Articles by Riitta Hänninen

Tutkimusartikkeli

artikkeli id 6388. Tutkimusartikkeli
Juha Honkatukia, Maarit Kallio, Riitta Hänninen, Johanna Pohjola. (2008). Venäjän puutullien vaikutukset Suomen metsäsektoriin ja kansantalouteen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2008 numero 3 artikkeli id 6388. https://doi.org/10.14214/ma.6388

Venäjä on ilmoittanut nostavansa raakapuun vientitulleja asteittain 50 euroon kuutiometriltä, mikä johtaisi toteutuessaan puun tuonnin loppumiseen Venäjältä. Tutkimuksessa pyritään arvioimaan, miten suuria vaikutuksia Venäjän noin 15 miljoonan kuutiometrin suuruisen raakapuun tuonnin loppumisella olisi Suomen metsäsektoriin ja kansantalouteen pitkällä aikavälillä olettaen, että tuontia muualta ei pystytä lisäämään. Tutkimusmenetelmänä on skenaarionanalyysi. Skenaarioita tuotettiin sekä metsäsektorin osittaistasapainomallilla että kansantalouden yleisellä tasapainomallilla. Raakapuun tuonnin aleneminen johtaa kotimaan hakkuiden, kantohintojen ja kantorahatulojen nousuun. Metsätalouden tuotannon arvioidaan olevan noin 7 % suurempi vuonna 2020 verrattuna tilanteeseen ilman tuontimuutosta. Sen sijaan metsäteollisuus joutuisi kustannusten nousun aiheuttaman heikentyneen kannattavuuden vuoksi sopeuttamaan tuotantoansa pienemmäksi. Eniten supistuisi mekaanisen metsäteollisuuden tuotanto, 10–16 % suhteessa perusuraan vuonna 2020 riippuen käytetystä mallista ja lähtöoletuksista. Kansantaloudessa vaikutukset näkyisivät hintojen nousuna, joka alentaisi kulutuskysyntää ja työllisyyttä aluksi noin yhdellä prosentilla ja investointeja hieman tätä enemmän. Talouden rakennemuutos vaimentaa ajan kuluessa hintojen nousun vaikutuksia ja vuonna 2020 ne ovat varsin pieniä koko kansantalouden tasolla. Vaikka Venäjä päätyisi luopumaan tulleista, tutkimus antaa tietoa Suomen talouden riippuvuudesta puun tuonnista.

  • Honkatukia, ORCID ID:E-mail juha.honkatukia@vatt.fi (email)
  • Kallio, ORCID ID:
  • Hänninen, ORCID ID:
  • Pohjola, ORCID ID:
artikkeli id 6118. Tutkimusartikkeli
Sannamaija Rasi, Anne Toppinen, Riitta Hänninen. (1999). Ekonometrinen malli Britannian ja Saksan paperin kulutukselle. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2 artikkeli id 6118. https://doi.org/10.14214/ma.6118

Tutkimuksessa analysoidaan Suomen tärkeimpien vientimaiden, Britannian ja Saksan, sanomalehtipaperin sekä paino-ja kirjoituspaperin kulutusta ekonometristen mallien avulla. Estimoinneissa käytettiin pitkän ja lyhyen aikavälin vaikutukset erottelevaa Englen ja Grangerin kaksivaiheista yhteisintegroituvuusanalyysia ja aikasarja-aineistoa vuosille 1960–94. Muuttujien havaittiin olevan epästationaarisia ja yhteisintegroituneita. Lyhyen aikavälin malleissa tulojen kasvulla oli verrattain suuri ja merkitsevä vaikutus paperin kulutukseen. Hintajoustot olivat pieniä eivätkä useinkaan osoittautuneet tilastollisesti merkitseviksi. Tämän perusteella tuotteen hinta ei juuri lainkaan vaikuta sanomalehtipaperin tai paino- ja kirjoituspaperin kulutukseen lyhyellä aikavälillä. Virheenkorjausmallin perusteella näyttää siltä, että Britanniassa sopeudutaan sanomalehtipaperin kulutuksen muutoksiin Saksaa hitaammin. Tuloksena saatuja paperin kulutuksen hinta- ja tulojoustoja voidaan käyttää hyväksi laadittaessa ennusteita Suomen metsäteollisuuden viennille.

  • Rasi, ORCID ID:E-mail anne.toppinen@metla.fi (email)
  • Toppinen, ORCID ID:
  • Hänninen, ORCID ID:

Tieteen tori

80 vuotta metsäntutkimusta Metlassa – mikä nyt ajankohtaista?

artikkeli id 6973. Tieteen tori – 80 vuotta metsäntutkimusta Metlassa – mikä nyt ajankohtaista?
Lauri Hetemäki, Riitta Hänninen, Anne Toppinen. (1998). Ekonometriset mallit metsäsektorin markkinatutkimuksissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2 artikkeli id 6973. https://doi.org/10.14214/ma.6973
  • Hetemäki, ORCID ID:E-mail lauri.hetemaki@metla.fi (email)
  • Hänninen, ORCID ID:
  • Toppinen, ORCID ID:

Tieteen tori

Metsäalan toimintaympäristön muutoksen ennakointi

artikkeli id 6600. Tieteen tori – Metsäalan toimintaympäristön muutoksen ennakointi
Riitta Hänninen, Pia Katila, Sinikka Västilä. (2013). Megatrendit muuttavat Suomen metsäalaa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 4 artikkeli id 6600. https://doi.org/10.14214/ma.6600
  • Hänninen, ORCID ID:E-mail riitta.hanninen@metla.fi (email)
  • Katila, ORCID ID:
  • Västilä, ORCID ID:

Tieteen tori

artikkeli id 7687. Tieteen tori
Mika Mustonen, Jari Viitanen, Riitta Hänninen, Marja Knuuttila, Csaba Jansik. (2017). Puun tarjonta ja puun käytön tulevaisuuden näkymät Itämeren alueella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2017 artikkeli id 7687. https://doi.org/10.14214/ma.7687
  • Mustonen, Luonnonvarakeskus (Luke), Talous- ja yhteiskunta, Helsinki ORCID ID:E-mail mika.mustonen@luke.fi (email)
  • Viitanen, Luonnonvarakeskus (Luke), Talous- ja yhteiskunta, Joensuu ORCID ID:E-mail jari.viitanen@luke.fi
  • Hänninen, Luonnonvarakeskus (Luke), Talous- ja yhteiskunta, Helsinki ORCID ID:E-mail riitta.hanninen@luke.fi
  • Knuuttila, Luonnonvarakeskus (Luke), Talous- ja yhteiskunta, Mikkeli ORCID ID:E-mail marja.knuuttila@luke.fi
  • Jansik, Luonnonvarakeskus (Luke), Talous- ja yhteiskunta, Helsinki ORCID ID:E-mail csaba.jansik@luke.fi
artikkeli id 5741. Tieteen tori
Jari Viitanen, Riitta Hänninen. (2010). Suomen sahateollisuuden kansainvälistyminen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 2 artikkeli id 5741. https://doi.org/10.14214/ma.5741
  • Viitanen, ORCID ID:E-mail jari.viitanen@metla.fi (email)
  • Hänninen, ORCID ID:
artikkeli id 6411. Tieteen tori
Riitta Hänninen, Jari Viitanen, Ritva Toivonen, Erno Järvinen. (2007). Metsäsektorin suhdanne-ennusteet ja niiden hyödyntäminen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 3 artikkeli id 6411. https://doi.org/10.14214/ma.6411
  • Hänninen, ORCID ID:E-mail riitta.hanninen@metla.fi (email)
  • Viitanen, ORCID ID:
  • Toivonen, ORCID ID:
  • Järvinen, ORCID ID:
artikkeli id 6131. Tieteen tori
Riitta Hänninen. (1999). Kilpailutilanne Suomen metsäteollisuustuotteiden vientimarkkinoilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2 artikkeli id 6131. https://doi.org/10.14214/ma.6131
  • Hänninen, ORCID ID:E-mail riitta.hanninen@metla.fi (email)

Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit