Articles containing the keyword 'kasvu'.

Tutkimusartikkeli

artikkeli id 7808. Tutkimusartikkeli
Hannu Hökkä, Jaakko Repola. (2018). Pienaukkohakkuun uudistumistulos Pohjois-Suomen korpikuusikossa 10 vuoden kuluttua hakkuusta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2018 artikkeli id 7808. https://doi.org/10.14214/ma.7808

Tutkimuksessa tarkastellaan pienaukkohakkuun uudistumistulosta kahdessa korpikuusikkoon perustetussa kenttäkokeessa. Talvella 2004–2005 hakattiin Tervolan Lintupirtillä 24 kpl läpimitaltaan 10, 15 ja 20 m pienaukkoa ja Oulun Asmonkorvessa 18 kpl läpimitaltaan 15, 20 ja 25 m:n pienaukkoa. Keväällä 2015 inventoitiin yli 20 cm pituisten kasvatuskelpoisten taimien määrä, taimien keskipituus ja pituuskasvu. Taimien pituuskasvulle laadittiin regressiomalli, jolla ennustettiin rinnankorkeuden saavuttamisikää. Tulosten mukaan kummassakin kokeessa 10 vuoden kuluttua hakkuusta pienaukoilla oli kasvatuskelpoisia kuusia hieman yli 2200 ha–1 (vaihtelu 0–3000 ha–1) ja niiden keskipituus oli Tervolassa 73 cm ja Oulussa 84 cm. Taimien keskipituus ja koivun taimien osuus kasvoivat aukon koon kasvaessa. Tervolan pienillä avohakkuualoilla (pinta-alaltaan 0,2–0,3 ha) oli keskimäärin 750 kasvatuskelpoista kuusta ja 650 koivua hehtaarilla. Tulosten perusteella pienaukkohakkuun uudistumistulos korpikuusikossa oli keskimäärin varsin hyvä ja selvästi ylitti metsälain vähimmäisvaatimuksen 10 vuodessa, joten sitä voidaan suositella korpikuusikoiden luontaisen uudistamisen menetelmäksi.

  • Hökkä, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Oulu ORCID ID:E-mail hannu.hokka@luke.fi (email)
  • Repola, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Rovaniemi ORCID ID:E-mail jaakko.repola@luke.fi
artikkeli id 6025. Tutkimusartikkeli
Kari T. Korhonen, Antti Ihalainen, Heli Viiri, Juha Heikkinen, Helena M. Henttonen, Juha-Pekka Hotanen, Helena Mäkelä, Seppo Nevalainen, Juho Pitkänen. (2013). Suomen metsät 2004–2008 ja niiden kehitys 1921–2008. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 3 artikkeli id 6025. https://doi.org/10.14214/ma.6025

Tässä julkaisusssa esitetään valtakunnan metsien 10. inventointiin (VMI10) perustuvat tiedot Suomen metsävaroista ja metsien tilasta. Maastotiedot on kerätty vuosina 1996–2004. Tulokset esitetään metsäkeskusalueittain, osa tuloksista myös puuntuotannon rajoitusten ja metsänomistajaryhmän mukaan jaoteltuna. Metsien kehitystä tarkastellaan vertailemalla tuloksia aiempien inventointien tuloksiin 1920-luvun alun VMI1:stä lähtien. Julkaisussa esitetään myös VMI10:ssä käytetyt mittaus- ja laskentamenetelmät. Suomen metsien puumäärä on jatkanut lisäystään. Puuston kokonaistilavuus on 2,2 miljardia kuutiometriä, kun 1920-luvun alussa nykyisen Suomen puuston määrä oli 1,4 miljardia kuutiometriä. Puuston vuotuinen kasvu oli inventointia edeltäneillä 5 vuoden mittausjaksoilla lähes 100 miljoonaa kuutiometriä. Suomen metsissä nuorien metsien osuus on suuri, mikä selittää puumäärän lisäystä ja puuston lisääntyvää kasvua. Soiden ojitus on lisännyt metsämaan alaa noin 1,5 miljoonaa hehtaaria, mikä myös selittää puuston määrän ja kasvun lisäystä. Edelliseen inventointiin verrattuna metsämaan ala on kuitenkin pienentynyt maanrakennustoiminnan vaikutuksesta. Metsien terveydentila on hyvä, vakavia tuhoja havaittiin inventoinnissa vain noin 4 %:lla metsä maan alasta. Metsähoidollinen tila on tyydyttävä – 73 % puuntuotannon metsämaan metsistä on metsänhoidolliselta tilataan hyviä tai tyydyttäviä. Nuorissa metsissä on kuitenkin aiempaa enemmän kiireelliä taimikonhoito- ja ensiharvennustarpeita. Metsä-, kitu- ja joutomaan alasta noin 2 %:lla on arvokkaita biotooppeja, jotka VMI:n maasto arvion mukaan todennäköisesti täyttävät metsälain 10 pykälän kriteerit lukuun alueellista yleisyyttä, johon VMI:n arvioinnissa ei ole otettu kantaa. Arvokkaat elinympäristöt on otettu hyvin huomioon metsien käsittelyssä. Lahopuuston määrä on edelliseen inventointiin verrattuna lisääntynyt Etelä-Suomessa, mutta näyttäisi hieman pienentyneen Pohjois-Suomessa.

  • Korhonen, ORCID ID:E-mail kari.t.korhonen@metla.fi (email)
  • Ihalainen, ORCID ID:
  • Viiri, ORCID ID:
  • Heikkinen, ORCID ID:
  • Henttonen, ORCID ID:
  • Hotanen, ORCID ID:
  • Mäkelä, ORCID ID:
  • Nevalainen, ORCID ID:
  • Pitkänen, ORCID ID:
artikkeli id 6025. Tutkimusartikkeli
Kari T. Korhonen, Antti Ihalainen, Heli Viiri, Juha Heikkinen, Helena M. Henttonen, Juha-Pekka Hotanen, Helena Mäkelä, Seppo Nevalainen, Juho Pitkänen. (2013). Suomen metsät 2004–2008 ja niiden kehitys 1921–2008. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 3 artikkeli id 6025. https://doi.org/10.14214/ma.6025

Tässä julkaisusssa esitetään valtakunnan metsien 10. inventointiin (VMI10) perustuvat tiedot Suomen metsävaroista ja metsien tilasta. Maastotiedot on kerätty vuosina 1996–2004. Tulokset esitetään metsäkeskusalueittain, osa tuloksista myös puuntuotannon rajoitusten ja metsänomistajaryhmän mukaan jaoteltuna. Metsien kehitystä tarkastellaan vertailemalla tuloksia aiempien inventointien tuloksiin 1920-luvun alun VMI1:stä lähtien. Julkaisussa esitetään myös VMI10:ssä käytetyt mittaus- ja laskentamenetelmät. Suomen metsien puumäärä on jatkanut lisäystään. Puuston kokonaistilavuus on 2,2 miljardia kuutiometriä, kun 1920-luvun alussa nykyisen Suomen puuston määrä oli 1,4 miljardia kuutiometriä. Puuston vuotuinen kasvu oli inventointia edeltäneillä 5 vuoden mittausjaksoilla lähes 100 miljoonaa kuutiometriä. Suomen metsissä nuorien metsien osuus on suuri, mikä selittää puumäärän lisäystä ja puuston lisääntyvää kasvua. Soiden ojitus on lisännyt metsämaan alaa noin 1,5 miljoonaa hehtaaria, mikä myös selittää puuston määrän ja kasvun lisäystä. Edelliseen inventointiin verrattuna metsämaan ala on kuitenkin pienentynyt maanrakennustoiminnan vaikutuksesta. Metsien terveydentila on hyvä, vakavia tuhoja havaittiin inventoinnissa vain noin 4 %:lla metsä maan alasta. Metsähoidollinen tila on tyydyttävä – 73 % puuntuotannon metsämaan metsistä on metsänhoidolliselta tilataan hyviä tai tyydyttäviä. Nuorissa metsissä on kuitenkin aiempaa enemmän kiireelliä taimikonhoito- ja ensiharvennustarpeita. Metsä-, kitu- ja joutomaan alasta noin 2 %:lla on arvokkaita biotooppeja, jotka VMI:n maasto arvion mukaan todennäköisesti täyttävät metsälain 10 pykälän kriteerit lukuun alueellista yleisyyttä, johon VMI:n arvioinnissa ei ole otettu kantaa. Arvokkaat elinympäristöt on otettu hyvin huomioon metsien käsittelyssä. Lahopuuston määrä on edelliseen inventointiin verrattuna lisääntynyt Etelä-Suomessa, mutta näyttäisi hieman pienentyneen Pohjois-Suomessa.

  • Korhonen, ORCID ID:E-mail kari.t.korhonen@metla.fi (email)
  • Ihalainen, ORCID ID:
  • Viiri, ORCID ID:
  • Heikkinen, ORCID ID:
  • Henttonen, ORCID ID:
  • Hotanen, ORCID ID:
  • Mäkelä, ORCID ID:
  • Nevalainen, ORCID ID:
  • Pitkänen, ORCID ID:
artikkeli id 5759. Tutkimusartikkeli
Esko Välimäki, Annika Kangas. (2009). Kasvumallien toiminnan validointi ylitiheissä metsiköissä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 2 artikkeli id 5759. https://doi.org/10.14214/ma.5759

Nykyisin lähes kaikki metsiä koskevat päätökset, yksittäisistä hakkuu- ja hoitopäätöksistä aina metsänhoito-suositusten muotoiluun ja metsäpoliittisiin päätöksiin perustuvat kasvusimulaattoreihin. Tutkimustietoa kasvun ja erityisesti luonnonpoistuman ennusteiden tarkkuudesta on kuitenkin vähän, etenkin pidemmiltä ennustejaksoilta. Luotettavuutta tyypillisesti arvioidaan keskimäärin koko testiaineistossa, jolloin tietoa mallin käyttäytymisestä soveltamisalueensa rajoilla on vähän. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten MOTTI mallit ennustavat metsien kehitystä ylitiheissä metsiköissä. Erityisesti tarkasteltiin itseharvenemisen ennusteiden onnistumista. Tulokset osoittavat, että metsät voivat kasvaa luontaisesti huomattavasti tiheämpinä kuin käytetyt mallit ennustavat. Tällöin erityisen tiheiden metsien pohjapinta-alan kehitys aliarvioidaan, vaikka tavanomaisempien metsiköiden kasvuennusteet ovat melko tarkkoja. Se voi vaikuttaa paitsi yksittäisten metsiköiden käsittelysuosituksiin, myös mallien perusteella laadittuihin hoitosuosituksiin.

  • Välimäki, ORCID ID:
  • Kangas, ORCID ID:
artikkeli id 6217. Tutkimusartikkeli
Kari T. Korhonen, Antti Ihalainen, Juha Heikkinen, Helena Henttonen, Juho Pitkänen. (2007). Suomen metsävarat metsäkeskuksittain 2004–2006 ja metsävarojen kehitys 1996–2006. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 2B artikkeli id 6217. https://doi.org/10.14214/ma.6217

Julkaisussa esitetään keskeiset metsäkeskuksittaiset metsävaratulokset VMI10:n vuosien 2004–2006 mittausaineistoihin perustuen. Tuloksia verrataan vuosina 1996–2003 tehdyn VMI9:n metsäkeskuksittaisiin tuloksiin.

Tulosten mukaan koko maan puuston määrä ja kasvu ovat edelleen lisääntyneet. Puuston kokonaistilavuus on nyt 2 190 milj. m3 ja vuotuinen kasvu 98,5 milj. m3. Kokonaistilavuuden lisäys on mäntyä ja lehtipuuta. Kuusen tilavuus on pienentynyt 28 milj. m3, vähennyksestä 11 milj. m3 on Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella.

Puuston kasvu on lisääntynyt jokaisen metsäkeskuksen alueella, selvimmin Etelä-Savossa, jossa vuotuisen kasvun lisäys on 1,6 milj. m3 VMI9:ssä arvioituun kasvuun verrattuna. Puuston kasvun lisäys selittyy nuorten, hyväkasvuisten metsien alan lisäyksellä. Myös säätekijät lienevät suosineet kasvua viime vuosina, sillä kasvu on ollut jonkin verran pitkän aikavälin keskitasoa ja selvästi VMI9:n kasvunlaskentavuosien keskitasoa korkeammalla. Alle 60-vuotiaiden metsien ala on lisääntynyt Etelä-Suomessa runsaat 400 000 hehtaaria ja Pohjois-Suomessa noin 120 000 hehtaaria. Nuorten metsien alan lisäys näkyy kasvavina taimikonhoito- ja ensiharvennustarpeina tulevalla 10-vuotiskaudella.

Korjaus: Julkaistuissa liitetaulukoissa 1b sekä 2a ja 2b oli puuntuotannon maiden rajaus tehty eri tavalla kuin muiden taulukoiden laskennassa. Korjaus koskee sekä painettua että sähköistä versiota.

  • Korhonen, ORCID ID:E-mail kari.t.korhonen@metla.fi (email)
  • Ihalainen, ORCID ID:
  • Heikkinen, ORCID ID:
  • Henttonen, ORCID ID:
  • Pitkänen, ORCID ID:
artikkeli id 6217. Tutkimusartikkeli
Kari T. Korhonen, Antti Ihalainen, Juha Heikkinen, Helena Henttonen, Juho Pitkänen. (2007). Suomen metsävarat metsäkeskuksittain 2004–2006 ja metsävarojen kehitys 1996–2006. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 2B artikkeli id 6217. https://doi.org/10.14214/ma.6217

Julkaisussa esitetään keskeiset metsäkeskuksittaiset metsävaratulokset VMI10:n vuosien 2004–2006 mittausaineistoihin perustuen. Tuloksia verrataan vuosina 1996–2003 tehdyn VMI9:n metsäkeskuksittaisiin tuloksiin.

Tulosten mukaan koko maan puuston määrä ja kasvu ovat edelleen lisääntyneet. Puuston kokonaistilavuus on nyt 2 190 milj. m3 ja vuotuinen kasvu 98,5 milj. m3. Kokonaistilavuuden lisäys on mäntyä ja lehtipuuta. Kuusen tilavuus on pienentynyt 28 milj. m3, vähennyksestä 11 milj. m3 on Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella.

Puuston kasvu on lisääntynyt jokaisen metsäkeskuksen alueella, selvimmin Etelä-Savossa, jossa vuotuisen kasvun lisäys on 1,6 milj. m3 VMI9:ssä arvioituun kasvuun verrattuna. Puuston kasvun lisäys selittyy nuorten, hyväkasvuisten metsien alan lisäyksellä. Myös säätekijät lienevät suosineet kasvua viime vuosina, sillä kasvu on ollut jonkin verran pitkän aikavälin keskitasoa ja selvästi VMI9:n kasvunlaskentavuosien keskitasoa korkeammalla. Alle 60-vuotiaiden metsien ala on lisääntynyt Etelä-Suomessa runsaat 400 000 hehtaaria ja Pohjois-Suomessa noin 120 000 hehtaaria. Nuorten metsien alan lisäys näkyy kasvavina taimikonhoito- ja ensiharvennustarpeina tulevalla 10-vuotiskaudella.

Korjaus: Julkaistuissa liitetaulukoissa 1b sekä 2a ja 2b oli puuntuotannon maiden rajaus tehty eri tavalla kuin muiden taulukoiden laskennassa. Korjaus koskee sekä painettua että sähköistä versiota.

  • Korhonen, ORCID ID:E-mail kari.t.korhonen@metla.fi (email)
  • Ihalainen, ORCID ID:
  • Heikkinen, ORCID ID:
  • Henttonen, ORCID ID:
  • Pitkänen, ORCID ID:
artikkeli id 6174. Tutkimusartikkeli
Kari T. Korhonen, Juha Heikkinen, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Juho Pitkänen, Tarja Tuomainen. (2006). Suomen metsävarat 2004–2005. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 1B artikkeli id 6174. https://doi.org/10.14214/ma.6174

Tämän julkaisun tarkoituksena on esittää keskeiset metsävaratulokset VMI10:n vuosien 2004 ja 2005 mittausaineistoihin perustuen sekä tarkastella metsävarojen kehittymistä 1996–2003 tehdyn VMI9:n jälkeen. Tulokset ja vertailut esitetään erikseen Etelä- ja Pohjois-Suomelle ja koko maalle.

VMI10:n kahden ensimmäisen vuoden mittausten tulosten mukaan metsämaan ala on 20,16 milj. ha ja kitumaan ala 2,77 milj. ha. Metsämaan metsistä on mäntyvaltaisia kaksi kolmasosaa, kuusivaltaisia yksi neljäsosa ja lehtipuuvaltaisia vajaat 10 %. Edelliseen inventointiin verrattuna varttuneimpien, yli 80-vuotiaiden metsien osuus metsämaasta on hieman pienentynyt ja nuorempien metsien hieman suurentunut. Puuston kokonaistilavuus metsä- ja kitumaalla on 2176 milj. m3, mikä on 85 milj. m3 enemmän kuin VMI9:n mukainen puuston kokonaistilavuus. Kuusen kokonaistilavuus metsämaalla on pienentynyt 40 milj. m3, männyn ja lehtipuiden tilavuudet ovat selvästi kasvaneet. Puuston vuotuinen kasvu oli VMI10:n mittauksia edeltäneinä kasvukausina keskimäärin 97 milj. m3, mikä on lähes 11 milj. m3 enemmän kuin VMI9:n mukainen vuotuinen puuston kasvu. Kasvun lisäys on suurelta osin mäntyä. Kuusenkaan kasvu ei ole vähentynyt, vaikka kuusen kokonaistilavuus on pienentynyt 6 %. Männyn kasvun lisäys selittyy toisaalta sillä, että mäntymetsät ovat pääasiassa nuoria ja lisääntyvän kasvun vaiheessa sekä toisaalta sillä, että VMI9:n kasvunmittausvuosina männyn kasvun taso oli suuressa osassa maata selvästi keskimääräistä alempana. Kuusen kasvu ei ole kokonaistilavuuden vähenemisestä huolimatta pienentynyt, koska nuorien, nopeimmin kasvavien kuusimetsien kokonaistilavuus on suurentunut.

  • Korhonen, ORCID ID:E-mail kari.t.korhonen@metla.fi (email)
  • Heikkinen, ORCID ID:
  • Henttonen, ORCID ID:
  • Ihalainen, ORCID ID:
  • Pitkänen, ORCID ID:
  • Tuomainen, ORCID ID:
artikkeli id 5945. Tutkimusartikkeli
Erkki Tomppo, Tarja Tuomainen, Juha Heikkinen, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Kari T. Korhonen, Helena Mäkelä, Tiina Tonteri. (2005). Lapin metsäkeskuksen alueen metsävarat 1970–2003. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 2B artikkeli id 5945. https://doi.org/10.14214/ma.5945

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Lapin metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset aikavälillä 1970–2003. Lisäksi analysoidaan muutosten syitä. Yhdeksännen inventoinnin otantamenetelmän suunnittelun periaatteet, maastomittaukset ja tuloslaskenta on kuvattu Metsätieteen aikakauskirjassa 2B/1998 ja Pohjois-Suomessa sovellettava otantamenetelmä Metsätieteen aikakauskirjassa 1B/2001. Kolmen pohjoisimman kunnan alueella sovellettiin kaksivaiheista ositettua otantaa. Menetelmä tullaan kuvamaan erillisessä julkaisussa. Uudelleen mitattavien pysyvien koealojen aiheuttamat muutokset mittauksiin on kuvattu julkaisussa Metsätieteen aikakauskirja 2B/2003.

Lapin metsiä alettiin uudistaa voimakkaasti 1950-luvulta lähtien. Samanaikaisesti suojelualueet ovat siirtäneet laajoja alueita pois puuntuotannosta. Erityisesti puuntuotannon metsissä nuorien metsien ala on suuri. Nuoret metsät ovat saavuttamassa korkean kasvun vaihetta. Puuston vuotuinen kasvu on noussut noin 10 vuoden aikana 7,91 milj. m3:sta 11,77 milj. m3:iin eli 49 %. Sekä männyn että kuusen kasvu on noussut 50 %. Puuston poistuma oli lähellä kasvua ja ajoittain lievästi ylitti kasvun 1960-luvulla ja 1970-luvun taitteessa, mutta on sen jälkeen ollut kasvua pienempi. Puuvaranto on noussut 1970-luvun alun 259 milj. m3:stä 341 milj. m3:iin.

Metsänhoidollisin perustein voitaisiin tehdä hakkuita mukaan lukien taimikonhoidot inventointia seuraavalla 10-vuotiskaudella 1,94 milj. hehtaarilla. Myöhässä olevien hakkuiden pinta-ala on 750 000 ha. Taimikonhoitoa tulisi tehdä 390 000 ha ja ensiharvennuksia 400 000 ha. Ojitettuja soita on 770 000 milj.ha. Kunnostusojituksen tarpeessa olevien soiden pinta-ala on 200 000 ha.

Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI9:n mukaan 2,2 % yhteen lasketusta metsä-, kitu- ja joutomaan pinta-alasta. Kuollutta, vähintään 10 cm:n vahvuista puuta on metsä- ja kitumaalla keskimäärin 10,5 m3/ha. Lapin metsät täyttävät ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI edellyttäen, että taimikonhoitoalaa lisätään edellisen 10 vuoden keskimääräisestä tasosta.

  • Tomppo, ORCID ID:E-mail erkki.tomppo@metla.fi (email)
  • Tuomainen, ORCID ID:
  • Heikkinen, ORCID ID:
  • Henttonen, ORCID ID:
  • Ihalainen, ORCID ID:
  • Korhonen, ORCID ID:
  • Mäkelä, ORCID ID:
  • Tonteri, ORCID ID:
artikkeli id 6257. Tutkimusartikkeli
Mervi Talvitie. (2005). Männyn pohjapinta-alan kasvumallien kalibrointi Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueelle. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 1 artikkeli id 6257. https://doi.org/10.14214/ma.6257

Kasvumallien tarkoituksena on kuvata yksittäisen puun tai suuremman puujoukon kehitystä. Niiden käyttökelpoisuus riippuu suurelta osin siitä, miten luotettavasti puuston rakenne ja dynamiikka on saatu kuvattua. MOTTI-simulaattorissa käytettävät kasvumallit tuottavat harhattomia kasvun ennusteita valtakunnan tasolla, mutta pienemmillä, esim. metsäkeskusten alueilla, ennusteet voivat olla harhaisia. Tällaisillekin alueille olisi tärkeää saada kasvunarviot harhattomiksi metsävarojen kehityksen paikallista tilastointia ja puutaselaskelmia ajatellen.

Tässä tutkimuksessa kalibroitiin MOTTI-simulaattorissa käytettävät männyn kivennäis- ja turve maiden pohjapinta-alan kasvumallit Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueelle, ja vertailtiin neljän eritasoisen kalibrointimallin vaikutusta kasvun ennusteeseen. Kalibrointimalleja olivat 1) vakiokalibrointi, 2) metsikkökalibrointi, 3) puukalibrointi ja 4) ikäkalibrointi, jotka estimoitiin sekamalleilla.

Kivennäismailla vakiokalibrointi korjasi pohjapinta-alan kasvun ennustetta noin 23 % pienemmäksi ja turvemailla 17 % suuremmaksi valtakunnallisten kasvumallien ennusteisiin verrattuna. Puustotunnusmuuttujia sisältävät mallit (mallit 3 ja 4) olivat tilastollisesti parhaita, mutta laadinta-aineistosta johtuen niiden soveltuvuus kalibrointimalliksi oli kyseenalainen. Metsikkötunnusmallin jäännöshajonta oli suurempi kuin puustotunnuksia sisältävien mallien, mutta kalibrointimalliksi se soveltui hyvin, sillä selittävät muuttujat olivat tunnuksia, jotka eivät muuttaneet alkuperäisen kasvumallin sisäistä dynamiikkaa.

  • Talvitie, ORCID ID:E-mail mervi.talvitie@helsinki.fi (email)
artikkeli id 6808. Tutkimusartikkeli
Erkki Tomppo, Tarja Tuomainen, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Kari T. Korhonen, Helena Mäkelä, Tiina Tonteri. (2004). Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat 1968–2002. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 3B artikkeli id 6808. https://doi.org/10.14214/ma.6808

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset aikavälillä 1968–2002. Lisäksi analysoidaan muutosten syitä. Yhdeksännen inventoinnin otantamenetelmän suunnittelun periaatteet, maastomittaukset ja tuloslaskenta on kuvattu Metsätieteen aikakauskirjassa 2B/1998 ja Pohjois-Suomessa sovellettava otantamenetelmä Metsätieteen aikakauskirjassa 1B/2001. Uudelleen mitattavien pysyvien koealojen aiheuttamat muutokset mittauksiin on kuvattu julkaisussa Metsätieteen aikakauskirja 2B/2003.

Pohjois-Pohjanmaa on maamme suovaltaisin alue. Metsätalousmaata on 3,12 milj. hehtaaria ja siitä on suota 53%. Soiden ojitus ja muuttuneet metsien käsittelytavat ovat lisänneet puuston kasvua siten, että vuotuinen kasvu on yli kaksinkertainen 1960-luvun lopulla mitattuun kasvuun verrattuna ja on nyt 8,81 milj. m3/v. Männyn kasvu on yli kaksi ja puolikertainen VMI5:n aikaiseen verrattuna. Puuston poistuma ylitti kasvun tai oli lähellä kasvua vielä 1960- ja 1970-luvun taitteessa, mutta on sen jälkeen ollut kasvua pienempi. Puuvaranto on noussut 1960-luvun lopun 119 milj. m3:stä 201 milj. m3:iin.

Metsänhoidollisin perustein voitaisiin hakkuita tehdä inventointia seuraavalla 10-vuotiskaudella 1,3 milj. hehtaarilla. Myöhässä olevien hakkuiden pinta-ala on 360 000 ha. Taimikonhoitoa tulisi tehdä 320 000 ha ja ensiharvennuksia 420 000 ha. Ojitettuja soita on 1,03 milj. ha. Kunnostusojituksen tarpeessa olevien soiden pinta-ala on 320 000 ha.

Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä vastaavia elinympäristöjä on VMI:n mukaan 0,7% yhteen lasketusta metsä-, kitu- ja joutomaan pinta-alasta. Kuollutta, vähintään 10 cm:n vahvuista puuta on metsä- ja kitumaalla keskimäärin 4,4 m3/ha. Pohjois-Pohjanmaan alueen metsät täyttävät ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI.

  • Tomppo, ORCID ID:E-mail erkki.tomppo@metla.fi (email)
  • Tuomainen, ORCID ID:
  • Henttonen, ORCID ID:
  • Ihalainen, ORCID ID:
  • Korhonen, ORCID ID:
  • Mäkelä, ORCID ID:
  • Tonteri, ORCID ID:
artikkeli id 6222. Tutkimusartikkeli
Pekka Tamminen, Anna Saarsalmi. (2004). Viljavien maiden nuorten kuusikoiden neulasten booripitoisuus Etelä-Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 3 artikkeli id 6222. https://doi.org/10.14214/ma.6222

Pohjois-Savossa on kiinnitetty kasvavaa huomiota nuorissa, viljavien kangasmaiden kuusikoissa ilmeneviin kasvuhäiriöihin. Kasvuhäiriön on oletettu aiheutuvan boorin puutteesta. Kasvuhäiriön yleisyyttä ja erityisesti neulasten booripitoisuuksia ja niihin vaikuttavia tekijöitä tutkittiin Etelä-Suomessa (Oulun läänin etelärajaan asti) valtakunnan metsien 9. inventoinnin koealoilla. Selvityksessä oli mukana 110 nuorta kuusikkoa (Picea abies (L.) Karst.), joista kerättiin neulas- ja maanäytteitä sekä määritettiin erilaisia puu- ja metsikkötunnuksia.

Boorin puutosrajan alapuolella olevia pitoisuuksia, alle 5 mg/kg, tavattiin kolmea poikkeusta lukuun ottamatta Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Keski-Suomen ja Etelä-Savon metsäkeskuksissa. Selvästi kasvuhäiriöisiä puita tavattiin samalla alueella.

Neulasten booripitoisuus näytti laskevan pohjoiseen ja itään sekä metsikön tiheyden ja puuston keskiläpimitan myötä. Toisaalta neulasten booripitoisuus oli sitä korkeampi, mitä kosteampi kasvupaikka oli. Maa-analyysimuuttujista parhaiten neulasten booripitoisuutta selittivät kivennäismaan vesiliukoisen boorin pitoisuus ja määrä ja humuskerroksen kokonais- ja vesiliukoisen boorin määrä.

  • Tamminen, ORCID ID:E-mail pekka.tamminen@metla.fi (email)
  • Saarsalmi, ORCID ID:
artikkeli id 6246. Tutkimusartikkeli
Arto Haara, Kari T. Korhonen. (2004). Toimenpide-ehdotusten simulointi laskennallisesti ajantasaistetusta kuvioaineistosta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 2 artikkeli id 6246. https://doi.org/10.14214/ma.6246

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää eri virhelähteiden vaikutus toimenpide-ehdotuksiin, jotka on tuotettu laskennallisesti ajantasaistetusta kuvioaineistosta. Tutkimuksessa tarkasteltuja virhe-lähteitä olivat aineistonmuodostus, mittausvirheet ja ajantasaistus. Tutkimuksessa keskityttiin ensimmäisen suunnittelukauden (5 vuotta) toimenpidetarpeisiin nykyhetkellä tai 5 ja 10 vuoden ajantasaistuksen jälkeen. Kunkin metsikön ”todellisena toimenpidetarpeena” pidettiin puittaisesta inventointitiedosta tuotettua harvennusmalleihin ja uudistamisrajoihin perustuvaa toimenpidetarvetta. Tutkimusaineisto käsitti 274 metsikköä, jotka valittiin Metsäntutkimuslaitoksen pysyviltä kasvukoealoilta, ns. INKA-aineistosta. Lisäksi käytettiin 988:a tarkistusinventointiaineiston metsikköä kuvioittaisen arvioinnin virheiden generoinnissa tutkimusaineistoon. Tutkimusaineistosta muodostettiin puittaiset ja kuvioittaiset lähtötiedostot. Toimenpide-ehdotuksien tuottamisessa ja laskennallisessa ajantasaistuksessa käytettiin MELA-ohjelmistoa. Mittausvirheet osoittautuivat tutkituista virhelähteistä suurimmaksi epävarmuuden aiheuttajaksi sekä puustotunnusten ajantasaistuksessa että toimenpide-ehdotusten ennustamisessa. Puittaisista aineistoista tuotetut toimenpide-ehdotukset, ja erityisesti harvennustarpeen määrittelyt, olivat luotettavampia kuin metsikkötason aineistoilla tuotetut toimenpide-ehdotukset. Kasvumallien avulla ajantasaistettu inventointiaineisto voisi soveltua toimenpide-ehdotusten kannalta metsäsuunnittelun lähtöaineistoksi, mikäli toimenpide-ehdotuksia tarkastellaan puustotietojen ja harvennus- ja uudistamismallien mukaan. Toimenpide-ehdotusten luotettavuuteen vaikutti merkittävästi se, miten kasvumalleissa käytettävä lämpösumma oli johdettu. Jos lämpösummaksi otettiin INKA-aineiston kullekin metsikölle määritetty alkuperäinen lämpösumma, tulokset olivat selvästi heikompia kuin jos lämpösumma määritettiin laskennallisesti vastaavalla tavalla kuin kasvumallien laadinnassa. Lisätutkimusta tarvitaan etenkin laskennallisesti johdettujen ja maastossa arvioitujen toimenpidetarpeiden yhteneväisyydestä.

  • Haara, ORCID ID:E-mail arto.haara@metla.fi (email)
  • Korhonen, ORCID ID:
artikkeli id 6245. Tutkimusartikkeli
Janne Levula, Teuvo Levula, Carl Johan Westman. (2004). Männyntaimikon kehityksen suhde maan ominaisuuksiin käsittelemättömällä ja kulotetulla metsämaalla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 2 artikkeli id 6245. https://doi.org/10.14214/ma.6245

Tutkimuksessa selvitettiin runkoluvun sekä keskiläpimitan, keskipituuden ja runkotilavuuden kasvujen suhdetta maatunnuksiin kahdessa 18–19 vuoden ikäisessä istutetussa männyntaimikossa. Puolet tutkimuksen koealoista (yhteensä 40 kpl) oli käsitelty kulottamalla ja alkuperäinen metsätyyppi vaihteli välillä VT–MT. Koealojen keskipisteessä sijaitsevista näytteenottopisteistä kuvattiin maannosprofiili 0,7 m:n syvyyteen, mitattiin maan vesipitoisuus ja määritettiin lajitekoostumus. Taimikon tila mitattiin 50 m2:n koealalta kunkin näytteenottopisteen ympäriltä. Taimikon kehityksen ja yksittäisten maatunnusten välistä suhdetta tutkittiin ja lisäksi taimikon kehitystä selitettiin maatunnuksia yhdistävillä lineaarisilla malleilla.

Taimikon läpimitan, pituuden ja tilavuuden kasvu oli nopeampaa maannoksen ollessa rautapodsoli kuin maannoksen ollessa humuspodsoli. Huuhtoutumiskerroksen vaaleus (Munsell-value) ja rikastumiskerroksen värikylläiyys (Munsell-chroma) korreloivat positiivisesti ja mittaushetken maan vesipitoisuus negatiivisesti taimikon kasvutunnusten kanssa. Huuhtoutumis- ja rikastumiskerrosten vaaleus selittivät yhdessä 56% männikön keskiläpimitan kasvun vaihtelusta. Viljelytaimikon mittaushetken tiheyttä ei kyetty selittämään maatunnuksilla. Kulotus edesauttoi taimikon elossaoloa, mutta ei vaikuttanut kasvuun.

Tutkimuksen perusteella kohtuullisen helposti havainnoitavat ja puuston kehitysvaiheesta riippumattomat maannosluokka ja kivennäismaan väri ovat lupaavia tarkenteita cajanderilaiselle metsätyypille männyntaimikon tuotoksen arvioimisessa. Sen sijaan nykyisissä uudistamis-maanmuokkausohjeistoissa esiintyvä maalaji vaikuttaa varsin hyödyttömältä tunnukselta ilman tietoa topografiasta.

  • Levula, ORCID ID:E-mail janne.levula@helsinki.fi (email)
  • Levula, ORCID ID:
  • Westman, ORCID ID:
artikkeli id 5787. Tutkimusartikkeli
Erkki Tomppo, Tarja Tuomainen, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Tiina Tonteri. (2003). Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat 1969–2001. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 2B artikkeli id 5787. https://doi.org/10.14214/ma.5787

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1969–2001 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Kainuussa tuli ensi kertaa uudelleen mitattavaksi pysyviä koealoja. Niiden aiheuttamat muutokset mittauksiin on kuvattu tässä julkaisussa.

Metsien käyttö oli poikkeuksellisen voimakasta 1950-luvun lopulta 1980-luvun alkuun, mutta samalla metsien hoitoa tehostettiin. Puuvaranto on noussut vuoden 1969 inventoinnin 113 milj. m3:stä 142 milj. m3:iin. Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 2,8 milj. m3:stä 6,0 milj. m3:iin. Metsien uudistaminen männylle on lisännyt mäntyvaltaisten metsien alan lähes 80 %:iin metsämaan alasta. Samalla männyn kasvu on noussut. Kuusen kasvu on saman suuruinen kuin 5. inventoinnissa. Kahdeksannen inventoinnin jälkeen kaikkien puulajien varannot ja kasvut ovat nousseet.

Voimakkaiden hakkuiden jälkeen metsien ikä- ja kehitysluokkarakenne poikkeavat edelleen tavoitejakaumista. Nuoria kasvatusmetsiä on enemmän ja varttuneita kasvatusmetsiä vähemmän kuin pitkän ajan tasaisten hakkuumahdollisuuksien mukaan niitä tulisi olla. Hakkuut painottuvat siten tulevalla 10-vuotiskaudella ensiharvennuksiin ja jonkin verran vielä uudistushakkuisiin. Metsänhoidollisin perustein voitaisiin hakkuita tehdä 900 000 ha:lla. Näistä ensiharvennuksia on 303 000 ha.

Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI:n mukaan 0,8 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta. Kuollutta puuta on metsä- ja kitumaalla keskimäärin 6,2 m3/ha, mikä on suurin VMI9:ssa tähän mennessä mitatuista metsäkeskuksittaisista keskiarvoista. Alueen metsät täyttävät ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI, edellyttäen, että vuotuista taimikonhoidon alaa lisätään inventointia edeltäneen viiden vuoden keskimääräisestä alasta.

  • Tomppo, ORCID ID:E-mail erkki.tomppo@metla.fi (email)
  • Tuomainen, ORCID ID:
  • Henttonen, ORCID ID:
  • Ihalainen, ORCID ID:
  • Tonteri, ORCID ID:
artikkeli id 6194. Tutkimusartikkeli
Pekka Helenius, Jaana Luoranen, Risto Rikala. (2002). Kesällä istutettavien, kasvussa olevien kuusen paakkutaimien käsittelykestävyys ja maastomenestyminen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 4 artikkeli id 6194. https://doi.org/10.14214/ma.6194

Kasvussa olevien kuusen (Picea abies (L.) Karst.) puolitoistavuotiaiden paakkutaimien vaurioitumis-herkkyyttä käsittelyn aikana tutkittiin Suonenjoelle vuosina 1999 ja 2000 perustetussa koesarjassa. Tutkimuksessa selvitettiin suojaamattoman kuljetuksen (0, 10, 30, 60 ja 120 km ja 0, 50, 100 ja 150 km), taimipakkausten pudottelun (0, 10, 30, 60 ja 120 pudotusta betonilattialle 0,5 m:n korkeudelta), välivarastoinnin (7 ja 14 vrk erilaisissa lämpö- ja valaistusoloissa) sekä yhdistetyn kuljetuksen (0, 50, 100 ja 150 km) ja välivarastoinnin (9 vrk kastellen ja ilman kastelua) vaikutusta kesä-heinäkuussa taimitarhapellolle istutettujen taimien elossaoloon ja kasvuun.

Taimien vaurioitumisherkkyys käsittelyissä ja vaurioiden merkitys taimien myöhemmälle kasvulle osoittautui odotettua vähäisemmäksi. Selvimmin taimien pituuskasvua heikensivät välivarastoinnin aikainen kuivuminen sekä pitkä (100–150 km) suojaamaton kuljetus kesäkuun puolivälissä. Käsittelyillä ei ollut vaikutusta taimien elossaoloon. Vähäisestä vaurioitumisherkkyydestä huolimatta kesällä istutettavat, kasvussa olevat kuusen paakkutaimet kannattaa suojata pitkissä kuljetuksissa ja istuttaa nopeasti kuljetuksen jälkeen tai kastella päivittäin mahdollisen välivarastoinnin aikana.

  • Helenius, ORCID ID:E-mail pekka.helenius@metla.fi (email)
  • Luoranen, ORCID ID:
  • Rikala, ORCID ID:
artikkeli id 6242. Tutkimusartikkeli
Hannu Hökkä, Seppo Kaunisto, Kari T. Korhonen, Juhani Päivänen, Antti Reinikainen, Erkki Tomppo. (2002). Suomen suometsät 1951–1994. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 2B artikkeli id 6242. https://doi.org/10.14214/ma.6242

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien kahdeksanteen inventointiin (VMI8, 1986–1994) perustuvat tiedot maamme suometsistä, soiden pinta-aloista ja niiden muutoksista VMI3:sta (1951–53) lähtien sekä analysoidaan muutosten syitä. Artikkelissa kuvataan suometsiin liittyviä VMI:n mittauksia, yleispiirteet tulosten laskennasta ja keskivirheen arviointimenetelmä. VMI8:n otantamenetelmää, maastomittauksia ja tulosten laskentaa on kuvattu aikaisemmin Etelä-Suomen julkaisuissa (Salminen 1993, Salminen ja Salminen 1998) sekä Pohjois-Suomen ja koko maan julkaisussa (Tomppo ym. 2001a). Tarkastelujaksolla soiden ala on pienentynyt 9,7 milj. ha:sta 8,9 milj. ha:iin, kun ojitetut ohutturpeiset suot ovat VMI:n luokituksen mukaan muuttuneet kivennäismaiksi tai siirtyneet muuhun maankäyttöluokkaan. VMI8:n mukaan ojitettuja soita on 4,6 milj. ha ja ojitettuja kivennäismaita 1,1 milj. ha. Ojitettujen soiden ala ei enää nouse, joten ojitusala jää 1950- ja 1960-lukujen metsäohjelmien suurimpia arvioita pienemmäksi.

Suometsätalouden vaikutukset soiden puuvarannon ja puuston kasvun lisäykseen ovat kuitenkin vähintään metsäohjelmien arvioiden suuruisia. 1950-luvun alussa puuvaranto oli kasvullisilla ja huonokasvuisilla metsä-maan soilla 252 milj. m3. VMI8:n mukaan puuvaranto on metsä- ja kitumaan soilla 377 milj. m3. Puuston vuotuinen kasvu on noussut 9,9 milj. m3:stä 17,4 milj. m3 :iin. VMI3:ssa soiksi luokiteltujen maiden puu-varannoksi arvioitiin VMI8:ssa 430 milj. m3 ja vuotuiseksi kasvuksi 20,1 milj. m3. Sekä puuvarannon että puuston vuotuisen kasvun suhteelliset lisäykset ovat 1950-luvun alun jälkeen olleet soilla selvästi suuremmat kuin kivennäismailla. Ojituksen lisäksi tähän vaikuttavat puustojen erilaiset lähtötilanteet, nykyisten ikärakenteiden erot sekä se, että soilla hakkuut ovat olleet vähäisempiä kuin kivennäismailla.

VMI8:ssa arvioitiin seuraavalla kymmenvuotiskaudella metsämaan soilla olevan erilaisia hakkuutarpeita 2,35 milj. ha, joista taimikonhoitoja ja ensiharvennuksissa on 1,38 milj. ha. Suometsien hakkuiden painopiste on siis vielä jonkin aikaa nuorissa metsissä. Kunnostusojituksen tarpeessa olevia soita on VMI8:n mukaan runsaat 1,5 milj. ha. Kymmenessä vuodessa toteutettuna se vastaa suurempaa vuotuista kunnostusojitustarvetta kuin kansallisessa metsäohjelmassa on esitetty. Puuntuotantoon soveltumattomia soita on ojitettu 450 000 ha, kun taas puuntuotantoon soveltuvaa ojittamatonta suota on 840 000 ha. Ojittamattomia soita on yhteensä 4,3 milj. ha.

  • Hökkä, ORCID ID:E-mail hannu.hokka@metla.fi (email)
  • Kaunisto, ORCID ID:
  • Korhonen, ORCID ID:
  • Päivänen, ORCID ID:
  • Reinikainen, ORCID ID:
  • Tomppo, ORCID ID:
artikkeli id 5861. Tutkimusartikkeli
Kari T. Korhonen, Erkki Tomppo, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Tiina Tonteri, Tarja Tuomainen. (2001). Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat 1966–2000. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 3B artikkeli id 5861. https://doi.org/10.14214/ma.5861

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1966–2000 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alue muuttui vuonna 1996, kun metsälautakunnat muutettiin metsäkeskuksiksi. Tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen metsäkeskuksen alueen tulokset viidennestä inventoinnista eli vuodesta 1966 lähtien.

Metsien käyttö on ollut voimakasta tarkastelujaksolla, mutta samalla metsien hoitoa on tehostettu. Puuvaranto on noussut vuoden 1966 inventoinnin 118 milj. m3:stä 157 milj. m3:iin. Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 4,7 milj. m3:stä 7,2 milj. m3:iin. Kahdeksannen inventoinnin jälkeen kaikkien puulajien varanto ja kasvu ovat nousseet. Kuusen hakkuut ovat 1990-luvun lopulla ylittäneet kasvun, mutta sekä varanto että kasvu ovat nousseet VMI8:n ja VMI9:n välillä toisin kuin useilla muilla alueilla Etelä-Suomessa. Seuraavalla 10-vuotiskaudella voitaisiin hakkuita tehdä metsänhoidollisin perustein 936 000 ha:lla. Näistä ensiharvennuksia on 307 000 ha.

Alle 60-vuotiaiden metsien ala on suurentunut, 61–80-vuotiaiden vähentynyt ja yli 80-vuotiaiden pysynyt likimain ennallaan VMI8:n ja VMI9:n välillä. Uudistuskypsiä ja varttuneita kasvatusmetsiä on vähemmän kuin tasaiset hakkuumahdollisuudet edellyttäisivät. Yli 100-vuotiaita kuusikoita on suhteessa hieman enemmän ja 41–60-vuotiaita vähemmän kuin vastaavan ikäluokan männiköitä. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI:n mukaan 0,66 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta. Kuollutta puuta on metsä- ja kitumaalla keskimäärin 4,5 m3/ha, mikä on suurin VMI9:ssa tähän mennessä mitatuista metsäkeskuksittaisista keskiarvoista. Alueen metsät täyttävät ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI, edellyttäen, että vuotuista taimikonhoidon alaa lisätään inventointia edeltäneen viiden vuoden keskimääräisestä alasta.

  • Korhonen, ORCID ID:E-mail kari.t.korhonen@metla.fi (email)
  • Tomppo, ORCID ID:
  • Henttonen, ORCID ID:
  • Ihalainen, ORCID ID:
  • Tonteri, ORCID ID:
  • Tuomainen, ORCID ID:
artikkeli id 6612. Tutkimusartikkeli
Erkki Tomppo, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Tiina Tonteri, Tarja Tuomainen. (2001). Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat 1966–2000. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 2B artikkeli id 6612. https://doi.org/10.14214/ma.6612

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1966–2000 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Etelä-Savon metsäkeskuksen alue muodostettiin vuonna 1996, kun metsälautakunnat muutettiin metsäkeskuksiksi. Tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen metsäkeskuksen alueen tulokset viidennestä inventoinnista eli vuodesta 1966 lähtien.

Metsä- ja kitumaalla puuston keskitilavuus on 136 m3/ha ja vuotuinen keskikasvu 5,9 m3/ha/v. Puuvaranto on noussut vuoden 1966 inventoinnin 126 milj. m3:stä 170 milj. m3:iin. Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 5,99 milj. m3:stä 7,35 milj. m3:iin. Kahdeksannen inventoinnin jälkeen männyn ja lehtipuiden sekä varanto että kasvu ovat nousseet, kuusen osalta molemmat ovat vähentyneet. Kuusivaltaisten metsien ikärakenteen muutokset selittävät kuusen kasvun alenemista. Muiden puulajien poistumat samoin kuin kokonaispoistuma ovat kuitenkin olleet kasvua pienempiä. Seuraavalla 10-vuotiskaudella voitaisiin hakkuita tehdä metsänhoidollisin perustein 833 000 ha:lla. Näistä ensiharvennuksia on 230 000 ha.

Nuorten ja vanhojen metsien ala on lisääntynyt, keski-ikäisten vähentynyt. Metsien ikä- ja kehitysluokkajakauma antaa tasaiset hakkuumahdollisuudet. Männyn ja kuusen kehitysluokkajakaumat eivät poikkea toisistaan oleellisesti. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI9:n mukaan 0,6 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta ja kuollutta puuta metsä- ja kitumaalla keskimäärin 2,6 m3/ha. Alueen metsät täyttävät pääosin ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI.

  • Tomppo, ORCID ID:E-mail erkki.tomppo@metla.fi (email)
  • Henttonen, ORCID ID:
  • Ihalainen, ORCID ID:
  • Tonteri, ORCID ID:
  • Tuomainen, ORCID ID:
artikkeli id 6454. Tutkimusartikkeli
Kari T. Korhonen, Erkki Tomppo, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Tiina Tonteri, Tarja Tuomainen. (2000). Pirkanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat 1965–1999. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 4B artikkeli id 6454. https://doi.org/10.14214/ma.6454

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Pirkanmaan metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1965–1999 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otanta-asetelmaa, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisussa (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Pirkanmaan metsäkeskuksen alue muuttui vuonna 1996, kun metsälautakunnat muutettiin metsäkeskuksiksi. Tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen alueen tulokset viidennestä inventoinnista eli vuosien 1964–65 inventoinnista lähtien.

Puuston keskitilavuus metsä- ja kitumaalla on noussut 1960-luvun puolen välin 95 kuutiometristä hehtaarilla 1990-luvun lopun 135 kuutiometriin hehtaarilla ja keskikasvu 4,1 kuutiometristä 5,7 kuutiometriin hehtaarilla. Kokonaisvaranto on noussut 90 miljoonasta 127 miljoonaan kuutiometriin. Kuusen osuus puuvarannosta on 47 % ja männyn 35 %. Kahdeksannen inventoinnin jälkeen kasvu on noussut vain vähän. Männyn ja koivun kasvut ovat nousseet, mutta kuusen ja muiden lehtipuiden kasvut ovat laskeneet. Kuusen hakkuut ovat 1990-luvun lopulla ylittäneet kasvun, mikä yhdessä VMI8:aa alemman kasvun tason ja kuusivaltaisten metsien ikärakenteen muutoksen kanssa selittää kuusen kasvun alenemista. Muiden puulajien poistumat, samoin kuin kokonaispoistuma ovat kuitenkin olleet kasvua pienempiä. Uudistuskypsien metsien ala on laskenut ja metsien kehitysluokkajakauma on nyt lähellä tasaisten hakkuumahdollisuuksien mukaista jakaumaa. Männyn ja kuusen kehitysluokkajakaumat poikkeavat kuitenkin toisistaan. Erityisesti alle 50-vuotiaita kuusivaltaisia metsiä on vähän. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI:n mukaan 0,7 % ja potentiaalisia metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeitä habitaatteja, avainbiotooppeja, 8 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta. Valtakunnan metsien inventointiin perustuvat metsäsertifioinnin kriteerit ovat pääosin toteutuneet.

  • Korhonen, ORCID ID:E-mail kari.t.korhonen@metla.fi (email)
  • Tomppo, ORCID ID:
  • Henttonen, ORCID ID:
  • Ihalainen, ORCID ID:
  • Tonteri, ORCID ID:
  • Tuomainen, ORCID ID:
artikkeli id 6065. Tutkimusartikkeli
Mikko Kukkola, Pekka Nöjd. (2000). Kangasmetsien lannoitusten tuottama kasvunlisäys Suomessa 1950–1998. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 4 artikkeli id 6065. https://doi.org/10.14214/ma.6065

Tutkimuksessa selvitettiin vuosina 1950–1998 suoritettujen kangasmaiden lannoitusten vaikutusta metsien kasvuun Suomessa. Arvio perustuu Kukkolan ja Saramäen (1983) kasvulisäysmalliin, joka ennustaa lannoituksella saavutettavaa hehtaarikohtaista kasvureaktiota käyttäen lähtötietoina kasvupaikkaa ja puustoa kuvaavia tietoja sekä lannoitemäärää ja -lajia. Lisäksi lähtötietoina käytettiin metsätilastojen tietoja vuotuisista kangasmetsien lannoituspinta-aloista. Kangasmaiden lannoitusten arvioidaan lisänneen Suomen metsien kasvua yhteensä 16,2 miljoonaa kuutiometriä vuosina 1950–1998. Lisäys on kertynyt noin 35 vuoden aikana, sillä ennen vuotta 1965 metsänlannoitustoiminta oli vähäistä. Suurimmillaan vuotuinen kasvunlisäys oli 1970-luvun loppuvuosina, jolloin lannoitukset lisäsivät metsiemme kasvua noin miljoonalla kuutiometrillä vuosittain. Tutkimuksessa testattiin lisäksi laskelmassa käytettyjen lähtöoletusten vaikutusta lopputulokseen.

  • Kukkola, ORCID ID:E-mail mikko.kukkola@metla.fi (email)
  • Nöjd, ORCID ID:
artikkeli id 6795. Tutkimusartikkeli
Kari T. Korhonen, Erkki Tomppo, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Tiina Tonteri. (2000). Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat 1965–99. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 3B artikkeli id 6795. https://doi.org/10.14214/ma.6795

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1965–1999 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Tomppo ym. 1998). Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen alue muuttui vuonna 1996, kun metsälautakunnat muutettiin metsäkeskuksiksi. Tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen metsäkeskuksen alueen tulokset viidennestä inventoinnista eli vuodesta 1965 lähtien. Hämeen-Uudenmaan alueella ovat puuston keskitilavuus, keskikasvu ja puuston kasvuprosentti maan korkeimpia. Metsä- ja kitumaalla keskitilavuus on 153 m3/ha ja keskikasvu 6,6 m3/ha/v. Kuusen osuus puuvarannosta on niinikään maan korkein 54 %.

Metsien käsittelytapojen muutos nosti puuston kasvua 1970-luvun alusta 1980-luvun puoliväliin. Poistuman jäätyä entiselle tasolle myös puuvaranto alkoi lisääntyä. Se on noussut 1960-luvun puolen välin 106 milj. m3:sta 146 milj. m3:iin. Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 4,9 milj. m3:sta 6,3 milj. m3:iin. Kahdeksannen inventoinnin jälkeen kasvu ei ole enää noussut, vaan päinvastoin laskenut lievästi. Kuusen kasvu on laskenut ja muiden puulajien kasvut ovat nousseet. Hakkuut ovat 1990-luvulla vilkastuneet, mutta viiden inventointia edeltäneen vuoden poistuma on edelleen näiden vuosien keskikasvua pienempi. Kuusen poistuma on aivan viime vuosina ylittänyt sen kasvun. Uudistuskypsien metsien ala on samalla laskenut ja metsien kehitysluokkajakauma on nyt lähellä suositusten mukaista. Metsien metsänhoidollinen tila ei ole huonontunut edellisestä inventoinnista. Myöskään metsien uudistamisen laiminlyönnit eivät ole lisääntyneet. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI:n mukaan 0,6 % ja kaikkia metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeitä habitaatteja, avainbiotooppeja, 11 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta. Valtakunnan metsien inventointiin perustuvat metsäsertifioinnin kriteerit ovat pääosin toteutuneet.

  • Korhonen, ORCID ID:
  • Tomppo, ORCID ID:
  • Henttonen, ORCID ID:
  • Ihalainen, ORCID ID:
  • Tonteri, ORCID ID:
artikkeli id 6148. Tutkimusartikkeli
Kari T. Korhonen, Erkki Tomppo, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Tiina Tonteri. (2000). Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys 1964–98. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 2B artikkeli id 6148. https://doi.org/10.14214/ma.6148

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1966–1998 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Lounais-Suomen metsäkeskuksen alue muuttui vuonna 1996 ja edelleen vuoden 1999 alussa, minkä vuoksi tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen alueen tulokset viidennestä inventoinnista lähtien. Lounais-Suomen alue poikkeaa maankäytöltään muusta Suomesta, metsätalouden maan osuus on pienin koko maassa (64 % maa-alasta). Erityisesti etelässä on viljelysmaiden osuus maa-alasta suuri. Silti metsätaloudella on tärkeä merkitys alueen elinkeinoelämälle. Metsäteollisuuden lisääntymien alueella lisää metsätalouden merkitystä.

Metsiä uudistettiin voimakkaasti 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin poistuma ylitti kasvun joinakin vuosina. Metsien käsittelytapojen muutos ja soiden ojitus alkoivat lisätä puuston kasvua. Poistuman jäätyä entiselle tasolle myös puuvaranto alkoi lisääntyä. Se on noussut 1960-luvun puolen välin 109 milj. m3:sta 146 milj. m3:iin. Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 3,8 milj. m3:sta 5,8 milj. m3:iin. Kuusen kasvu on laskenut 8. inventointiin verrattuna ja muiden puulajien kasvut ovat nousseet. Hakkuut ovat 1990-luvulla vilkastuneet, mutta poistumaa suurempi kasvu on lisännyt puuvarantoa edelleen. Kuusen poistuma on aivan viime vuosina ylittänyt sen kasvun. Sekä uudistuskypsiä metsiä että kasvatushakkuiden tarpeessa olevia metsiä on runsaasti. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI:n mukaan 1,2 % ja kaikkia metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeitä habitaatteja, avainbiotooppeja, 11,4 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta.

  • Korhonen, ORCID ID:E-mail kari.t.korhonen@metla.fi (email)
  • Tomppo, ORCID ID:
  • Henttonen, ORCID ID:
  • Ihalainen, ORCID ID:
  • Tonteri, ORCID ID:
artikkeli id 6727. Tutkimusartikkeli
Erkki Tomppo, Kari T. Korhonen, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Tiina Tonteri, Juha Heikkinen. (1999). Kymen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys 1966–98. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 3B artikkeli id 6727. https://doi.org/10.14214/ma.6727

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Kymen metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1966–1998 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Kymen metsäkeskuksen alue muuttui vuonna 1996, minkä vuoksi tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen alueen tulokset viidennestä inventoinnista lähtien. Alue on poikkeuksellinen koko maassa, koska sinne on keskittynyt suuri osa maan puunjalostuskapasiteetista. Metsäteollisuus käytti Kymen metsäkeskuksen alueella vuonna 1997 kotimaista raakapuuta 11,48 milj. m3 ja tuontipuuta 4,66 milj. m3 sekä sahahaketta ym. yli 4 milj. m3. Koko maan metsäteollisuuden puunkäyttö oli 64,20 milj. m3. Laajan teollisuuskapasiteetin vuoksi alueen metsät ovat olleet tehokkaassa käytössä. Metsiä hakattiin 1950- ja 1960-luvuilla yli kestävän suunnitteen. Metsien uudistaminen ja soiden ojitus alkoivat lisätä kasvua ja poistuman jäätyä entiselle tasolle tai jopa laskettua myös varanto alkoi lisääntyä. Se on noussut 1960-luvun puolen välin 78 milj. m3:sta 113 milj. m3:iin (45 %). Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 3,44 milj. m3:sta 4,88 milj. m3:iin (42 %). Hakkuut ovat 1990-luvulla vilkastuneet, mutta poistumaa suurempi kasvu on lisännyt varantoa edelleen. Metsien uudistamisen seurauksena kasvatushakkuiden tarpeessa olevia metsiä on runsaasti. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on 1,2 % ja kaikkia metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeitä habitaatteja, avainbiotooppeja, 6,8 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta.

  • Tomppo, ORCID ID:E-mail erkki.tomppo@metla.fi (email)
  • Korhonen, ORCID ID:
  • Henttonen, ORCID ID:
  • Ihalainen, ORCID ID:
  • Tonteri, ORCID ID:
  • Heikkinen, ORCID ID:
artikkeli id 6661. Tutkimusartikkeli
Erkki Tomppo, Helena Henttonen, Kari T. Korhonen, Alpo Aarnio, Arto Ahola, Juha Heikkinen, Tarja Tuomainen. (1999). Pohjois-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys 1967–96. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2B artikkeli id 6661. https://doi.org/10.14214/ma.6661

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Pohjois-Savon metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1967–1996 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä ja tuloslaskennasta sekä maastomittaukset niiltä osin kuin ne poikkeavat aiemmin julkaistuista Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen mittauksista. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu yksityiskohtaisesti Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä.

Pohjois-Savon metsiä uudistettiin 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa voimakkaasti. Puuvaranto laski tuolloin lievästi. Metsien uudistaminen ja soiden ojitus alkoivat lisätä kasvua ja poistuman jäätyä entiselle tasolla tai jopa laskettua myös varanto alkoi lisääntyä. Se on noussut 1960-luvun lopun 113 milj. m3:sta 152 milj. m3:iin eli 35 %. Puuston kasvu on samaan aikaan noussut 5,31 milj. m3:sta 6,92 milj. m3:iin. Hakkuut ovat viime vuosina vilkastuneet, joten varannon lisäys ei ole ollut enää yhtä nopeaa kuin 1970- ja 1980-luvuilla. Metsien uudistamisen seurauksena kasvatushakkuiden tarpeessa olevia metsiä on runsaasti. Pohjois-Savon metsien kasvupaikat ovat viljavia. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä elinympäristöjä on sen vuoksi suhteellisen paljon.

  • Tomppo, ORCID ID:E-mail erkki.tomppo@metla.fi (email)
  • Henttonen, ORCID ID:
  • Korhonen, ORCID ID:
  • Aarnio, ORCID ID:
  • Ahola, ORCID ID:
  • Heikkinen, ORCID ID:
  • Tuomainen, ORCID ID:
artikkeli id 6660. Tutkimusartikkeli
Erkki Tomppo, Helena Henttonen, Kari T. Korhonen, Alpo Aarnio, Arto Ahola, Antti Ihalainen, Juha Heikkinen, Tarja Tuomainen. (1999). Keski-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys 1967–96. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2B artikkeli id 6660. https://doi.org/10.14214/ma.6660

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Keski-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1967–1996 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä ja tuloslaskennasta sekä maastomittaukset niiltä osin kuin ne poikkeavat aiemmin julkaistuista Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen mittauksista. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu yksityiskohtaisesti Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä.

Puuntuotannon voimaperäistäminen alkoi Keski-Suomessa aikaisemmin kuin muualla maassa. Metsiä uudistettiin 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa voimakkaasti. Puuvaranto laski tuolloin lievästi. Metsien uudistaminen ja soiden ojitus alkoivat lisätä kasvua ja poistuman jäätyä entiselle tasolle tai jopa laskettua myös varanto alkoi lisääntyä. Se on noussut 1960-luvun lopun 113 milj. m3:sta 159 milj. m3:iin eli 41 %. Puuston kasvu on samaan aikaan noussut 5,11 milj. m3:sta 6,90 milj. m3:iin. Hakkuut ovat viime vuosina vilkastuneet, joten varannon lisäys ei ole ollut enää yhtä nopeaa kuin 1970- ja 1980-luvuilla. Metsien uudistamisen seurauksena kasvatushakkuiden tarpeessa olevia metsiä on runsaasti. Keski-Suomen metsien kasvupaikat ovat kohtalaisen viljavia. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä elinympäristöjä on sen vuoksi suhteellisen paljon.

  • Tomppo, ORCID ID:E-mail erkki.tomppo@metla.fi (email)
  • Henttonen, ORCID ID:
  • Korhonen, ORCID ID:
  • Aarnio, ORCID ID:
  • Ahola, ORCID ID:
  • Ihalainen, ORCID ID:
  • Heikkinen, ORCID ID:
  • Tuomainen, ORCID ID:
artikkeli id 6436. Tutkimusartikkeli
Jari Hynynen, Merja Arola. (1999). Ensiharvennusajankohdan vaikutus hoidetun männikön kehitykseen ja harvennuksen kannattavuuteen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 1 artikkeli id 6436. https://doi.org/10.14214/ma.6436

Ensiharvennusajankohdan vaikutusta nuoren männikön kehitykseen tutkittiin 20 vuoden ajan kymmenessä koemetsikössä. Kaikissa metsiköissä oli tehty taimikonharvennus. Tutkimuksen koejärjestely sisälsi kolme ensiharvennuskäsittelyä. Aikainen harvennus tehtiin kokeiden perustamisvaiheessa puuston valtapituuden ollessa noin 13 m. Kaksivaiheisessa harvennuksessa lievä harvennus toistettiin kymmenen vuoden välein. Viivästetty ensiharvennus tehtiin 15 vuotta kokeiden perustamisen jälkeen valtapituuden ollessa keskimäärin 17,7 m.

Harvennusajankohta ei vaikuttanut merkittävästi puuston kokonaistuotokseen. Puuston kasvu aleni kuitenkin tilapäisesti harvennuksen seurauksena sitä enemmän mitä voimakkaammin puustoa oli harvennettu.

Aikaisen ensiharvennuksen jälkeen puiden läpimitan kasvu voimistui ja latvussuhteen iänmukainen pieneneminen hidastui. Puuston reaktio viivästyneeseen harvennukseen oli samansuuntainen mutta pienempi. Ensiharvennus lisäsi määrällisesti eniten metsikön suurimpien puiden läpimitan kasvua. Harvennuksen jälkeen puiden läpimitan kasvu oli voimakkainta rungon tyviosissa.

Ensiharvennuksen viivästäminen paransi harvennuksen kannattavuutta tuntuvasti. Harvennuksessa talteen saadun käyttöpuun määrä lisääntyi 35:stä m3 ha–1 64:een m3 ha–1, mikä lähes kaksinkertaisti laskennalliset puunmyyntitulot. Vastaavasti laskennalliset puunkorjuun yksikkökustannukset alenivat 159 mk:sta 73 mk:aan kuutiometriltä.

Tulosten mukaan männiköissä, joissa taimikonhoito on tehty ajallaan, ensiharvennusta voidaan viivästää 10–15 vuodella heikentämättä oleellisesti puuston kasvuedellytyksiä.

  • Hynynen, ORCID ID:E-mail jari.hynynen@metla.fi (email)
  • Arola, ORCID ID:
artikkeli id 6571. Tutkimusartikkeli
Pekka Tamminen. (1998). Typpi- ja tuhkalannoitus punalatikan vaivaamassa männikössä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 3 artikkeli id 6571. https://doi.org/10.14214/ma.6571

Tuhka- ja typpilannoituksen vaikutuksia tutkittiin kahdessa Salpauselälle perustetussa männyntaimikossa Valkealassa. Tuhkalannoituksena annettiin kuusen kuorituhkaa 3 000 kg/ha ja typpilannoituksena 150 kg typpeä oulunsalpietarina (kalsiumammoniumnitraatti). Varttuneessa, pitkään punalatikkatuhoista kärsineessä taimikossa terveiden mäntyjen osuus kasvoi seuranta-aikana käsittelystä riippumatta. Typpilannoitus lisäsi mäntyjen pituuskasvua melko vähän ja vain kolmena vuonna.

Nuoressa taimikossa eivät yksittäiset käsittelyt vaikuttaneet taimien kuntojakaumaan, mutta lievästi sairaita taimia oli keskimäärin vähemmän tuhkaa tai/ja typpeä saaneilla koealoilla (n = 6) kuin käsittelemättömillä tai insektisidillä käsitellyillä koealoilla (n = 4). Typpilannoitus lisäsi pituuskasvua nuoressa taimikossa viiden vuoden ajan. Typpilannoitus ei lisännyt selvästi sairaiden taimien pituuskasvua vanhassa eikä nuoressa taimikossa. Tuhkalannoitus näytti hiukan lisänneen mäntyjen pituuskasvua erityisesti nuoressa taimikossa.

Typpilannoitus ei vaikuttanut maa-analyysitunnuksiin, mutta sen sijaan tuhkalannoitus vaikutti humuskerroksen ominaisuuksiin. Tuhkalannoitus nosti erityisesti humuskerroksen boorin, kalsiumin, magnesiumin, mangaanin, fosforin ja sinkin kokonaispitoisuuksia ja ammoniumasetaatilla uuttuvia kalsium-, magnesium- ja mangaanipitoisuuksia. Humuskerroksen pH nousi keskimäärin 3,8:sta 5,3:een. Tuhkalannoitus nosti myös kivennäismaan vaihtuvan kalsiumin ja magnesiumin pitoisuuksia ja pH:ta keskimäärin 4,6:sta 4,8:aan.

Typpi- ja tuhkalannoitusta voi kokeiden perusteella suositella mieluummin nuoren ja terveen tai enintään lievästi punalatikan vaivaaman männyntaimikon hoitoon kuin varttuneen, pahoin vaurioituneen taimikon elvyttämiseen.

  • Tamminen, ORCID ID:E-mail pekka.tamminen@metla.fi (email)
artikkeli id 6134. Tutkimusartikkeli
Erkki Tomppo, Helena Henttonen, Kari T. Korhonen, Alpo Aarnio, Arto Ahola, Juha Heikkinen, Antti Ihalainen, Heli Mikkelä, Tiina Tonteri, Tarja Tuomainen. (1998). Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys 1968–97. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2B artikkeli id 6134. https://doi.org/10.14214/ma.6134

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1968–97 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan VMI:n maastomittaus, tuloslaskenta ja luotettavuuden arviointimenetelmät.

Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin VMI9:ää varten. Maaperää, puuston rakennetta ja metsien biologista monimuotoisuutta kuvaavia tunnuksia lisättiin. Soiden turvekerroksen paksuus mitataan neljään metriin saakka ensimmäistä kertaa 1950-luvun alun jälkeen. Tavoitteena on, että maastomittauksiin perustuva inventointi yhdessä monilähteisen inventoinnin kanssa pystyy vastaamaan metsätalouden ja metsäteollisuuden muuttuneiden toimintaympäristöjen aiheuttamiin lisääntyviin tietotarpeisiin.

Etelä-Pohjanmaan metsätalousmaasta lähes puolet on suota. Runsaat 75 % soista on ojitettu. Soiden ojitus ja männyn viljely ovat lisänneet mäntyvaltaisten metsien alan yli kolmeen neljännekseen metsämaan alasta. Taimikoista lähes 90 % on mäntyvaltaisia. Puuvaranto on lisääntynyt 1960-luvun lopusta 47 % ja 1990-luvun alusta 7 %. Suometsätalous on puuston vuotuista kasvua eniten lisännyt tekijä. Kasvun lisäys kankailla näyttää päättyneen ja kasvu kankailla on kääntynyt lievään laskuun, sen sijaan soilla kasvun lisäys jatkuu. Nuorten metsien lisääntyminen on lisännyt ensiharvennusmetsien alaa, vaikkakin Etelä-Pohjanmaalla näiden osuus on maan keskitasoa pienempi. Kolmasosa ojitusalueista on kunnostusojituksen tarpeessa puuntuotannon näkökulmasta katsottuna. Rahkaiset suot ja nevat lisäävät Etelä-Pohjanmaalla metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen alaa.

  • Tomppo, ORCID ID:E-mail erkki.tomppo@metla.fi (email)
  • Henttonen, ORCID ID:
  • Korhonen, ORCID ID:
  • Aarnio, ORCID ID:
  • Ahola, ORCID ID:
  • Heikkinen, ORCID ID:
  • Ihalainen, ORCID ID:
  • Mikkelä, ORCID ID:
  • Tonteri, ORCID ID:
  • Tuomainen, ORCID ID:
artikkeli id 6232. Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö. (1997). Ensiharvennuksen ajankohdan ja voimakkuuden vaikutus istutetun rauduskoivikon kasvuun ja tuotokseen. Metsätieteen aikakauskirja 4/1997: 439-454. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 4 artikkeli id 6232. https://doi.org/10.14214/ma.6232

Istutettujen rauduskoivikoiden ensiharvennusreaktiota tutkittiin 17 kestokokeessa, joissa jäävän puuston pohjapinta-ala oli harvennuksen jälkeen 50, 65 ja 80 prosenttia harventamattomasta kontrollista.

Harventamisen seurauksena puuston hehtaarikohtainen tilavuuskasvu aleni, vaikka yksittäiset koivut lisäsivät paksuuskasvuaan voimakkaasti. Tämä harvennusreaktio vastasi ensimmäisellä 5-vuotiskaudella noin 20 % suuruisen puustopääoman vähennyksen mukana menetettyä kasvupotentiaalia. Eniten suhteellista kasvuaan paransivat jäävän puuston pienimmät puut. Järeän koivun kasvatuksen kannalta oli kuitenkin merkittävää, että myös koivikon suurimmat puut lisäsivät voimakkaan harvennuksen jälkeen paksuuskasvuaan noin 30 %. Näin ollen viljavien kasvupaikkojen rauduskoivikoille suositellaan voimakasta ensiharvennuskäsittelyä. Tulosten mukaan rauduskoivun kasvu puutasolla lisääntyi pudotettaessa puustopääoma 65 %:n tasolta 50 %:n tasolle ja edelleen kolmannekseen harventamattomasta, joten hyvinkin voimakkaat käsittelyt voivat olla perusteltuja. Koivun pituuskehitys kuitenkin hidastui näin voimakkaan harvennuksen seurauksena.

Tiheydessä 1 600 kpl/ha kasvavan rauduskoivikon ensiharvennus kannattaa tehdä aikaisintaan 14 metrin valtapituudessa. Harventamattoman koivikon latvukset supistuvat tässä vaiheessa nopeasti, joten aikaa järkevälle ensiharvennukselle on korkeintaan 4–5 vuotta ja tiheämmässä koivikossa tätäkin vähemmän. Taimikonharvennus on tarpeellinen mikäli runkoluku on 2 500 kpl tai enemmän.

  • Niemistö, ORCID ID:E-mail pentti.niemisto@metla.fi (email)
artikkeli id 6476. Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö, Piia Hukki, Erkki Verkasalo. (1997). Kasvupaikan ja puuston tiheyden vaikutus rauduskoivun ulkoiseen laatuun 30-vuotiaissa istutuskoivikoissa. Metsätieteen aikakauskirja 3/1997: 349-374. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 3 artikkeli id 6476. https://doi.org/10.14214/ma.6476

Samanikäisten rauduskoivujen pituus ei eronnut pelto- ja metsämailla, mutta läpimitta oli peltomailla keskimäärin 1 cm suurempi. Metsämailla istutuskoivut olivat lähes kaikilta laatuominaisuuksiltaan parempia kuin peltomailla. Vain alaoksien kuivumisessa ja karsiutumisessa ei ollut eroa. Peltokoivujen paksummat oksat ja voimakkaampi kapeneminen selittyivät vain osittain puiden nopeammalla paksuuskasvulla. Pintaviat ja mutkaisuus olivat yleisempiä peltomailla, mutta pystyoksia esiintyi vähän enemmän metsämailla. Tyvimutkia, lenkoutta ja halkeamia oli metsä- ja peltomailla yhtä paljon. Metsämaiden istutuskoivuissa oli vikoja yhtä paljon tai vähemmän kuin aikaisemmin tutkituissa luonnonkoivuissa. Nopeamman kasvun takia istutuskoivujen oksat olivat paksumpia, mutta tyviosan karsiutumisessa ei ollut suurta eroa.

Hienojen lajitteiden lisääntyminen maassa vähensi koivun runkomuotovikoja, mutta lisäsi rungon kapenemista ja hidasti alaoksien karsiutumista. Lajittunut hietamaa ja toisaalta hiekkamoreeni osoittautuivat oksaisuuslaadun kannalta parhaiksi kasvupaikoiksi rauduskoivulle, mutta tyvimutkia ja lenkoutta niillä esiintyi tavallista enemmän. Kasvun kannalta moreenimaat olivat edullisimpia. Hiesu- ja savimaat olivat sekä kasvun että oksaisuuden suhteen muita kivennäismaita heikoimpia. Suuri orgaanisen aineksen osuus kivennäismaassa edisti koivun paksuuskasvua, mutta lisäsi oksaisuutta ja haaraisuuta. Maalaji vaikutti koivun kasvuun ja laatuun enemmän metsämailla kuin peltomailla.

Rauduskoivun nopea pituuskehitys vähensi koivun oksaisuutta ja paransi ruunkomuotoa, mutta lisäsi hiukan lenkoutta ja tyvimutkaisuutta. Myös kasvatustiheyden kohoaminen paransi koivun laatua vähentämällä rungon kapenemista ja edistämällä alaoksien kuolemista. Saman paksuisten puiden oksanpaksuus aleni runkoluvun kohotessa metsämailla, mutta peltomailla eroa ei havaittu. Harvennusten viivästyminen hidasti kuivien oksien karsiutumista ja supisti elävää latvusta. Tyvimutkia, lenkoutta ja halkeamia esiintyi tiheissä koivikoissa vähemmän kuin harvoissa.

  • Niemistö, ORCID ID:E-mail pentti.niemisto@metla.fi (email)
  • Hukki, ORCID ID:
  • Verkasalo, ORCID ID:
artikkeli id 6475. Tutkimusartikkeli
Sauli Valkonen. (1997). Viljelykuusikoiden alkukehityksen malli. Metsätieteen aikakauskirja 3/1997: 321-347. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 3 artikkeli id 6475. https://doi.org/10.14214/ma.6475

Tutkimuksessa laadittiin kangasmaiden puhtaiden, ilman sekapuuston tai tuhojen aiheuttamia häiriöitä kasvaneiden 0,5–10 m valtapituisten viljelykuusikoiden alkukehitystä kuvaava malliperhe. Siihen kuuluvat yksittäisten kasvatuskelpoisten kuusten pituus- ja paksuuskasvun ja kuolemistodennäköisyyden mallit sekä metsikön valtapituuskehityksen, pituusjakauman ja läpimitan mallit. Tutkimusaineisto koostui 36 tuoreen ja lehtomaisen kankaan istutusmetsiköstä, jotka sijaitsivat tasaisesti Suomen alueella pohjoisinta osaa lukuun ottamatta. Kesto- ja kertakoealoina mitatut metsiköt oli valittu osin subjektiivisesti, osin monivaiheisella otannalla. Niiden ikä vaihteli tutkimusjakson lopussa 11–36 vuoden, valtapituus 1,5–10,8 m ja kasvatuskelpoisten taimien runkoluku 933–3 560 kpl ha–1 välillä. Aineistosta puuttuivat epäonnistuneet viljelykset. Mallit testattiin riippumattomalla aineistolla. Mallien mukaista puuston kehitystä verrattiin kasvu- ja tuotostaulukoiden ja varttuneiden viljelykuusikoiden kasvumallien mukaiseen kehitykseen.

  • Valkonen, ORCID ID:E-mail sauli.valkonen@metla.fi (email)
artikkeli id 6516. Tutkimusartikkeli
Tenho Hynönen. (1997). Turvemaapeltojen metsitystulos Pohjois-Savossa. Metsätieteen aikakauskirja 2/1997: 181-199. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 2 artikkeli id 6516. https://doi.org/10.14214/ma.6516

Tutkimuksessa selvitettiin turvemaapelloille perustettujen mänty- ja kuusitaimikoiden tilaa Pohjois-Savossa. Mäntytaimikoita oli 44 kpl ja kuusitaimikoita 26 kpl. Pallekyntö ja mätästys olivat pääasialliset muokkausmenetelmät. Iältään taimikot olivat 4-, 9-, 14- ja 19-vuotiaita. Pelloista 50 oli raivattu korvista ja 20 rämeistä. Metsitysaloista 2/3 luokitettiin viljavuudeltaan mustikkaisiksi tai ruohoisiksi. Turvekerroksen paksuus oli 4/5:lla metsityskohteista vähintään 70 cm.

Männyn viljelytulos oli selvästi huonompi kuin kuusen. Kasvatuskelpoisia istutusmäntyjä oli inventointihetkellä elossa pallekynnetyillä pelloilla keskimäärin 830 kpl/ha ja mätästetyillä 690 kpl/ha, kuusikoissa vastaavat istutuskuusten määrät olivat 1 310 kpl/ha ja 1 680 kpl/ha. Mätästetyille pelloille perustetuissa männiköissä myös kasvatuskelpoisten taimien kokonaismäärä oli alhaisempi kuin pallekynnetyille pelloille perustetuissa taimikoissa. Sen sijaan kuusikoiden taimimäärissä ei ollut muokkaustapojen välillä merkittävää eroa. Kasvatuskelpoisten istutusmäntyjen määrä oli yhdeksän vuoden kuluessa vakiintunut noin 700:aan ja kuusten noin 1 400 taimeen hehtaarilla, ja sillä tasolla taimimäärät näyttivät pysyvän myöhemminkin. Pallekynnetyillä pelloilla luontaisia hieskoivuja oli enemmän kuin mätästetyillä aloilla. Hieskoivujen määrä väheni viljavuuden parantuessa. Luontaisilla havupuilla ei ollut merkitystä metsitystulokseen. Viljelytaimien pituuskehitys oli pallekynnetyillä pelloilla keskimäärin nopeampaa kuin mätästetyillä. Istutusmäntyjen tekninen laatu oli huono.

  • Hynönen, ORCID ID:E-mail tenho.hynonen.psmk@pp.kolumbus.fi (email)
artikkeli id 6728. Tutkimusartikkeli
Kari Mielikäinen, Mauri Timonen, Pekka Nöjd. (1996). Männyn ja kuusen kasvun vaihtelu Suomessa 1964–1993. Metsätieteen aikakauskirja 4/1996: 309-320. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 4 artikkeli id 6728. https://doi.org/10.14214/ma.6728

Valtakunnan metsien viimeisimmät inventointitulokset osoittavat männyn ja kuusen kasvun alentuneen Suomen eteläosassa selvästi 1990-luvun alussa. Käsitystä kuusten vaikeuksista tukevat eri puolilla Etelä-Suomea löytyvät kuolleet yksilöt. Samantyyppinen ilmiö havaittiin 1930-luvun puolivälissä, jolloin Esko Kangas aloitti tutkimuksensa kuusen kuivumistyypeistä. Tämänkertaisen kuusen kuivumisen syyt ovat herättäneet vilkasta keskustelua sekä tutkija- että maallikkopiireissä. Kuivuus, routa, talviaikainen hengitys sekä otsoni ja erilaiset halogenoidut hiilivedyt johdannaisineen ovat yleisimpiä arvioita ilmiön syiksi.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin männyn ja kuusen paksuuskasvun vaihtelu 30-vuotiskauden 1964–1993 ajalta. Puukohtaisia vuosilustoindeksejä verrattiin säätietoihin kuusen viimeaikaisen kasvun alenemisen syiden tutkimiseksi.

Vuosilustoindeksit osoittavat kuusen keskimääräisen kasvun olleen Etelä-Suomessa vuosina 1989–1993 noin 9 % pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella. Männyn kasvu oli vuosikymmenen vaihteessa keskimääräistä nopeampaa. Vuosien 1992–1993 indeksit olivat sen sijaan selvästi keskitason alapuolella.

Kasvun vaihtelun alustavat syyanalyysit osoittivat, että Etelä-Suomessa kuusen kasvu on vaihdellut samassa tahdissa touko–kesäkuun sateiden kanssa. Myös runsaat siemenvuodet 1973 ja 1989 erottuivat vuosilustoissa poikkeuksellisen alhaisena kasvuna. Aiemmat arviot siitä, ettei kuivuus yleensä rajoita puiden kasvua Suomessa, eivät saaneet tukea tuloksista.

  • Mielikäinen, ORCID ID:
  • Timonen, ORCID ID:
  • Nöjd, ORCID ID:
artikkeli id 6728. Tutkimusartikkeli
Kari Mielikäinen, Mauri Timonen, Pekka Nöjd. (1996). Männyn ja kuusen kasvun vaihtelu Suomessa 1964–1993. Metsätieteen aikakauskirja 4/1996: 309-320. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 4 artikkeli id 6728. https://doi.org/10.14214/ma.6728

Valtakunnan metsien viimeisimmät inventointitulokset osoittavat männyn ja kuusen kasvun alentuneen Suomen eteläosassa selvästi 1990-luvun alussa. Käsitystä kuusten vaikeuksista tukevat eri puolilla Etelä-Suomea löytyvät kuolleet yksilöt. Samantyyppinen ilmiö havaittiin 1930-luvun puolivälissä, jolloin Esko Kangas aloitti tutkimuksensa kuusen kuivumistyypeistä. Tämänkertaisen kuusen kuivumisen syyt ovat herättäneet vilkasta keskustelua sekä tutkija- että maallikkopiireissä. Kuivuus, routa, talviaikainen hengitys sekä otsoni ja erilaiset halogenoidut hiilivedyt johdannaisineen ovat yleisimpiä arvioita ilmiön syiksi.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin männyn ja kuusen paksuuskasvun vaihtelu 30-vuotiskauden 1964–1993 ajalta. Puukohtaisia vuosilustoindeksejä verrattiin säätietoihin kuusen viimeaikaisen kasvun alenemisen syiden tutkimiseksi.

Vuosilustoindeksit osoittavat kuusen keskimääräisen kasvun olleen Etelä-Suomessa vuosina 1989–1993 noin 9 % pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella. Männyn kasvu oli vuosikymmenen vaihteessa keskimääräistä nopeampaa. Vuosien 1992–1993 indeksit olivat sen sijaan selvästi keskitason alapuolella.

Kasvun vaihtelun alustavat syyanalyysit osoittivat, että Etelä-Suomessa kuusen kasvu on vaihdellut samassa tahdissa touko–kesäkuun sateiden kanssa. Myös runsaat siemenvuodet 1973 ja 1989 erottuivat vuosilustoissa poikkeuksellisen alhaisena kasvuna. Aiemmat arviot siitä, ettei kuivuus yleensä rajoita puiden kasvua Suomessa, eivät saaneet tukea tuloksista.

  • Mielikäinen, ORCID ID:
  • Timonen, ORCID ID:
  • Nöjd, ORCID ID:
artikkeli id 5800. Tutkimusartikkeli
Kristian Karlsson. (1996). Kasvupaikkojen puuntuotoskyvyn ja puuston kasvun alueellinen vaihtelu Pohjanmaan rannikolta sisämaahan. Metsätieteen aikakauskirja 2/1996: 113-132. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 2 artikkeli id 5800. https://doi.org/10.14214/ma.5800

Tutkimuksessa tarkasteltiin kangasmaiden valtapituusboniteetin ja puuston vuotuisen tilavuuskasvun länsi–itä-suuntaista vaihtelua Suomessa. Aineisto oli peräisin valtakunnan metsien inventoinneista vuosilta 1971–75, 1977–83 ja 1987–92. Pituusboniteettia käytettiin kangasmaiden puuntuotoskyvyn mittarina. Mitattuja tilavuuskasvuja verrattiin kasvumalleilla ennustettuihin arvoihin mallien yleisen paikkansapitävyyden toteamiseksi ja poikkeavien kasvualueiden erottamiseksi.

Kangasmaiden valtapituusboniteetin alueelliset erot olivat suuret. Erityisen selvä raja oli Pohjanmaan ja muun Etelä-Suomen välillä. Kasvupaikan luokittelutunnukset, kuten kasvupaikkatyyppi, kivisyys ja soistuneisuus selittivät valtapituusboniteettia varsin hyvin. Lisäksi lämpösumma ja korkeus merenpinnasta nostivat selitysastetta huomattavasti. Korkeusasemalla voitiin selittää länsi–itä-suunnassa havaittua vaihtelua. Keskimääräinen valtapituusboniteetti ei varsinaisesti laske Pohjanmaan rannikolle mentäessä. Tämä johtuu lämpösumman kohoamisesta ja viljavien kasvupaikkojen yleistymisestä, jotka kumoavat rannikon läheisyyden puuntuotoskykyä alentavat vaikutukset.

Kasvuennusteiden taso mitattuun kasvuun verrattuna vaihteli eri mallien mukaan. Kaikista malleista löytyi kuitenkin sama piirre: jos mallit kalibroidaan Etelä-Suomen sisäosien metsiköiden mukaan, saadaan Pohjanmaan metsälautakunnan männiköille 17–22 %:n ja kuusikoille 23–29 %:n yliarvioita. Kasvun taso vaihteli metsälautakuntien sisällä ja männiköiden ja kuusikoiden huonokasvuisimpien alueiden ulottuvuudet poikkesivat toisistaan. Syyt alhaisempaan kasvun tasoon voivat olla tiivis maaperä männyllä sekä viljava, mutta kivinen maaperä kuusella. Yhteydet ilmastoon on syytä tutkia tarkemmin.

Tilavuuskasvun tasokertoimia esitettiin eri malleille metsälautakunnittaisina arvoina, kahdella teemakartalla sekä graafisesti korkeuden funktiona. Näitä kertoimia voidaan käyttää kasvuennusteiden korjaamiseksi. Pohjanmaan alaville seuduille tulisi kuitenkin laatia uudet kasvumallit.

  • Karlsson, ORCID ID:E-mail kristian.karlsson@metla.fi (email)
artikkeli id 5800. Tutkimusartikkeli
Kristian Karlsson. (1996). Kasvupaikkojen puuntuotoskyvyn ja puuston kasvun alueellinen vaihtelu Pohjanmaan rannikolta sisämaahan. Metsätieteen aikakauskirja 2/1996: 113-132. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 2 artikkeli id 5800. https://doi.org/10.14214/ma.5800

Tutkimuksessa tarkasteltiin kangasmaiden valtapituusboniteetin ja puuston vuotuisen tilavuuskasvun länsi–itä-suuntaista vaihtelua Suomessa. Aineisto oli peräisin valtakunnan metsien inventoinneista vuosilta 1971–75, 1977–83 ja 1987–92. Pituusboniteettia käytettiin kangasmaiden puuntuotoskyvyn mittarina. Mitattuja tilavuuskasvuja verrattiin kasvumalleilla ennustettuihin arvoihin mallien yleisen paikkansapitävyyden toteamiseksi ja poikkeavien kasvualueiden erottamiseksi.

Kangasmaiden valtapituusboniteetin alueelliset erot olivat suuret. Erityisen selvä raja oli Pohjanmaan ja muun Etelä-Suomen välillä. Kasvupaikan luokittelutunnukset, kuten kasvupaikkatyyppi, kivisyys ja soistuneisuus selittivät valtapituusboniteettia varsin hyvin. Lisäksi lämpösumma ja korkeus merenpinnasta nostivat selitysastetta huomattavasti. Korkeusasemalla voitiin selittää länsi–itä-suunnassa havaittua vaihtelua. Keskimääräinen valtapituusboniteetti ei varsinaisesti laske Pohjanmaan rannikolle mentäessä. Tämä johtuu lämpösumman kohoamisesta ja viljavien kasvupaikkojen yleistymisestä, jotka kumoavat rannikon läheisyyden puuntuotoskykyä alentavat vaikutukset.

Kasvuennusteiden taso mitattuun kasvuun verrattuna vaihteli eri mallien mukaan. Kaikista malleista löytyi kuitenkin sama piirre: jos mallit kalibroidaan Etelä-Suomen sisäosien metsiköiden mukaan, saadaan Pohjanmaan metsälautakunnan männiköille 17–22 %:n ja kuusikoille 23–29 %:n yliarvioita. Kasvun taso vaihteli metsälautakuntien sisällä ja männiköiden ja kuusikoiden huonokasvuisimpien alueiden ulottuvuudet poikkesivat toisistaan. Syyt alhaisempaan kasvun tasoon voivat olla tiivis maaperä männyllä sekä viljava, mutta kivinen maaperä kuusella. Yhteydet ilmastoon on syytä tutkia tarkemmin.

Tilavuuskasvun tasokertoimia esitettiin eri malleille metsälautakunnittaisina arvoina, kahdella teemakartalla sekä graafisesti korkeuden funktiona. Näitä kertoimia voidaan käyttää kasvuennusteiden korjaamiseksi. Pohjanmaan alaville seuduille tulisi kuitenkin laatia uudet kasvumallit.

  • Karlsson, ORCID ID:E-mail kristian.karlsson@metla.fi (email)
artikkeli id 5800. Tutkimusartikkeli
Kristian Karlsson. (1996). Kasvupaikkojen puuntuotoskyvyn ja puuston kasvun alueellinen vaihtelu Pohjanmaan rannikolta sisämaahan. Metsätieteen aikakauskirja 2/1996: 113-132. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 2 artikkeli id 5800. https://doi.org/10.14214/ma.5800

Tutkimuksessa tarkasteltiin kangasmaiden valtapituusboniteetin ja puuston vuotuisen tilavuuskasvun länsi–itä-suuntaista vaihtelua Suomessa. Aineisto oli peräisin valtakunnan metsien inventoinneista vuosilta 1971–75, 1977–83 ja 1987–92. Pituusboniteettia käytettiin kangasmaiden puuntuotoskyvyn mittarina. Mitattuja tilavuuskasvuja verrattiin kasvumalleilla ennustettuihin arvoihin mallien yleisen paikkansapitävyyden toteamiseksi ja poikkeavien kasvualueiden erottamiseksi.

Kangasmaiden valtapituusboniteetin alueelliset erot olivat suuret. Erityisen selvä raja oli Pohjanmaan ja muun Etelä-Suomen välillä. Kasvupaikan luokittelutunnukset, kuten kasvupaikkatyyppi, kivisyys ja soistuneisuus selittivät valtapituusboniteettia varsin hyvin. Lisäksi lämpösumma ja korkeus merenpinnasta nostivat selitysastetta huomattavasti. Korkeusasemalla voitiin selittää länsi–itä-suunnassa havaittua vaihtelua. Keskimääräinen valtapituusboniteetti ei varsinaisesti laske Pohjanmaan rannikolle mentäessä. Tämä johtuu lämpösumman kohoamisesta ja viljavien kasvupaikkojen yleistymisestä, jotka kumoavat rannikon läheisyyden puuntuotoskykyä alentavat vaikutukset.

Kasvuennusteiden taso mitattuun kasvuun verrattuna vaihteli eri mallien mukaan. Kaikista malleista löytyi kuitenkin sama piirre: jos mallit kalibroidaan Etelä-Suomen sisäosien metsiköiden mukaan, saadaan Pohjanmaan metsälautakunnan männiköille 17–22 %:n ja kuusikoille 23–29 %:n yliarvioita. Kasvun taso vaihteli metsälautakuntien sisällä ja männiköiden ja kuusikoiden huonokasvuisimpien alueiden ulottuvuudet poikkesivat toisistaan. Syyt alhaisempaan kasvun tasoon voivat olla tiivis maaperä männyllä sekä viljava, mutta kivinen maaperä kuusella. Yhteydet ilmastoon on syytä tutkia tarkemmin.

Tilavuuskasvun tasokertoimia esitettiin eri malleille metsälautakunnittaisina arvoina, kahdella teemakartalla sekä graafisesti korkeuden funktiona. Näitä kertoimia voidaan käyttää kasvuennusteiden korjaamiseksi. Pohjanmaan alaville seuduille tulisi kuitenkin laatia uudet kasvumallit.

  • Karlsson, ORCID ID:E-mail kristian.karlsson@metla.fi (email)
artikkeli id 5798. Tutkimusartikkeli
Risto Rikala. (1996). Koivun paakkutaimien juurten kasvupotentiaali ja istutusajankohta. Metsätieteen aikakauskirja 2/1996: 91-99. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 2 artikkeli id 5798. https://doi.org/10.14214/ma.5798

Koivun paakkutaimia on istutettu perinteisesti yksivuotisina, kylvövuotta seuraavana keväänä ennen lehtien puhkeamista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan mahdollisuutta istuttaa taimet jo kylvövuoden kesällä ja syksyllä. Koivun paakkutaimien juurten kasvupotentiaalia tutkittiin kasvihuonekokeissa kasvukauden eri vaiheissa sekä seurattiin eri ajankohtina istutettujen koivun paakkutaimien alkumenestystä peltokokeissa. Yksivuotisten koivun paakkutaimien juurten kasvu alkoi keväällä hitaasti ja nopeutui selvästi vasta kesäkuun alun jälkeen, kun lehdet olivat saavuttaneet täyden koon. Keväällä kylvettyjen ja samana kesänä, eri ajankohtina istutettujen, taimien juurten kasvupotentiaali oli voimakkainta ensimmäisellä istutuskerralla heinäkuun puolessavälissä ja heikkeni suoraviivaisesti kohti syksyn istutuskertoja. Pellolle perustetuissa istutusajankohtakokeissa sääolosuhteiltaan normaalin vuoden heinä–elokuussa istutetut koivun paakkutaimet menestyivät yhtä hyvin tai paremmin kuin seuraavana keväänä istutetut taimet. Koivun paakkutaimien kesäistutus edellyttää kuitenkin huolellista taimien käsittelyä ja hoitoa koko istutusketjun ajan.

  • Rikala, ORCID ID:E-mail risto.rikala@metla.fi (email)
artikkeli id 5949. Tutkimusartikkeli
Jari Hynynen, Jussi Saramäki. (1995). Ensiharvennuksen viivästymisen ja harvennusvoimakkuuden vaikutus nuoren männikön kehitykseen. Metsätieteen aikakauskirja 2/1995: 99-113. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 2 artikkeli id 5949. https://doi.org/10.14214/ma.5949

Tutkimuksessa tarkastellaan yhdeksän nuoreen ensiharvennusvaiheen (valtapituus 12,0–13,9 m) männikköön perustetun faktorikokeen (3 harvennusastetta x 3 lannoitusastetta) perusteella harvennuksen viivästymisen vaikutusta 15 vuoden aikana ensiharvennuksesta. Voimakkaan ensiharvennuksen (60 % runkoluvusta) seurauksena puuston tilavuuskasvu aluksi pieneni harvennusta seuraavina vuosina, mutta se saavutti harventamattoman puuston kasvun tason 15 vuoden kuluessa harvennuksesta. Voimakas harvennus pienensi männikön tilavuuskasvua 15 vuoden aikana yhteensä 15 m3 ha–1 (12 %) verrattuna harventamattoman puuston kasvuun. Harventamattomien metsiköiden tilavuuskasvu säilyi koko seurantajakson likimain vakiona. Harvennus ei vaikuttanut valtapituuden kehitykseen.

Harvennuskertymä oli kokeen alussa voimakkaasti harvennetuilla koealoilla 36 m3 ha–1 ja tutkimusjakson lopussa harvennetuilla 66 m3 ha–1, kun jäävä runkoluku oli sama. Myös poistuman keskijäreys oli noin 2 cm suurempi myöhemmin harvennetuilla koealoilla. Puuston kokonaistuotos oli hieman suurempi myöhään harvennetuilla koealoilla, joskaan ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Jäävä puusto oli keskimäärin noin yhden senttimetrin paksumpaa aiemmin voimakkaasti harvennetuilla koealoilla verrattuna jakson lopussa harvennettuihin.

Harvennuksissa kasvamaan jätettyjen puiden elävien latvusten suhteellinen pituus supistui jakson lopussa harvennetuissa metsiköissä 56,5 %:sta 45,4 %:iin tutkimusjakson aikana, kun vastaavat luvut jakson alussa voimakkaasti harvennetuilla koealoilla olivat 54,2 % ja 49,6 %. Harventamattomuus voimisti luonnonpoistumaa ja lisäsi puustovaurioiden määrää, mutta sekä luonnonpoistuman että vaurioituneiden puiden osuus puuston tilavuudesta oli varsin pieni tutkimusjakson aikana.

NPK-lannoitus (150 kg N ha–1) viiden vuoden välein lisäsi kasvua 3,2 m3 ha–1 a–1. Lannoitus lisäsi luonnonpoistumaa ja puustovauriota kaikissa harvennuskäsittelyissä. Lannoitus nopeutti puiden latvussuhteen pienenemistä sekä harvennetuilla että harventamattomilla koealoilla.

Tulosten mukaan hoidetun männikön ensiharvennusta on mahdollista siirtää noin 17,5 metrin valtapituuteen saakka ilman, että puuston kasvu kärsii tai latvukset supistuvat liiaksi.

  • Hynynen, ORCID ID:E-mail jari.hynynen@metla.fi (email)
  • Saramäki, ORCID ID:
artikkeli id 5948. Tutkimusartikkeli
Kari Mielikäinen, Sauli Valkonen. (1995). Kaksijaksoisen kuusi–koivu-sekametsikön kasvu. Metsätieteen aikakauskirja 2/1995: 81-97. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 2 artikkeli id 5948. https://doi.org/10.14214/ma.5948

Tutkimuksessa tarkasteltiin nuoren kuusikon kasvattamista koivuylispuuston alla. Tutkimusongelmana oli selvittää, kuinka paljon tiheydeltään ja kooltaan vaihteleva koivuylispuusto tuottaa puuta ja kuinka paljon se hidastaa kuusikon kehitystä. Tutkimuksessa laadittiin kertamittausaineistoon perustuvat kasvumallit. Niiden lisäksi sovellettiin aiemmassa sekametsätutkimuksessa laadittuja malleja.

Tutkimusaineisto käsitti 31 sekametsikköä lehtomaisilla ja tuoreilla kankailla Etelä-Suomessa. Kuusikoiden biologinen ikä oli 15–39 vuotta ja koivikoiden rinnankorkeusikä 17–77 vuotta. Koivuylispuusto oli poistettu 6 metsiköstä.

Malleilla ennustettua puuston kehitystä tarkasteltiin kahdessa esimerkkimetsikössä kolmena kasvattamisvaihtoehtona: koivuylispuuston poistaminen, ylispuuston harventaminen ja käsittelemätön metsikkö. Koivuylispuusto tuotti enemmän puuta (3,5–11,2 m3 ha–1 v–1) kuin sen kasvattaminen vähensi kuusikon tuotosta (kasvutappio 0,6–4,4 m3 ha–1 v–1). Harvennus lisäsi nuoren, tiheän koivikon tukkipuun tuotosta selvästi, mutta pienensi sitä vanhassa, järeäpuustoisessa koivikossa.

  • Mielikäinen, ORCID ID:E-mail kari.mielikainen@metla.fi (email)
  • Valkonen, ORCID ID:
artikkeli id 5948. Tutkimusartikkeli
Kari Mielikäinen, Sauli Valkonen. (1995). Kaksijaksoisen kuusi–koivu-sekametsikön kasvu. Metsätieteen aikakauskirja 2/1995: 81-97. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 2 artikkeli id 5948. https://doi.org/10.14214/ma.5948

Tutkimuksessa tarkasteltiin nuoren kuusikon kasvattamista koivuylispuuston alla. Tutkimusongelmana oli selvittää, kuinka paljon tiheydeltään ja kooltaan vaihteleva koivuylispuusto tuottaa puuta ja kuinka paljon se hidastaa kuusikon kehitystä. Tutkimuksessa laadittiin kertamittausaineistoon perustuvat kasvumallit. Niiden lisäksi sovellettiin aiemmassa sekametsätutkimuksessa laadittuja malleja.

Tutkimusaineisto käsitti 31 sekametsikköä lehtomaisilla ja tuoreilla kankailla Etelä-Suomessa. Kuusikoiden biologinen ikä oli 15–39 vuotta ja koivikoiden rinnankorkeusikä 17–77 vuotta. Koivuylispuusto oli poistettu 6 metsiköstä.

Malleilla ennustettua puuston kehitystä tarkasteltiin kahdessa esimerkkimetsikössä kolmena kasvattamisvaihtoehtona: koivuylispuuston poistaminen, ylispuuston harventaminen ja käsittelemätön metsikkö. Koivuylispuusto tuotti enemmän puuta (3,5–11,2 m3 ha–1 v–1) kuin sen kasvattaminen vähensi kuusikon tuotosta (kasvutappio 0,6–4,4 m3 ha–1 v–1). Harvennus lisäsi nuoren, tiheän koivikon tukkipuun tuotosta selvästi, mutta pienensi sitä vanhassa, järeäpuustoisessa koivikossa.

  • Mielikäinen, ORCID ID:E-mail kari.mielikainen@metla.fi (email)
  • Valkonen, ORCID ID:
artikkeli id 6044. Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö. (1994). Männikön ensiharvennus ala-, ylä- tai laatuharvennusta käyttäen. Metsätieteen aikakauskirja 1/1994: 19-32. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1994 numero 1 artikkeli id 6044. https://doi.org/10.14214/ma.6044

30-vuotiaan kylvömännikön ensiharvennuksena tutkittiin kolmea harvennustapaa: alaharvennusta, laatuharvennusta ja yläharvennusta. Oksaisuuden ja puun koon välinen voimakas riippuvuus aiheutti sen, että yläharvennus ja laatuharvennus poikkesivat vain vähän toisistaan. Kasvatettavan puuston korkea laatu sopii paremmin puuvalinnan kriteeriksi kuin poistettavien puiden suuri koko. Laatuharvennus osoittautui paremmaksi, koska siinä jätettävät suurikokoisetkin puut olivat hento-osaisempia kuin puhtaassa yläharvennuksessa. Sen sijaan alaharvennus johti em. harvennustapoja paksuoksaisempaan, joskin nopeammin järeytyvään puustoon. Järeys ei korvaa menetystä, joka kärsitään männyn teknisessä laadussa, jota paksuoksaisuuden lisäksi heikentävät nopeasta kasvusta johtuvat leveät vuosilustot ja rungon voimakas kapeneminen.

Puuston hehtaarikohtainen tilavuuskasvu ei riippunut harvennustavasta. Tulos vahvistaa useissa muissa harvennustutkimuksissa saatua tulosta. Puunkorjuun kustannukset olivat laatu- ja ylä-harvennuksessa noin 20 mk/m3 pienemmät kuin alaharvennuksessa, koska poistettavien puiden keskikoko ja kuitupuukertymä olivat suuuremmat. Vastaavasti myöhempien harvennusten ja päätehakkuun kustannukset kohoavat, mutta silloin kannattavuus ei ole yhtä kriittinen tekijä kuin ensiharvennuksessa.

Laatuharvennus on suositeltavaa hoidetuissa viljelymänniköissä, joissa puiden väliset laatuerot ovat suuret. Alaharvenukseen verrattuna se on tehtävä riittävän ajoissa, etteivät suuret ja oksaiset puut ehdi heikentää pienempien, hyvälaatuisten puiden latvuksia ja kasvukykyä. Jäävän puuston määrää on tarkkailtava enemmän kuin alaharvennuksessa, koska suurimpia puita poistettaessa harvennusmallit alittuvat herkästi.

  • Niemistö, ORCID ID:

Katsaus

artikkeli id 5998. Katsaus
Petteri Seppänen. (1998). Sekametsät kasvu- ja tuotostutkimuksen kohteena. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 4 artikkeli id 5998. https://doi.org/10.14214/ma.5998

Tutkimuksessa tarkastellaan julkaistun kirjallisuuden perusteella sekametsätutkimuksen tähänastisia saavutuksia ja erityisongelmia. Työ keskittyy Suomessa ja vastaavissa metsänkasvuolosuhteissa kivennäismailla kasvavien yksijaksoisten sekametsien (lähinnä männyn, kuusen ja koivun sekoitukset) kasvu- ja tuotostutkimukseen, tähdäten erityisesti metodologisten ongelmien pohtimiseen. Kasvu- ja tuotostutkimuksen metodologiaa ja ongelma-alueita käsitellään lähinnä vertailevien kokeiden ja empiiristen mallien näkökulmasta.

Sekametsikön rakenteen muuttuminen, kasvu, kiertoajan kokonaistuotos ja tuotto suhteessa puhtaiden metsiköiden vastaaviin parametreihin todetaan tärkeimmiksi sekametsien kasvu- ja tuotostutkimuksen tavoitteiksi. Lisäksi tutkimusta tarvitaan sekametsien optimaalisista harvennusmalleista, metsänkasvatuksen kustannuksista, kestävyydestä bioottisia ja abioottisia tuhoja vastaan, puulajisuhteiden vaikutuksesta metsikön monimuotoisuuteen sekä puulajien pitkän ajan vaikutuksista kasvupaikan tuotoskykyyn.

Sekametsien kasvu- ja tuotostutkimuksen ongelma-alueet ovat pääasiassa metodologisia. Keskeisimpiä ongelmista ovat kasvupaikan bonitointi ja puulajien pitkän aikavälin erilaistavat vaikutukset kasvupaikan viljavuuteen.

  • Seppänen, ORCID ID:E-mail petsep@yahoo.com (email)
artikkeli id 5896. Katsaus
Aarne Nyyssönen. (1995). Väljennyshakkuut. Metsätieteen aikakauskirja 4/1995: 293-302. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 4 artikkeli id 5896. https://doi.org/10.14214/ma.5896

Uudistuskypsien ja niiksi varttuvien metsien määrä on etenkin maamme eteläisissä osissa kasvanut niin suureksi, ettei näiden metsien uudistaminen ohjekiertoaikojen edellyttämässä tahdissa ole mahdollista. Katsauksessa on tarkasteltu, onko tässä tilanteessa perusteltua palauttaa miltei unohdetut väljennyshakkuut metsien käsittelyn vaihtoehtoihin. Sitä varten on vertailtu varttuneiden männiköiden ja kuusikoiden erilaisten käsittelytapojen antamia tuloksia ja saatu käsitys syntyvistä tuottoeroista. Rajallisten tuottotappioiden vastineeksi väljennyshakkuut tuovat varmuutta hoidettujen metsien luontaiseen uudistamiseen ja ovat myönteinen tekijä myös metsien maisemallisen arvon kannalta. Sen johdosta väljennyshakkuilla on oltava sijansa taitavan metsänkäsittelijän keinovalikoimassa.

  • Nyyssönen, ORCID ID:

Tiedonanto

artikkeli id 10185. Tiedonanto
Juha Lappi. (2019). Metsätalouden tuottoprosentti ja nykyarvolaskennan korko ovat vertailukelvottomia. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2019 artikkeli id 10185. https://doi.org/10.14214/ma.10185

LULUCF vertailutasolaskemat tehtiin Mela-ohjelmistolla maksimoimalla 3,5 %:n nykyarvoa. Valittu korkokanta on Luonnonvarakeskuksen julkaisemien tuottoprosenttien keskiarvo. Osoitan normaalimetsälaskelmien ja teoreettisten tarkastelujen avulla, että metsätalouden tuottoprosentti ja nykyarvolaskennan korkoprosentti ovat kuitenkin vertailukelvottomia. Tuottoprosentin laskennassa metsien arvona käytetään hakkuuarvoa, joka ei ota huomioon paljaan maan arvoa eikä sitä, että kasvatettavan puuston arvo on suurempi metsässä kuin hakattuna. Hakkuuarvo on aliarvio metsien nykyarvoteorian mukaiselle arvolle paitsi silloin, kun paljaan maan arvo on kovin negatii­vinen. Siten tuottoprosentti on pienempi tai yhtä suuri kuin kiertoaikojen määrittelyyn käytetty korkoprosentti ainoastaan kovin huonoilla kasvupaikoilla, korkeilla koroilla ja korkeilla uudistamiskustannuksilla. Kirjoituksessa esitetään myös, että Metsähallituksen tuottoprosentti riippuu niin suoraviivaisesti metsien pääoma-arvon laskennassa käytetystä korosta, että tuottoprosentti on epäinformatiivinen.

  • Lappi, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu ORCID ID:E-mail juha.lappi.sjk@gmail.com (email)
artikkeli id 6259. Tiedonanto
Risto Rikala, Martti Vuorinen. (2005). Boorin levitysajankohdan vaikutus kivennäismaan kuusikon neulasten booripitoisuuteen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 1 artikkeli id 6259. https://doi.org/10.14214/ma.6259

Tutkimuksessa selvitettiin boorin puutteesta kärsivän viljelykuusikon lannoitusajankohdan vaikutusta neulasten booripitoisuuteen. Lannoitteena käytettiin booria (0,6 %) sisältävää Pellonmetsityksen PK1-lannosta, jota levitettiin (3 kg B/ha vastaava määrä) yksinpuin lannoituksena 2,5 m:n säteelle tyven ympärille syyskuun alussa, lokakuun alussa tai seuraavan vuoden toukokuussa. Puiden neulasten ravinnepitoisuudet analysoitiin kolmena ajankohtana: ennen lannoitusta, marraskuussa ja seuraavan vuoden lokakuun lopussa. Syksyllä lannoitettujen kuusien neulasten booripitoisuudet nousivat niukasti tai eivät lainkaan lannoitusvuonna. Sen sijaan seuraavan vuoden lokakuuhun mennessä kaikkien levitysajankohtien lannoitus nosti neulasten booripitoisuudet 8–13-kertaisiksi lannoitusta edeltävään tilanteeseen verrattuina. Voimakkain vaikutus oli kuitenkin toukokuun lannoituksella. Tulokset osoittivat, että kuusten neulasten booripitoisuus nousee odotetusti ja riittävästi sulanmaan ajan lannoituksesta, ajankohdasta riippumatta.

  • Rikala, ORCID ID:E-mail risto.rikala@metla.fi (email)
  • Vuorinen, ORCID ID:
artikkeli id 6112. Tiedonanto
Sauli Valkonen, Antti Miettinen, Juha Ruuska. (2003). Onko koivu- ja haapasäästöpuiden vaikutus männyn taimikon kehitykseen erilainen kuin mäntysäästöpuiden? Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 4 artikkeli id 6112. https://doi.org/10.14214/ma.6112

Tutkimuksessa selvitettiin onko koivu- ja haapasäästöpuiden vaikutus männyn taimien kasvuun ja taimikoiden kehitykseen erilainen kuin mäntysäästöpuiden vaikutus. Tutkimusaineisto hankittiin mittaamalla kertakoealoja kuudella eteläsuomalaisella männyn uudistusalalla, joilla oli koivu- ja haapasäästöpuita tai niiden vallitsemia säästöpuuryhmiä. Mäntysäästöpuiden vaikutukselle aikaisemmassa tutkimuksessa laadituilla malleilla ennustettiin haapa- ja koivusäästöpuiden vaikutukset taimien pituuden ja läpimitan kehitykseen sekä taimikon tiheyteen niin kuin ne olisivat olleet mäntyjä, ja tuloksia verrattiin mitattuihin tunnuksiin. Tulokset osoittivat, että koivu- ja haapasäästöpuiden suora, kilpailusta johtuva haitta männyn taimikon kehitykselle on pienempi kuin saman kokoisten mäntysäästöpuiden. Haapasäästöpuista seuraa kuitenkin vesottumisongelmia: niiden ympärille syntyy runsaasti juurivesoja ainakin 10 metrin etäisyydelle asti.

  • Valkonen, ORCID ID:E-mail sauli.valkonen@metla.fi (email)
  • Miettinen, ORCID ID:
  • Ruuska, ORCID ID:
artikkeli id 5818. Tiedonanto
Klaus Silfverberg, Jorma Issakainen. (2001). Puuntuhka ja kauppalannoitteet suomänniköiden ravinnetalouden hoidossa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 1 artikkeli id 5818. https://doi.org/10.14214/ma.5818

Tutkimuksessa selvitettiin puuntuhkan ja kauppalannoitteiden (N, P, K, hivenravinteet) erillis- ja yhteisvaikutusta ojitusalueiden nuorten männiköiden pituuskasvuun ja ravinnetilaan. Maastokokeita oli yhteensä 10 ja ne sijaitsevat Keski-Pohjanmaalta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella. Aikaa lannoituksesta puuston mittaukseen oli kulunut 13–15 vuotta.

Suurilla (≥ 5 000 kg/ha) tuhkamäärillä ja PK-lannoituksella päästiin samansuuruisiin, tilastollisesti merkitseviin kasvunlisäyksiin, vaikka useimmissa tuhkakäsittelyissä oli fosforia ja kaliumia 2–5 kertaa enemmän kuin PK-lannoitteissa. Pienillä (≤ 2 000 kg/ha) tuhkamäärillä kasvunlisäys jäi useimmiten ei-merkitseväksi. Tuhkan annostus lannoitettaessa on päätettävä ravinneanalyysin perusteella irtotuhkien kosteuden ja ravinnepitoisuuksien vaihdellessa suuresti.

PK-lannoitusta täydentänyt urea ei alentanut merkitsevästi männynneulasten hivenravinnepitoisuuksia. Toisaalta PK- tai NPK-lannoituksen lisänä annetut hivenlannoitteet tai pieni tuhkamäärä kohottivat neulasten hivenravinnepitoisuuksia tilastollisesti merkitsevästi vain harvoissa tapauksissa. Siten hivenlannoitteiden ja pienten tuhkamäärien käyttö PK-lannoituksen täydentäjänä ei ole tarpeellista. Hivenravinteiden saatavuus voidaan turvata paremmin antamalla puille joko booripitoista PK-lannosta tai suuri määrä puuntuhkaa.

  • Silfverberg, ORCID ID:E-mail klaus.silfverberg@metla.fi (email)
  • Issakainen, ORCID ID:

Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit