Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Erkki Tomppo (email), Kari T. Korhonen, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Tiina Tonteri, Juha Heikkinen

Kymen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys 1966–98

Tomppo E., Korhonen K. T., Henttonen H., Ihalainen A., Tonteri T., Heikkinen J. Kymen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys 1966–98. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 3B artikkeli 6727. https://doi.org/10.14214/ma.6727

Tiivistelmä

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Kymen metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1966–1998 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Kymen metsäkeskuksen alue muuttui vuonna 1996, minkä vuoksi tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen alueen tulokset viidennestä inventoinnista lähtien. Alue on poikkeuksellinen koko maassa, koska sinne on keskittynyt suuri osa maan puunjalostuskapasiteetista. Metsäteollisuus käytti Kymen metsäkeskuksen alueella vuonna 1997 kotimaista raakapuuta 11,48 milj. m3 ja tuontipuuta 4,66 milj. m3 sekä sahahaketta ym. yli 4 milj. m3. Koko maan metsäteollisuuden puunkäyttö oli 64,20 milj. m3. Laajan teollisuuskapasiteetin vuoksi alueen metsät ovat olleet tehokkaassa käytössä. Metsiä hakattiin 1950- ja 1960-luvuilla yli kestävän suunnitteen. Metsien uudistaminen ja soiden ojitus alkoivat lisätä kasvua ja poistuman jäätyä entiselle tasolle tai jopa laskettua myös varanto alkoi lisääntyä. Se on noussut 1960-luvun puolen välin 78 milj. m3:sta 113 milj. m3:iin (45 %). Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 3,44 milj. m3:sta 4,88 milj. m3:iin (42 %). Hakkuut ovat 1990-luvulla vilkastuneet, mutta poistumaa suurempi kasvu on lisännyt varantoa edelleen. Metsien uudistamisen seurauksena kasvatushakkuiden tarpeessa olevia metsiä on runsaasti. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on 1,2 % ja kaikkia metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeitä habitaatteja, avainbiotooppeja, 6,8 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta.

Avainsanat
Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; metsien monimuotoisuus; metsien tila

Tekijät
  • Tomppo, Sähköposti erkki.tomppo@metla.fi (sähköposti)
  • Korhonen, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org
  • Henttonen, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ihalainen, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tonteri, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org
  • Heikkinen, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org

Vastaanotettu 20.2.2017

Katselukerrat 3551

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6727 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset