Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Ville Ovaskainen (email), Pekka Ripatti

Metsäverojärjestelmän muutos, siirtymäkauden verovalinnat ja yksityismetsänomistajien puunmyynnit

Ovaskainen V., Ripatti P. Metsäverojärjestelmän muutos, siirtymäkauden verovalinnat ja yksityismetsänomistajien puunmyynnit. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2 artikkeli 6961. https://doi.org/10.14214/ma.6961

Tiivistelmä

Suomessa siirryttiin vuonna 1993 pääomatulojen verouudistuksen yhteydessä puunmyyntitulojen verotukseen siten, että 13 vuoden siirtymäkauden ajan sovelletaan omistajan valinnan mukaan joko pinta-ala- tai myyntiverotusta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan siirtymäajan veromuodon valintoihin vaikuttaneita tekijöitä sekä muutostilanteen vaikutuksia puunmyyntikäyttäytymiseen siirtymäkauden alkuvuosina. Tutkimus perustuu Kaakkois-Suomesta vuosina 1986, 1991 ja 1996 koottuun metsänomistajakohtaiseen seuranta-aineistoon.

Verovalintoja selittävä logistinen regressiomalli tuki hypoteesia taloudellisten tekijöiden vaikutuksesta valintoihin. Pinta-alaverotuksessa pysymisen todennäköisyyttä lisäsivät tilan runsaat hakkuumahdollisuudet, perikuntamuotoinen omistus ja omistajan maatalousyrittäjyys, kun taas suuret tulot (korkea tuloveroaste) pienensivät sitä. Perikuntien todennäköisyys valita pinta-alaverotus oli yli kaksinkertainen perhe- tai yhtymäomistukseen verrattuna.

Muutoksen välittömiä tarjontavaikutuksia tarkasteltiin vertaamalla toisaalta pinta-ala-, toisaalta myyntiverotukseen päätyneiden tilojen puunmyyntejä (m3/ha) ennen muutosta (1982–92) ja sen jälkeen (1993–95). Myyntiverotukseen siirtyneiltä tiloilta oli myyty muutoksen jälkeen keskimäärin saman verran kuin ennenkin. Sen sijaan pinta-alaverotuksen valinneiden myyntimäärät olivat lisääntyneet keskimäärin kolmella neljäsosalla, mikä heijastaa keskimääräistä puustoisempien pinta-alaverotilojen valmistautumista myyntiverotukseen.

Puunmyyntien kehityksessä eri tavoin valinneiden välillä näkyvät erot kuvaavat vain siirtymäkauden sopeutumisreaktioita. Muutoksen pysyviä vaikutuksia ja eri järjestelmien taloudellista tehokkuutta on arvioitava teoreettisesti.

Avainsanat
yksityismetsät; logit-malli; metsäverotus; verovalinnat; raakapuun tarjonta

Tekijät
  • Ovaskainen, Sähköposti ville.ovaskainen@metla.fi (sähköposti)
  • Ripatti, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org

Vastaanotettu 20.2.2017

Katselukerrat 2194

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6961 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset
Hänninen H., Kumela H. et al. (2017) Metsänomistajien näkemys metsänvuokrauksesta met.. Metsätieteen aikakauskirja vol. 2017 no. 0 artikkeli 6997
Etula H., Store R. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2011 no. 3 artikkeli 6558
Hokajärvi R., Tikkanen J. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 4 artikkeli 6315
Nuutinen T., Salminen O. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2004 no. 4 artikkeli 5665
Hyvönen P., Korhonen K. T. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 2 artikkeli 5679
Saarinen V.-M., Aarnio J. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 4 artikkeli 6197
Ovaskainen V., Ripatti P. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 2 artikkeli 6961
Kangas J., Pukkala T. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1996 no. 3 artikkeli 6286
Ripatti P., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1995 no. 3 artikkeli 6664
Hakkarainen J., Hyttinen P. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1995 no. 3 artikkeli 6663
Uotila E., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 2 artikkeli 5681
Hänninen H., Karppinen H. et al. (2007) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2007 no. 3 artikkeli 6404
Uotila E., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 1 artikkeli 6260
Isokääntä T., Tikkanen J. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 4 artikkeli 6113
Järveläinen V.-P., Karppinen H. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 4 artikkeli 5999