Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Erkki Tomppo (email), Tarja Tuomainen, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Tiina Tonteri

Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat 1969–2001

Tomppo E., Tuomainen T., Henttonen H., Ihalainen A., Tonteri T. Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat 1969–2001. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 2B artikkeli 5787. https://doi.org/10.14214/ma.5787

Tiivistelmä

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1969–2001 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Kainuussa tuli ensi kertaa uudelleen mitattavaksi pysyviä koealoja. Niiden aiheuttamat muutokset mittauksiin on kuvattu tässä julkaisussa.

Metsien käyttö oli poikkeuksellisen voimakasta 1950-luvun lopulta 1980-luvun alkuun, mutta samalla metsien hoitoa tehostettiin. Puuvaranto on noussut vuoden 1969 inventoinnin 113 milj. m3:stä 142 milj. m3:iin. Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 2,8 milj. m3:stä 6,0 milj. m3:iin. Metsien uudistaminen männylle on lisännyt mäntyvaltaisten metsien alan lähes 80 %:iin metsämaan alasta. Samalla männyn kasvu on noussut. Kuusen kasvu on saman suuruinen kuin 5. inventoinnissa. Kahdeksannen inventoinnin jälkeen kaikkien puulajien varannot ja kasvut ovat nousseet.

Voimakkaiden hakkuiden jälkeen metsien ikä- ja kehitysluokkarakenne poikkeavat edelleen tavoitejakaumista. Nuoria kasvatusmetsiä on enemmän ja varttuneita kasvatusmetsiä vähemmän kuin pitkän ajan tasaisten hakkuumahdollisuuksien mukaan niitä tulisi olla. Hakkuut painottuvat siten tulevalla 10-vuotiskaudella ensiharvennuksiin ja jonkin verran vielä uudistushakkuisiin. Metsänhoidollisin perustein voitaisiin hakkuita tehdä 900 000 ha:lla. Näistä ensiharvennuksia on 303 000 ha.

Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI:n mukaan 0,8 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta. Kuollutta puuta on metsä- ja kitumaalla keskimäärin 6,2 m3/ha, mikä on suurin VMI9:ssa tähän mennessä mitatuista metsäkeskuksittaisista keskiarvoista. Alueen metsät täyttävät ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI, edellyttäen, että vuotuista taimikonhoidon alaa lisätään inventointia edeltäneen viiden vuoden keskimääräisestä alasta.

Avainsanat
Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; metsien metsänhoidollinen tila; metsien monimuotoisuus; metsäsertifiointi

Tekijät
  • Tomppo, Sähköposti erkki.tomppo@metla.fi (sähköposti)
  • Tuomainen, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org
  • Henttonen, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ihalainen, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tonteri, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org

Vastaanotettu 20.2.2017

Katselukerrat 3211

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.5787 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset