Articles containing the keyword 'harvennus'.

Tutkimusartikkeli

Alueellisten metsäohjelmien kehittäminen

artikkeli id 6760. Tutkimusartikkeli – Alueellisten metsäohjelmien kehittäminen
Leena A. Leskinen. (2009). Metsäammattilaisten tulkinnat puunkasvatuksen tavoitteista energiapuun korjuun lisääntyessä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 3 artikkeli id 6760. https://doi.org/10.14214/ma.6760

Metsäammattilaisten tulkintoja nuoren metsän hoidon syistä, ongelmista ja ratkaisukeinoista tutkittiin Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksesta kerätyn haastattelu-, havainnointi- ja dokumentti aineiston avulla.

Yleisesti metsäammattilaiset nimesivät nuoren metsän hoitorästien syiksi metsänomistajien kiinnostuksen puutteen sekä kuitupuun liian alhaisesta hinnasta johtuvan ensiharvennusten huonon kannattavuuden. Alueellisessa metsäneuvostossa ja metsäohjelmassa nuoren metsän hoidon ongelmaksi tulkittiin resurssien tarve. Sertifioinnin yhteydessä ongelmaksi tulkittiin kuitupuumarkkinoiden toimivuus.

Pieniläpimittaisen puun energiakäyttö on mahdollistanut ensiharvennusten kannattavan toteuttamisen, metsänomistajien aktivoimisen ja kuitupuun kysynnän edistämisen. Pieniläpimittaisen puun energiakäytön lisääntymisen myötä on syntynyt uusi tulkinta, jonka mukaan metsänhoidon tavoitteena voi olla ainespuutuotoksen maksimoinnin rinnalla energiapuun kasvattaminen. Tämä ”puun laatukasvatuksen” malli muuttaa metsätalouden toimijasuhteita verrattuna perinteisen ”kaupallisen ensiharvennuksen” malliin.

Jännitteet metsätalouden toimijasuhteissa vaikuttivat metsäkeskusten tapaan hallita nuoren metsän hoitokysymystä ja siitä käytävää keskustelua. Nuoren metsän hoidosta esitetyt tulkinnat vaihtelivat asiayhteyden mukaan. Lisäksi pieniläpimittaisen puun energiakäyttöä sulautettiin julkisessa keskustelussa vakiintuneeseen ”kaupallisen ensiharvennuksen” malliin. Toisaalta pieniläpimittaisen puun energiakäyttöä tuettiin muun muassa uusissa metsänhoitosuosituksissa sekä kestävän metsätalouden rahoituksessa. Avointa keskustelua ainespuun jalostamisesta energiaksi on käyty vasta viime vuosina.

  • Leskinen, ORCID ID:E-mail leena.leskinen@metla.fi (email)

Tutkimusartikkeli

artikkeli id 5882. Tutkimusartikkeli
Petri Ronkainen, Seija Sirkiä, Jari Lindblad. (2014). Harvennusenergiapuun ja latvusmassan kosteuden määritys metsäkuljetuksessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2014 numero 4 artikkeli id 5882. https://doi.org/10.14214/ma.5882

Kuormainvaakamittauksessa metsäkuljetuksen yhteydessä punnittu energiapuun paino muunnetaan tilavuudeksi keskimääräisillä tuoretiheysluvuilla (kg/m–3). Metsäkuljetuksen yhteydessä tehtävä kosteuden määritys mahdollistaisi luotettavamman energiapuun tuoretiheysluvun määrittämisen.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia energiapuuerien kosteuden määrityksen edellytyksiä raaka-aineominaisuuksien, ominaisuuksien luontaisen vaihtelun ja otannalla saavutettavissa olevan mittausepävarmuuden tason kannalta. Tutkimuksessa määritettiin harvennusenergiapuun ja latvusmassan kosteuden tasoa ja vaihtelua erilaisilla korjuukohteilla, näistä tavaralajeista otettavien sahanpurunäytteiden edustavuutta kosteuden määrityksen kannalta ja tapaustutkimuksena tutkittiin kosteusmittareiden mittaustarkkuutta.

Harvennusenergiapuulla sahanpurunäytteiden kosteuksien ja vertailuarvona käytettyjen kiekkonäytteiden kosteuksien ero oli tilastollisesti merkitsevä. Samoin latvusmassalla sahanpurunäytteiden ja vertailuarvona käytettyjen hakenäytteiden kosteuksien ero oli tilastollisesti merkitsevä. Erot olivat kuitenkin pieniä ja käytännön sovellusmahdollisuuksien kannalta sahanpurunäytteitä voidaan pitää edustavina.

Harvennusenergiapuulla ja latvusmassalla kosteuden luontainen vaihtelu energiapuuerän sisällä oli melko suurta. Energiapuuerien kosteuden määrityksessä suuri hajonta johtaa suuriin otosmääriin, jotta voidaan saavuttaa riittävä luotettavuus. Suurten otosmäärien vuoksi manuaalinen näytteenotto ei tule kysymykseen.

Kosteusmittareille laadituissa mittausmalleissa selittäjinä olivat puuaineen kuivatuoretiheys ja puulaji. Energiapuun kosteuden mittauksen kannalta kosteusmittareiden kyky tuottaa sahanpurunäytteillä toistuvia ja todenmukaisia mittaustuloksia on hyvällä tasolla.  

  • Ronkainen, ORCID ID:E-mail jari.lindblad@metla.fi (email)
  • Sirkiä, ORCID ID:
  • Lindblad, ORCID ID:
artikkeli id 6030. Tutkimusartikkeli
Jari Miina, Timo Saksa. (2013). Perkauksen vaikutus männyn kylvö- ja luontaisen taimikon kehitykseen ja taimikonhoidon ajanmenekkiin. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 1 artikkeli id 6030. https://doi.org/10.14214/ma.6030

Tutkimuksessa tarkasteltiin erilaisten perkauskäsittelyiden (ei perkausta, reikäperkaus, täysperkaus, täysperkaus + mäntyjen harvennus) vaikutuksia männyn taimikon kehitykseen ja malleilla laskettuun työajanmenekkiin. Kokeet perustettiin kuivahkon kankaan kylvötaimikkoon ja kuivan kankaan luontaiseen taimikkoon. Perkauskäsittelyt toteutettiin 10-vuotiaissa taimikoissa (mäntyjen keskipituus 1–2 m) ja viivästettynä kolme vuotta myöhemmin. Kokeet mitattiin uudelleen kuusi kasvukautta myöhemmin taimikoiden lähestyessä harvennusvaihetta.

Perkaamattomuus ei vähentänyt kasvatettavien mäntyjen runkolukua, mutta lehtipuuston piiskauksen vaurioittamien mäntyjen osuus (8–18 %) oli korkeampi. Luontaisessa taimikossa myös hirvituhojen osuus oli korkeampi perkaamattomilla ruuduilla kuin peratuilla ruuduilla. Täysperkauksen yhteydessä tehty mäntyjen harvennus 2000 runkoon/ha heikensi mäntyjen laatukehitystä pelkkään täysperkaukseen verrattuna: läpimitankasvu ja paksuimman oksan paksuus lisääntyivät ja alaoksien kuoleminen hidastui. Myös reikäperkaus hidasti mäntyjen alaoksien kuolemista ja kylvötaimikossa lisäsi paksuimman oksan paksuutta täysperkaukseen verrattuna.

Kylvötaimikossa kolmen vuoden viive lisäsi ajanmenekkiä poistettavien puiden läpimitan kasvun vuoksi 30–100 %. Luontaisessa taimikossa viiveen vaikutus ei ollut merkitsevä. Taimikon harvennuksen ajanmenekki oli perkaamattomilla ja täysperkausaloilla 2–5-kertainen reikäperattuihin ja täysperkauksen yhteydessä harvennettuihin aloihin verrattuna. Taimikonhoidon kokonaisajanmenekkiin perkauskäsittelyllä ei ollut suurta vaikutusta; kylvötaimikossa kokonaisajanmenekki oli pienin, kun männyt harvennettiin varhaisessa vaiheessa täysperkauksen yhteydessä. Mäntyjä ei kuitenkaan tulisi harventaa vielä perkauksen yhteydessä 2000 runkoon/ha, jos tavoitteena on hyvälaatuisen sahatavaran tuottaminen.

  • Miina, ORCID ID:E-mail jari.miina@metla.fi (email)
  • Saksa, ORCID ID:
artikkeli id 6029. Tutkimusartikkeli
Soili Kojola, Maarit Haavisto, Jori Uusitalo, Timo Penttilä. (2013). Vähäpuustoisten ojitusaluemetsiköiden harvennuspuunkorjuun ja jäävän puuston kasvatuksen kannattavuus kolmessa esimerkkileimikossa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 1 artikkeli id 6029. https://doi.org/10.14214/ma.6029

Tutkimuksessa simuloitiin harvennushakkuu, optimoitiin lähikuljetus sekä ennustettiin jäävän puuston kehitys kolmessa, puustorakenteeltaan erilaisessa esimerkkileimikossa erilaisilla metsänkasvatusvaihtoehdoilla. Esimerkkileimikot kuvasivat monille kunnostusojituskohteille tyypillisiä vähäpuustoisia tai puustorakenteeltaan ryhmittäisiä suon osa-alueita. Puunkorjuun kannattavuutta selvitettiin leimikoille simuloitujen korjuuvaihtoehtojen avulla. Simuloimalla jäävän puuston myöhempi kehitys arvioitiin ensiharvennusvaiheen toimenpiteiden vaikutuksia metsänkasvatuksen kannattavuuteen pitkällä aikavälillä. Tulokset osoittivat, että puuston harventaminen kunnostus ojituksen yhteydessä ei aina ole edullisin ratkaisu. Harvennuksen myöhentäminen kunnostusojitus ajankohdasta 15–25 vuodella lisäsi oleellisesti harvennuksen ainespuukertymää ja paransi pitkän aikavälin tuotos- ja taloustulosta. Mikäli harvennus kuitenkin tehtiin kunnostusojituksen yhteydessä, voimakas kertaharvennus oli sekä puunkorjuun että pitkän aikavälin tuoton kannalta paras ratkaisu. Harvennuskertymien suureneminen alensi korjuukustannuksia vajaalla 10 prosentilla korjuukelpoisen vähimmäiskertymän tuottavaan harvennusvaihtoehtoon verrattuna. Liian voimakkaissa harvennuksissa, jäävän puuston määrän laskiessa alle asetuksessa säädetyn minimivaatimuksen, kasvutappiot lisääntyivät selvästi ja myös pitkän aikavälin taloustulos heikentyi. Metsänkasvatusvaihtoehtojen väliset erot tuotos- ja taloustuloksissa olivat pienimmillään karuimman kasvupaikan esimerkkileimikossa.

  • Kojola, ORCID ID:E-mail soili.kojola@metla.fi (email)
  • Haavisto, ORCID ID:
  • Uusitalo, ORCID ID:
  • Penttilä, ORCID ID:
artikkeli id 5738. Tutkimusartikkeli
Timo Saksa, Jari Miina. (2010). Perkaustavan ja -ajankohdan vaikutus männyn istutustaimikon kehitykseen Etelä-Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 2 artikkeli id 5738. https://doi.org/10.14214/ma.5738

Tutkimuksessa tarkasteltiin kenttäkokeiden avulla erilaisten perkauskäsittelyiden (ei perkausta, reikäperkaus, täysperkaus, latvonta) ja niiden ajoituksen vaikutuksia istutusmäntyjen kehitykseen taimikon harvennusvaiheeseen saakka (valtapituus 7–8 m). Samalla selvitettiin taimikonhoidon (perkaus ja harvennus) kokonaisajanmenekkiä sekä simuloitiin Motti-ohjelmistolla eri taimikonhoitovaihtoehdoissa syntyneiden metsiköiden kehitystä ensiharvennusvaiheeseen saakka.

Runsaasti koivua sisältävän männyn istutustaimikon perkaus osoittautui välttämättömäksi, kun tavoitteena on männikön kasvatus. Taimikon harvennusvaiheessa kuolleiden tai pahoin lehtipuuston kilpailussa piiskaantuneiden mäntyjen yhteenlaskettu osuus oli perkaamattomilla ruuduilla 32–37 %, kun vastaava osuus reikä- ja täysperatuilla ruuduilla oli 3–8 %. Kilpailevien lehtipuiden latvonta vähensi piiskausta vain väliaikaisesti, sillä latvotut lehtipuut jatkoivat pituuskasvuaan sivuoksasta ja saavuttivat pian kasvatettavien mäntyjen pituuden. Kolmen metrin pituusvaiheessa tehdyllä perkauksella ei ollut vaikutusta mäntyjen kasvuun, mutta kaikki 1,5 metrin pituusvaiheessa tehdyt perkauskäsittelyt lisäsivät mäntyjen läpimitankasvua. Mäntyjen pituuskasvu lisääntyi vain reikäperkaus- ja latvontaruuduilla. Taimikonhoidon kokonaisajanmenekki oli pienin yksivaiheisessa taimikonhoidossa (ei perkausta) tai kun perkaus tehtiin latvomalla kilpailevat lehtipuut. Reikä- ja täysperkauksen kokonaisajanmenekit eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi.

Yksivaiheinen taimikonhoito ilman perkausta pienensi mäntykuitupuun ja kasvatti koivukuitupuun määrää simuloidussa ensiharvennuksessa, mutta käyttöpuun kokonaispoistumaan taimikonhoidolla ei ollut vaikutusta.

  • Saksa, ORCID ID:E-mail timo.saksa@metla.fi (email)
  • Miina, ORCID ID:
artikkeli id 6615. Tutkimusartikkeli
Soili Kojola, Hannu Hökkä, Raija Laiho, Timo Penttilä. (2008). Harvennusten ja kunnostusojitusten vaikutus puuston kasvuun ja tuotokseen ojitetuilla rämeillä – simulointitutkimus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2008 numero 2 artikkeli id 6615. https://doi.org/10.14214/ma.6615

Tutkimuksessa selvitettiin puuston kehityssimulointien avulla harvennusten ja kunnostusojitusten merkitystä mäntyvaltaisten ojitusaluemetsien puuntuotannossa. Koeala-aineistoista koostetuille, alueittain ja turvekangastyypeittäin edustaville lähtöpuustoille simuloitiin MOTTI-simulaattorilla erilaisia uudistamisvaiheeseen saakka ulottuvia kasvatusketjuja. Hyväkuntoisten nuorten kasvatusmetsien parhaisiin ketjuihin sisältyi yksi kunnostusojitus ja yleensä vain yksi harvennus, Etelä-Suomen ravinteikkaimmilla kasvupaikoilla kaksi harvennusta. Hoidon tarpeessa olevista nuorista metsistä alkavissa ketjuissa yksi harvennus oli riittävä kunnostusojituksen ohella karuimmilla kasvupaikoilla, muilla tarvittiin kaksi harvennusta. Metsänhoitotoimia sisältävissä parhaissa kasvatusketjuissa keskimääräiset vuotuiset käyttöpuun kasvut olivat 1,4–6,8 m3 ha–1 a–1, kun ne ilman harvennuksia ja kunnostusojituksia olivat 1,2–4,1 m3 ha–1 a–1. Passiiviseen metsänhoitoon verrattuna parhaat kasvatusketjut tuottivat keskimäärin noin 10 % alhaisemman kokonaistuotoksen, mutta samalla keskimääräiset vuotuiset kokonaiskasvut lisääntyivät noin kymmenesosalla ja käyttöpuun kasvut puolella.

  • Kojola, ORCID ID:
  • Hökkä, ORCID ID:
  • Laiho, ORCID ID:
  • Penttilä, ORCID ID:
artikkeli id 5723. Tutkimusartikkeli
Timo Pukkala. (2006). Puun hinta ja taloudellisesti optimaalinen hakkuun ajankohta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 1 artikkeli id 5723. https://doi.org/10.14214/ma.5723

Silloin kun metsä on omistajalleen sijoituskohde, metsää tulee käsitellä niin, että sijoituksen tuottavuus eli metsän tuottoarvo maksimoituu. Metsän tuottoarvo riippuu mm. puun hinnasta ja laskentakorosta, minkä vuoksi myös ohjeet siitä, kuinka metsää on hoidettava hyvän taloudellisen tuloksen saamiseksi, riippuvat puun hinnasta ja korkokannasta. Tässä tutkimuksessa analysoidaan toisaalta sitä, kuinka hinta, jolla hakkuuseen ryhtyminen on optimaalinen päätös, riippuu metsikkötunnuksista ja korkokannasta, ja toisaalta sitä, kuinka optimaalinen käsittely riippuu puun hinnasta ja korkokannasta. Tulosten mukaan metsikön varttuessa hakkuuseen kannattaa ryhtyä yhä pienemmällä kuitupuun hinnalla. Kun tukin hinta paranee, myös kuidusta on saatava parempi hinta, jotta hakkuun optimaalinen ajankohta ei siirtyisi myöhemmäksi. Suureneva korkokanta pienentää hintaa, jolla hakkuuseen kannattaa ryhtyä. Paraneva tukin hinta pidentää optimaalista kiertoaikaa, mutta paraneva kuidun hinta lyhentää sitä. Puun hinta vaikuttaa vain vähän harvennuksen ajankohtaan ja voimakkuuteen eikä juuri lainkaan harvennustapaan. Korkokanta vaikuttaa voimakkaasti kiertoaikaan, metsikön optimaaliseen kasvatustiheyteen ja harvennustapaan. Suureneva korkokanta lyhentää kiertoaikaa, pienentää puuston optimaalista kasvatustiheyttä ja muuttaa harvennustapaa siten, että metsikön suurimpia puita kannattaa koron suurentuessa poistaa yhä enemmän.

  • Pukkala, ORCID ID:E-mail timo.pukkala@joensuu.fi (email)
artikkeli id 5722. Tutkimusartikkeli
Tuomas Salila, Timo Kärki. (2006). Harvennuslehtikuusen laatuluokituksen kehittäminen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 1 artikkeli id 5722. https://doi.org/10.14214/ma.5722

Tutkimuksessa vertailtiin harvennuslehtikuuselle (Larix sibirica) sopivia laatuvaatimuksia. Laatu- ja järeysluokittain sahatuista tukeista saatuja sahelaatuja verrattiin tukkilaatuihin. Tukit ja niistä saadut saheet lajiteltiin kolmen eri laatuvaatimuksen mukaan. Tukit lajiteltiin ENV 1927-3 -standardin, Metsäliiton laatuvaatimusten ja Kuhmon Oy:n laatuohjeistuksen mukaisesti. Saadut saheet luokiteltiin EN 1611-1 -standardin, ”Nordic timber. Grading rules for pine and spruce sawn timber” -julkaisun ja Kuhmo Oy:n sahatavaraohjeistuksen mukaisesti.

Tutkimusaineisto kerättiin kolmelta eri leimikolta, jotka sijaitsivat Etelä- ja Itä-Suomessa. Koesahattuja tukkeja oli kaikkiaan 315 kpl, joista tehtiin 1311 sahetta. Sahausmenetelmä oli läpisahaus sahausasetteen ollessa 25 ja 50 mm. Tukkien ja sahatavaran laadutus tehtiin em. laatuluokitusten mukaisesti, ja saheiden laadutusmittaus suoritettiin täysisärmäisen sahatavaran alueelta.

Tukkiluokitukset, jotka oli tehty päätehakkuiden järeille tukeille, eivät soveltuneet harvennuslehtikuuselle. Huonoiten tukkilajittelu toimi standardilla ENV 1927-3, sillä tämän lajittelun mukaisesti tukit päätyivät pääasiassa yhteen luokkaan. Parhaiten toimi Kuhmo Oy:n tukkilaatujen mukainen lajittelu, jonka mukaan lajitellut tukit jakautuivat tasaisimmin. Eri laatujakaumia vertailtaessa paras korrelaatio oli Kuhmo Oy:n tukkilajittelun ja pohjoismaisen sahatavaralajitteluohjeen välillä.

  • Salila, ORCID ID:E-mail tuomas.salila@lut.fi (email)
  • Kärki, ORCID ID:
artikkeli id 5790. Tutkimusartikkeli
Saija Huuskonen, Anssi Ahtikoski. (2005). Ensiharvennuksen ajoituksen ja voimakkuuden vaikutus kuivahkon kankaan männiköiden tuotokseen ja tuottoon. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 2 artikkeli id 5790. https://doi.org/10.14214/ma.5790

Tutkimuksessa selvitettiin viiden vaihtoehtoisen ensiharvennuksen vaikutusta metsikön tuotokseen ja tuottoon kuivahkon kankaan männiköissä. Hakkuukertymät ja kantorahatulojen nykyarvot laskettiin erikseen ensiharvennukselle ja koko kiertoajalle. Kunkin vaihtoehtoisen ensiharvennuskäsittelyn mukainen tuotos määritettiin metsikön mittaushetkestä (päätöksenteon ajankohta) päätehakkuuseen. Tutkimusaineistona käytettiin Metsähallituksen vuosina 1999–2000 koneellisesti hakattuja ensiharvennuskohteita, yhteensä 27 metsikköä Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin alueilla. Puuston kehitysennusteet laadittiin MOTTI-ohjelmistolla, ja näiden ennusteiden luotettavuus testattiin riippumattomalla aineistolla (Metsäntutkimuslaitoksen kestokoeaineisto). Ennusteiden todettiin olevan harhattomia runkoluvun ja pohjapinta-alan suhteen sekä ennustevirheiden (mitattu – ennustettu) pieniä. Vaikka MOTTI-ennusteet aliarvioivat valtapituuden ja tilavuuden kehitystä, oli harha samaa suuruusluokkaa eri harvennusvaihtoehdoissa.

Kun pohjapinta-alasuositusten mukaista ensiharvennusta viivästettiin 10 vuodella, lisääntyi ensiharvennuksen kuitupuukertymä toteutuneesta tasosta (n. 30 m3 ha–1) aina 60:een m3 ha–1. Samalla ensiharvennuksen kantorahatulojen nykyarvo (4 % laskentakorkokanta) suureni keskimäärin 330 euroa ha–1. Kantohintojen vaihtelu tai laskentakorkokannan muutokset eivät ratkaisevasti vaikuttaneet eri ensiharvennustapojen väliseen kannattavuusjärjestykseen: 10 vuodella viivästetty pohjapinta-alasuositusten mukainen ensiharvennus osoittautui poikkeuksetta parhaimmaksi. Koska eri ensiharvennusvaihtoehtojen mukaiset koko kiertoajan tuotokset ja tuotot eivät eronneet toisistaan, voidaan todeta, että ensiharvennuksen viivästäminen 10 vuodella on perusteltu keino parantaa nimenomaan ensiharvennuksen kannattavuutta, menettelyn kuitenkaan vaikuttamatta ratkaisevasti metsikön tuotokseen tai tuottoon koko kiertoajassa.

  • Huuskonen, ORCID ID:E-mail saija.huuskonen@metla.fi (email)
  • Ahtikoski, ORCID ID:
artikkeli id 5668. Tutkimusartikkeli
Vesa Tanttu, Anssi Ahtikoski, Matti Sirén. (2004). Korjuuvaihtoehtojen kannattavuus metsänomistajalle nuoren metsän harvennuksessa hankintakaupalla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 4 artikkeli id 5668. https://doi.org/10.14214/ma.5668

Tutkimuksessa verrattiin energiapuuharvennuksen ja ainespuuharvennuksen kannattavuutta metsänomistajan näkökulmasta nuoren metsän harvennuksessa. Tutkimuskohteina oli 16 eteläsuomalaista nuoren metsän hoidon kemera-ehdot täyttävää metsikköä. Vertailtavina olivat ainespuun korjuu, energiapuun korjuu kokopuuna sekä aines- ja energiapuun integroitu korjuu, joissa toimintaan saatiin kemera-tuet. Ainespuun korjuussa kannattavuus laskettiin myös vaihtoehdolle, jossa pinta-alatukea ei myönnettäisi. Tarkastelussa kauppatapana oli hankintakauppa, jossa ainespuukorjuun hankintatulo realisoitui tienvarressa ja energiapuukorjuun lämpölaitoksella. Metsänomistaja vastasi korjuukustannuksista, jotka tarkastelussa olivat laskennallisia. Energiapuuvaihtoehdossa kannattavuustarkastelu tehtiin myös yrityksen näkökulmasta. Tällöin metsänomistajan oletettiin saavan energiapuusta korvauksen.

Energiapuun talteenotto kokopuuna oli metsänomistajalle kannattavin vaihtoehto konehakkuussa 15 metsikössä ja moottorisahahakkuussa 14 metsikössä, kun hakkeesta saatiin käyttöpaikalle toimitettuna 11 e/MWh. Ainespuun korjuu ilman tukia oli metsänomistajalle epäedullisin vaihtoehto konehakkuussa 11 metsikössä ja moottorisahahakkuussa 15 metsikössä. Integroitua korjuuta ei pääsääntöisesti kannata tehdä, koska energiapuuositteen talteenotto ainespuuhakkuun yhteydessä on kallista. Suurin hinta, jonka energiapuun hankintaa tekevä yritys olisi voinut tutkimusmetsiköissä energiapuusta maksaa, jotta sen toiminta olisi vielä kannattavaa, oli 2,7–10,2 e/m3.

Korjuuoloiltaan ainespuun korjuuseen kannattamattomissa kohteissa tuet voivat mahdollistaa taloudellisesti kannattavan energiapuun talteenoton. Kemera-ehdot täyttyvät kuitenkin usein myös hyvin ainespuun korjuuseenkin soveltuvissa kohteissa. Tällöin tuet saattavat kannustaa korjaamaan ainespuuta energiakäyttöön.

  • Tanttu, ORCID ID:E-mail vesa.tanttu@tts.fi (email)
  • Ahtikoski, ORCID ID:
  • Sirén, ORCID ID:
artikkeli id 5664. Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö, Eero Poutiainen. (2004). Hieskoivikon käsittelyn vaikutus kuusialikasvoksen kehitykseen Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan viljavilla ojitusalueilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 4 artikkeli id 5664. https://doi.org/10.14214/ma.5664

Viidellä hieskoivukokeella tutkittiin harvennuksen ja taimikon vapautuksen vaikutusta kuusialikasvoksen kehitykseen ja verrattiin verhopuuston käsittelyvaihtoehtojen kannattavuutta.

Hieskoivikon alle istutetuista kuusista 70–90 % säilyi terveinä ja teknisesti hyvinä 10–15 vuoden tutkimusjaksolla riippumatta koivikon tiheydestä. Alle 2 metrin pituisena kuusten kasvu riippui vain vähän verhopuuston tiheydestä. Tämän jälkeen kuuset hyötyivät selvästi koivikon harvennuksesta. Vapautuksen jälkeen kuusten pituuskasvu pysyi ennallaan noin kolme vuotta ja elpyi 5–10 vuodessa samalle tasolle mustikkatyypillä vapaana kasvaneiden yhtä suurten kuusten kanssa.

Kokonaan harventamaton hieskoivutiheikkö oli taloudellisesti huonoin vaihtoehto. Nuorelle hieskoivikolle sopivin tiheys on 2 000–2 500 kpl ha–1. Kuuset kannattaa istuttaa pian koivikon ensiharvennuksen jälkeen, jolloin koivut ovat 30–35 vuoden ikäisiä ja niitä on noin 1 000 kpl ha–1. Koivukuitupuuta tuotettaessa toista harvennusta ei tarvita ja kuusikko vapautetaan noin 15 vuoden kuluttua 2–3 metrin pituisena. Erityisen viljava ja hyvälaatuinen hieskoivikko voidaan tällöin harventaa toisen kerran ja kasvattaa koivutukkia kuusten päällä. Koivut poistetaan kuitenkin ennen kuin lahoviat oleellisesti lisääntyvät ja kuusten latvat kärsivät liiaksi koivujen piiskauksesta.

Ensiharvennuksen aikoihin syntynyt tai viljelty kuusialikasvos niveltyy hyvin hieskoivikon normaaliin kasvatukseen. Varhemmin syntyneessä kuusentaimikossa on valittava joko hieskoivujen aikainen poisto tai voimakas harventaminen, jolloin koivikon tuotos jää normaalia pienemmäksi. Sen sijaan kuusen istutus päätehakkuuta lähestyvään hieskoivikkoon ei näytä kannattavalta. Avohakkuun jälkeen istutetut kuuset kasvavat paremmin ja lehtipuuvesakko suojaa niitä hallalta.

  • Niemistö, ORCID ID:E-mail pentti.niemisto@metla.fi (email)
  • Poutiainen, ORCID ID:
artikkeli id 6220. Tutkimusartikkeli
Yrjö Niskanen. (2004). Metsäsuunnitelman vaikutus ensiharvennuspäätökseen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 3 artikkeli id 6220. https://doi.org/10.14214/ma.6220

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää metsäsuunnitelman vaikutusta ensiharvennuspäätökseen. Vaikutus jaettiin viiteen osavaikutukseen; tieto-, aktivointi-, määrä-, kohdistamis- ja ajoitusvaikutus. Tutkimus perustui kuvio- ja metsälötason aineistoon 182 eteläsavolaiselta metsälöltä, joilta selvitettiin metsien käyttö metsäsuunnitelman voimassaoloajalta, kymmenvuotisjaksolta noin vuosina 1990–2000. Kuviotason aineistolle laadittiin ensiharvennusta selittävä logit-malli ja metsälötason aineistoa analysoitiin vertailevilla menetelmillä.

Metsäsuunnitelmalla oli ensiharvennuksia lisäävä aktivointi- ja määrävaikutus, muttei tieto-, kohdistamis- tai ajoitusvaikutuksia. Metsänhoitoyhdistysten aktiivisuus suunnittelun välialuetieto-jen käytössä todennäköisesti vähensi eroja metsäsuunnitelman omistavien ja suunnitelmaa omistamattomien välillä. Suunnitelman omistavista ja suunnitelmaa omistamattomista noin kolmannes tiesi metsälönsä todellisen ensiharvennustilanteen (ei tietovaikutusta). Suunnitelman omistavista ryhtyi suunnitelmaa omistamattomia suurempi osuus ensiharvennukseen (aktivointivaikutus). Joka seitsemäs metsänomistaja teki kaikki ensiharvennukset. Suunnitelman omistavat olivat tehneet keskimäärin lähes puolet ja suunnitelmaa omistamattomat reilun neljänneksen tarpeesta (määrävaikutus). Ensiharvennus kohdistui yleisesti harvennuksen tarpeessa oleville kuvioille (ei kohdistamisvaikutusta). Metsäsuunnitelman kiireellisyysesitykset eivät vaikuttaneet suunnitelman omistavien töiden ajoitukseen (ei ajoitusvaikutusta), mutta metsäsuunnitelman omistavat harvensivat kiireellisiä kohteita suunnitelmaa omistamattomia todennäköisemmin. Suunnitelmaan sitoutuminen lisäsi ensiharvennuksen todennäköisyyttä. Metsänomistajan ikääntyminen, ulkokuntalaisuus ja metsälön koon kasvu puolestaan alensivat todennäköisyyttä.

Metsäsuunnitelman kehittämisessä tavoitteet tulisi asettaa ainakin metsänomistajan osaamiselle metsäsuunnitelman käytössä ja suunnitelman tavoitelluille vaikutuksille päätöksenteossa. Vaikuttavuus paranisi myös lisäämällä suunnitelman käytön erillistä neuvontaa sekä lisäämällä ammattilaisten aktiivisuutta suunnitelman käytön neuvonnassa tilakäyntien yhteydessä.

  • Niskanen, ORCID ID:E-mail iinuski@pp.inet.fi (email)
artikkeli id 6079. Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö, Tatu Hokkanen, Martti Varama. (2004). Karikemäärän muutokset 1982–2001 ja puiden kunto lumi- ja hallamittariesiintymän vaivaamissa koivikoissa Noormarkussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 1 artikkeli id 6079. https://doi.org/10.14214/ma.6079

Mittariperhosten toukat söivät 1997–1999 koivuvaltaisia metsiä paikoin lähes lehdettömiksi Lounais-Suomessa. Karikeseurantametsiköissä tutkittiin mittarituhon vaikutusta hies- ja rauduskoivikon karikesatoon ja harvennuskokeessa puiden kunnon ja toipumisen riippuvuutta puuston tiheydestä. Lisäksi koivulajien tuhoalttiutta verrattiin hies- ja rauduskoivun muodostamassa sekametsikössä. Hyönteisnäytteiden perusteella koivujen lehtituhot aiheutti ensisijaisesti lumimittari (Operophtera fagata Scharfenberg) ja selvästi vähäisemmässä määrin hallamittari (Operophtera brumata Linnaeus).

Syönti ajoittui vuosille 1997–2000, joista voimakkaita olivat kaksi keskimmäistä. Tällöin toukkien- papanoita kertyi viljelyrauduskoivikossa yli 200 kg/ha/v ja luontaisesti syntyneessä hieskoivikossa puolet vähemmän. Hienojakoisen seulontatähteen ja tunnistamattoman karikkeen määrä lisääntyi noin 300 kg/ha/v. Hieskoivikossa mittarituho ei vähentänyt karikkeen määrää, mutta rauduskoivikossa lehtikarike väheni puolella, karikkeen kokonaismäärä neljänneksellä ja siementuotanto tyrehtyi. Myös latvusten kunnon perusteella rauduskoivu kärsi mittarituhosta hieskoivua enemmän. Rauduskoivulle oli tyypillisempää elävän latvuksen supistuminen alhaalta päin tupsulatvaiseksi ja hieskoivulle puolestaan koko latvuksen harsuuntuminen. Välittömästi kuolleiden ja kuolevien puiden osuus oli 13–16% runkoluvusta, mutta kaikkiaan 30–50% koivuista todettiin kasvatuskelvottomiksi. Toipuvien puiden pituuskasvu elpyi mittarituhon jälkeen nopeammin kuin paksuuskasvu.

Metsikön pienimmät puut kuolivat herkimmin, mutta osa suurimmistakin puista jää toipumatta. Harvennuksilla ei voida ehkäistä mittarituhoa koivikoissa, mutta hoidetuissa metsiköissä puiden toipumisedellytykset ovat paremmat kuin hoitamattomissa. Kasvatuskelvottomat puut kannattaa poistaa saneeraushakkuussa välittömästi kahden pahan tuhovuoden jälkeen.

  • Niemistö, ORCID ID:E-mail pentti.niemisto@metla.fi (email)
  • Hokkanen, ORCID ID:
  • Varama, ORCID ID:
artikkeli id 6110. Tutkimusartikkeli
Reeta Stöd, Matti Sirén, Vesa Tanttu, Erkki Verkasalo. (2003). Jäävän puuston ja poistuman tekninen laatu ensiharvennusmänniköissä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 4 artikkeli id 6110. https://doi.org/10.14214/ma.6110

Tutkimuksessa selvitettiin ensiharvennusmänniköiden runkojen ulkoista (teknistä) laatua ja siihen vaikuttavia tekijöitä Hämeen-Uudenmaan, Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan alueilla. Aineisto kerättiin 66 leimikolta, joista jokaiselta mitattiin yksi 200 m2:n koeala. Koealan keskelle leimattiin ajoura ja uran ulkopuolelle tehtiin laatuharvennusperiaatteen mukainen mallileimaus. Kaikista ainespuun mittaisista männyistä mitattiin tärkeimmät puutunnukset ja määritettiin rungon ulkoinen laatu, laatuluokka sekä terveydentila.

Koepuita oli 2 474 kpl ja yli puolet niistä oli ulkoisesti virheettömiä. Yleisimpiä vikoja olivat oksaisuus, poikaoksaisuus, mutkaisuus sekä näiden yhdistelmät. Vikaisten puiden suhteellista osuutta kuvaavassa sekamallissa merkitseviä päävaikutuksia olivat metsäkeskus ja puuluokka. Keskimääräistä laatuluokkaa kuvaavassa sekamallissa päävaikutukset olivat metsäkeskus, metsä- tai turvekangastyyppi, syntytapa ja puuluokka. Malleissa todettiin merkitseviksi myös metsäkeskuksen ja syntytavan, metsäkeskuksen ja puuluokan sekä metsä- tai turvekangastyypin ja syntytavan yhdysvaikutukset. Mallileimauksessa kasvatettaviksi jätetyistä puista 89 % oli tukkipuiksi kasvatuskelpoisia. Poistettavista puista 80 % sisälsi vähimmäislaatuvaatimukset täyttäneen tukkiaihion.

Ajouran takia menetettävien kasvatuskelpoisten puiden määrä oli aineistossa keskimäärin 135 kpl/ha, ja laadultaan parhaissa leimikoissa jopa 250–300 kpl/ha. Ajouran avaaminen pienensi tukkiaihiollisten jäävien puiden kokonaismäärää noin 14 prosentilla verrattuna tilanteeseen, jossa mallileimausta sovellettiin koko koealalle eikä koealalla ollut ajouraa. Virheettömien puiden osuuksiin tai puiden laatuluokkajakaumiin ajoura ei juuri vaikuttanut.

Erityisesti turvekankailla ajouran sijoittamisella on suuri vaikutus jäävän puuston laatuun. Ojan penkalle sijoitettavan ajouran vuoksi poistetaan metsikön ulkoiselta laadultaan huonoimmat mutta suurikokoisimmat puut, joiden kasvuun ojitus on eniten vaikuttanut. Vaihtoehtoisesti ajoura voidaan sijoittaa kohtisuoraan ojaa vastaan, jolloin poistetaan tasaisemmin kaikkien kokoluokkien puita. Harvennuksille suunniteltuja pieniä hakkuukoneita käytettäessä varsinaiset ajourat voidaan turvekankailla myös jättää kokonaan tekemättä.

  • Stöd, ORCID ID:E-mail reeta.stod@metla.fi (email)
  • Sirén, ORCID ID:
  • Tanttu, ORCID ID:
  • Verkasalo, ORCID ID:
artikkeli id 6162. Tutkimusartikkeli
Matti Sirén, Vesa Tanttu. (2001). Pienet hakkuukoneet ja korjuri rämemännikön talvikorjuussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 4 artikkeli id 6162. https://doi.org/10.14214/ma.6162

Tutkimuksessa vertailtiin pienten hakkuukoneiden ja korjurin työn tuottavuutta, korjuujälkeä ja työmenetelmiä rämemännikön ensiharvennuksessa. Hakkuukoneilla tutkittiin kahta menetelmävaihtoehtoa. Ensimmäisessä metsäkuljetusurat sijoitettiin ojien päälle ja ojalinjojen keskiväliin. Metsäkuljetusuraväli oli 20 metriä. Hakkuukone työskenteli metsäkuljetusurilla ja tarvittaessa niiltä poikkeavilla pistourilla. Toisessa vaihtoehdossa metsäkuljetusurat sijoitettiin ainoastaan ojien päälle. Metsäkuljetusuraväliksi tuli tällöin 40 metriä. Metsäkuljetusurien väliin sijoitettiin kaksi hakkuu-uraa. Hakkuukone työskenteli metsäkuljetusurilla ja hakkuu-urilla. Korjurilla ajouraväli oli 20 metriä.

Työn tuottavuus hakkuukoneilla oli keskimäärin 8,6–12,5 ja korjurilla 5,0 m3 tehotunnissa. Hakkuukoneilla työn tuottavuus käytettäessä 20 metrin ajouraväliä oli 9 % korkeampi kuin hakkuu-uramenetelmällä. Hakkuukoneilla vauriopuiden osuus jäävän puuston runkoluvusta oli 20 metrin uravälillä 2,7 % ja hakkuu-uramenetelmällä 5,9 %. Hakkuu-uramenetelmällä vauriopuiden osuus lähellä kapeita hakkuu-uria, joilla vain hakkuukone kulkee, oli 10,0 %. Luvut sisältävät myös metsäkuljetuksen vauriot. Korjurilla vaurioitui 2,2 % jäävästä puustosta. Jäävän puuston määrä vastasi kaikilla tutkituilla vaihtoehdoilla ohjeita. Hakkuu-uramenetelmällä jäävä puusto jakautui tasaisemmin kuin 20 metrin uravälillä.

Korjuukustannukset ja korjuujäljen seurauskustannukset sisältävää korjuun kokonaistaloutta verrattiin tutkituilla hakkuukone-kuormatraktoriketjun ajouravaihtoehdoilla. Korjuujäljen kustannukset laskettiin kiertoajalle. Nyt todetun korjuujäljen oletettiin toteutuvan myös 15 vuoden kuluttua tehtävässä toisessa harvennuksessa. Käytettäessä 20 metrin uraväliä korjuukustannukset olivat 3 685 mk/ha. Puustovaurioiden ja ajourien nykyarvo 3 %:n korolla oli 278 mk/ha. Hakkuu-uramenetelmällä korjuukustannukset olivat 3 855 mk/ha ja korjuujäljen kustannukset vastaavasti 196 mk/ha. Hakkuu-uramenetelmän käyttö on perusteltua laadultaan epätasaisissa männiköissä.

  • Sirén, ORCID ID:E-mail matti.siren@metla.fi (email)
  • Tanttu, ORCID ID:
artikkeli id 6500. Tutkimusartikkeli
Mikko Ylimartimo, Pertti Harstela, Kari T. Korhonen, Matti Sirén. (2001). Ensiharvennuskohteiden korjuukelpoisuus ojitetuilla turvemailla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 2 artikkeli id 6500. https://doi.org/10.14214/ma.6500

Tutkimuksessa tarkastellaan valtakunnan metsien inventoinnissa (VMI) ehdotettujen ensiharvennuskohteiden korjuukelpoisuutta ojitetuilla turvemailla ja tutkittiin mahdollisuuksia korjuukelpoisuuden parantamiseksi. Lisäksi tarkasteltiin eri tietolähteissä, VMI:ssa ja aluesuunnitelmissa (AS), olevia eroavaisuuksia ensiharvennuskohteiden ominaisuuksista. Aineistona oli Pohjois-Savon metsäkeskuksen alueelta 47 kpl VMI9:ssa mitattua metsikkökuviota, niiltä kerätty maastomittausaineisto sekä aluesuunnitelmatiedot.

Kohteiden korjuukelpoisuus osoittautui heikoksi. Koneellisessa korjuussa 6 % ja metsurikorjuussa 21 % kohteista alitti korjuukelpoisuusrajaksi asetetun kustannustason. Kun korjuukelpoisuusmittarina oli hakkuukertymä, korjuukelpoisten kohteiden osuus oli 38 %. Korjuukelvottomuuden syinä olivat lähinnä pieni rungon koko ja hakkuukertymä. Korjuukelpoisuuden parantamiseksi tutkitut vaihtoehdot eivät ratkaisevasti parantaneet korjuun edellytyksiä.

VMI:ssa ja aluesuunnitelmissa ehdotetut turvemaiden ensiharvennusten määrät ja hakkuukiireellisyysarviot vastasivat hyvin toisiaan. Sen sijaan tilavuusarvioissa oli merkittäviä poikkeamia. VMI:n ensiharvennusalat kuvaavat metsänhoidollista tarvetta ja tämän tutkimuksen mukaan vain pieni osa VMI:n ensiharvennusehdotuksista on taloudellisesti korjattavissa. Toisaalta ensiharvennusten tekeminen nopeuttaa metsiköiden järeytymistä ja siten parantaa tulevien hakkuiden kannattavuutta.

  • Ylimartimo, ORCID ID:E-mail mikko.ylimartimo@metla.fi (email)
  • Harstela, ORCID ID:
  • Korhonen, ORCID ID:
  • Sirén, ORCID ID:
artikkeli id 6436. Tutkimusartikkeli
Jari Hynynen, Merja Arola. (1999). Ensiharvennusajankohdan vaikutus hoidetun männikön kehitykseen ja harvennuksen kannattavuuteen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 1 artikkeli id 6436. https://doi.org/10.14214/ma.6436

Ensiharvennusajankohdan vaikutusta nuoren männikön kehitykseen tutkittiin 20 vuoden ajan kymmenessä koemetsikössä. Kaikissa metsiköissä oli tehty taimikonharvennus. Tutkimuksen koejärjestely sisälsi kolme ensiharvennuskäsittelyä. Aikainen harvennus tehtiin kokeiden perustamisvaiheessa puuston valtapituuden ollessa noin 13 m. Kaksivaiheisessa harvennuksessa lievä harvennus toistettiin kymmenen vuoden välein. Viivästetty ensiharvennus tehtiin 15 vuotta kokeiden perustamisen jälkeen valtapituuden ollessa keskimäärin 17,7 m.

Harvennusajankohta ei vaikuttanut merkittävästi puuston kokonaistuotokseen. Puuston kasvu aleni kuitenkin tilapäisesti harvennuksen seurauksena sitä enemmän mitä voimakkaammin puustoa oli harvennettu.

Aikaisen ensiharvennuksen jälkeen puiden läpimitan kasvu voimistui ja latvussuhteen iänmukainen pieneneminen hidastui. Puuston reaktio viivästyneeseen harvennukseen oli samansuuntainen mutta pienempi. Ensiharvennus lisäsi määrällisesti eniten metsikön suurimpien puiden läpimitan kasvua. Harvennuksen jälkeen puiden läpimitan kasvu oli voimakkainta rungon tyviosissa.

Ensiharvennuksen viivästäminen paransi harvennuksen kannattavuutta tuntuvasti. Harvennuksessa talteen saadun käyttöpuun määrä lisääntyi 35:stä m3 ha–1 64:een m3 ha–1, mikä lähes kaksinkertaisti laskennalliset puunmyyntitulot. Vastaavasti laskennalliset puunkorjuun yksikkökustannukset alenivat 159 mk:sta 73 mk:aan kuutiometriltä.

Tulosten mukaan männiköissä, joissa taimikonhoito on tehty ajallaan, ensiharvennusta voidaan viivästää 10–15 vuodella heikentämättä oleellisesti puuston kasvuedellytyksiä.

  • Hynynen, ORCID ID:E-mail jari.hynynen@metla.fi (email)
  • Arola, ORCID ID:
artikkeli id 6436. Tutkimusartikkeli
Jari Hynynen, Merja Arola. (1999). Ensiharvennusajankohdan vaikutus hoidetun männikön kehitykseen ja harvennuksen kannattavuuteen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 1 artikkeli id 6436. https://doi.org/10.14214/ma.6436

Ensiharvennusajankohdan vaikutusta nuoren männikön kehitykseen tutkittiin 20 vuoden ajan kymmenessä koemetsikössä. Kaikissa metsiköissä oli tehty taimikonharvennus. Tutkimuksen koejärjestely sisälsi kolme ensiharvennuskäsittelyä. Aikainen harvennus tehtiin kokeiden perustamisvaiheessa puuston valtapituuden ollessa noin 13 m. Kaksivaiheisessa harvennuksessa lievä harvennus toistettiin kymmenen vuoden välein. Viivästetty ensiharvennus tehtiin 15 vuotta kokeiden perustamisen jälkeen valtapituuden ollessa keskimäärin 17,7 m.

Harvennusajankohta ei vaikuttanut merkittävästi puuston kokonaistuotokseen. Puuston kasvu aleni kuitenkin tilapäisesti harvennuksen seurauksena sitä enemmän mitä voimakkaammin puustoa oli harvennettu.

Aikaisen ensiharvennuksen jälkeen puiden läpimitan kasvu voimistui ja latvussuhteen iänmukainen pieneneminen hidastui. Puuston reaktio viivästyneeseen harvennukseen oli samansuuntainen mutta pienempi. Ensiharvennus lisäsi määrällisesti eniten metsikön suurimpien puiden läpimitan kasvua. Harvennuksen jälkeen puiden läpimitan kasvu oli voimakkainta rungon tyviosissa.

Ensiharvennuksen viivästäminen paransi harvennuksen kannattavuutta tuntuvasti. Harvennuksessa talteen saadun käyttöpuun määrä lisääntyi 35:stä m3 ha–1 64:een m3 ha–1, mikä lähes kaksinkertaisti laskennalliset puunmyyntitulot. Vastaavasti laskennalliset puunkorjuun yksikkökustannukset alenivat 159 mk:sta 73 mk:aan kuutiometriltä.

Tulosten mukaan männiköissä, joissa taimikonhoito on tehty ajallaan, ensiharvennusta voidaan viivästää 10–15 vuodella heikentämättä oleellisesti puuston kasvuedellytyksiä.

  • Hynynen, ORCID ID:E-mail jari.hynynen@metla.fi (email)
  • Arola, ORCID ID:
artikkeli id 6232. Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö. (1997). Ensiharvennuksen ajankohdan ja voimakkuuden vaikutus istutetun rauduskoivikon kasvuun ja tuotokseen. Metsätieteen aikakauskirja 4/1997: 439-454. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 4 artikkeli id 6232. https://doi.org/10.14214/ma.6232

Istutettujen rauduskoivikoiden ensiharvennusreaktiota tutkittiin 17 kestokokeessa, joissa jäävän puuston pohjapinta-ala oli harvennuksen jälkeen 50, 65 ja 80 prosenttia harventamattomasta kontrollista.

Harventamisen seurauksena puuston hehtaarikohtainen tilavuuskasvu aleni, vaikka yksittäiset koivut lisäsivät paksuuskasvuaan voimakkaasti. Tämä harvennusreaktio vastasi ensimmäisellä 5-vuotiskaudella noin 20 % suuruisen puustopääoman vähennyksen mukana menetettyä kasvupotentiaalia. Eniten suhteellista kasvuaan paransivat jäävän puuston pienimmät puut. Järeän koivun kasvatuksen kannalta oli kuitenkin merkittävää, että myös koivikon suurimmat puut lisäsivät voimakkaan harvennuksen jälkeen paksuuskasvuaan noin 30 %. Näin ollen viljavien kasvupaikkojen rauduskoivikoille suositellaan voimakasta ensiharvennuskäsittelyä. Tulosten mukaan rauduskoivun kasvu puutasolla lisääntyi pudotettaessa puustopääoma 65 %:n tasolta 50 %:n tasolle ja edelleen kolmannekseen harventamattomasta, joten hyvinkin voimakkaat käsittelyt voivat olla perusteltuja. Koivun pituuskehitys kuitenkin hidastui näin voimakkaan harvennuksen seurauksena.

Tiheydessä 1 600 kpl/ha kasvavan rauduskoivikon ensiharvennus kannattaa tehdä aikaisintaan 14 metrin valtapituudessa. Harventamattoman koivikon latvukset supistuvat tässä vaiheessa nopeasti, joten aikaa järkevälle ensiharvennukselle on korkeintaan 4–5 vuotta ja tiheämmässä koivikossa tätäkin vähemmän. Taimikonharvennus on tarpeellinen mikäli runkoluku on 2 500 kpl tai enemmän.

  • Niemistö, ORCID ID:E-mail pentti.niemisto@metla.fi (email)
artikkeli id 6232. Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö. (1997). Ensiharvennuksen ajankohdan ja voimakkuuden vaikutus istutetun rauduskoivikon kasvuun ja tuotokseen. Metsätieteen aikakauskirja 4/1997: 439-454. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 4 artikkeli id 6232. https://doi.org/10.14214/ma.6232

Istutettujen rauduskoivikoiden ensiharvennusreaktiota tutkittiin 17 kestokokeessa, joissa jäävän puuston pohjapinta-ala oli harvennuksen jälkeen 50, 65 ja 80 prosenttia harventamattomasta kontrollista.

Harventamisen seurauksena puuston hehtaarikohtainen tilavuuskasvu aleni, vaikka yksittäiset koivut lisäsivät paksuuskasvuaan voimakkaasti. Tämä harvennusreaktio vastasi ensimmäisellä 5-vuotiskaudella noin 20 % suuruisen puustopääoman vähennyksen mukana menetettyä kasvupotentiaalia. Eniten suhteellista kasvuaan paransivat jäävän puuston pienimmät puut. Järeän koivun kasvatuksen kannalta oli kuitenkin merkittävää, että myös koivikon suurimmat puut lisäsivät voimakkaan harvennuksen jälkeen paksuuskasvuaan noin 30 %. Näin ollen viljavien kasvupaikkojen rauduskoivikoille suositellaan voimakasta ensiharvennuskäsittelyä. Tulosten mukaan rauduskoivun kasvu puutasolla lisääntyi pudotettaessa puustopääoma 65 %:n tasolta 50 %:n tasolle ja edelleen kolmannekseen harventamattomasta, joten hyvinkin voimakkaat käsittelyt voivat olla perusteltuja. Koivun pituuskehitys kuitenkin hidastui näin voimakkaan harvennuksen seurauksena.

Tiheydessä 1 600 kpl/ha kasvavan rauduskoivikon ensiharvennus kannattaa tehdä aikaisintaan 14 metrin valtapituudessa. Harventamattoman koivikon latvukset supistuvat tässä vaiheessa nopeasti, joten aikaa järkevälle ensiharvennukselle on korkeintaan 4–5 vuotta ja tiheämmässä koivikossa tätäkin vähemmän. Taimikonharvennus on tarpeellinen mikäli runkoluku on 2 500 kpl tai enemmän.

  • Niemistö, ORCID ID:E-mail pentti.niemisto@metla.fi (email)
artikkeli id 5949. Tutkimusartikkeli
Jari Hynynen, Jussi Saramäki. (1995). Ensiharvennuksen viivästymisen ja harvennusvoimakkuuden vaikutus nuoren männikön kehitykseen. Metsätieteen aikakauskirja 2/1995: 99-113. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 2 artikkeli id 5949. https://doi.org/10.14214/ma.5949

Tutkimuksessa tarkastellaan yhdeksän nuoreen ensiharvennusvaiheen (valtapituus 12,0–13,9 m) männikköön perustetun faktorikokeen (3 harvennusastetta x 3 lannoitusastetta) perusteella harvennuksen viivästymisen vaikutusta 15 vuoden aikana ensiharvennuksesta. Voimakkaan ensiharvennuksen (60 % runkoluvusta) seurauksena puuston tilavuuskasvu aluksi pieneni harvennusta seuraavina vuosina, mutta se saavutti harventamattoman puuston kasvun tason 15 vuoden kuluessa harvennuksesta. Voimakas harvennus pienensi männikön tilavuuskasvua 15 vuoden aikana yhteensä 15 m3 ha–1 (12 %) verrattuna harventamattoman puuston kasvuun. Harventamattomien metsiköiden tilavuuskasvu säilyi koko seurantajakson likimain vakiona. Harvennus ei vaikuttanut valtapituuden kehitykseen.

Harvennuskertymä oli kokeen alussa voimakkaasti harvennetuilla koealoilla 36 m3 ha–1 ja tutkimusjakson lopussa harvennetuilla 66 m3 ha–1, kun jäävä runkoluku oli sama. Myös poistuman keskijäreys oli noin 2 cm suurempi myöhemmin harvennetuilla koealoilla. Puuston kokonaistuotos oli hieman suurempi myöhään harvennetuilla koealoilla, joskaan ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Jäävä puusto oli keskimäärin noin yhden senttimetrin paksumpaa aiemmin voimakkaasti harvennetuilla koealoilla verrattuna jakson lopussa harvennettuihin.

Harvennuksissa kasvamaan jätettyjen puiden elävien latvusten suhteellinen pituus supistui jakson lopussa harvennetuissa metsiköissä 56,5 %:sta 45,4 %:iin tutkimusjakson aikana, kun vastaavat luvut jakson alussa voimakkaasti harvennetuilla koealoilla olivat 54,2 % ja 49,6 %. Harventamattomuus voimisti luonnonpoistumaa ja lisäsi puustovaurioiden määrää, mutta sekä luonnonpoistuman että vaurioituneiden puiden osuus puuston tilavuudesta oli varsin pieni tutkimusjakson aikana.

NPK-lannoitus (150 kg N ha–1) viiden vuoden välein lisäsi kasvua 3,2 m3 ha–1 a–1. Lannoitus lisäsi luonnonpoistumaa ja puustovauriota kaikissa harvennuskäsittelyissä. Lannoitus nopeutti puiden latvussuhteen pienenemistä sekä harvennetuilla että harventamattomilla koealoilla.

Tulosten mukaan hoidetun männikön ensiharvennusta on mahdollista siirtää noin 17,5 metrin valtapituuteen saakka ilman, että puuston kasvu kärsii tai latvukset supistuvat liiaksi.

  • Hynynen, ORCID ID:E-mail jari.hynynen@metla.fi (email)
  • Saramäki, ORCID ID:
artikkeli id 5949. Tutkimusartikkeli
Jari Hynynen, Jussi Saramäki. (1995). Ensiharvennuksen viivästymisen ja harvennusvoimakkuuden vaikutus nuoren männikön kehitykseen. Metsätieteen aikakauskirja 2/1995: 99-113. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 2 artikkeli id 5949. https://doi.org/10.14214/ma.5949

Tutkimuksessa tarkastellaan yhdeksän nuoreen ensiharvennusvaiheen (valtapituus 12,0–13,9 m) männikköön perustetun faktorikokeen (3 harvennusastetta x 3 lannoitusastetta) perusteella harvennuksen viivästymisen vaikutusta 15 vuoden aikana ensiharvennuksesta. Voimakkaan ensiharvennuksen (60 % runkoluvusta) seurauksena puuston tilavuuskasvu aluksi pieneni harvennusta seuraavina vuosina, mutta se saavutti harventamattoman puuston kasvun tason 15 vuoden kuluessa harvennuksesta. Voimakas harvennus pienensi männikön tilavuuskasvua 15 vuoden aikana yhteensä 15 m3 ha–1 (12 %) verrattuna harventamattoman puuston kasvuun. Harventamattomien metsiköiden tilavuuskasvu säilyi koko seurantajakson likimain vakiona. Harvennus ei vaikuttanut valtapituuden kehitykseen.

Harvennuskertymä oli kokeen alussa voimakkaasti harvennetuilla koealoilla 36 m3 ha–1 ja tutkimusjakson lopussa harvennetuilla 66 m3 ha–1, kun jäävä runkoluku oli sama. Myös poistuman keskijäreys oli noin 2 cm suurempi myöhemmin harvennetuilla koealoilla. Puuston kokonaistuotos oli hieman suurempi myöhään harvennetuilla koealoilla, joskaan ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Jäävä puusto oli keskimäärin noin yhden senttimetrin paksumpaa aiemmin voimakkaasti harvennetuilla koealoilla verrattuna jakson lopussa harvennettuihin.

Harvennuksissa kasvamaan jätettyjen puiden elävien latvusten suhteellinen pituus supistui jakson lopussa harvennetuissa metsiköissä 56,5 %:sta 45,4 %:iin tutkimusjakson aikana, kun vastaavat luvut jakson alussa voimakkaasti harvennetuilla koealoilla olivat 54,2 % ja 49,6 %. Harventamattomuus voimisti luonnonpoistumaa ja lisäsi puustovaurioiden määrää, mutta sekä luonnonpoistuman että vaurioituneiden puiden osuus puuston tilavuudesta oli varsin pieni tutkimusjakson aikana.

NPK-lannoitus (150 kg N ha–1) viiden vuoden välein lisäsi kasvua 3,2 m3 ha–1 a–1. Lannoitus lisäsi luonnonpoistumaa ja puustovauriota kaikissa harvennuskäsittelyissä. Lannoitus nopeutti puiden latvussuhteen pienenemistä sekä harvennetuilla että harventamattomilla koealoilla.

Tulosten mukaan hoidetun männikön ensiharvennusta on mahdollista siirtää noin 17,5 metrin valtapituuteen saakka ilman, että puuston kasvu kärsii tai latvukset supistuvat liiaksi.

  • Hynynen, ORCID ID:E-mail jari.hynynen@metla.fi (email)
  • Saramäki, ORCID ID:
artikkeli id 6376. Tutkimusartikkeli
Paula Jylhä. (1995). Nuorten metsien metsänhoidollinen tila ennen kunnostushakkuuta ja sen jälkeen Keski-Pohjanmaan ojitusalueilla. Metsätieteen aikakauskirja 1/1995: 4-20. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 1 artikkeli id 6376. https://doi.org/10.14214/ma.6376

Tutkimuksessa inventoitiin 26 mäntyvaltaista ja 17 hieskoivuvaltaista nuoren metsän kunnostuskohdetta Keski-Pohjanmaalla. Tavoitteena oli arvioida ylitiheänä kasvaneiden puustojen elpymiskykyä kunnostushakkuiden jälkeen sekä kuvailla kunnostushakkuutarpeeseen vaikuttavia tekijöitä.

Runkolukuohjeet soveltuivat pohjapinta-alamalleja paremmin hoitotarpeen arviointiin, sillä puustot olivat epätasaisia ja pieniläpimittaisia. Hakkuupoistuma oli keskimäärin 37 m3/ha, josta ainespuuta oli 21 m3/ha. Puuston tilavuudesta poistettiin keskimäärin kolmasosa, voimakkaimmin käsitellyillä kohteilla yli 60 %. Elävän latvuksen osuus puun pituudesta pieneni kasvatustiheyden noustessa. Suuri osa metsäojista oli kiireellisen kunnostuksen tarpeessa, joten voimakkaat harvennukset voivat aiheuttaa huomattavia kasvutappioita, ellei ojastoja kunnosteta. Merkittävimmät puiden ulkoista laatua heikentävät tekijät olivat mäntyjen oksikkuus ja koivujen mutkaisuus.

  • Jylhä, ORCID ID:E-mail paula.jylha@metla.fi (email)
artikkeli id 6044. Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö. (1994). Männikön ensiharvennus ala-, ylä- tai laatuharvennusta käyttäen. Metsätieteen aikakauskirja 1/1994: 19-32. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1994 numero 1 artikkeli id 6044. https://doi.org/10.14214/ma.6044

30-vuotiaan kylvömännikön ensiharvennuksena tutkittiin kolmea harvennustapaa: alaharvennusta, laatuharvennusta ja yläharvennusta. Oksaisuuden ja puun koon välinen voimakas riippuvuus aiheutti sen, että yläharvennus ja laatuharvennus poikkesivat vain vähän toisistaan. Kasvatettavan puuston korkea laatu sopii paremmin puuvalinnan kriteeriksi kuin poistettavien puiden suuri koko. Laatuharvennus osoittautui paremmaksi, koska siinä jätettävät suurikokoisetkin puut olivat hento-osaisempia kuin puhtaassa yläharvennuksessa. Sen sijaan alaharvennus johti em. harvennustapoja paksuoksaisempaan, joskin nopeammin järeytyvään puustoon. Järeys ei korvaa menetystä, joka kärsitään männyn teknisessä laadussa, jota paksuoksaisuuden lisäksi heikentävät nopeasta kasvusta johtuvat leveät vuosilustot ja rungon voimakas kapeneminen.

Puuston hehtaarikohtainen tilavuuskasvu ei riippunut harvennustavasta. Tulos vahvistaa useissa muissa harvennustutkimuksissa saatua tulosta. Puunkorjuun kustannukset olivat laatu- ja ylä-harvennuksessa noin 20 mk/m3 pienemmät kuin alaharvennuksessa, koska poistettavien puiden keskikoko ja kuitupuukertymä olivat suuuremmat. Vastaavasti myöhempien harvennusten ja päätehakkuun kustannukset kohoavat, mutta silloin kannattavuus ei ole yhtä kriittinen tekijä kuin ensiharvennuksessa.

Laatuharvennus on suositeltavaa hoidetuissa viljelymänniköissä, joissa puiden väliset laatuerot ovat suuret. Alaharvenukseen verrattuna se on tehtävä riittävän ajoissa, etteivät suuret ja oksaiset puut ehdi heikentää pienempien, hyvälaatuisten puiden latvuksia ja kasvukykyä. Jäävän puuston määrää on tarkkailtava enemmän kuin alaharvennuksessa, koska suurimpia puita poistettaessa harvennusmallit alittuvat herkästi.

  • Niemistö, ORCID ID:

Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit