Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Kari T. Korhonen (email), Antti Ihalainen, Heli Viiri, Juha Heikkinen, Helena M. Henttonen, Juha-Pekka Hotanen, Helena Mäkelä, Seppo Nevalainen, Juho Pitkänen

Suomen metsät 2004–2008 ja niiden kehitys 1921–2008

Korhonen K. T., Ihalainen A., Viiri H., Heikkinen J., Henttonen H. M., Hotanen J.-P., Mäkelä H., Nevalainen S., Pitkänen J. (2013). Suomen metsät 2004–2008 ja niiden kehitys 1921–2008. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 3 artikkeli id 6025. https://doi.org/10.14214/ma.6025

Tiivistelmä

Tässä julkaisusssa esitetään valtakunnan metsien 10. inventointiin (VMI10) perustuvat tiedot Suomen metsävaroista ja metsien tilasta. Maastotiedot on kerätty vuosina 1996–2004. Tulokset esitetään metsäkeskusalueittain, osa tuloksista myös puuntuotannon rajoitusten ja metsänomistajaryhmän mukaan jaoteltuna. Metsien kehitystä tarkastellaan vertailemalla tuloksia aiempien inventointien tuloksiin 1920-luvun alun VMI1:stä lähtien. Julkaisussa esitetään myös VMI10:ssä käytetyt mittaus- ja laskentamenetelmät. Suomen metsien puumäärä on jatkanut lisäystään. Puuston kokonaistilavuus on 2,2 miljardia kuutiometriä, kun 1920-luvun alussa nykyisen Suomen puuston määrä oli 1,4 miljardia kuutiometriä. Puuston vuotuinen kasvu oli inventointia edeltäneillä 5 vuoden mittausjaksoilla lähes 100 miljoonaa kuutiometriä. Suomen metsissä nuorien metsien osuus on suuri, mikä selittää puumäärän lisäystä ja puuston lisääntyvää kasvua. Soiden ojitus on lisännyt metsämaan alaa noin 1,5 miljoonaa hehtaaria, mikä myös selittää puuston määrän ja kasvun lisäystä. Edelliseen inventointiin verrattuna metsämaan ala on kuitenkin pienentynyt maanrakennustoiminnan vaikutuksesta. Metsien terveydentila on hyvä, vakavia tuhoja havaittiin inventoinnissa vain noin 4 %:lla metsä maan alasta. Metsähoidollinen tila on tyydyttävä – 73 % puuntuotannon metsämaan metsistä on metsänhoidolliselta tilataan hyviä tai tyydyttäviä. Nuorissa metsissä on kuitenkin aiempaa enemmän kiireelliä taimikonhoito- ja ensiharvennustarpeita. Metsä-, kitu- ja joutomaan alasta noin 2 %:lla on arvokkaita biotooppeja, jotka VMI:n maasto arvion mukaan todennäköisesti täyttävät metsälain 10 pykälän kriteerit lukuun alueellista yleisyyttä, johon VMI:n arvioinnissa ei ole otettu kantaa. Arvokkaat elinympäristöt on otettu hyvin huomioon metsien käsittelyssä. Lahopuuston määrä on edelliseen inventointiin verrattuna lisääntynyt Etelä-Suomessa, mutta näyttäisi hieman pienentyneen Pohjois-Suomessa.

Asiasanat
valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; metsänhoidollinen tila; metsien monimuotoisuus; maaluokat; kasvupaikat

Tekijät
  • Korhonen, ORCID ID:Sähköposti kari.t.korhonen@metla.fi (email)
  • Ihalainen, ORCID ID:
  • Viiri, ORCID ID:
  • Heikkinen, ORCID ID:
  • Henttonen, ORCID ID:
  • Hotanen, ORCID ID:
  • Mäkelä, ORCID ID:
  • Nevalainen, ORCID ID:
  • Pitkänen, ORCID ID:

Julkaistu 8.11.2013

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6025 | Lataa PDF

Creative Commons -lisenssi

Liitetiedostot
liitetaulukkoluettelo.html
liitetaulukot_275_sivua.pdf


Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset
Korhonen K. T., Ihalainen A. et al. (2020) Metsien monimuotoisuudelle merkittävien rakennep.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 numero 0 artikkeli id 10198
Kangas A., Packalen T. (2018) Metsävaratieto metsäalan toimijoiden päätöksente.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2018 numero 0 artikkeli id 10031
Etula H., Antikainen H. (2014) Reitinoptimoinnin hyödyllisyys metsävaratiedon k.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2014 numero 2 artikkeli id 6895
Korhonen K. T., Ihalainen A. et al. (2013) Suomen metsät 2004–2008 ja niiden kehitys 1921–2.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 3 artikkeli id 6025
Etula H., Store R. (2011) Metsävaratiedon ajantasaistaminen tapahtuma- ja .. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2011 numero 3 artikkeli id 6558
Korhonen K. T., Ihalainen A. et al. (2007) Suomen metsävarat metsäkeskuksittain 2004–2006 j.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 2B artikkeli id 6217
Hyvönen P., Pekkarinen A. et al. (2007) Ilmakuvasegmentteihin perustuvan kaksivaiheisen .. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 1 artikkeli id 6100
Korhonen K. T., Heikkinen J. et al. (2006) Suomen metsävarat 2004–2005 Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 1B artikkeli id 6174
Tomppo E., Tuomainen T. et al. (2005) Lapin metsäkeskuksen alueen metsävarat 1970–2003.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 2B artikkeli id 5945
Tikkanen J., Hänninen H. et al. (2005) Sidosryhmäyhteistyö alueellisessa metsäsuunnitte.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 2 artikkeli id 5792
Uotila E. (2005) Yksityismetsien hakkuuarvo ja metsänomistamisen .. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 1 artikkeli id 6260
Tomppo E., Tuomainen T. et al. (2004) Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsäva.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 3B artikkeli id 6808
Haara A., Korhonen K. T. (2004) Toimenpide-ehdotusten simulointi laskennallisest.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 2 artikkeli id 6246
Tomppo E., Tuomainen T. et al. (2003) Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat 1969–20.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 2B artikkeli id 5787
Hyvönen P., Korhonen K. T. (2003) Metsävaratiedon jatkuva ajantasaistus yksityisme.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 2 artikkeli id 5679
Korhonen K. T., Tomppo E. et al. (2001) Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävara.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 3B artikkeli id 5861
Tomppo E., Henttonen H. et al. (2001) Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat 196.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 2B artikkeli id 6612
Tomppo E., Henttonen H. et al. (2001) Valtakunnan metsien 8. inventoinnin menetelmä ja.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 1B artikkeli id 6434
Korhonen K. T., Tomppo E. et al. (2000) Pirkanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat 1965.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 4B artikkeli id 6454
Korhonen K. T., Tomppo E. et al. (2000) Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen alueen metsävara.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 3B artikkeli id 6795
Korhonen K. T., Tomppo E. et al. (2000) Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat .. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 2B artikkeli id 6148
Tomppo E., Korhonen K. T. et al. (1999) Kymen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 3B artikkeli id 6727
Tomppo E., Henttonen H. et al. (1999) Pohjois-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat j.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2B artikkeli id 6661
Tomppo E., Henttonen H. et al. (1999) Keski-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2B artikkeli id 6660
Tomppo E., Henttonen H. et al. (1998) Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävara.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2B artikkeli id 6134