsiutumista ja supisti elävää latvusta. Tyvimutkia, lenkoutta ja halkeamia esiintyi tiheissä koivikoissa vähemmän kuin harvoissa.

  • Niemistö, ORCID ID:E-mail pentti.niemisto@metla.fi (email)
  • Hukki, ORCID ID:
  • Verkasalo, ORCID ID:
artikkeli id 6515. Tutkimusartikkeli
Tenho Hynönen, Timo Saksa. (1997). Metsitystulos Pohjois-Savon kivennäismaapelloilla. Metsätieteen aikakauskirja 2/1997: 165-180. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 2 artikkeli id 6515. https://doi.org/10.14214/ma.6515

Tutkimuksessa selvitettiin 9-, 14- ja 19-vuotiaiden koivun-, kuusen- ja männynviljelyjen onnistumista kivennäismaapelloilla. Inventoitu otos koostui 27 männiköstä, 24 kuusikosta ja 12 rauduskoivikosta. Metsityksen yhteydessä pellot oli pääosin pallekynnetty; joka viides pelto oli muokkaamatta.

Kasvatuskelpoisen puuston keskimääräinen runkoluku männiköissä oli 1 300 kpl/ha, kuusikoissa 1 700 kpl/ha ja koivikoissa 1 200 kpl/ha. Männiköissä 75 %, kuusikoissa 80 % ja koivikoissa yli 90 % kasvatettavasta puustosta oli viljelytaimia. 9-vuotiaissa metsityksissä kasvatuskelpoisten taimien määrä oli lähes poikkeuksetta alle 1 600 kpl/ha. 14-vuotiaissa kuusikoissa ja koivikoissa sekä 19-vuotiaissa kuusikoissa runkoluku oli vähintään joka toisessa metsityksessä yli 1 600 kpl/ha. Koivikot ja parhaat kuusikot olivat saavuttaneet 19 vuoden aikana ensiharvennusvaiheen.

Viljelymäntyjen ja -kuusten keskipituus oli 7 ja koivujen 13 metriä 19-vuotiaana. Puuston tilavuuden kehitys oli nopein koivikoissa. Vanhimmissa koivikoissa, joista osaa oli jo ensiharvennettu, puuta oli yli 80 m3/ha, kuusikoissa 60 m3/ha ja männiköissä lähes 60 m3/ha. Tekniseltä laadultaan istutusmännyt olivat huonoja, vain 10 % niistä luokiteltiin normaaleiksi.

  • Hynönen, ORCID ID:E-mail tenho.hynonen.psmk@pp.kolumbus.fi (email)
  • Saksa, ORCID ID:
artikkeli id 5799. Tutkimusartikkeli
Kaarlo Kinnunen, Lasse Aro. (1996). Vanhojen pellonmetsitysten tila Länsi-Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja 2/1996: 101-111. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 2 artikkeli id 5799. https://doi.org/10.14214/ma.5799

Länsi-Suomessa 1970-luvun vaihteessa tehdyistä pellonmetsityksistä valittiin satunnaisesti 13 mänty-, 10 kuusi- ja 17 rauduskoivualaa. Metsitykset inventoitiin 23 kasvukautta istutuksen jälkeen. Mänty oli vallitsevana enää kahdeksalla alalla, loput viisi alaa olivat muuttuneet lähinnä hieskoivikoiksi. Kuusi ja rauduskoivu olivat säilyneet vallitsevina yhtä kuusialaa lukuunottamatta. Männiköt sijoittuivat pääosin pituusboniteettiluokkiin 24 ja 27, jotka metsämaalla vastaavat puolukka- ja mustikkatyyppejä. Kuusikot jakautuivat tasan pituusboniteettiluokkiin 27, 30 ja 33 (käenkaali-mustikkatyyppi, lehto ja paremmat). Rauduskoivun pituusboniteetit olivat 22–28 (puolukkatyyppi–lehto). Yli puolet aloista oli luokassa 26 (käenkaali-mustikkatyyppi). Rauduskoivut arvioitiin sekä tekniseltä laadultaan että kunnoltaan parhaiksi ja männyt huonoimmiksi. Lukumääräisesti eniten hyvälaatuisia puita oli kuusikoissa ja vähiten hieskoivu- ja haapavaltaisilla aloilla. Eniten vioituksia aiheutti muun puuston kilpailu. Halla vikuutti lähinnä kuusta, surmakka puolestaan aiheutti vioituksia männyllä. Tyypillistä pellonmetsityksille oli suuri alojen välinen vaihtelu. Keskituotos vastasi käenkaali-mustikkatyypin tuotosta metsämailla.

  • Kinnunen, ORCID ID:E-mail kaarlo.kinnunen@metla.fi (email)
  • Aro, ORCID ID:
artikkeli id 5799. Tutkimusartikkeli
Kaarlo Kinnunen, Lasse Aro. (1996). Vanhojen pellonmetsitysten tila Länsi-Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja 2/1996: 101-111. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 2 artikkeli id 5799. https://doi.org/10.14214/ma.5799

Länsi-Suomessa 1970-luvun vaihteessa tehdyistä pellonmetsityksistä valittiin satunnaisesti 13 mänty-, 10 kuusi- ja 17 rauduskoivualaa. Metsitykset inventoitiin 23 kasvukautta istutuksen jälkeen. Mänty oli vallitsevana enää kahdeksalla alalla, loput viisi alaa olivat muuttuneet lähinnä hieskoivikoiksi. Kuusi ja rauduskoivu olivat säilyneet vallitsevina yhtä kuusialaa lukuunottamatta. Männiköt sijoittuivat pääosin pituusboniteettiluokkiin 24 ja 27, jotka metsämaalla vastaavat puolukka- ja mustikkatyyppejä. Kuusikot jakautuivat tasan pituusboniteettiluokkiin 27, 30 ja 33 (käenkaali-mustikkatyyppi, lehto ja paremmat). Rauduskoivun pituusboniteetit olivat 22–28 (puolukkatyyppi–lehto). Yli puolet aloista oli luokassa 26 (käenkaali-mustikkatyyppi). Rauduskoivut arvioitiin sekä tekniseltä laadultaan että kunnoltaan parhaiksi ja männyt huonoimmiksi. Lukumääräisesti eniten hyvälaatuisia puita oli kuusikoissa ja vähiten hieskoivu- ja haapavaltaisilla aloilla. Eniten vioituksia aiheutti muun puuston kilpailu. Halla vikuutti lähinnä kuusta, surmakka puolestaan aiheutti vioituksia männyllä. Tyypillistä pellonmetsityksille oli suuri alojen välinen vaihtelu. Keskituotos vastasi käenkaali-mustikkatyypin tuotosta metsämailla.

  • Kinnunen, ORCID ID:E-mail kaarlo.kinnunen@metla.fi (email)
  • Aro, ORCID ID:
artikkeli id 5798. Tutkimusartikkeli
Risto Rikala. (1996). Koivun paakkutaimien juurten kasvupotentiaali ja istutusajankohta. Metsätieteen aikakauskirja 2/1996: 91-99. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 2 artikkeli id 5798. https://doi.org/10.14214/ma.5798

Koivun paakkutaimia on istutettu perinteisesti yksivuotisina, kylvövuotta seuraavana keväänä ennen lehtien puhkeamista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan mahdollisuutta istuttaa taimet jo kylvövuoden kesällä ja syksyllä. Koivun paakkutaimien juurten kasvupotentiaalia tutkittiin kasvihuonekokeissa kasvukauden eri vaiheissa sekä seurattiin eri ajankohtina istutettujen koivun paakkutaimien alkumenestystä peltokokeissa. Yksivuotisten koivun paakkutaimien juurten kasvu alkoi keväällä hitaasti ja nopeutui selvästi vasta kesäkuun alun jälkeen, kun lehdet olivat saavuttaneet täyden koon. Keväällä kylvettyjen ja samana kesänä, eri ajankohtina istutettujen, taimien juurten kasvupotentiaali oli voimakkainta ensimmäisellä istutuskerralla heinäkuun puolessavälissä ja heikkeni suoraviivaisesti kohti syksyn istutuskertoja. Pellolle perustetuissa istutusajankohtakokeissa sääolosuhteiltaan normaalin vuoden heinä–elokuussa istutetut koivun paakkutaimet menestyivät yhtä hyvin tai paremmin kuin seuraavana keväänä istutetut taimet. Koivun paakkutaimien kesäistutus edellyttää kuitenkin huolellista taimien käsittelyä ja hoitoa koko istutusketjun ajan.

  • Rikala, ORCID ID:E-mail risto.rikala@metla.fi (email)
artikkeli id 5950. Tutkimusartikkeli
Mikko Moilanen, Ari Ferm, Jorma Issakainen. (1995). Kuusen- ja koivuntaimien alkukehitys korven uudistamisaloilla. Metsätieteen aikakauskirja 2/1995: 115-130. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 2 artikkeli id 5950. https://doi.org/10.14214/ma.5950

Taimien alkukehitystä tutkittiin 1980-luvulla viidellä korpisuon uudistusalalla Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa. Avohakkuun seurauksena tutkimuskohteille vakiintui runsaasti hieskoivua ja vaihtelevasti kuusialikasvosta sisältänyt taimikko. Hakkuualueen mätästysmuokkaus lisäsi kasvualustan taimettumisherkkyyttä. Muutama vuosi maanpinnan käsittelyn jälkeen seurasi kuusella hyvä siemensatovuosi, minkä vuoksi kuusen luontainen taimettuminen oli voimakasta muokkausaloilla reunametsän läheisyydessä. Muokkauspinnoille kehittyi kuitenkin nopeasti karhunsammalkasvusto, mikä ilmeisesti ehkäisi luontaista taimettumista jatkossa tehokkaasti. Jo kahden vuoden kuluttua kasvillisuus peitti 78–97 % muokkauspinnasta. Muokatuilla aloilla olivat yleisiä kasvillisuuden pioneerilajit, kun taas muokkaamattomalla alalla kasvillisuus säilytti aiemman metsä- ja kliimaksluonteensa.

Turve- ja kivennäismaasekoitteiselle muokkauspinnalle tehty kuusen hajakylvö tuotti kahdessa vuodessa runsaasti taimia. Kylvöalojen hehtaarikohtainen taimimäärä kohosi kokeesta riippuen 6 600–42 000 kpl:een, ja taimimäärät pysyivät lähes samoina neljän seuraavan vuoden aikana. Tulosta on pidettävä hyvänä verrattuna aiempiin kokemuksiin kuusen kylvöstä. Muokkausaloille tehty hieskoivun hajakylvö lisäsi hieskoivujen määrää selvästi vain niissä kohteissa, joissa luontainen koivuttuminen jäi vähäiseksi.

Kuusen paljasjuuritaimien istutus muokattuun kasvualustaan onnistui hyvin – kuolleisuus jäi pieneksi ja taimet kasvoivat ripeästi kuuden vuoden tutkimusjakson aikana. Kahdessa kohteessa esiintyi kuitenkin hallavaurioita ja yhdessä kokeessa rouste nosteli pieniä kuusen paakkutaimia. Rauduskoivun istutustaimet menestyivät aluksi hyvin, mutta kärsivät jatkossa yleisesti eläintuhoista, joita aiheuttivat lähinnä porot, hirvet ja jänikset.

  • Moilanen, ORCID ID:E-mail mikko.moilanen@metla.fi (email)
  • Ferm, ORCID ID:
  • Issakainen, ORCID ID:
artikkeli id 5948. Tutkimusartikkeli
Kari Mielikäinen, Sauli Valkonen. (1995). Kaksijaksoisen kuusi–koivu-sekametsikön kasvu. Metsätieteen aikakauskirja 2/1995: 81-97. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 2 artikkeli id 5948. https://doi.org/10.14214/ma.5948

Tutkimuksessa tarkasteltiin nuoren kuusikon kasvattamista koivuylispuuston alla. Tutkimusongelmana oli selvittää, kuinka paljon tiheydeltään ja kooltaan vaihteleva koivuylispuusto tuottaa puuta ja kuinka paljon se hidastaa kuusikon kehitystä. Tutkimuksessa laadittiin kertamittausaineistoon perustuvat kasvumallit. Niiden lisäksi sovellettiin aiemmassa sekametsätutkimuksessa laadittuja malleja.

Tutkimusaineisto käsitti 31 sekametsikköä lehtomaisilla ja tuoreilla kankailla Etelä-Suomessa. Kuusikoiden biologinen ikä oli 15–39 vuotta ja koivikoiden rinnankorkeusikä 17–77 vuotta. Koivuylispuusto oli poistettu 6 metsiköstä.

Malleilla ennustettua puuston kehitystä tarkasteltiin kahdessa esimerkkimetsikössä kolmena kasvattamisvaihtoehtona: koivuylispuuston poistaminen, ylispuuston harventaminen ja käsittelemätön metsikkö. Koivuylispuusto tuotti enemmän puuta (3,5–11,2 m3 ha–1 v–1) kuin sen kasvattaminen vähensi kuusikon tuotosta (kasvutappio 0,6–4,4 m3 ha–1 v–1). Harvennus lisäsi nuoren, tiheän koivikon tukkipuun tuotosta selvästi, mutta pienensi sitä vanhassa, järeäpuustoisessa koivikossa.

  • Mielikäinen, ORCID ID:E-mail kari.mielikainen@metla.fi (email)
  • Valkonen, ORCID ID:
artikkeli id 5948. Tutkimusartikkeli
Kari Mielikäinen, Sauli Valkonen. (1995). Kaksijaksoisen kuusi–koivu-sekametsikön kasvu. Metsätieteen aikakauskirja 2/1995: 81-97. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 2 artikkeli id 5948. https://doi.org/10.14214/ma.5948

Tutkimuksessa tarkasteltiin nuoren kuusikon kasvattamista koivuylispuuston alla. Tutkimusongelmana oli selvittää, kuinka paljon tiheydeltään ja kooltaan vaihteleva koivuylispuusto tuottaa puuta ja kuinka paljon se hidastaa kuusikon kehitystä. Tutkimuksessa laadittiin kertamittausaineistoon perustuvat kasvumallit. Niiden lisäksi sovellettiin aiemmassa sekametsätutkimuksessa laadittuja malleja.

Tutkimusaineisto käsitti 31 sekametsikköä lehtomaisilla ja tuoreilla kankailla Etelä-Suomessa. Kuusikoiden biologinen ikä oli 15–39 vuotta ja koivikoiden rinnankorkeusikä 17–77 vuotta. Koivuylispuusto oli poistettu 6 metsiköstä.

Malleilla ennustettua puuston kehitystä tarkasteltiin kahdessa esimerkkimetsikössä kolmena kasvattamisvaihtoehtona: koivuylispuuston poistaminen, ylispuuston harventaminen ja käsittelemätön metsikkö. Koivuylispuusto tuotti enemmän puuta (3,5–11,2 m3 ha–1 v–1) kuin sen kasvattaminen vähensi kuusikon tuotosta (kasvutappio 0,6–4,4 m3 ha–1 v–1). Harvennus lisäsi nuoren, tiheän koivikon tukkipuun tuotosta selvästi, mutta pienensi sitä vanhassa, järeäpuustoisessa koivikossa.

  • Mielikäinen, ORCID ID:E-mail kari.mielikainen@metla.fi (email)
  • Valkonen, ORCID ID:

Katsaus

artikkeli id 6962. Katsaus
Arja Lilja, Sakari Lilja, Timo Kurkela. (1998). Sienitaudit metsäpuiden taimitarhoilla Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2 artikkeli id 6962. https://doi.org/10.14214/ma.6962

Artikkeli on yhteenveto pääasiassa suomalaisista tutkimuksista, joita on tehty metsäpuiden taimitarhoilla tuhoja aiheuttavista sienitaudeista. Taudeista kerrotaan niiden oireet, tartuntatavat ja olosuhteet, joissa taimet altistuvat taudeille sekä mahdolliset torjuntatoimenpiteet.

  • Lilja, ORCID ID:E-mail arja.lilja@metla.fi (email)
  • Lilja, ORCID ID:
  • Kurkela, ORCID ID:
artikkeli id 6962. Katsaus
Arja Lilja, Sakari Lilja, Timo Kurkela. (1998). Sienitaudit metsäpuiden taimitarhoilla Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2 artikkeli id 6962. https://doi.org/10.14214/ma.6962

Artikkeli on yhteenveto pääasiassa suomalaisista tutkimuksista, joita on tehty metsäpuiden taimitarhoilla tuhoja aiheuttavista sienitaudeista. Taudeista kerrotaan niiden oireet, tartuntatavat ja olosuhteet, joissa taimet altistuvat taudeille sekä mahdolliset torjuntatoimenpiteet.

  • Lilja, ORCID ID:E-mail arja.lilja@metla.fi (email)
  • Lilja, ORCID ID:
  • Kurkela, ORCID ID:
artikkeli id 6962. Katsaus
Arja Lilja, Sakari Lilja, Timo Kurkela. (1998). Sienitaudit metsäpuiden taimitarhoilla Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2 artikkeli id 6962. https://doi.org/10.14214/ma.6962

Artikkeli on yhteenveto pääasiassa suomalaisista tutkimuksista, joita on tehty metsäpuiden taimitarhoilla tuhoja aiheuttavista sienitaudeista. Taudeista kerrotaan niiden oireet, tartuntatavat ja olosuhteet, joissa taimet altistuvat taudeille sekä mahdolliset torjuntatoimenpiteet.

  • Lilja, ORCID ID:E-mail arja.lilja@metla.fi (email)
  • Lilja, ORCID ID:
  • Kurkela, ORCID ID:

Tiedonanto

artikkeli id 6224. Tiedonanto
Heli Viiri. (2004). Rauduskoivu ja kenttäkerroksen kasvit tukkimiehentäin ravintona. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 3 artikkeli id 6224. https://doi.org/10.14214/ma.6224

Rauduskoivun ja kenttäkerroksessa esiintyvien kasvien kelpaavuutta tukkimiehentäin (Hylobius abietis) ravintona tutkittiin syöttökokein. Rauduskoivun syöttökokeessa 1-vuotiaat taimet leikattiin tyveltä 10 cm:n pituisiksi kapuloiksi, joita tarjottiin tukkimiehentäille yksittäin petrimaljoilla. Kaikkiaan 30 kärsäkkään annettiin ruokailla kapuloilla 7 vuorokauden ajan. Yhden, kolmen ja seitsemän syöntivuorokauden kuluttua syöntilaikut kopioitiin tussilla muovikalvoille. Syöntilaikut kuvattiin digitaalisella kameralla ja niiden yhteispinta-ala laskettiin. Kaikki tukkimiehentäit yhtä kokeen alussa kuollutta yksilöä lukuun ottamatta söivät runsaasti rauduskoivua. Kokeen loppuun mennessä tukkimiehentäit olivat syöneet keskimäärin 1 104 mm2 rauduskoivun kuorta, mikä oli 81 % taimikapuloiden kokonaiskuoripinta-alasta. Tukkimiehentäi on siten potentiaalinen taimituhojen aiheuttaja rauduskoivulla. Maastohavainnot metsänuudistamisalueilta tukevat tätä tulosta. Lisäksi tarkkailtiin syöttökoehäkeissä uudistusalalta siirrettyjen kasvien kelpaavuutta tukkimiehentäin ravintona. Erityisen runsaasti syöntivioitusjälkiä löydettiin suopursun, kanervan ja mustikan varsista, puolukan varsista ja lehdistä sekä pihlajan rungolta.

  • Viiri, ORCID ID:E-mail heli.viiri@metla.fi (email)
artikkeli id 6112. Tiedonanto
Sauli Valkonen, Antti Miettinen, Juha Ruuska. (2003). Onko koivu- ja haapasäästöpuiden vaikutus männyn taimikon kehitykseen erilainen kuin mäntysäästöpuiden? Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 4 artikkeli id 6112. https://doi.org/10.14214/ma.6112

Tutkimuksessa selvitettiin onko koivu- ja haapasäästöpuiden vaikutus männyn taimien kasvuun ja taimikoiden kehitykseen erilainen kuin mäntysäästöpuiden vaikutus. Tutkimusaineisto hankittiin mittaamalla kertakoealoja kuudella eteläsuomalaisella männyn uudistusalalla, joilla oli koivu- ja haapasäästöpuita tai niiden vallitsemia säästöpuuryhmiä. Mäntysäästöpuiden vaikutukselle aikaisemmassa tutkimuksessa laadituilla malleilla ennustettiin haapa- ja koivusäästöpuiden vaikutukset taimien pituuden ja läpimitan kehitykseen sekä taimikon tiheyteen niin kuin ne olisivat olleet mäntyjä, ja tuloksia verrattiin mitattuihin tunnuksiin. Tulokset osoittivat, että koivu- ja haapasäästöpuiden suora, kilpailusta johtuva haitta männyn taimikon kehitykselle on pienempi kuin saman kokoisten mäntysäästöpuiden. Haapasäästöpuista seuraa kuitenkin vesottumisongelmia: niiden ympärille syntyy runsaasti juurivesoja ainakin 10 metrin etäisyydelle asti.

  • Valkonen, ORCID ID:E-mail sauli.valkonen@metla.fi (email)
  • Miettinen, ORCID ID:
  • Ruuska, ORCID ID:
artikkeli id 6122. Tiedonanto
Katri Paukkonen, Jari Luostarinen, Jukka Asp, Antti Asikainen. (1999). Koivusahatavaran muodon- ja värinmuutokset kuivauksessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2 artikkeli id 6122. https://doi.org/10.14214/ma.6122

Tutkimuksessa selvitettiin erilaisten kuivauskaavojen vaikutusta koivusahatavaran muodonmuutoksiin sekä kuivausolojen vaikutusta puuaineen väriin. Koepuut kaadettiin kahdelta eri kasvupaikalta. Tutkitut laudat sahattiin eri osista runkoa käyttäen sekä tukin pinnan että ytimen suuntaista sahaustapaa. Kaksi lautaerää kuivattiin sääkaapissa eri kuivauskaavoilla, yksi erä sisällä normaaleissa huoneoloissa. Lisäksi yksi erä kuivattiin kamarissa. Laudoista mitattiin muodonmuutokset kuivauksen aikana, heti kuivauksen päätyttyä sekä työstökokeiden jälkeen. Kuivauksen jälkeen höylätyistä laudoista mitattiin heijastusspektrit spektrofotometrillä ja niistä laskettiin värikoordinaatit.

Tukin pinnan suuntaisesti sahatut laudat vääntyivät vähemmän kuin ytimen suuntaisesti sahatut laudat. Eri tavoin kuivattujen lautojen muodonmuutokset ja väri erosivat selvästi toisistaan. Huoneoloissa kuivatut laudat säilyivät väriltään hyvin vaaleina, kun taas sääkaapissa kuivatut laudat tummuivat. Tummuneet laudat sisälsivätkin selvästi vähemmän proanthosyanidiineja kuin vaaleina säilyneet laudat. Etenkin laudat, joiden lape oli säteen suuntainen, kieroutuivat ja vääntyivät voimakkaasti, mutta hajonta oli suuri sekä eri kuivauksien välillä että yksittäisissä kuivauksissa. Huoneoloissa kuivatut laudat säilyttivät parhaiten alkuperäisen muotonsa, mutta ne kutistuivat eniten. Havupuusahatavaraa varten standardoidut muotovikojen mittausmenetelmät osoittautuivat huonosti sopiviksi koivulle.

  • Paukkonen, ORCID ID:
  • Luostarinen, ORCID ID:
  • Asp, ORCID ID:
  • Asikainen, ORCID ID:

Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit